Saarijärvi puhalsi Kuuskaista-pelin poikki

vaikkaKäräjillä

Näin avoimesti, arka asia nostetaan esiin naapurissa. Mahtijärveiset ovat saaneet pätevän ja osaavan kaupunginjohtajan. Näin Rusanen laajakaistahapuiluista yle.fi:ssä.

Nyt on riskinä, että yhden liittymän hinta voi nousta 20 000:een, jopa yli 30 000:een euroon, ellei liittyjämäärä saada kasvatettua, ja se on liikaa. Maanantaina kokoontuva Saarijärven kaupunginvaltuusto saa päätettäväkseen, mitä verkko-osuuskunta Kuuskaistan kanssa voimassaolevalle operaattorisopimukselle tehdään. Rusasen mielestä muuta ei voi tehdä kuin purkaa sopimus.
– Olemme aika pitkään neuvotelleet ja odottaneet, että operaattorisopimuksen mukaan asiat voisivat edetä, mutta nyt on kulunut jo kohta kaksi vuotta. Meidän mielestämme purulle on perusteet.

Rusasen mukaan suurin ongelma Kuuskaistan kanssa tehdyssä sopimuksessa on, ettei kaupungin edellyttämää yksityistä rahoitusta hankkeeseen saatu. Kaupungin oli tarkoitus osallistua vain osarahoitukseen ja -takaukseen.
http://yle.fi/uutiset/saarijarvi_torppaamassa_kuntien_valokuituyhtion__jopa_30_000_euroa_liittymasta_on_liikaa. Mikäli Saarijärven kaupunginvaltuusto hyväksyy ensi maanantaina operaattorisopimuksen purkamisen, kaupunki alkaa periä Kuuskaistalta noin puolen miljoonan euron saatavia. Rusanen toivoo, ettei asia etene käräjille. – Katsotaan nyt ensin kaupunginvaltuuston päätös.

http://yle.fi/uutiset/saarijarvi_torppaamassa_kuntien_valokuituyhtion__jopa_30_000_euroa_liittymasta_on_liikaa/7880721

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ParantaisetRannanjärvet
    • vaimitäKoskela

      Nyt Karstulassakin samoille asioille, vaatimaan rahoja takaisin. Koskela voisi olla avainhenkilö ajamaan kuntalaisille makettuja rahoja takaisin.

      • Önnönnöö2

        Ette tuu koskaan saamaan latin latia takasi.
        Ootte karstuset ansainneet koko sonnan niskaanne.


      • liimatukka

        Rahat pitää karhuta takaisin liimatukalta.


    • Suurkeuruulainen

      Tässä näitä kansanedusta ehdokkaita, joita ei kyllä kannata änestää Kuuskaista skandaalin keittämisestä. Eikä Neittaanmäkeä.

      Kannanoton ovat allekirjoittaneet Anne Kalmari, Aila Paloniemi, Mauri Pekkarinen, Tuula Peltonen, Eila Tiainen ja Sinuhe Wallinheimo

      SUUR-KEURUU lainaus

      TORSTAI 6.3.2014
      Uutiset
      Päivitetty 3.3.2014 08:20, julkaistu 3.3.2014 08:11
      "Keski-Suomen kansanedustajat vetoavat valokuidun puolesta
      Keski-Suomen kansanedustajat vetoavat kiinteän valokuituverkon rakentamisen puolesta. Kannanoton ovat allekirjoittaneet Anne Kalmari, Aila Paloniemi, Mauri Pekkarinen, Tuula Peltonen, Eila Tiainen ja Sinuhe Wallinheimo.
      15 Keski-Suomen kuntaa harkitsee osallistumistaan kuntien valokuituverkkoyhtiöön. Osa kuntien valtuustoista on jo tehnyt myönteisen päätöksen, kuten Petäjävesi. Päätöksestä tosin valitettiin, samoin valitus on tehty päätöksenteosta Pihtiputaalla.
      Multian kunnanhallitus käsittelee aihetta tiistaina ja asia on esillä useissa valtuustoissa tällä viikolla.
      Kansanedustajien kannanotto kokonaisuudessaan alla:
      Miksi kuntien verkkoyhtiön perustaminen on tässä tilanteessa tärkeää.
      Kunnat päättävät nyt siitä, halutaanko jarruttaa keskittymiskehitystä Etelä-Suomeen ja haluavatko kunnat tukea maakuntamme tasapainoista kehittämistä tarjoamalla asumisen ja yrittämisen mahdollisuuksia. Samalla ratkeaa menettävätkö noin 4500 liittymän jo tilannutta ja 2,5 milj.euroa liittymämaksuja maksanutta asiakasta rahansa. Samoin ratkeaa menettävätkö kunnat noin 6,2 milj. euroa operaattorille jo maksamiaan avustuksia.
      Elinkeinojen kehittämiselle, olemassa olevien yritysten kilpailukyvylle ja uusien yritysten kuntiin saamisen kannalta nopeat ja luotettavat kiinteät tiedonsiirtoverkot ovat välttämättömyys. Yritysten saama suora taloudellinen hyöty on Keski-Suomen mittakaavassa kymmeniä miljoonia euroja vuodessa, mikä kertyy aluetalouteen ja kasvattaa kuntien verokertymää. Kyse on mitä suurimmassa määrin elinkeinojen kehittämishankkeesta.
      Julkisten palveluiden tarjonta on siirtynyt ja yhä laajemmin siirtyy saatavaksi tietoverkkojen välityksellä. Käynnissä olevat julkisten verkkopalveluiden kehittämishankkeet mm. valtiovarainministeriön SADe- ohjelma (Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma) ovat synnyttäneet uusia verkkopalvelutoteutuksia, joita otetaan parhaillaan käyttöön. Julkishallinnon kiinteiden toimipisteiden määrää karsitaan ja vastaavat, jopa aiempaa monipuolisemmat palvelut tulevat tarjolle tietoverkkojen välityksellä suoraan yrityksiin ja kotitalouksiin.
      Kiinteä valokuituverkko on välttämätön laajennettaessa langattomien verkkojen kuuluvuusaluetta ja tiedonsiirtonopeutta. Kaikille uusille tukiasemille tarvitaan kiinteä verkkoyhteys. Näin ollen kiinteä ja langaton verkko täydentävät toisiaan sekä antavat asiakkaille valinnan mahdollisuuden omien tarpeidensa mukaisesti.
      Kuntien määräysvaltaan tuleva verkkoyhtiö varmistaa tietoliikennemaksujen hinnoittelun pysymisen kohtuullisella tasolla. Samalla se yksinkertaistaa tiedonsiirtoverkon käyttöä kuntien omassa toiminnassa ja kuntapalveluiden tarjonnassa.
      Koska kaupallisesti toimivat operaattorit niiden korkeiden tuotto- ja rahoituskustannusten vuoksi eivät ole lukuisten käytyjen neuvotteluiden perusteella valmiita osallistumaan hankkeeseen, tarjoutuu kunnille nyt tilaisuus ostaa jo rakennetut verkot (750 km), valmiit suunnitelmat ja tuhannet liittymäasiakassopimukset muodollisella kauppahinnalla. Lisäksi suuruusluokaltaan yhteensä noin 15 milj.euron valtion ja EU:n laajakaistatuet samoin kun kuntien omat, noin 8,5 milj.euron tuet tulevat jatkossa kuntien määräysvallassa olevalle verkkoyhtiölle.
      Päätettävänä oleva ratkaisu turvaa keskeneräisten verkkojen valmistumisen, liittymämaksunsa maksaneille heille luvat yhteydet sekä valtion laajakaistatukien saamisen"
      Jyväskylässä 10.2.2014

    • kuituakuitua

      Poliisille on jätetty useita tutkintapyyntöjä ja suora rikosilmoitus Keski-Suomen Laajakaista- asiasta!
      Keski-Suomessa on kahden viikon sisällä tehty Sisä-Suomen poliisilaitokselle Tampereelle 4 tutkintapyyntöä ja yksi suora rikosilmoitus koskien Laajakaistarakentamisen yhteydessä tehdyistä mahdollisista sopimusrikkomuksista ym. asioista ja kuntien sekä maakuntaliiton kyseisen asian käsittelyistä eri hallintokunnissa. Tutkintapyynnössä on myös vaatimus tutkia liittymämaksajien asema, ja maksujen palauttaminen. Kaikki tutkintapyynnöt ja rikosilmoitus on tehty eri kunnista ja yksityishenkilöinä. Mukana on myös Viitasaari. Myös syksyllä jätetty tutkintapyyntö on saanut diaarinumeron, joten sekin on poliisin käsittelyssä. Täytyy todeta samoilla sanoilla kuin Seutulehdessä Kuuskaistan Tapio Saarinen, että apsurdia on koko kuitusotku Kuuskaistan osalta.

    • NeljänViljanKuuskuitu

      Kuituhan on terveydellemme välttämätöntä, sen avulla suoli toimii hyvin ilman kiusallista ummetusta.

      • ssjsjsjsjj

        Kuten tunnettu lääkärikin sanoi: Tieto lisää tuskaa ja kuitu paskaa...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5670
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3597
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      210
      1732
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1712
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1176
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1135
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe