Olen kirjoittanut tätä runoa pikkuhiljaa, eikä se pääätöksessään ole vieläkään. Aiemmin olen julkaissut tämän ihastukselleni ja Suhteet - Ihastuminen -palstalla. Täällä tämä lienee enemmän omassa ympäristössään. Toivottavasti tykkäätte.
Kohtaanko sinut,
metsänneito,
kastehelmiä hiuksissasi,
silmäsi kuin metsän
peili, tutkimaton mysteeri.
Sylisi täynnä
metsän kukkia,
kieloja, vuokkoja,
metsätähtiä.
Emme vaihda
sanaakaan,
sillä katseemme
riittävät kertomaan kaiken.
Sinä katsot silmiini,
taivaan sineen - syvyyteen
ja välillämme
on maan ja taivaan liitto.
Istuudumme alas
sammalen peittämälle
kivelle, vanhemmalle
kuin ihmiskunta.
Minulla on kori.
Olen poiminut siihen
marjoja matkani varrelta,
mustikoita, vadelmia,
metsämansikoita.
Pyydän sinua maistamaan,
"nämä ovat sinun,
metsänneitoni"
sanon ja ojennan koriani.
Sinä otat marjoja käteesi
ja hymyilet vihreät silmäsi
loistaen. Kuinka kauniit
ovatkaan nuo silmät!
Katson, kun poimit
marjoja kämmeneltä
suuhusi.
Näen sinun hymyilevän
sydämelläsi marjojen maku.
Aamun aurinko on jo
kivunnut korkealle,
kaste nousee usvaverhona,
kuin esirippu taivasta kohden.
Hiustesi kastehelmet kimaltelevat,
timanttien lailla
jääden koristeiksi hiuksiisi..
Nostat katseesi ja katsot
minuun. Katsot syvemmälle
silmiini, sieluuni
kuin kukaan aiemmin.
Tunnen, kuinka tutkit minua,
käyt tieni,
kaikki kulkemani polut.
Näen silmissäsi ymmärryksen,
lohdun.
Olen avoin kuin taivas
sinun edessäsi.
Tunnen pakahtuvani tähän tunteeseen.
Pelkään ja toivon,
haluan uskoa.
Painan pääni alas
kuin tuomiotasi odottaen.
Silmät suljettuina odotan,
oletko siinä, kun ne avaan?
Toivon tuntevani
kätesi leukani alla,
nostaen katseeni ylös, silmiisi.
Toivon, että hymyilet,
kumarrut puoleeni ja
suutelet otsaani.
Mutta pelkään, ettet ole siinä,
että olet kadonnut,
usvan lailla aamuarinkoon,
ääneti, vaieten.
Tahdon uskoa, ettet
ole mennyt,
että olet siinä vielä,
kun aurinko jo laskee ja
usva laskee.
Tahdon uskoa,
että olet oppaani,
minne ikinä
metsä minua viekin.
Minä ja metsänneito
6
101
Vastaukset
Odotan kunnes
metsä viilenee,
hiljenee
ja hämärä saapuu
usvainen viitta
harteillaan.
Hän ei ole
sanonut sanaakaan
ja kosketuksensa
viipyy.
Tunnen kylmän
kosteuden hiipivän iholleni,
ja nostan katseeni.
Vain kieloja
on hän jättänyt kivelle.
Kadonnut
metsän hämärään,
hiljaisuuteen.
Tunnen rintaani
puristavan,
kipinän sydämessä
hiipuvan,
mustaksi,
sammuneeksi hiileksi.
Yön viileys tunkee
vaatteisiin, imeytyen ihoon,
luihin ja ytimiin.
Otan korista marjoja
kalpeaan käteeni.
Maistan suussani
niiden makean, mutta
sydämessä ne
maistuvat katkerilta.
Nousen kiveltä ja
voin aistia sen
ikiaikaisen tyyneyden.
Se ei lohduta, ei sääli,
ei vala uskoa,
eikä tuomitse. Sille
yksi ihmiselämä on
ohikiitävä hetki,
silmänräpäys.
Suuntaan kulkuni
metsän varjoihin,
välittämättä siitä
minne kulkeudun.
Tunnen yhä tuoksun,
metsänneidon, kukkien,
ja olen näkevinäni
aina jossain häivähdyksen
hänen hiuksistaan.
Katsovan taakseen, odottaen.
Tiedän sen olevan
vain toive. Usvaa,
repaleisia harsoja
puiden oksilla.
Hän on mennyt,
metsänneito,
jättäen vain tuoksunsa.
Voin yhä tuntea
hänen läsnäolonsa,
kaikkialla, ilmassa,
maassa, hämärässä.
Kuljen joukossa
varjojen,
ollen yksi niistä,
metsään harhailemaan
jääneistä. Kuiskaan
hiljaa ”olen sinun,
metsänneito, varjona
tai ihmisenä. Sinun on
sydämeni, sammuneena,
tai hehkuvana”. Kuiskaus
jää roikkumaan ilmaan ja
kalpeille puiden oksille.
Kuljen seuraavaan aamuun,
läpi yön toivoen,
ehkä turhaan, että
kohtaan hänet vielä.
Ehkä hän säikähti,
pelästyi. Ehkä hän näki
kaikki ne kyyneleet, jotka
olen itkenyt kaipauksesta,
tähdiksi taivaankanteen,
jäätyneiksi pisaroiksi
lehdettömien puiden
oksiin.
Ehkä hän pelkää
minun olevan
syksyn ja talven tuoja.
Yön vaitonainen metsä
herää. Lintujen äänet
palaavat, laulavat
auringon esiin ja
raskas usva alkaa
kiemurrellen väistyä
valon tieltä.
Löydän tieni
varjoista,
metsäaukiolle,
valoon. Siinä
voisin levätä,
lämmitellä. Siihen
käperryn
keräämään lämpöä, että
jaksaisin kulkea vielä
seuraavankin
yön tuoksusi
täyttämässä metsässä
ja toivoa kuulevani
sanasi, eksyä silmiesi
vihreisiin lehtoihin,
tuntea kosketuksesi
usvan ja hämärän
kylmyyden sijaan,
ja hymysi sytyttävän
sydämeni uudestaan.Herään varjojen
hiipiessä kasvojeni
ylitse.
”oletko se sinä,
metsänneito?” kuiskaan
hiljaa mielessäni,
tuntien sydämeni
sykkeen kiihtyvän,
toivon ja epäilyksen
kouristaessa vatsaa.
Avaan silmäni
kohden auringon
hiipuvaa kehrää
ja vatsaani kouristavat
käärmeet
muuttuvat polttavaksi
tuskaksi. Pettymyksen
ja epätoivon katkeraksi
myrkyksi.
Ei se ollut
sinun varjosi,
metsänneito,
vaan aukean ylle
kaartuvan puun
raskaat oksat.
Tekisi mieli
huutaa, antaa poltteen
haihtua, hälvetä,
mutta tiedän
sen olevan
turhaa. Nielen
karvaan, kuristavan
palan kurkustani.
Nousen istumaan,
annan kyynelten tulla,
pudota poskiltani
sammaleeseen.
”Ylös, matkaan”
kuulen käskevän
itseäni. ”Etsi,
harhaile,
löydä tai katoa” nyt
metsäkin kuiskaa. Kapuan
jaloilleni ja suuntaan
ei mihinkään, vailla
päämäärää, uskoen
epätodelliseen.
Illan tullen
tulee myös
usva, tuo raskas
ja tiheä vaate,
joka kietoutuu minuun
jäädäkseen.
Tunnen itseni
osaksi sitä, ajelehdin
sen oikkujen mukaan,
ja aamulla huomaan
olevani osa
harmaata epätodellista
harsoa, lailla muiden
metsään kadonneiden,
harhailijoiden.
Metsänneidon
näen hetken,
aamuisin, metsäkukkia
keräten, hyräillen.,
kevein askelin,
hymyillen.
Niin kaunis on hän,
metsänneito,
punaiset hiuksensa,
kuin iltarusko,
silmät kuin metsän
smaragdit.
Kunpa hän
viipyisi hetken
kauemmin,
iltaisin.
Hälle pukisin,
metsänneidolle,
tiaaran, kuun valosta
punotun, tähdin ja
sadepisaroin kivetyn.
Ja joka ilta
saavun tuoksuun
metsänneidon,
kunnes talvi sitoo harhailijat
kimaltavaksi kuuraksi
metsän puihin.Tuli kevät,
jälkeen pitkän talven,
huurteen ja jään.
Tuli neito,
uusi metsänneito,
kevään keiju,
aurinko ja hymy.
Huuliltaan lauluja
lasketteli,
nosti varvut
lempeällä katseellaan,
sulatti kuuran
ja puun kyljestä
huurteen.
Keräsi kasteen
käsiinsä, nosti
huulilleen, maistoi
talven, maistoi kevään.
Nosti neito katseensa
kohti paljaita puiden
latvoja, ohitse ja
tähysi taivasta, tähtiä
ja kuiskasi ”Nouse usva,
tuo minulle
harhailijat, vapauta.
Anna henki, anna elämä,
sillä minä olen
metsänneito
ja nyt on jo kevät”
Tulin kieppuen,
lailla muiden,
kietoen neidon
kosteaan huntuun.
Tunsin neidon lämmön,
huokuvan elämän
virtaavan, tiivistyvän
ja tunsin olevani
lihaa ja verta.
Katsoin silmiin,
sinisiin, kuin
taivaan syvyys. Näin
tähdet ja näin kasteen,
Näin kuivatut
kyyneleet
ja pohjattomat
lähteet.
Tunsin hänen
tutkivan sisintäni,
paljastaen salani
toiveeni ja pelkoni,
palauttaen kaipuun
kalvavan tunteen,
rakkauden janon.- outoa
Män silmät sikkuraan,pelkästä sanahelinästä.Ei hyvä.
- ehdotusta
liikaa pätkitty, tekee pahaa lukea, etkö voisi jättää pitemmiksi rivit eikä pätkiä niitä yhden tai kahden sanan riveihin. Noin lyhyet pätkäsee lauseen pahasti, tulee aika pahaa jälkeä, ei ole mukava lukea. sisältöön en puutu.
- Yksilukijavain
Minusta kauniita runoja. Kolmannessa runossa sanat vähän kompuroi. Ei mitenkään pahasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Heikki Silvennoinen petti vaimoaan vuosien ajan
Viiden lapsen isä Heikki kehuu kirjassaan kuinka paljon on pettänyt vaimoaan vuosien varrella.1392033- 271918
Miksi ihmeessä nainen seurustelit kanssani joskus
Olin ruma silloin ja nykyisin vielä rumempi En voi kuin miettiä että miksi Olitko vain rikki edellisestä suhteesta ja ha231868Persut nimittivät kummeli-hahmon valtiosihteeriksi!
Persujen riveistä löytyi taas uusi törkyturpa valtiosihteeriksi! Jutun perusteella järjenjuoksu on kuin sketsihahmolla.851670Onko ministeri Juuso epäkelpo ministerin tehtäviensä hoitamiseen?
Eikö hänellä ole kompetenttia hoitaa sosiaali- ja terveysministetin toimialalle kuuluvia ministerin tehtäviä?621468Sakarjan kirjan 6. luku
Jolla korva on, se kuulkoon. Sain profetian 22.4.2023. Sen sisältö oli seuraava: Suomeen tulee nälänhätä niin, että se201266Avaa sydämesi mulle
❤ ❤❤ Tahdon pelkkää hyvää sulle Sillä ilmeisesti puhumalla Avoimesti välillämme Kaikki taas selviää Kerro kaikki, tahdo381170Elia tulee vielä
Johannes Kastaja oli Elia, mutta Jeesus sanoi, että Elia tulee vielä. Malakian kirjan profetia Eliasta toteutuu kokonaan371163- 111158
Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k101137