Aino ja Väinö. Kevät

Aino ja Väinö. Kevät


Väinämöinen etsiskeli munakasta. Rautakaudesta on kulunut aikaa. Ihmiset siihen aikaan olivat Jumalia ja pystyivät lentää ja olla syömättä vaikka kuinka pitkään. Väinäväinäväinämöisellä oli isoisoiso nälkä, koska Jääkausi loppui ja mieli tekevi mielistellä. Miehisyys nukkuin talviunia herra Karhusen kanssa, joka sopersi korvaan koko talven. Oli se epämielyttävää.
"Pitkästä aikaa näen auringon" - silmiä räpytteli partaukko. Edellisessä inkarnaatiossani olin Odin, Skandien Pappa. Aika kiitää ja kalevalalainen olen.
Ukko kumartui puolukkaaksi, mutta takaa yllätti kukas muu kuin Väinön Aino, ikivihreä rinsessa kukkuloiden kielokki.
"Täs mie vanhoi puolukkoi imin" - parta iloitsi.
"Voi ikävä sua pappaa"
Aino halasi Väinämöistä. Aino tuoksui tuorelle koivumahlalle.
"Voi, tyttönen! Kettusenko kanssa nukuit?"
"Jänismamman" - Aino julisti.
"Siekö karhua syleilit? Hi-hi-hi" - Aino iloitsi.
"Mie".
Aino seisoi typertyneenä katse maahan.
"Älähän sie naikkonen, aikakin on kevät. Mennään pusikkoon".
Pusikko heilui tuulen vastakkaisesti. Ei ollut tarkoitus rikkoa nupukoita, vaan kastautua juurilammikkon.
"Munista pidät?" - kysyi Väinö.
"Pidän" - vastasi Ainushka.
"Munakasta osaat tehdä?"
"Osaan".
"Täs', ime täst'" ukkelis pukkelis antoi vuoron.
"Sie oot vielä lintunen. Sinun pitää oppia pitää hyvvee huolta munista, joista sit' kuoriutuu poikasia. Munien päällä pitää istua varovasti ja ajoittain nousta ja hieroa, ettei paino puuduta, katos. Sinun painosi lempeästi hieroo munia ja elävöittää verenkiertoa".
Aino kuunteli lumoutuneesti - "Sie ukki oot vanha, mutta hyvin nuori".
"Jos olet hyvä tyttö ja teet, mitä sanon, ja varmasti teetkin, mitä en epäile, niin voit olla vanhana kanssa aika nuori".
Aino kosketteli istumapaikkaa, se oli kostunut juurilammikkoon pahasti, kevään vihreisiin vesiin. Se vesitti kovuuden, joka talven pakkasilla sai kasvattaa mielin määrin jänismamman ja karhupapan kanssa. Kovalta se tuntuikin pehmeää vasten, se istuminen ja seisominen vierekkäin ja ristikkäin. Ja mitä kaikkea ikinä menikään ristikkäin ja vierekkäin, aina kaikkea se menikin, sisään ja ulos ja vielä sellaista vauhtia, siis niitä kaikkia kevätkääryleitä ja nopeatempoisia pakottavia liikkeitä, kuin ei olisi olemassa jo pitkään aikaan, eikä ollut yhtään mistään kotoisin se jäniksen pelko ja kevätkaarna ahneus. Mitä jänikset tekevät keväällä? Kuinka usein he tekevät sitä? Kenen kanssa he tekevät sitä?
Ainolla kun oli kevättä rinnassa josta sai nuori neiti nautiskella pehmeiden aurinkokosketusten alla kuin valkoinen ruusu. Silkkitie oli antoisaa ja lahjaksi saatu kosteuttavaa voidetta kaikilta vinosilmiltä. Hassua oli laittaa iholle Kielletyn Kaupungin keltaisia preparaatti tiivistelmiä, sillä niissä vaikka olikin suljetun pullon matka-aikoja, niin kuitenkin lämpimän kevään tuulessa voide muodosti kuorrutteen Ainon ihanalle iholle. Ikuisen Elämän Salaisuudet kulkeutuivat vanhoja teitä Pohjolaan Ainon päälle satojen vuosien postikuljetuksella ja matkan aikana tehdyllä runsailla lisäyksillä. Kaukomaat tiedostivat ihmisen lahjatarpeita ja lähettivät säännöllisesti Kullervosta Lemminkäiseen varten, mitä tuoreimpia sekoitteita. Hevosen selässä kulki 35ml pulloista aina 10 litraisiin vaikeasti kuljetettaviin säiliöihin kaunista Ainoa varten ja Freijaa, jotka hieroivat varsinkin keväisin kallisarvoista nuoruuden eliksiiriä. Käärme vaihtaa nahkaansa, niin tekee Aino, kun raaputtaa nopeasti kuivuvaa sekoitetta. Joukossa on kellertäviä, keltaisia, puhtaan valkoisia, veteliä ja paksuja, kovettuneita ja tasaisen puuromaisia...

Aino sivelli niitä kauniisiin rintoihin laaja-alaisesti. Valkoinen sileä iho imi kansainvälisiä ravinteita sisäänsä ja neiti nuortui. Mutta vain Väinämöisen omatekoinen shamaani keitto, talviunijäljeltä, oli laadukasta kotimaista, jolle ei löytynyt vastinetta mistään muualta.

"Mie tykkään Ainosesta.." - harjasi kalaruodolla Väinämöinen tuuheata savipartaa ja lauloi lempeässä kevään tuulahduksessa.

Ainolla sydän tukehtui onneen. Hän itki. Ei voinut muuta. Hän rakasti kaikkia lintua pään yläpuolella, matelijoita jalkojen alapuolella, nisäkkäitä - nuuskivia elukoita. Aino rakasti kaikkia ja kaikkea. Hän oli Suomen vaaleaverikkö, oikea männyn lapsi...kävystä syntynyt ja jumalaiseksi kasvava, joka sai kaiken, mitä halusi. Kalevala alkaa tästä.