Raaka ruoka kiihdyttää kasvihuoneilmiötä

teinitsejapäästin

Raaka ruoka ei säily kunnolla ja vaatii valtavasti jäähdytysenergiaa säilyäkseen.

Ennen käyttöä raaka ruoka on kypsennettävä. Kotioloissa käytettävät kypsennysmenetelmät ovat hyötysuhteiltaan huonoja ja vaativat valtavasti lämmitysenergiaa.

Ratkaisu: keskuskeittiö, jossa ruokaa valmistetaan kerralla iso määrä ja jota sitten myydään kuluttajille.

Keskitetyssä laitoksessa voidaan myös hyödyntää raaka-aineiden säilytyksessä tarvittavien jäähdytyslaitteiden tuottamaa hukkalämpöä ruoan kypsentämiseen.

Kotioloissa pauhaa keittiössä vierekkäin jääkaappi jäähdyttämässä, liesi lämmittämässä, ja pahimmillaan ilmastointilaite kompensoimassa hullua tilannetta.

Ruoan säilyttämiseen ja kypsentämiseen tarvittava energiamäärä siis pienenee, mutta myös ruoan hävikki pienenisi, koska pilaantuvan raakaruoan määrä vähenisi.

Hiilidioksidipäästöjen vähenemisen lisäksi vähenisi myös muiden raaka-aineiden kulutus. Esimerkiksi vanhanaikaista kymmeniä kiloja painavaa sähköliettä ei enää tarvittaisi jokaisessa asunnossa, koska ruokaa ei tarvitsisi enää valmistaa itse.

Yhdistämällä ruoanvalmistukseen vielä ruoan jakelu saataisiin aika monta turhaa kauppareissua pois. Ihmisille jäisi enemmän aikaa elämiseen, ja luonto kiittäisi. Käytännössä siis kaikki voittaisivat.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dyg

      Just , hyvin ajateltu , mutta kaatunee kuitenkin kun tutustutaan suomen maantietoon tarkemmin .

    • Loistavajuttu

      Hiilidioksiidilla on kasvua parantava vaikutus ja ilmaston lämpenemisen johdosta kasvukausi pitenee, ei pelkästään kasvatetuilla vaan myöskin luonnon kasveilla, sienillä jne..

      Pelkkiä positiivisia vaikutuksia siis.

    • hmhmhm

      Ei se päästö mihinkään vähene kun kuljetuskustannukset lisääntyy.

      Toisekseen sähköä voi tuottaa ilman hiilipäästöjä. Jos joka kaappi toimii aurinko tai tuulivoimalla niin päästöt on nolla.

      Muutenki sellainen kommunisti idea, että tuo ei kyllä tule saamaan kannatusta ennenkuin siinä vaiheessa, että hätä on todellä käsillä. =D

      • aaNot

        "Toisekseen sähköä voi tuottaa ilman hiilipäästöjä. Jos joka kaappi toimii aurinko tai tuulivoimalla niin päästöt on nolla"

        Ei voi.


    • flatusta.tulee

      Niin ja raakaruoka pierettää ankarasti, suolistossa pierut vaan kurisee ja metaanipäästöt nousee sitten.

    • pröötpruut

      Sitten se raakaruoka on hyvää pierunsiementä jos köyhä haluaa poreammeeseen. Köyhän ammeessa kun pore on pelkkää pieremistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      65
      3137
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      547
      2985
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2195
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1972
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1805
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      305
      1785
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1562
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      100
      1284
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1208
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1172
    Aihe