Eroa miettivä

Olet tullut siihen tilanteeseen, jossa huomaat, että olisit halunnut ja tarvinnutkin enemmän huomiota.

Puolisoa tuskin voit muuttaa, omaa asennetta ehkä voit. Oletko ajatellut, että on ollut varmasti onnellisiakin päiviä, joista olet nauttinut. Avioliitossanne on ollut jotain hyvää, koska se on sentään kestänyt noinkin kauan. Olette saanut jotain aikaan. Puolisosi on tietyllä tavalla turvallinen.

Avioliitto on aina vaikea, mutta teidän liittonne vaikuttaa sentään olevan siitä helpommasta päästä. Onhan sellaisiakin liittoja, joissa murjotetaan, haukutaan, hakataan, potkitaan ja petetään. Luulen, että teidän kohdalla hyvästä avioliitosta pitäisi nyt tehdä vielä parempi, sellainen unelmien avioliitto, jossa sylitellään, kehutaan, kannustetaan ja rakastetaan sanoin ja teoin. Useimmille sellainen jää toteutumattomaksi unelmaksi.

Miten sitten ero korjaisi tilanteen?

Hei nimimerkki, väsynyttähän

Pohdit isoja juttuja, joita jokainen miettii ajoittain. 20 vuotta avioliittoa ja yhteistä jaettua elämää on jo pitkä aika, johon tietysti mahtuu monenlaista. Kuulostaa siltä, että olet kyllästynyt, arkeesi, siihen ettet saa huomiota riittävästi, siihen että olet joutunut kantamaan vastuuta kodin asioista pitkään jne. Olet ehkä keski-ikäinen, jos teillä on lapsia, he ovat kasvaneet isommiksi... Sinulla saattaa olla ensimmäisen kerran "omaa aikaa", joka on melko pysähdyttäväkin tilanne. Kuin on myös sen huomaaminen, että päivä päivältä elämä kuluu eteenpäin, jokainen meistä vanhenee.

Jokaisessa avioliitossa on jotain puutteita, koska yhtään täydellistä ihmistä eikä yhtään täydellistä avioliittoa ole olemassa. Sinulla on toiveita ja ajatuksia siitä millaista avioliittoa toivot ja tahtoisit. Miehesi ei kuuntele eikä ymmärrä sinua. Mitäs jos kuitenkin menist(te) jonkun ulkopuolisen kanssa keskustelemaan tilanteesta ennekuin teet mitään noin suuria päätöksiä, kun olette jo noinkin kauan yhdessä eläneet. Ellei miehesi suostu lähtemään (kysy kauniisti, sano että toivot häntä mukaan) perheneuvojalle, voit hyvin mennä yksin, ehkä hän kiinnostuu ainakin sen verran, että tulee mukaan, kun olet ensin käynyt yksin. Jos menet yksin, saat siellä kertoa omia tuntemuksiasi ja kuulet ammattilaisen esittämiä kysymyksiä ja kommentteja, joita ei itse tule ajatelleeksikaan. Kun sinun köytöksesi tai asenteesi muuttuu, joka tapahtuu varmaankin, jos käyt juttelemassa ja vilpittömästi itse tahdot parantaa suhdettanne, miehesikin muuttuu - yleensä niin käy. Tilanne liikahtaa. Sitähän kai toivot ja tarvitset.

Ajattelen, että noin pitkän yhteisen elämän jälkeen, kannattaa kyllä tehdä parhaansa ennekuin lähtee kotia jakamaan. Jos on 20 vuotta ollut naimisissa, mielestäni on ihan normaalia, että välillä on harmaita ja tylsiä vaiheita, mutta niille voi tehdä "jotain".

Kaikkea hyvää sinulle,
Pirkko-pappi

" Voisin kuvitella että mieheni kuuluu juuri siihen kategoriaan joka jää silmät pyöreinä ihmettelemään eropaperin saatuaan kouraansa että no mutta meillähän on kaikki ihan hyvin"

Jos näin käy niin sinun kyllä kannattaa katsoa peiliin. Silloin et ole oikeasti kertonut miehellesi riittävän selvästi mitä ajattelet ja mitä tapahtuu jos mikään ei muutu. Liian moni ajattelee että "olenhan minä kyllä moneen kertaan sanonut" mutta ihan oikeasti se toinen ei ole sitä kuullut/ymmärtänyt/kokenut sitä samoin.
Avaa siis nyt lopulta suusi ja sano riittävän selvästi miehelle että et voi hyvin suhteessanne ja jos tialnne ei muutu, edessä saattaa olla avioero. Ei siis mitään koukeroita vaan selkeä ilmoitus. Ja kerro myös että tilanteelle voi nyt vielä tehdä jotain mutta ihan kohta on myöhäistä. Ja sitten johonkin yhdessä apua saamaan ja juttelemaan asiantuntijan avustuksella.

Itsellä on tällainen karikko.

Ollaan oltu yhdessä toista kymmentä vuotta, mutta olen antanut itseni muuttua palvelijaksi, joka tekee kotityöt ja hoitaa lapset, mikä oli minusta miellyttävääkin aina siihen asti, kunnes kumppani alkoi kyllästymään minuun ja sain vielä nalkutusta päälle. Tykkään hyysätä rakkauteni kohdetta. Pari viimeistä vuotta on ollut kuitenkin aika rakkaudetonta ja läheisyyttä on ollut sen verran, mitä minä olen antanut. Sitten vaimo kiristi erään riidan päätteeksi erolla, että saisi tahtonsa läpi. Tätä on tapahtunut aina silloin tällöin.

Mutta tällä kertaa tapaus sai miettimään tilannettani.

Ajattelin, että ota sitten erosi. Kun tarkemmin miettii, läheisyydenosoitukset ovat muuttuneet yhä työteliäämmiksi, sillä minä olen hiljalleen menettänyt rakkauteni ja sinä et ole rakastanut enää hetkeen sitäkään vähää. Vaimo hätääntyi ja anelikin yllättäen jakoaikaa. Minä yllätyin tästä käytöksestä aika tavalla, enkä tiedä mihinkä suuntaan minä nyt sitten menisin. Vaimo mielistelee ja tekee kaikkensa, pitääkseen minut iloisena ja minusta tuntuu kauhealta pitää vaimoa ikään kuin varpaillaan koko ajan, koska minusta tuntuu, että en ole löytämässä rakkauttani häneen uudestaan. Se mitä hän oli luonnostaan, oli hyvin erilaista. Minusta tuntuu, että meidän kemiamme riitti kantamaan tätä suhdetta tähän asti ja nyt vaimoparka kantaa vettä kaivoon.

Samalla, kun katselin asuntoja, mietiskelin kuitenkin vähän kaikenlaista. Pää on aika pyörryksissä. Toisaalta, tästä tilanteesta ei enää ammenneta onnea. Toisaalta, onko se tarkoituskaan. Yhtäältä en haluaisi vaimoani satuttaa lähtemällä; vaikka en häntä rakasta, välitän toki edelleen siitä miten hän pärjää jatkossa. Varsinkin, koska meillä on lapsia. Ja lasten jättäminen onkin kaikkein tuskallisinta.

Sitten kävi veilä niinkin, että rakastuin työkaveriini. En ole ihastunut kehenkään lähes kahteen kymmeneen vuoteen, ja nieleskelin tätäkin ihastusta talven yli ja kielsin itseltäni kaikki ajatukset hänestä. Se vaati kaiken keskittymiskykyni, sillä hän on elämäni nainen kaikessa mielessä. Tämän ajattelin tietenkin pitää salassa, mutta eropuheiden aikoihin skarppini petti ja ajatukset elämästä työkaverini kanssa pulpahtivat pinnalle.

No sitten vasta vaikea olikin olla.

Tuntui, että oli pakko kertoa hänelle tunteistani, vaikka minusta ei tuntunutkaan siltä, että hän olisi rakastunut minuun. Eikä hän ollutkaan.

Nyt elämä on aika sitkeää, mutta koska sellaisen naisen löytäminen, joka on niin täydellisesti minulle sopiva kuin työkaverini, olen ajatellut, että antaa olla. Toista tällaista ei löydy, ja toista vaimoni kaltaista en lähde kokeilemaankaan. Ehkä minun ei olekaan niin tarpeellista olla onnellinen, joten voinen ehkä ollakin vaimon mieliksi yhteistyökumppani niin kauan, kunnes hän löytää sellaisen, jonka kanssa elämä ei ole kaivon täyttämistä.

Hän välittä,entä itse??? Mene bilettään,siellä kuulet rakastamiset ym. ainakin aamuun asti. Eikö teoilla ole merkitystä????????

Ihan kuin meillä.Puhuttukkin on,mutta äkkiä se unohtuu toiselta.Minäkin uskon,että mies olisi hölmistynyt,kun sanoisin haluavani erota.En halua elää elämää,missä ei ole mitään yhteistä.Makuuhuonejututkin loppuivat jo vuosia sitten.

En tiedä muuta kuin että aloittaja on tosi fiksu mimmi. Nautittavaa, keliopillisesti virheetöntä kieltä ja oivaltava sisältö.
Tarvitset tosi fiksun, keskustelevan miehen, olet sen ansainnut! Onnea etsintään, luota johdatukseen!

Pitää ottaa härkää sarvista kiinni ,ennemmin minä pohtisin asioita yhdessä ,vaikka miten on. Meillä oli vastaava tai sinnepäin . Ei löytynyt aikaa ja tässä kirjoitellaan,en suosittele muuta kuin keskustelua kuplan puhkaisua. Meillä kärsii kaikkki. Nyt tuki ja turva murkuille jää.

ihan kuin omasta elämästäni ap:n kirjoitus. Puoliso hokee niin minusta välittävänsä,; silti samat kipukohdat jotka jo niin monta kertaa käyty läpi. Repsahtaminen alkoholiin ja välinpitämättömyys minua, vaimoaan, kohtaan. ja ne loputtomat puheet muutoksesta ja asioiden korjaantumisesta. Nyt tuntuu että lopullinen niitti lyöty. Ei taaskaan edes sanallakaan muistanut merkkipäivääni, vaikka niin monesti olen tuonut esiin että edes pieni huomioon ottaminen oliis minulle niin tärkeää. Viinaa kyllä oli ottanut taas.
Olen muutoinkin yksinäinen, Ei yhtään ystävää edes.. Olen pohtinut eroa, mutta lasten takia haluan pitää yhteisen kodin. Oma lapsuuteni/nuoruuteni oli murheen ja alkoholismin täyttämä, siksi en halua repiä lapsia ongelmiemme takia.
Olisi ihana saada vertaistukea ja keskustella samassa tilanteessa olevilta. Jo se voisi auttaa jaksamaan tässä murheen laaksossa

Miten teillä sujuu arki? JOs miehesi ei niinkään osaa sanoilla kertoa että välittää, puhuvatko teot hänen puolestaan? Huolehtiiko hän perheen asioita ja tekee kodin ja perheen eteen töitä? Monille keski-ikäisille miehille puhuminen tunteista on vaikeaa jopa mahdotonta. Joskus joku tosin sitäkin yrittää ja kun vastaanotto on vaimolta se mitä on, vähäinenkin yrittämisen halu häviää.

Iso kysymys onkin, pitääkö miehen muuttua sinun mieliksesi ja olisitko edes itse tyytyväinen jos mies joutuu kadottamaan identiteettinsä ja persoonansa sinun vaatimustesi takia. Tyytymättömyys elämään tai tyytyväisyys elämään rakentuu täysin omien ajatusten ja asenteiden perusteella. Joten käännä katseesi sisimpääsi; mitä hyvää teillä on ja miksi rakastuit aikoinaan mieheesi? Inhottavinta mitä puolisolleen voi sanoa, on todeta vuosien mennen hukkaan kun on ollut parisuhteessa hänen kanssaan. Jo ajatuskin on inhottava.