Kiinan kristittyjen uskonnonvapautta rikotaan

ihmisoikeus

Viranomaiset poistivat kirkkorakennuksista ristejä Kiinan Wenzhoun maakunnassa

Kiinassa, Zhejiangin rannikolla olevasta Wenzhoun maakunnassa, Yazhong kaupungissa, kommunistisen puolueen puoluesihteeri komensi poistamaan paikallisen kiinalaisen seurakunnan rakennuksessa olevan ristin elokuun 15. päivänä 2014. Risti olisi pitänyt poistaa elokuun loppuun mennessä.

Ristin poisto oli osa hallinnon katolisten ja protestanttisten kirkkojen vastaista kampanjaa, jossa maakunnassa yli 425 kirkkorakennusta sai purkuilmoituksen. Monista kirkosta poistettiin ristit tai koko rakennus tuhottiin.

Kaupungin hallinto lisäsi Yazhong seurakunnan valvontaa asentamalla kolme valvontakameraa kirkolle johtavaan risteykseen. Seurakunta kieltäytyi poistamaan ristiä ja järjesti kirkolle vartioinnin. Yksi vartioista, Ou Jinsi, vangittiin kun hän yritti estää virkailijaa irrottamasta ristiä.

Seurakunnan edustat yrittivät neuvotella asiasta viranomaisten kanssa. Sillä seurauksella, että neuvottelijat, Ji Qingcou ja Ji Qingcao, vangittiin. Heitä kolmea syytettiin “ihmisjoukon kokoamisesta yleisen järjestyksen häiritsemiseksi” ja ”virallisen toiminnan estämisestä”.

Ou Jinsi, Ji Qingcou ja Ji Qingcao vapautettiin vankeudesta maaliskuun 6. päivänä 2015. Heidät vapautettiin lopulta kokonaan syytöksistä.

Saman viranomaiskampanjan aikana kaksi muuta vangittua miestä on edelleen vangittuina. He ovat pastori Huang Yizi, Fengwon seurakunnasta ja yksi Sanjiangin seurakunnan johtohenkilöistä. Huang vangittiin 3. elokuuta 2014. Syytökset häntä vastaa olivat “ihmisjoukon kokoaminen yleisen järjestyksen häiritsemiseksi”. Pastori Huang yrittänyt estää ristin poiston kirkkorakennuksesta.

Hänen tapauksensa on siirretty Pingyangin kansantuomioistuimelle.

http://ihmisoikeus.blogspot.fi/2015/03/viranomaiset-poistivat.html

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        67
        6729
      2. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        28
        4360
      3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

        Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
        Sinkut
        272
        2783
      4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

        Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
        Kokkola
        26
        2090
      5. MAKEN REMPAT

        Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
        Suomussalmi
        31
        1643
      6. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        97
        1437
      7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

        5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
        Ähtäri
        55
        1141
      8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
        Hindulaisuus
        304
        1127
      9. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        78
        1114
      10. Mulla on kyllä

        Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
        Ikävä
        39
        1081
      Aihe