Sekä tänä- että viime vuonna Kiuru perui tulonsa

OMITUISTA

Suomen ministerien toimintaa koulutustapahtumassa ihmetellään - ”Sanottiin: Finland, again”
Suomalaisministerien toiminta herättää kummastusta maailmalla. Krista Kiuru (sd) perui viime hetkellä osallistumisensa opetusalan huippukokoukseen Kanadassa ensi sunnuntaina ja maanantaina .
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen pitää Kiurun vetäytymistä kokouksesta Suomen kannalta hyvin valitettavana.

– Tänne kutsutaan vajaa 20 koulutuksen huippumaata.
Suomi on ollut tunnetusti korkealaatuisen koulutuksen maana kutsuttujen listalla, Luukkainen sanoo IS:lle.

Luukkainen kertoo, että suomalaisministerit ovat peruneet tulojaan lyhyellä varoitusajalla myös aiempina vuosina.

– Viime vuonna oltiin huippukokouksessa Uudessa-Seelannissa, kun tuli tieto, että Kiuru perui tulonsa.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • IS_TIETOJA

      vielä: OAJ:n mukaan tilaisuuden lähtökohta on ollut, että osallistujamaasta on mukana sekä opetusministeri että järjestöjohtaja.

    • otustenkerho

      Olisit lainannut koko jutun, olisit lukenut koko jutun.

      "Paras hyöty, mikä Kanadan seminaarista tulee, on siinä, että se tarjoaa mahdollisuuden verkostoitumiseen ja kontaktien luomiseen. Olen halunnut varmistaa, että Suomea edustaa joku, joka on ministeriössä myös vaalien jälkeen. Tässä tapauksessa se on kansliapäällikkö Lehikoinen, Kiuru sanoo."

      Mikä osa on liian vaikea ymmärtää???

      • Mikä_oli_peruuttamisen_

        syy viime vuonna? Silloinkin viime tipassa.


      • Ei-sijaista-hyväksytty-

        Ei sijaista hyväksytty, sekin oli tuossa linkissä. Miksi et sitä sanonut?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1027
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      920
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      10
      784
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      700
    Aihe