Tämä kysymys on esitetty ennenkin.

Rahastojako

Osakkeita vaiko rahastoja?
Nyt mielestäni osakkeitten ostaminen vaatii enemmän tietoa kuin aikaisemmin. En tietenkään tiedä.
Voiko tavallinen tallaaja luottaa rahastoihin enemmän kuin että koittaa itse niitten osakkeitten kanssa?

4

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 55546

      Jos et itse osaa anna ammattilaisen hukata säästösi.

    • Vakuusvaje

      Ei joko-tai vaan sekä-että. Sijoittamisessa on niin loppumaton määrä erilaisia mahdollisuuksia, ettei pelkillä rahastoilla voi kattaa läheskään kaikkea. Aika paljon kuitenkin.

      Nykyverotuksella saattaa olla viisasta hoitaa jopa pääosa sijoituksistaan indeksirahastoilla. Mutta ne sisältävät tietenkin pörssin suurimpia yhtiöitä, eivät aina parhaita. Esimerkiksi vuosina 2000 - 2012 indeksin tuotto oli helposti lyötävissä pelkästään jättämällä Nokia pois salkusta. Vaan eipä tainnut olla tarjolla rahastoa, jossa olisi esimerkiksi ollut muut 24 suurinta yhtiötä, mutta ei Nokiaa. Voihan itsekin rakennella sellaisen paketin, josta on karsinut pois muutaman mielestään huonoimman yhtiön, mutta siihen tarvitaan jo muutakin kuin rahastoja.

      Toisaalta pikkuyhtiöissä on varsinaisia jalokiviä, joihin rahastot eivät voi sijoittaa likviditeettisyistä. Pieni apina voi kuitenkin käydä keräilemässä hedelmiä ohuilta oksilta, jotka eivät kanna isoa gorillaa.

    • Rahastojako

      Niin mitä kannattavia pikkuyhtiöitä ehdottaisit? Niitä jalokiviä.

      • Vakuusvaje

        Hyvällä ostoyhtiöllä on vahva tase, voitollinen tulos, osingonmaksukykyä ja kehitysmahdollisuuksia. Jos tällaisia löytyy halvalla, niin siitä vain ostamaan ennen kuin kaikki muutkin huomaavat. Parhaita onnistumisiani ovat olleet Revenio Group ja Saga Furs, jotka olen hankkinut jo vuosia sitten. Silloisilla hinnoilla ne olivat todellisia timantteja. Lisäksi Revenion kasvumahdollisuudet näyttävät edelleen niin hyviltä, että se saattaisi yhä olla jalokivi. Minä en sitä enää osta, kun yhtiön osuus salkusta on paisunut kaikkien suositusten yli. Eikä tämäkään ole mikään ostosuositus.

        Pienten puolella on myös paljon ikuisia lupauksia. Onhan noita sattunut minullekin, viimeksi Tecnotree, jonka menestys näyttää aina olevan nurkan takana. Ero noihin edellämainittuihin onkin siinä, ettei näyttöä vielä ole ja ostot pitää perustaa pelkkiin toiveisiin. Mutta näihin puree se periaate, ettei huonoksi osoittautunutta osaketta osteta lisää. Rahat laitetaan sinne, missä on jo nousua.

        Oma sijoittamiseni on nyt muuttunut puolustukselliseksi. Saavutetut asemat on turvattava suuntautumalla isoihin yhtiöihin ja jopa korkoihin. Ei ole tarvetta hakea kasvua lisäriskin kanssa. Siksi en enää etsi aktiivisesti kasvutarinoita pienten listalta, mutta suosittelen sitä kyllä aloittelijalle. Siinä oppii yhtä ja toista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1907
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1539
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1499
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1477
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      150
      1415
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1350
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1307
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      648
      1239
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1147
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1108
    Aihe