Uskontunnustus ja uudestisyntyminen

epaimen

Maaliskuisessa kommentissa Apostolisen uskontunnustuksen palstalla tulee näkyviin hyvin merkittävä asia, joka kuvannee hyvin esikoislestadiolaisen heränneen kansan tuntoja ja käsityksiä.

"paljon on viisautta mutta missä on uudestisyntymä?"

Eikö olekin totta, että heränneen kansan sieluissa uudestisyntyminen on noussut tärkeämmäksi asiaksi kuin kaste, merkittävämmäksi kuin puhdas apostolinen oppi, keskeisemmäksi kuin Jeesuksen seuraaminen?

Jokaisen essun historiassa on vaihe - näin uskon - jolloin hän on tutkinut itseään saarnoja kuunnellessaan ja kysynyt, miten tullaan Jumalan lapseksi? Olenko minä uudestisyntynyt "elävään uskoon" vai ovatko asiat vielä kesken. Vuosien mittaan sitten on totuttu siihen tosiasiaan, että yhtälailla minä olen uudestisyntynyt kuin tuo vierelläni rahilla istuva toinen sanankuulija, ehkä vähän enemmänkin.

Epäilys haihtuu porukan seurassa ja käsite "olen uudestisynynyt Jumalan lapsi" laskeutuu uskon perusteisiini. "Minulla on asiat hyvin ja taivaan päärlyportit ovat minulle selkosellaan, olenhan syntynyt uudesti".

16

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uudestisyntymisen korostamisen tähden kaikki sellainen kristillinen puhe, joka ei tähtää parannukseen ja syntien anteeksi todistamiseen tuntuu kevytmieliseltä ja turhaltakin: tyhjät tynnyrit kolisevat... Moni kirkon papin saarna saa tämän arvion - pääntietoa, usko peruukissa, ei henkilökohtaista uskoa eikä uudestisyntymisen kokemusta. Eikö niin?

      Saarnaajat pitävät huolen seuroissa, että peruskurssi kohti synnintuntoa, armonikävää ja henkilökohtaista pelastusta uudestisyntymisen kautta on näkyvillä. Muuten seuraväki ei ole tyytyväinen, että sana tuli kokonaisesti saarnattua. Aitoa pietismiä siis (sanasta pietas, hurskaus, henkilökohtainen hurskaus)

    • Uudestisyntymisen ylikorostamisesta seuraa teologinen anemia, kuten kaikki esikoisuutta tuntevat tietävät. Toisaalta vahva henkilökohtainen sitoutuminen, valmius luopumaan tämän maaimlan koreilusta ja menosta ja rakkaiden uskon veljien ja sisarten kanssa koetut juhlahetket uudestisyntyneiden joulussa Jällivaarassa tai uudesityntyneiden Juhannusseuroissa Lahdessa.

      "Meillä kaikilla oli niin mukavaa"

      Ja jos Jumala tahtoo jonkun lähettää tähän jaloon uudestisyntyneiden joukkoon, rukoushuoneen ovet ovat auki - senkun tulee sisään kuulemaan elävää Jumalan Sanan julistusta.

    • Kuten kommentoija huomaa, kolme suurta kristillisen uskon peruspilaria, Apostolinen uskontunnustus, Nikealais-konstaninopolilainen uskontunnustus, Athanasiuksen uskontunnustus eivät mainitse uudelleensyntymistä ollenkaan.

    • Augsburgin tunnustus on kaikkien luterilaisten kirkkojen erityistunnustus, joka annettiin keisari Kaarle V kesäkuun 26. 1530. Tämä on tuhat vuotta nuorempi kuin ekumeeniset uskontunnustukset. Roomalaiskatoliset ja ortodoksit eivät siihen liity, eivät myöskään kalvinistit,

      Eivätkä esikoislestadiolaiset.

    • Augsburgin tunnustuksen II pääkappale koskee peristyntiä. Siellä opetetaan uudestisyntymisestä

      "Opetetaan kaikkien Aadamin lankeemuksen jälkeen syntyneiden olevan luonnostaan syntisiä, eikä heillä voi luonnostaan olla jumalanpelkoa eikä todellista uskoa häneen. Ainoa keino päästä perisynnin aiheuttamasta tuomiosta on uudestisyntyminen kasteesta ja Pyhästä Hengestä. Ne, jotka eivät pidä perisyntiä syntinä, hylätään."

    • Esikoiselle voi olla ylivoimaista ymmärtää, että hänelle lapsesta asti opetettu käsitys uudestisyntymisestä painottuu väärin ja on sisällöltään virheellinen, kuten Risto Blom osoitti kirjassaan Miten tullaan Jumalan lapseksi.

      Normi-esikoinen ei itse tutki Raamattua, vaan kuuliaisesti kuin pieni lapsi luottaa saarnaajiin. Pois se, että sitä itse peukaloisi tai tutustuisi Isoon Katekismukseen saati Augsburgiin, hienostelua, jota tässä kristillisyydessä vieroksutaan.

      Siksi hän ei tiedä, että uudestisyntyminen EI OLE keskeinen käsite Uudessa testamentissa.

    • Esikoisten käsitys uudestisyntymisestä perustuu yksinomaan Johanneksen evankeliumissa olevaan yölliseen keskusteluun Jeesuksen ja Nikodemuksen välillä.

      Sana uudestisyntyminen esiintyy Matteuksen evankeliumissa aivan toisessa merkityksessä ja Paavalin kirjeissä se liitetään kasteeseen, mikä on "uudestistyntyneelle esikoiselle" kauhistus.

    • No voi herttanen sitä väärää paimenta, mitä se suoltaa?

      Jep.

    • Apostolisen ajan kristityt eivät puhu uudestisyntymisestä, vaan kahdesta asiasta - vedellä kastamisesta ja uskosta Ylösnousseeseen, joka ilmenee tunnustuksena.

      Varhaisin uskontunnustus on "Jeesus on Herra". Paavali sanoo korinttilaiskirjeessä, että näin voi sanoa ainoastaan Pyhässä Hengessä.

      Apostolinen uskontunnustus on varhainen roomalainen KASTETUNNUSTUS, joka lausuttiin kasteen toimittamisen aikaan.

      Nykyään apostolinen uskontunnustus lausutaan kasteen toimittamisen aikaan, kuten apostoliseen aikaan, kasteen vahvistamisessa eli konfirmaatiossa sekä sunnuntain jumalanpalveluksessa.

      Esikoiset eivät tietääkseni lausu sitä koskaan omissa tilanteissaan, sen enempää kuin muitakaan uskontunnustuksia. Tämä on hoitunut kirkossa, mutta jos kirkosta erotaan, asia on hoidettava sitten omissa kokoontumisissa.

    • Älä siis höpoötä omasta suorituksestasi "uudestisyntymisenä" vaan usko sydämessäsi pääsiäisen sanoma, että Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista ja tunnusta suullasi ääneen, että Jeesus on Herra.

      Silloin sinä pelastut.

      • Älä missään tapauksessa usko minua. Tosi hutera pohja!

        Usko sen sijaan Herran valittua asetta, pakanoiden apostolia, Paavalia, joka kirjoittaa pääkirjeessään roomalaisille

        "Sillä, jos sinä suullas tunnustat Herran Jesuksen* ja uskot sydämessäs, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä tulet autuaaksi; Sillä sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme, ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme."
        apostoli Paavali
        Room 10:9-10


    • Sillä ei meidän pelastuksemme riipu jostain ominaisuudestamme ("uudestisyntynyt"), tunteistamme (millä ajatellaan esikoisuudessa lähinnä synnintuntoa ja armon iloa) tai muista omista suorituksistamme. Minä, minä, minä.... mites sinä, häh?

      Meidän pelastuksemme riippuu Vapahtajasta, Jeesuksesta Kristuksesta, joka tuli alas taivaasta meidän ja meidän pelastuksemme tähden, ja joka yksin voi meidät Isän luokse rakkaina Jumalan lapsina viedä.

    • mistätuossokeus

      Itsesi kannalta olisi ilmeisesti parempi ettet paljoa enempää kirjoittelisi todistuksia itseäsi vastaan, vaan vetäytyisit kammioosi miettimään miten siihen uudestisyntymään päästään sisälle koska ilman sitä sinulla ei ole mitään todellsita jumalyhteyttä.

      vai kuinka monta syntymätöntä lasta mahtanet tuntea tässä vaakatasossa?

      se, että nostelet Vapahtajaa korkeille palleille ei auta mitään ellet saa syntyä Hänen Hengestää uudeksi Hengelliseksi ihmiseksi, josta koko uusi liitto huutaa kuuroillekkin kuuluvasti!

      kasvatuskristillinen fariseus ei ole Jumalan suunnitelma kenenkään kohdalle.

      se suunnittelija on toisesta leiristä kotoisin.

      • teuta

        Ei ole väliä mikä on leiri lähtiessä , vain sillä on väliä Uskooko
        Jeesukseen se riittää. , ja jos swe ei rittäisi sitten meitä jotka
        jää junasta junasta ,meitä on paöljon ..

        Meilä ei ole käsketty ryhtyä Tuomariksi , vaan Rakastaa
        ja Uskoa Mihin? Jeesukseen Kristukseen ., .


      • Kyllä minä olen Jumalan armosta syntynyt uudelleen vedestä ja Hengestä ja saan läntisen kristikunnan kanssa tänään seurata muiden kanssa Jeesuksen kärsimystietä.

        Mutta nytpä ei ole kysymys minun uskostani tai vähäpätöisyydestäni - eikä sinunkaan - vaan siitä, mitä on kirjoitettu pyhässä Raamatussa ja mikä on kristillinen oppi.

        Jos rupeaisimme sinun uudestisyntymisen oppiasi kaivelemaan, eiköhän sieltä kohta tulisi vastaan Risto Blomin kuvaama saarnaajien ja lähetysmiesten edustama sekasorto "miten tullaan Jumalan lapseksi". He kun rakentelevat Nikodemuksen varaan kaikenlaisia ihmisoppeja, jotka eivät ole Pyhä Hengen totuudellista opetusta vaan ihmisen järkeilyä.


    • kristitytyhdessä

      Esikoislestadiolaisena minä uskon juuri niin, kun Raamattu sanoo. Kuten kolme vanhan kirkon uskontunnustusta kiteyttää uskomme perustuksen. On väärin leimata ja mustamaalata esikoislestadiolaiset joksikin yhtenäiseksi massaksi. Me olemme kaikki erilöaisia ihmisiä, kuten kaikki muutkin kristityt ovat. Todistamalla Kristuksesta teet sitä työtä, jota Jeesus on meidän uskovien käskenyt tekemään. Olen huolissani hengellisen kotini opetuksessa
      ilmenevästä ristiriitaisuudesta. Evankelumiin on sotkettu ihmiskäskyjä ja ihmisoppeja,
      lakihenkisyys on voimistunut kuluneen 25 vuoden aikana huolestuttavassa määrin. Johdon
      vaihduttua ruotsinlapissa, opillinen sekavuus on lisääntynyt. Mutta tämä ei ole koko totuus,
      moni meistä on saanut kokea sen, ettei ihmisiin voi luottaa, se on saanut aikaan yksilötasolla
      muutosta.

      Mustamaalaamisen sijaan tarvitaankin nyt rukouksia ja oikeata opetusta kristinopin peruskysymyksissä.

      Tänne kirjoittelevan muutaman provosoivan häirikön viestien kanssa EI kannata taistella.

      Palsta on nyt mennyt sellaiseksi, ettei täällä käydä esikoislestadiolaista keskustelua.
      Teuta pääasiassa käy omaa yksilöllistä kampanjaansa, jossa on hyvin vähän asikoislestadiolaisuutta, - tai muutakaan laisuutta. Hän käy keskustelua lähinnä sivupersooniensa kanssa, yksikseen. Kuluuhan siinä aika. :-)

      Rukouksia nyt esikoislestadiolaisen liikkeen puolesta, niin että Kristus lähde saisi
      pulputa siinä julistuksessa, jota liikkeen piirissä tehdään. Jeesus tuli syntisiä pelastamaan,
      rukoillaan yhdessä että kaikki syntiset myös esikoislestadiolaiset, saisivat sydämissään tulla tuntemaan Vapahtajansa Jeesuksen Kristuksen. Jeesus on tie.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6263
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4006
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2416
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1960
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1413
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      971
    Aihe