Voikukkia- sopeutusta huonoon sijaishuoltoon

sijaishuoltoedunvalvonta

Voikukkia toiminta pyrkii sopeuttamaan vanhempia paitsi hatarin perustein tehtyihin huostaanottoihin myös huonoihin sijaishuoltopaikkoihin:
Ote Voikukkia- vertaistukiopaasta: "Lapsi voi tehdä asioita joiden uskoo auttavan pääsemään takaisin kotiinsa. .Lapsi saattaa viestittää vanhemmilleen huonoa oloaan ja epäkohtia sijaiskodissa ja sijaisvanhemmissa. Vanhemman ei kuitenkaan pidä lähteä toimimaan lapsen viestien pohjalta, vaan kuunnella ja yrittää olla tukena menemättä mukaan lapsen viestityksiin ( s.75)."
Lapsen kertoma sijaisperheen väärinkäytöksistä on siis oppaan mukaan vain sijaishuoltoon kiinnittymisen 2. reaktiovaihetta ja osoitus prosessin etenemisestä. 2. reaktiovaiheen oireiksi on listattu: karkaamiset, raivonpuuskat, huono käytös, sijaiskodin epäkohdista kertominen, vihaisuus itseä ja muita kohtaan, surullisuus ja itkuisuus. Opas kertoo, että tämä "reaktiovaihe voi kestää useita kuukausia." Lapsen kertomaan sijaishuollon puutteista vakavasti suhtautuva vanhempi näyttäytyy oppaassa kypsymättömänä lapsen parasta ajattelemattomana ja omistushaluisena.

Neuvo on vähintään erikoinen kun tiedetään että sijaishuollosta puuttuu toimiva valvonta ja että lapsen turvallisuus jää usein hänen vanhempiensa vaivannäön ja valppauden varaan. Kunnilla, AVI:lla tai sosiaalityöntekijöillä ei ole resursseja valvoa sijaishuollon olosuhteita. Pahimmillaan takastuksia tehdään vain joka 10. vuosi ja silloinkin vain lukemalla laitoksen toimittamat paperit.

Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan ”erityisesti sijaisperheiden valvonta vaikuttaa tarkastushavaintojen perusteella kuitenkin riittämättömältä. Osalla haastatelluista lastensuojelun työntekijöistä oli perhehoidosta huonoja kokemuksia, ja heitä mietitytti perheiden motiivit ryhtyä sijaisperheiksi. Joissakin tapauksissa perheiden valinnan katsottiin epäonnistuneen täysin. Ongelmaksi koettiin myös se, että kaikki perheet eivät päästä lastensuojelun työntekijöitä kotikäynnille" (VTV- tarkastuskertomus- Dnro 321/54/2010).  - See more at: http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan#sthash.dMyDsFuM.dpuf

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rahastusputki

      Voikukkia-hankkeen kumppanuustahoissa onkin mm. laittomia hoidollisia huostaanottoja ajavia lapsibisnestoimijoita. Ne pääsevät rahastamaan kelvottomien lasuprosessien jokaisessa vaiheessa. Ensin tuotetaan trauma laittomalla toiminnalla- ja sitten myydään siihen vertaistukilohtua, jossa asiakkaita suoraan kehotetaan olemaan puuttumatta sijaishuollon laittomuuksiin.

      Suomessa saa kukkia vain ala-arvoinen sijaishuolto- ja veronmaksaja maksaa laittomuudet.

      Jos biovanhemmat ovat koneiston mielestä kitkettäviä voikukkia niin sosiaalityöntekijät muistuttavat kyllä jätti/ukonputkia ja lastensuojeluasiakkuus taistelua ukon- tai jättiputkia vastaan.

      Lastensuojelun sosiaalirouvat ovat kaikkialle tunkevia, nopeasti lisääntyviä ja kaikki elämänalueet tukehduttavia vaarallisia ja vaikeasti paranevia vammoja tuottavia entisiä porvarillisia koristekasveja, nykyisiä tuholaisia, joiden läheisyys aiheuttaa vammojen lisäksi näkökyvyn menetystä.

      "Ukonputkilajien tunnistaminen onnistuu vasta, kun kasvit ovat muutaman vuoden ikäisiä.[2]

      Ukonputket ovat suurikasvuisia, kaksi- tai monivuotisia sarjakukkaisia kasveja. Niiden varsi on pysty, jäykkäkarvainen tai kalju, joskus punaläikkäinen. Lehdet ovat kolmiomaiset, muutamaan kertaan parilehdykkäiset. Kukat valkoiset tai vihreänkeltaiset.[3]

      Kaksi ukonputkiin kuuluvaa jättiputkilajia, kaukasianjättiputki sekä persianjättiputki, on tuotu Suomeen alun perin koristekasveiksi. Näitä kahta on erittäin vaikea erottaa toisistaan, ja niitä kutsutaan usein yhteisnimellä jättiputki. Nämä jättiputket ovat uhka luonnonvaraiselle kasvistolle, sillä ne leviävät erittäin nopeasti muodostaen helposti isoja kasvustoja. Yksi kasvi voi tuottaa jopa 100 000 siementä.[2]

      [muokkaa]

      Hävitysohjeet

      Jättiputki valtaa nopeasti alaa ja sen kasvinesteen sisältämät furokumariinit yhdessä auringonvalon vaikutuksen kanssa aiheuttavat palovammoja tai palovammoja muistuttavia iho-oireita, jotka ovat hyvin hitaasti paranevia.[2] Kasvinesteen sisältämät yhdisteet voivat aiheuttaa jopa näön menetyksen joutussaan silmiin.

      Alkukesällä ennen siemeniä pääjuuri katkaistaan tasakärkisellä lapiolla vinosti poikki noin 10 cm maanpinnan alapuolelta. Hanskat kädessä kasvi nostetaan maan pinnalle lakastumaan. Tarvittaessa toistetaan. Jos kasvissa on siementen alkuja, katkaistaan pääkukinto.[4] Kukinto täytyy hävittää asiaankuuluvalla tavalla, jottei kasvi pääse leviämään siemenistä. (Puutarhajätekompostissa siemenet saattavat säilyttää itävyytensä).

      Kasvia käsiteltäessä on tärkeää suojautua kasvinesteeltä peittävillä vaatteilla. Kannatettavaa on tehdä torjuntaa pilvisenä päivänä, jolloin kasvinesteen mahdollisesti joutuessa iholle iho ei joudu suoran auringonpaisteen kohteeksi.[2]"

    • minimioikeusturvaedes

      Rahoittajien pitäisi kiinnostua tälläisen toiminnan oikeusturvapuutteista. Syvästi epäeettistä on, että laittomia hoidollisia huostia tehtailevat traumantuottajan saavat jatkaa rahastustaan traumanhoitajina ja että lukemattomissa tutkimuksissa todettuihin sijaishuollon valvonta- ja laatupuutteisiin suhtaudutaan vähätellen: vanhempia jopa kehotetaan laiminlyömään ilmoitusvelvollisuutensa ja olemaaan uskomatta väärinkäytöksistä kertovia lapsia!

      Tälläisissa viranomaislähtöisissä ryhmissä käymällä vanhemmat hankkivat gloriaa, suoritteita ja rahoitusta lastensuojelun bisnestoimijoille, vahvistavat poliitikkojen ja STM:n valheellisia " valtakunnassa kaikki hyvin" ja "perheet saavat apua" mantroja ja hyväksyvät lastensa osan lapsikaupan raaka-aineena.
      Ote Voikukkia- huostattujen vanhempien voimaantumisryhmästä tehdystä opinnäytetyöstä:
      http://www.suomenkasper.fi/binary/file/-/id/3/fid/75/
      "Voimaantumisryhmän" tavoite on kammottava: Huostatun vanhemman ( usein aiheellinen ja perusteltu) huoli valvomattomassa sijaispaikassa olevien lasten hyvinvoinnista ja vanhemman syyllisyys siitä, että oli luovuttanut lapsensa huoltaherättävään sijaispaikkaan, jossa lapsi ei saa tarvitsemaansa huolenpitoa ratkeaa sillä, että vanhempi pääsee eroon ( aiheellisesta) huolentunteesta vakuuttelemalla itselleen, että huosta oli oikea ratkaisu ja lapsen kertoma sijaishuollon väkivallasta vain 2. reaktiovaiheen oireilua, johon ei pidä puuttua!
      Biovanhempien voikukkia- voimaantumisprojektissa häärii Päivi " lapsella on oikeus tulla huostatuksi" Singon lisäksi lailliseksi lapsenryöstöksi kritisoitua avointa adoptiota ajava Kaarina Pasanen, joka edustaa ls- vanhempien oikeusturvan kannalta erittäin ongelmallista Pelastakaa Lapset ry:tä.
      -Ai juu, rouvat lupaavat , että biologiset vanhemmat saavat " avoimessa adooptiossa" kyllä pitää lapsiin yhteyttä säännöllisesti.
      Uskotteko tätä järjestöä joka on kunnostautunut juristiensa avulla pidentämään huostat koko lapsuuden mittaisiksi ? Ja joka ajaa sijaisperhekoulutuksissaan ihmisoikeussopimusten vastaisia tapaamisrajoituksia biovanhemmille ja lapsille.
      Vakava asennevammaisuus ja piittaamattomuus oikeusturvanäkökohdista ja lasten turvallisuudesta loistaa Voikukkia- projektin jokaisessa osiossa. Niin suunnittelussa, tutkimuksessa kuin koulutuksessa.

      Perheet eivät tarvitse enää yhtäkään uutta sijaishuollon edunvalvontahanketta vaan minimioikeusturvan: toimivia tarpeenmukaisia peruspalveluja ja rikosepäiilyissä puolueettoman tutkinnan ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin käräjäoikeudessa.

    • voivoivoi

      Sijoitettujen lasten vanhempien pitäisi organisoitua itse ja vetää ryhmänsä itse. Aina, kun mukaan tulee viranomaisia, toiminta lähtee lapasesta ja vanhemmat jaotellaan jyviin ja akanoihin. heihin, joilla viranomaisten mielestä on toivoa ja heihin, joilla ei ole.
      Kumma, kun voikukka kasvaa kuitenkin ojassakin. Mikseivät kaikki vanhemmat kelpaa ryhmiin ja kokemusasiantuntijoiksi?

    • kansakahtia

      Voikukkia- ideologia kaikessa karmeudessaan tulee paremmin esiin, jos asetelman kääntää päinvastoin. Myöntäisikö RAY tukea hankkeelle, jossa vaikkapa viranomaisia opastettaisiin näin: Lapsi saattaa viestittää viranomaisille huonoa oloaan ja epäkohtia kodissaan ja vanhemmissaan. Viranomaisen ei kuitenkaan pidä lähteä toimimaan lapsen viestien pohjalta, vaan kuunnella ja yrittää olla tukena menemättä mukaan lapsen viestityksiin ( s.75)."

      Lapsen kertoma sijaisperheen väärinkäytöksistä on siis oppaan mukaan vain sijaishuoltoon kiinnittymisen 2. reaktiovaihetta ja osoitus prosessin etenemisestä. Mitä jos samaa väitettäisiin bioperheistä, että seuraavat oireet: karkaamiset, raivonpuuskat, huono käytös, kodin epäkohdista kertominen, vihaisuus itseä ja muita kohtaan, surullisuus ja itkuisuus ovat vain useita kuukausia kestävää luonnollista kapinaa ja kiinnittymis- ja sopeutumisprosessia vaikkapa uuteen perheenjäseneen?
      On selvä, etteivät väitteet menisi ikinä läpi, jos kyseessä olisi biologisten vanhempiensa kanssa asuva lapsi. Näköjään jo lastensuojelun oppaisiinkin on omaksuttu kansan kahtiajakava kaksoisstandardi. Biologinen vanhempi on aina turvallisuusriski kun taas jopa pahoinpitelevä sijaisvanhempi on vain tukea tarvitseva kasvatuskumppani.

    • Näinhänseon

      Hyviä kirjoituksia yllä.Ehdinkin vähän harmitella,ettei Turussa ole yhtään Voikukkia vertaistukiryhmää.Ei harmita enää!Paljon tuli taustatietoa,jatkakaa samaan tapaan.Tästä oli apua!

    • kyynelsilmä

      Typerä ajatus. Miten voi sopeutua hatarin perustein tehtyyn huostaanottoon? Ei mitenkään. Eikä koskaan. Hatarin perustein tehdyissä huostaanotoissa lapset pitää palauttaa koteihinsa ja toimia siten, ettei jatkossa enää laittomuuksia tehdä. Auttakaa perheitä ajoissa ja riittävästi.

    • positiivia

      Voikukkia -idoeologiaan sisältyy "positiivinen ajattelu": koneisto tekee oikein, mä olen väärässä, hyvä kun lapsi on huostassa, mutta toivo elää. Mitä jos lapsi on joutunut vuosikausiksi kaltoin kohtelevaan sijaisperheeseen. Pitääkö vaan olla positiivinen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      109
      1890
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1485
    3. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1457
    4. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1449
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      149
      1378
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      98
      1299
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1297
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      648
      1219
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1107
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1098
    Aihe