Suomalainen luterilaisuus on sairasta

Suomalainen luterilaisuus ja sen ohella tänne kehittyneet herätyslikkeet ovat eksklusiivia eli muut ulossulkevia. Kotoisen luterilaisuuden perusviesti onkin "Älä_tule_tänne!"

Kun suomalainen lähetystyöntekijä menee Afrikkaan, niin häntä pyydetään syömään samaan pöytään muiden kanssa, mutta kun tuo afrikkalainen tulee tänne, niin kirkon opettaman luterilaisen ajattelun mukaisesti täällä ärähdetään, että "Mitä_tuo_täällä_tekee!"

Sama ulossulkeva ajattelu leimaa meidän luterilaisuutta yleensäkin. Kaikki erillaisuus on väärin vaikka sitä ei edes ymmärrettäisi. Ja mitä typerämpi on luterilainen, sen varmempi hän on mielipiteestään ja sen lujemmin luterilainen.

Kun meille on luterilaisessa hengessä vielä opetettu, että jokaisen tulee pärjätä omillaan, niin eipä ole ihme, että me olemme maailman kärjessä, sekä osaajien pisa-tutkimuksessa, että epäonnistujien itsemurhatilastoissa. Eikä kunnon aivopesty luterilainen hae edes toimeentulotukea, vaan on mielummin nälissään... melkein puolet toimeentulotuesta kun jää hakematta.

Että kiitos vaan perkuleesti, luterilainen kirkko.

29

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • turhaa_tuhinaa

      En tajua oikein mistä horiset. Luterilaisuus on kristinuskon puhdistamista erilaisista luulotaudeista. Se tukeutuu Raamattuun ja pysyy siinä.
      Sinä itse olet taas kovin sekava asiassasi. Miksi syytät pahasta olostasi luterilaisuutta, koska syy ei ole siinä alkuunkaan. Luterilaisuushan tarkoittaa ihmiselle sisäistä hyvää oloa. Puhdasta ja sisäistä rauhaa.
      Toki puhun nyt luterilaisuudesta, en ev.lut kirkosta tai muusta.
      Katso vaikka elokuva Martti Lutherista. Se avaa vähän silmiäsi.

      • Luterilaisuus ja Suomalainen versio luterilaisuudesta voi olla eri asiat, mutta puhuinkin suomalaisesta versiosta, jonka suuntaviivat on vetäneet ex-luteilaiset kirkkoisämme.

        Ja tämä kotoinen versio ajattelutapoineen on sairas.

      • arvon.mekin.ansaitsemme

        " Luterilaisuus on kristinuskon puhdistamista erilaisista luulotaudeista. Se tukeutuu Raamattuun ja pysyy siinä. "
        Oliko tuo vitsi ? Jos ei, niin kannattaisi lukea RAAMATTUA ja vasta sitten avata suunsa.
        Ap:n "Sama ulossulkeva ajattelu leimaa meidän luterilaisuutta yleensäkin."
        En tiedä onko tuo kasvatusmetodi luterilaisuutta vai metsäläisyyttä, mutta käytös tapoja ei suomessa paljon näe.
        Ehkä tämä arvotyhjä ateistinen kasvatus ruokkii näitä nyky perheitä ja kouluopetusta, ainoa mitä lapset tuntuvat osaavan hyvin, on kirosanat.
        Ja tupakointi, kun on vähän enemmän ikää.

        " Kaikki erillaisuus on väärin vaikka sitä ei edes ymmärrettäisi."
        Se on surullista, että lapsi heitetään pesuvedenmukana.
        Mutta muuten olen tavannut todella kivoja ja KOHTELIAITA, Suomessa asuvia ulkomaalaisia.
        Kukaan ei voi valita sukuaan ja minkä bigmentin on ihoonsa saanut. On todella moukkamaista ketään siitä syyllistää.
        Mutta, jos tarkoitat tuolla Koraanin lukua radiossa, sitä en itsekkän hyväksy, koska yleä tuetaan verovaroin..: ( En tiedä kuka idiootti senkin keksi?

        Tämä hallitus on ollut surkein ikinä, se mikä heidän olisi pitänyt tehdä, on= Lopettaa sen Hemmetin PAKKORUOTSI, pakolla ei kukaan opi mitään, luulis sen jo Arkadianmäelläkin olevien tietävän, mutta ei siltä näytä.

        " Eikä kunnon aivopesty luterilainen hae edes toimeentulotukea, vaan on mielummin nälissään... melkein puolet toimeentulotuesta kun jää hakematta."
        No muut kyllä pitävät siitä huolen, että hakevat meidänkin edestä.

        On hyvä, että ihmiset opetetaan tekemään työtä eikä lusmuilemaan jos kaikki niin tekisivät, ei köyhyyttä olisi maapallolla.Ei kaikki Luterilaisuus ole huonoa.
        Itseäni eniten Luteril. ärsyttää, vääräoppi, se ei ole Raamatun mukainen ja turha nöyristely ja ITSENSÄVÄHÄTTELY, sitäkään Raamattu ei opeta.
        Rakasta LÄHIMMÄSTÄSI niin kuin ITSEÄSI. Jos ei rakasta/arvosta itseään, ei sitä toistakaan rakasta eikä arvosta.
        Ja joskus tuntuu niin hullulta, että onko pakko kaikkia RAKASTAA ?
        Kunhan edes antaisi hänelle omanarvonsa ja kohtelisi asiallisesti niin sekin riittäisi.

    • Olet sekoittanut asioita toisiinsa.

      Ei sentään luterilaisuus ole muokannut suomalaista ”perusluonnetta” vaan luterilaisuus on siksi menestynyt että se vastaa tuota perusluonnetta. Muistahan asetelman; kun ylävirralta ajelehti lastu, suomalainen suuttui moisesta liiasta läheisyydestä.

      Luterilaisuuteen kuuluu ns. protestanttinen työetiikka. Se ei koska pelkästään suomalaisia vaan melkein koko Länsi-Eurooppaa. Se on ollut perusta, mihin koko taloudellinen kehitys on perustunut. Nyt Kiinalaisetkin opettelevat sitä.

      ”Nykyisin protestanttiset perinteet voimistuvat lähinnä länsimaiden ulkopuolella. ”

      ”Esimerkiksi Kiinassa nouseva protestantismi puolestaan dynaamistaa konfutselaista kulttuuri-ilmastoa ja innoittaa talouselämää…”
      http://villepaivansalo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/111381-protestanttinen-työetiikka-edelleen-tärkeää-länsimaille

      Protestanttiseen etiikkaan on kuulut mm. käsitys siitä, että taloudellinen menestyminen on Jumalan palkkio.

      "Maailmansisäinen protestanttinen askeettisuus räjäytti voitontavoittelun kahleet, eikä se vain sallinut voitontavoittelua, vaan piti sitä suoraan Jumalan tahdon mukaisena.”

      Ateisteillakin on samaa perua oleva asenne, vaikka eivät sitä ehkä tunnistaisikaan.

      ”Weberin mukaan voittoisa kapitalismi ei enää tarvitse uskonnollisuuden tukea. Se lepää jo mekaanisella perustalla. (Weber, 135) Yhtä hyvin siis japanilaisella, ateistilla ja katolisella saattoi siis olla protestanttinen etiikka (Himanen, 25).”
      http://sisyfoskivi.blogspot.fi/2009/09/protestanttisen-tyoetiikan-synty.html

      Tämän vuoksi uskontojen asema länsimaissa heikkenee – talouselämä ei enää tarvitse sitä.

      Mutta siinä mielessä kritiikki on paikallaan, että onko tämä lopputulos sitten kovin järkevä?

      • matomatkamiesmaan

        " Ei sentään luterilaisuus ole muokannut suomalaista ”perusluonnetta” vaan luterilaisuus on siksi menestynyt että se vastaa tuota perusluonnetta. "
        Kyllä Luterilaisuus on aika syvällä suom.alitajunassa, kun ihmiset pakotettiin Luterilaisiksi aikojen alussa, ei siinä ollut vastaan puulikoimista. Luteril. kuvaa synkkämielisyys ja itsensä arvottomaksi tunteminen.Maahanpoljettua itsetuntoa on helppo manipuloida.

      • matomatkamiesmaan kirjoitti:

        Kyllä nuo ominaisuudet koskevat suurinta osaa protestantteja, ei pelkästään suomalaisia. Kun vertaa luterilaisia maita keskenään, huomaa että itsetunto ym. tulevat jostain muualta, ei sitä uskonto ole yksin tehnyt.

      • matomatkamiesmaan
        mummomuori kirjoitti:

        "Kyllä nuo ominaisuudet koskevat suurinta osaa protestantteja, ei pelkästään suomalaisia. "
        Ei protestantti ole kansalaisuus...? Itsetunto tulee kasvatuksesta ja siitä kuvasta minkä lapsi saa ympäristöstään. Ja kyllä ev.lut. on vaikuttanut siihen.

        Ja ps. ei tarvitse kopsata koko viestiä...

        Onko muilla sama ongelma, että aina viesti ei lähde, kun painaa lähetä painiketta ?

      • En kopsaa vaan jos lisää kommentin kohtaan ”kommentoi lainaten” se automaattisesti kopioi koko viestin. Sitä on hyvä käyttää, jotta näkee kenen viestiin vastataan. Jos kopsaan, kopioin sen tekstikäsittelyyn ja laitan lainausmerkit kohtaan, jota olen lainannut.

        Jos valitsee kohdan ”Lisää kommentti” Silloin ei näe kenen viestiin vastaa vaan se tulee yhteen pötköön muiden viestein sekaan.

        Kyllä tässä on vaikka mitä ongelmia vastaamisessa. Kun kirjautuu, niin automaattisesti yhteys katkeaa 30 minuutin kuluessa. Se vain EI näy missään. Kun sitten koettaa lähettää tulee herjaus ”et ole kirjatuntu sisään” Sitten pitää uloskirjautua jotta voi sisään kirjautua.

        Joskus olevinaan viesti ei lähde, vaikka onkin sitten lähtenyt.

        Ei näemmä nämä uudistukset ihan toimi?

      • matomatkamiesmaan kirjoitti:

        "Kyllä nuo ominaisuudet koskevat suurinta osaa protestantteja, ei pelkästään suomalaisia. "
        Ei protestantti ole kansalaisuus...? Itsetunto tulee kasvatuksesta ja siitä kuvasta minkä lapsi saa ympäristöstään. Ja kyllä ev.lut. on vaikuttanut siihen.

        Ja ps. ei tarvitse kopsata koko viestiä...

        Onko muilla sama ongelma, että aina viesti ei lähde, kun painaa lähetä painiketta ?

        Tutustu siihen mitä on protestanttinen etiikka.

    • evl2

      Oikeastaan nykyinen evl.kirkko on mm. puolustaessaan syrjäytytettyjä ja vähemmistöryhmiä päinvastoin kuin aloituksessa kerrotaan, terveempi ja paljon mainettaan parempi kuin mikään muu uskonnollinen yhteisö ja on , jos nykyinen suuntaus jatkuu ja voimistuu, todella hyvällä tiellä.
      Menneisyyden virheet ja niistä jankkaaminen on taistelua lahonneita tuulimyllyjä vastaan.

      • valo.jokaonpimeyttä

        " Oikeastaan nykyinen evl.kirkko on mm. puolustaessaan syrjäytytettyjä ja vähemmistöryhmiä päinvastoin kuin aloituksessa kerrotaan, terveempi "

        Jos on sokea, niin onko se parempi, kuin että on näkevä ?
        Jos Ev.Lut. kirkko olisi vain humaani järjestö, niin silloin olisin kanssasi samaa mieltä, mutta kun se valehtelee olevansa Kristitty kirkko ja seisovansa Jumalan sananpohjalla, niin en voi kuin sääliä tuota PIMEYTTÄ.

      • pelastusyksinuskosta
        valo.jokaonpimeyttä kirjoitti:

        " Oikeastaan nykyinen evl.kirkko on mm. puolustaessaan syrjäytytettyjä ja vähemmistöryhmiä päinvastoin kuin aloituksessa kerrotaan, terveempi "

        Jos on sokea, niin onko se parempi, kuin että on näkevä ?
        Jos Ev.Lut. kirkko olisi vain humaani järjestö, niin silloin olisin kanssasi samaa mieltä, mutta kun se valehtelee olevansa Kristitty kirkko ja seisovansa Jumalan sananpohjalla, niin en voi kuin sääliä tuota PIMEYTTÄ.

        Onpa hyvä tietää,että Jeesus ei ollut eikä ole humaani...?Mitäköhän portot ja publikaanit olisivat kommentistasi mieltä,mietihän mitä raamattu Jeesuksen tehtävästä ilmoittaa..

    • Kuinkahan on. Aikaisemmin "silloin vanhaan hyvään aikaan" kirkot täytyivät kuulijoista, vaikka sen saarna oli syyllistävää, kohti käyvää. Ihmisten synteihin pureutuvaa. Pakostako he sinne tulivat, vai todellisessa sielunhadässä?

      Nyt kirkkoon pitää oikein houkutella tulemaan kaikilla hokkuspokkus tapahtumilla, pornomessut ja metallimessut viimeisinpänä. Vaikka sanomana on rakkaus ja kaikenkattava armo, kansa eroaa kirkosta. Eikö sen sanoma kosketa, eikö puheet syntien anteeksi saamisesta kiinnosta, missä syy? Puheissa kyllä rakastetaan, mutta teot ovat laihoja. Sanoman pääpainona on käsky muiden rakastaa, omasta rakastamisesta ei niin väliä. Ihmiset kyllä aistivat, mikä on aitoa ja mikä teeskentelyä.
      Muuten, tuo alun "älä tule tänne" ei pidä paikkaansa. Siitä pitää huolen "Tulkaa kaikki liike".;)

      Ei kaikesta tietenkään voi kirkkoa syyttää. Yhteiskunnan murrokset ja muutokset varmaan on suurin syy. Erilaisuus tulee hyväksyä, erilaisia on kohdeltava hyvin, mutta erilaisuudesta ei saa tulla kaikkia koskettava, määräävä tekijä. Silloinhan se vasta sairasta olisi.

      • Taisi olla niin että sosiaalinen paine lei pakko oli suurin syy käydä kirkossa. Tietämätöntä kansaa oli myös peloteltu myös hengellisesti. Eikä ennen ollut juuri muuta tilannetta jossa pystyi kokoontumana yhteen. Nyt näitä mahdollisuuksia on pilvin pimein.

        Toisaalta enää ei vahva valtaeliitti tarvitse uskontoja vallan tuekseen. ”Koneisto” eli talouselämä toimii nyt ilman minkään uskonnon tukea.

        Joten yhteiskunnalliset muutokset ovat ne kaikkein vahvimmat syyt, miksi uskosta haetaan elämyksiä ja hyvin individualistisia asioita – julistuksen tulee olla sellaista, mistä itse pitää tai jonka näkemyksiin voi samaistua.
        Ehkä ihmiset ovat menettäneet toivonsa – toivon tulevasta, toivon jo tämän elämän aikana tapahtuvista muutoksista, siinä usko kuolee ja rakkaus näivettyy.

      • mummomuori kirjoitti:

        Taisi olla niin että sosiaalinen paine lei pakko oli suurin syy käydä kirkossa. Tietämätöntä kansaa oli myös peloteltu myös hengellisesti. Eikä ennen ollut juuri muuta tilannetta jossa pystyi kokoontumana yhteen. Nyt näitä mahdollisuuksia on pilvin pimein.

        Niin ja ehkäpä tuosta talouselämästä on tullutkin ihmisille se uskonto ja markkinavoimista määräävä tekijä.

      • >>> Pakostako he sinne tulivat, vai todellisessa sielunhadässä? <<<

        Pakosta. Pisimmät matkat kirkkoon kesti kolme päivää ja samaan aikaa joku jätettiin hoitamaan eläimet. Vapaaehtoisesti ja halulla? Ei varmasti.

        Mutta pääväitteeni on yhä se, että kirkko ylimpänä moraalinvartijana on muokannut tämän kansan arvot ja ajattelun siten, että kansa on rehellistä, alistuvaa, ahkeraa, itseään vähättelevää ja lähes neuroottisesti itseään syyllistävää.

        Tämä ajattelu on onneksi väistymässä ja uusi sukupolvi keskittyy elämään oman elämänsä itselleen eikä entiseen tyyliin uhrautumalla yhteisen hyvän eteen. Yhteisen hyvän, joka sattui olemaan myös kirkon lisäksi myös vallanpitäjien etu.

      • itseaiheutettua
        mummomuori kirjoitti:

        Taisi olla niin että sosiaalinen paine lei pakko oli suurin syy käydä kirkossa. Tietämätöntä kansaa oli myös peloteltu myös hengellisesti. Eikä ennen ollut juuri muuta tilannetta jossa pystyi kokoontumana yhteen. Nyt näitä mahdollisuuksia on pilvin pimein.

        Toisaalta enää ei vahva valtaeliitti tarvitse uskontoja vallan tuekseen. ”Koneisto” eli talouselämä toimii nyt ilman minkään uskonnon tukea.

        Joten yhteiskunnalliset muutokset ovat ne kaikkein vahvimmat syyt, miksi uskosta haetaan elämyksiä ja hyvin individualistisia asioita – julistuksen tulee olla sellaista, mistä itse pitää tai jonka näkemyksiin voi samaistua.
        Ehkä ihmiset ovat menettäneet toivonsa – toivon tulevasta, toivon jo tämän elämän aikana tapahtuvista muutoksista, siinä usko kuolee ja rakkaus näivettyy.

        Kaikki tämä vain siitä syystä, että ihmiset eivät enää lue Raamattua vaan ovat luoneet omia jumaliaan korvasyyhyynsä. Vain Raamatussa on meille ilmoitetettu totuus ja Jumalan tahto. Kirkkokaan ei enää opeta Raamattua vaan kirjon eliitin tulkintoja siitä.

      • outoaikakausi
        qwertyilija kirjoitti:

        >>> Pakostako he sinne tulivat, vai todellisessa sielunhadässä? <<<

        Pakosta. Pisimmät matkat kirkkoon kesti kolme päivää ja samaan aikaa joku jätettiin hoitamaan eläimet. Vapaaehtoisesti ja halulla? Ei varmasti.

        Mutta pääväitteeni on yhä se, että kirkko ylimpänä moraalinvartijana on muokannut tämän kansan arvot ja ajattelun siten, että kansa on rehellistä, alistuvaa, ahkeraa, itseään vähättelevää ja lähes neuroottisesti itseään syyllistävää.

        Tämä ajattelu on onneksi väistymässä ja uusi sukupolvi keskittyy elämään oman elämänsä itselleen eikä entiseen tyyliin uhrautumalla yhteisen hyvän eteen. Yhteisen hyvän, joka sattui olemaan myös kirkon lisäksi myös vallanpitäjien etu.

        " Pisimmät matkat kirkkoon kesti kolme päivää "
        No missä hemmetin korvessa olet oikein asunut ? Eihän tuossa ole kerennyt kuin kääntyä ja lähteä takaisin.

      • lue-enemmän-luule-vähemm
        outoaikakausi kirjoitti:

        " Pisimmät matkat kirkkoon kesti kolme päivää "
        No missä hemmetin korvessa olet oikein asunut ? Eihän tuossa ole kerennyt kuin kääntyä ja lähteä takaisin.

        Ei ne sinne kirkkoon joka viikko menneet, mutta muutama kerta vuodessa oli pakko mennä vaikka ei olisi halunnutkaan.

      • mummomuori kirjoitti:

        Taisi olla niin että sosiaalinen paine lei pakko oli suurin syy käydä kirkossa. Tietämätöntä kansaa oli myös peloteltu myös hengellisesti. Eikä ennen ollut juuri muuta tilannetta jossa pystyi kokoontumana yhteen. Nyt näitä mahdollisuuksia on pilvin pimein.

        Toisaalta enää ei vahva valtaeliitti tarvitse uskontoja vallan tuekseen. ”Koneisto” eli talouselämä toimii nyt ilman minkään uskonnon tukea.

        Joten yhteiskunnalliset muutokset ovat ne kaikkein vahvimmat syyt, miksi uskosta haetaan elämyksiä ja hyvin individualistisia asioita – julistuksen tulee olla sellaista, mistä itse pitää tai jonka näkemyksiin voi samaistua.
        Ehkä ihmiset ovat menettäneet toivonsa – toivon tulevasta, toivon jo tämän elämän aikana tapahtuvista muutoksista, siinä usko kuolee ja rakkaus näivettyy.

        Kyllä meillä myös rangaistiin ennen kirkossa käymättömyydestä. Mutta eräässä kirjassa joka kertoo ilmajoen historiaa oli mainio maininta kuinka piispa oli piispain tarkastuksessa tyytyväinen kun kirkkoväestä kovinkaan moni ei ollut humalassa. Paheksui kuitenkin nuorison juopottelua ja haureellista käytöstä kylien raiteilla.

    • PasiToivonen

      >>Luterilaisuus on kristinuskon puhdistamista erilaisista luulotaudeista. Se tukeutuu Raamattuun ja pysyy siinä.>>

      Luterilaisuus on harhaoppi.

      • Luterilaisuus_on_puhdist

        Luther Puhdisti Kristinuskoa ja sen pitäisi jatkua. Pasi Toivosta se harmittaa. Älä kadehdi, sillä ei sinusta ole Lutheriksi. Tyydy vaan osaasi, joka ei ole vaikuttaminen tai tieto. Jos vaikka tekisit paperilennokeita?

    • djvkdskl

      Uskontunnustuksensa lahkoille antaneet ovat JUMALAN VALTAKUNNAN KALTAISUUDESTAAN, JA IHMISYYDESTÄÄN LUOPUNEITA AIVOPESU UHREINA.
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/uskontunnustus.html
      'Meillä ei ole järkeä. Meillä ei ole ymmärrystä. Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia. Olemme syntisiä; Järkemme ei voi käsittää Jumalaa.'

      FAKTAT VOITTE TARKISTAA...
      järjettömyydenne:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Meillä ei ole järkeä'

      Ymmärtämättömyydenne:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Meillä ei ole ymmärrystä'

      Ihmisyydestänne luopuminen:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
      'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
      'Olemme syntisiä'

      Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
      www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

      "hänestä"- herra saatanasta uusi jumala:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
      'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

      totta! Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
      'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

      Aivopesu perkeleen tavoite on turmella ihminen ja hänen Jumalan Valtakunnan kaltaisuus jonka Jeesus ilmoitti jo lapsilla olevan:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/16.html
      'Järjelle ymmärrettävällä tavalla on mahdotonta selittää, miten Jumala tuli ihmiseksi.'
      TUO ON PAHA KOHTA, siinä ei JUMALAN VALTAKUNNAN KALTAISEN ihmisen tule lutheriakaan oppeineen palvoa jumalana! Järjettömille ilmeisesti ihan ok oppi! Lutherista ei ihmisille tule jumalaa edes uskomalla mutta eksytetyille se kelpaa!

    • MenkääPoisKaikki

      Aivan, todellakin! Mutta mutta emme me voi toki puhua pelkästään suomalaisesta luterialaisuudesta, vaan luterialaisuus yleensä on uskonlahkona mitä ilmeisimmin eräänlainen herrakansan uususkonto, jota harjoittavat tuntevat ylemmyyttä ja sitten jakavat rippeitä lähetyskentillä pakanoiden iloksi! Todellisuudessa sellainen lähetystyö on suorastaan laitonta, sillä siellä lähetyskentillä ihmiset kuvittelevat oppivansa kristinuskoa, mutta heille opetetaankin luterilaisuutta eli Lutherin kehittämään uskontoa eli Lutherin uskoa! Sellaista riesaa ei pitäisi mennä antamaan kenellekään viattomalle ihmiselle!

      Luterilaisuus näyttää nyt kovaa vauhtia hupenevan varsinkin Suomessa, sillä lahkon opista ei ole paljon jäänyt jäljelle jatkuvien puhdistusten seurauksena. Kaikkein uskovaisimmat luterilaiset haluaisivat puhdistaa myös seurakunnatkin vääränlaisista ihmisistä ja juuri siksi eräänlainen "Menkää pois kaikki kampanja" on ollut käynnissä jo vuosia. No seurakuntalaiset lähtevät ja vain kaikkein parhaimmin Lutheriin uskovat jäävät! Luterilaisuudelta pitäisikin poistaa mitä pikimmin kansankirkko-status, sillä eihän tämä lahko ole koskaan mikään kirkko ollutkaan!

      • ei_yhtenevää_ajatusta

        Kai sulla on kengätkin väärissä jaloissa.

      • kroooh

        Uskovat lähtevät ja nimikristityt jäävät.

    • Luuderi

      Protestanttisuus on perseestä. Turhaan te sitä raamattua palvotte, ei se ole Jumala.

    • keitä_he_ovat

      No kyllähän ne piispat piilottelivat, kun olivat naisia luulleet papeiksi ja sitten tuli se piispa sieltä afrikasta tänne tapaamaan piispoja. Ei ollut piispat ollenkaan tavattavissa.
      Haluan sanoa sen. Nyky piispat eivät ole luterilaisia. Heillä ei ole muuta mielessä, kun raha. Raamattua he eivät tunne tai tunnusta.
      Outoa mielestäni on se, että mistä nämä ihmiset tulivat ja alkoivat esittämään piispoja, kun ainoastaan tuntuvat hajoittavan kirkkoa.
      Miksi he eivät perustaneet omaa kirkkoa? Onko tämä suuri kusetus, jossa he väijyvät vain suuria palkkoja ja kirkon omaisuutta? Ev.lut illa menee tosi huonosti.

      • käännetäännurin

        Jos Raamatun kirjoitukset pitävät paikkansa, niin tulevaisuudessa sullakin menee huonosti kun tuomitset valheellisesti .

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      62
      5992
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3774
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      232
      2076
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1830
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1269
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1000
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      929
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      878
    Aihe