Koira ei innostu!

apuakaivataan_

meillä on noin puolivuotias colliebelgimix, uros.
koira kuuntelee kuin unelma esim. lenkillä, metsässä ja pihassa.
mutta koulutustilanteessa (toko) KAKSISTAAN koira ei innostu millään. treeniporukassa kyllä toimii kuin unelma.
mutta kaksin sen kanssa ollessa en saa sitä millään innostumaan, leikkii kyllä mielellään, namit maistuu, mutta aina uutta asiaa opetellessa tai vanhaa toistaessa tuntuu että koira menisi ikäänkuin lukkoon, ihan kuin pelkäisi?
koskaan ei ole tapahtunut sellaista, että koiran olisi tarvinut ihmistä pelätä, ei minua eikä muita. päinvastoin on erittäin ihmisrakas ja rohkea.
en tiedä miten pitäisi menetellä?

5

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rauhallisesti

      Vaikuttaa siltä että harjoittelutilanteessa kanssasi koira on vähän epävarma. Tietääkö se varmasti mitä siltä haluat? Myöskin sinun innostuneisuutesi ja energisyytesi saattaa tuntua epävarmasta koirasta vaativalta tai painostavalta?

    • yuikgyukgy

      Teetkö liikaa toistoja?

      Käytätkö harjoituksissa huomaamattasi eri komentoja kuin kotona? Esim. saatat huomaamattasi puristaa kättä nyrkkiin pyytäessäsi sen istumaan, osoittaa etusormella maahan päin rinnalla kulkemisen merkiksi jne. Itse sorruin tähän miljoona kertaa :D Lopulta sitten videoitiin kouluttajan kanssa toimintaani ja kävi selväksi, että olin kuin eri ihminen riippuen siitä, oltiinko treenikentällä vai kotipihassa :D Ne on ne pienet asiat..

    • Tidinta

      Itse painin saman pulman kanssa varsinkin nuorimmaiseni kanssa joka luki kuin avointa kirjaa mun kehonkieltä ja energioita :D
      Mekin mentiin ohjaajan alle vaan sielläkin meni haahuiluksi homma. Päätin vain antaa olla ja puuhastella muuten vaan koiran kanssa mm. frisbeen ja pallon heittelyn parissa. Nyt kun uudelleen aloin tekemään harjoituksia ulkosalla niin aivan kuin eri koiran kanssa olisin! Joskus se vaatii hetken taukoa ja mietintämyssyä päähän. Joillakin on käsissä vääränlainen palkkaus osa syttyy lelusta toiset uber märkämuona pussista mikä tuoksuu voimakaasti.

    • tunnetilaa

      Nuorelle koiralle tunneoppiminen on kaikista tärkein asia oppia tottelevaisuudessa ja vasta sen jälkeen tulevat treenit, joissa koiran teknisiä suorituksia ja liikkeitä aletaan kasata kokoon ja vaatia. Kannattaa muistaa, ettei minnekään ole mitään kiirettä liikesuoritusten kanssa; niitä ehtii kyllä hioa ja tahkoa myöhemminkin. Koiran tunnetilalla on suuri merkitys, sillä muutoin tulee helposti tällaisia tunnelman "lässähtämisiä" ja innottomuutta.

      Itselläni on palveluskoira, sen ensimmäisenä elinvuotena keskityttiin nimenomaan siihen tunnetilan kehittämiseen, eli koiran kanssa kentillä vain puuhattiin namien kanssa ja leikittiin pääasiassa, ihan vain muutama helppo toisto siinä sivussa tehden. Teknisiä näperryksiä teimme kuitenkin lisänä ruokinnan yhteydessä sisällä ja niitä voi tuoda sitten kentälle myös, kun koira on tarpeeksi vanha.
      Uusissa paikoissa, sellaisissa paikoissa joissa emme aikaisemmin olleet treenanneet, ei koira tietenkään osannut yhdistää paikkaa treenitilanteeksi. Juuri tämän vuoksi koiraa leikitettiin näissä paikoissa ja muutamien kertojen jälkeen se ehdollistui oikeaan mielentilaan jo silloin, kun saavuimme samanlaisissa olosuhteissa ko. paikoille.
      Koiralle kannattaa myös opettaa jokin merkki siitä, milloin aletaan tehdä tottelevaisuutta. Se voi olla vaikka "tehdäänkö tottista?", ja sen sanottuaan aina lähdetään heti leikittämään koiraa. Näin se pian yhdistää tietyn asian näihin sanoihin ja sieltä syttyy siten samalla myös se innostuminen ja aktiivisuus ohjaajaa kohtaan.

    • ahneus_ei_ole_synti

      6kk tarvitsee aikaa ja kärsivällisyyttä. Namit voisi olla ateria, ei bonusta ruuan päälle. Koiran ollessa ahne alkaa työ maistumaan eri tavoin, kuin kylläiselle koiralle joka nauttii kotona ilmaisaterioita. Saavatko ihmisetkin palkan tekemättä töitä? Se olisi mukava työ missä ei tarvitsi käydä paikan päällä tai tehdä mitään työtä ja palkka juoksisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      413
      4319
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      238
      2123
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1570
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      158
      1391
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      253
      1100
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1067
    7. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1035
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      136
      1033
    9. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      933
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      53
      918
    Aihe