Ålä synnytä lapsia

Siis ketkä?

Juuri noin kuten ylläoleva kirjoittaa. Suomi antaa aivan liian hyvät tuet noille Spemahaukoille, lapset sitten kehittyy vajavaisiksi kun äippä ei oikeen jaksa (on fäce päivitystä ja wats uppia)

minäGT kirjoitti:

Juuri noin kuten ylläoleva kirjoittaa. Suomi antaa aivan liian hyvät tuet noille Spemahaukoille, lapset sitten kehittyy vajavaisiksi kun äippä ei oikeen jaksa (on fäce päivitystä ja wats uppia)

Lue lisää

Sinä olet hieno esimerkki asiasta.

Ahh!!! Voi tätä tuomitsevuuden ja kaikkitietävyyden määrää! ;) Minäpä kerron hieman itsestäni...

Minulla on kolme lasta, ja kaikki eri miehille. Niin, en edes väitä, että tämä oli nuorempana suunnitelmani, ja varmasti on ollut välillä aikoja, että olen pohtinut omia mahdollisuuksiani vaikuttaa siihen, mihin suuntaan elämä heittelee. Asiani olen kuitenkin käsitellyt, ja tilanteen kanssa hyvinkin sinut. Kaikki kolme lasta ovat minulle todella rakkaita, ja olen heistä hyvin ylpeä.

Tarinani: hyvin nuorena rakastuin, ja elin vuosia tuon miehen kanssa. Ehkäpä suhteemme kuitenkin alkoi jo vähän liiankin nuorena, enkä vielä osannut ajatella, minkälainen kumppani olisi minulle hyväksi, ja kanssani yhteensopiva. Kasvoimme 9 vuoden aikana erillemme. Meidän toiveemme elämän suhteen eivät kohdanneet. Lopulta sain tietää, että miehellä oli suhde toisen naisen kanssa. Nähtävästi tuota suhdetta oli kestänyt jo pitkään. No, suhde ei ollut syy eroomme, vaan lähinnä seuraus siitä, ettei meillä ollut enää mitään muuta yhteistä, kuin lapsi, joka ei ollut vielä edes syntynyt. Lapsi oli toivottu, ja yhteishuoltajuudesta on aina huolehdittu hyvin.

Ero oli minulle kuitenkin kova pala. Olin yhä kohtuullisen nuori, ja harmitti kovasti, että olin yksin pienen lapsen kanssa. Tapasin (liian) pian eron jälkeen miehen, joka lumosi minut täysin. Hän vaikutti liian hyvältä ollaakseen totta. Niinhän hän olikin... Molemmilla oli kuitenkin halu saada lapsi. Itse en halunnut liian suurta ikäeroa esikoiseni kanssa, koska itse olen aina arvostanut suhdettani siskooni. Sisarukset ovat lapsen elämässä rikkaus. No, kun olin raskaana, alkoi suhteen alamäki. Huomasin pian olevani narsitin loukussa. Suhde muuttui kahdessa vuodessa ihasta onnesta henkiseksi ja fyysiseksi väkivallaksi. Kärvistelin suhteessa kaikkiaan neljä vuotta. Lopulta karkasin kaksi laukkua ja lapset mukanani. Esikoinen oli tuolloin 4v ja kuopus oli vasta muutaman kuukauden.

Tuon jälkeen kävin pitkään mm. narsistien uhrien tukiryhmässä ja vahvistin itsetuntoani. Minulla oli onneksi ystäviä ja tukevat vanhemmat. (Niin, olen itse onnellisen ydinperheen kasvatti. Joillakin kun on kuvitelma, että eroja tulee vain niille, jotka ovat itsekin rikkinäisestä perheestä.) Yksi ystävistäni oli mies, joka oli tukenani ihan tavallisissakin asioissa. Tapasimme usein lenkillä, kahvilla tai milloin missäkin.

Kun aikaa kului pari vuotta, koin että voisin olla valmis parisuhteeseen. Silloin ymmärsin, että vierelläni ystävänä ollut mies oli jotakin sellaista, mitä olin aina elämääni kaivannut. Aloimme seurustella. Kului vielä pari vuotta tästä, kun saimme yhteisen lapsen.

Perheeseen kuuluu nyt siis kolme lasta. Kuopuskin on jo koulussa, vuosia on kulunut. Esikoinen käy paljon isänsä luona. Keskimmäinen sanoo isäpuoltaan iskäksi ja biologista isäänsä isäksi. Hän tapaa biologista (sairasta) isäänsä noin kerran kuussa, ja vastentahtoisesti. Mieheni kohtelee kaikkia lapsia kuin olisivat hänen omiaan. Etenkin keskimmäinen on kietonut "iskän" pikkurillin ympärille ihanilla tyttömäisillä elkeillään. =D

Entäpä tämän kolmelle eri miehelle lapsia "tehtailleen" onnellisesti naimissa olevan naisen koulutus? Minulla on kaksi yliopistotutkintoa, kahdelle eri alalle. Toisen tutkinnon suoritin jo heti lukio jälkeen, toisen opiskelin ennen ja jälkeen kuopuksen syntymän. Ammatiltani olen tällä hetkellä keskisuuten yrityksen toimitusjohtaja. Aiemmin olen toiminut mm. henkilöstöjohtajana, asiakkuuspäällikkönä sekä nuorempana tovin yrittäjänäkin.

Millään tavalla aiemmat huonot miesvalmintani eivät ole vaikuttaneet heikentävästi mahdollisuuksiini pärjätä työelämässä. Onneksi ne eivät myöskään vieneet minulta mahdollisuutta saada lopulta elämää oikeille raiteille. Nyt minulla on se kaikki mitä olen halunnut: onnellinen perhe, rakastava parisuhde, ihania terveitä lapsia sekä mielenkiintoinen työ.

Asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. Se että ihminen valitsee vaikkapa lapsensa isän tai äidin väärin, ei tarkoita sitä että ihmisessä olisi älyllisesti jotakin vikaa. Itselläni esimerkiksi keskimmäisen lapsen syntymää siivitti lähinnä omat silloiset itsetunto-ongelmani. Sellaiset ovat hoidettavissa ja voitettavissa.

Tukien avulla en elele. Minulla on kykyä elättää itseni ja lapseni. Tietysti myös mieheni osallistuu osaltaan perheemme hyvinvointiin.

Jos nyt voisin valita toisin, niin silti kulkisin saman polun. Näiden kokemusten kautta minusta kasvoi sellainen ihminen kuin tänä päivänä olen. Olen empaattinen, vahva, avarakatseinen, enkä tuomitse ihmisiä tuntematta heitä.

Kylläpä on YH-äipällä aikaa loruilla? Miksi "kasvoitte erillenne" mitä oikein yrität sanoa? Erilleen kasvamisen syy oli tietysti EX-Miehesi syy, vai? Ei, Ensimmäinen uhrisi ei enää halunnut lisää lapsia kanssasi joten työnsit hänet sivuun ja valitsit seuraavan,,jne. Ja jos joku EXistäsi olisi Narsisti, kuten väität, niin hän vainoaisi sinua vieläkin. Et tuomitse mutta tuomitset kuitenkin diaknoosin,,,höpö höpö kirjoituksellesi.

jukolplhtgtgt kirjoitti:

Ahh!!! Voi tätä tuomitsevuuden ja kaikkitietävyyden määrää! ;) Minäpä kerron hieman itsestäni...

Minulla on kolme lasta, ja kaikki eri miehille. Niin, en edes väitä, että tämä oli nuorempana suunnitelmani, ja varmasti on ollut välillä aikoja, että olen pohtinut omia mahdollisuuksiani vaikuttaa siihen, mihin suuntaan elämä heittelee. Asiani olen kuitenkin käsitellyt, ja tilanteen kanssa hyvinkin sinut. Kaikki kolme lasta ovat minulle todella rakkaita, ja olen heistä hyvin ylpeä.

Tarinani: hyvin nuorena rakastuin, ja elin vuosia tuon miehen kanssa. Ehkäpä suhteemme kuitenkin alkoi jo vähän liiankin nuorena, enkä vielä osannut ajatella, minkälainen kumppani olisi minulle hyväksi, ja kanssani yhteensopiva. Kasvoimme 9 vuoden aikana erillemme. Meidän toiveemme elämän suhteen eivät kohdanneet. Lopulta sain tietää, että miehellä oli suhde toisen naisen kanssa. Nähtävästi tuota suhdetta oli kestänyt jo pitkään. No, suhde ei ollut syy eroomme, vaan lähinnä seuraus siitä, ettei meillä ollut enää mitään muuta yhteistä, kuin lapsi, joka ei ollut vielä edes syntynyt. Lapsi oli toivottu, ja yhteishuoltajuudesta on aina huolehdittu hyvin.

Ero oli minulle kuitenkin kova pala. Olin yhä kohtuullisen nuori, ja harmitti kovasti, että olin yksin pienen lapsen kanssa. Tapasin (liian) pian eron jälkeen miehen, joka lumosi minut täysin. Hän vaikutti liian hyvältä ollaakseen totta. Niinhän hän olikin... Molemmilla oli kuitenkin halu saada lapsi. Itse en halunnut liian suurta ikäeroa esikoiseni kanssa, koska itse olen aina arvostanut suhdettani siskooni. Sisarukset ovat lapsen elämässä rikkaus. No, kun olin raskaana, alkoi suhteen alamäki. Huomasin pian olevani narsitin loukussa. Suhde muuttui kahdessa vuodessa ihasta onnesta henkiseksi ja fyysiseksi väkivallaksi. Kärvistelin suhteessa kaikkiaan neljä vuotta. Lopulta karkasin kaksi laukkua ja lapset mukanani. Esikoinen oli tuolloin 4v ja kuopus oli vasta muutaman kuukauden.

Tuon jälkeen kävin pitkään mm. narsistien uhrien tukiryhmässä ja vahvistin itsetuntoani. Minulla oli onneksi ystäviä ja tukevat vanhemmat. (Niin, olen itse onnellisen ydinperheen kasvatti. Joillakin kun on kuvitelma, että eroja tulee vain niille, jotka ovat itsekin rikkinäisestä perheestä.) Yksi ystävistäni oli mies, joka oli tukenani ihan tavallisissakin asioissa. Tapasimme usein lenkillä, kahvilla tai milloin missäkin.

Kun aikaa kului pari vuotta, koin että voisin olla valmis parisuhteeseen. Silloin ymmärsin, että vierelläni ystävänä ollut mies oli jotakin sellaista, mitä olin aina elämääni kaivannut. Aloimme seurustella. Kului vielä pari vuotta tästä, kun saimme yhteisen lapsen.

Perheeseen kuuluu nyt siis kolme lasta. Kuopuskin on jo koulussa, vuosia on kulunut. Esikoinen käy paljon isänsä luona. Keskimmäinen sanoo isäpuoltaan iskäksi ja biologista isäänsä isäksi. Hän tapaa biologista (sairasta) isäänsä noin kerran kuussa, ja vastentahtoisesti. Mieheni kohtelee kaikkia lapsia kuin olisivat hänen omiaan. Etenkin keskimmäinen on kietonut "iskän" pikkurillin ympärille ihanilla tyttömäisillä elkeillään. =D

Entäpä tämän kolmelle eri miehelle lapsia "tehtailleen" onnellisesti naimissa olevan naisen koulutus? Minulla on kaksi yliopistotutkintoa, kahdelle eri alalle. Toisen tutkinnon suoritin jo heti lukio jälkeen, toisen opiskelin ennen ja jälkeen kuopuksen syntymän. Ammatiltani olen tällä hetkellä keskisuuten yrityksen toimitusjohtaja. Aiemmin olen toiminut mm. henkilöstöjohtajana, asiakkuuspäällikkönä sekä nuorempana tovin yrittäjänäkin.

Millään tavalla aiemmat huonot miesvalmintani eivät ole vaikuttaneet heikentävästi mahdollisuuksiini pärjätä työelämässä. Onneksi ne eivät myöskään vieneet minulta mahdollisuutta saada lopulta elämää oikeille raiteille. Nyt minulla on se kaikki mitä olen halunnut: onnellinen perhe, rakastava parisuhde, ihania terveitä lapsia sekä mielenkiintoinen työ.

Asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. Se että ihminen valitsee vaikkapa lapsensa isän tai äidin väärin, ei tarkoita sitä että ihmisessä olisi älyllisesti jotakin vikaa. Itselläni esimerkiksi keskimmäisen lapsen syntymää siivitti lähinnä omat silloiset itsetunto-ongelmani. Sellaiset ovat hoidettavissa ja voitettavissa.

Tukien avulla en elele. Minulla on kykyä elättää itseni ja lapseni. Tietysti myös mieheni osallistuu osaltaan perheemme hyvinvointiin.

Jos nyt voisin valita toisin, niin silti kulkisin saman polun. Näiden kokemusten kautta minusta kasvoi sellainen ihminen kuin tänä päivänä olen. Olen empaattinen, vahva, avarakatseinen, enkä tuomitse ihmisiä tuntematta heitä.

Lue lisää

Juu ja varmasti narsistin uhrina ??? sinä olet jaksanut opiskella, käydä töissä , siihen syssyyn tehdä lapsen ja hoitaa kodinkin. Ei oikein kuullosta realistiselta. Annat itsestäsi oikein supernaisen kuvan.
Kun voisit kulkea uudelleen tuon polun,etkö edes jättäisi pois tuota narsistin uhrina olemista. Mä luulen että kaikki narssistin uhrit ovat niin rikki että haluaisivat unohtaa jos voisivat ja jättää taaksensa tuon ajan jonka olivat uhreina mutta eivät varmaan ikinä pysty, he kantavat sitä haavaa elämänsä loppuun saakka.

Juu, ja toimii henkilöstöjohtajana, päälikkönä jne. Juuri aloilla missä todellinen narsisti lymyää, nauttii siis johtamista ja muiden kyykyttämisestä.

Kerro nyt vielä siitäkin ajasta kun olit ns. rivitöissä,,et vaan tainnu viihtyä? Ja lopuksi, kuinka ne esim.lasten synttärit,,,8 mummun ja papan kanssa, toki hoidat nekin? Vai onko ne "hankalia ihmisiä" ?

minäGT kirjoitti:

Kylläpä on YH-äipällä aikaa loruilla? Miksi "kasvoitte erillenne" mitä oikein yrität sanoa? Erilleen kasvamisen syy oli tietysti EX-Miehesi syy, vai? Ei, Ensimmäinen uhrisi ei enää halunnut lisää lapsia kanssasi joten työnsit hänet sivuun ja valitsit seuraavan,,jne. Ja jos joku EXistäsi olisi Narsisti, kuten väität, niin hän vainoaisi sinua vieläkin. Et tuomitse mutta tuomitset kuitenkin diaknoosin,,,höpö höpö kirjoituksellesi.

Lue lisää

On sitä aikaa välillä. Näyttäähän tuota sinullakin riittävän. Loppu oli sinun omaa arvailua, joka ei perustunut mihinkään.

yesno kirjoitti:

Juu ja varmasti narsistin uhrina ??? sinä olet jaksanut opiskella, käydä töissä , siihen syssyyn tehdä lapsen ja hoitaa kodinkin. Ei oikein kuullosta realistiselta. Annat itsestäsi oikein supernaisen kuvan.
Kun voisit kulkea uudelleen tuon polun,etkö edes jättäisi pois tuota narsistin uhrina olemista. Mä luulen että kaikki narssistin uhrit ovat niin rikki että haluaisivat unohtaa jos voisivat ja jättää taaksensa tuon ajan jonka olivat uhreina mutta eivät varmaan ikinä pysty, he kantavat sitä haavaa elämänsä loppuun saakka.

Lue lisää

No ihan normiarkea on hoitaa lapsia ja käydä töissä.

minäGT kirjoitti:

Juu, ja toimii henkilöstöjohtajana, päälikkönä jne. Juuri aloilla missä todellinen narsisti lymyää, nauttii siis johtamista ja muiden kyykyttämisestä.

Kerro nyt vielä siitäkin ajasta kun olit ns. rivitöissä,,et vaan tainnu viihtyä? Ja lopuksi, kuinka ne esim.lasten synttärit,,,8 mummun ja papan kanssa, toki hoidat nekin? Vai onko ne "hankalia ihmisiä" ?

Lue lisää

Asia kerrallaan...

Olen edennyt urallani ihan tavalliseen tapaan. Ensin tein ns. rivimiehen hommia ja hiljalleen siitä eteenpäin. Viihdyin kyllä rivimiehenäkin, se sopi silloiseen osaamisen tasooni. Minä en nauti ihmisten kyykyttämisestä, päinvastoin. Kannatan vahvasti tiimimäistä työskentelyä. Työssä viihtyminen on mielestäni tärkein seikka, mitä työnantaja voi tarjota.

Kysyit lasten synttäreistä...Esikoinen tapaa isän puolen isovanhempiaan ollessaan isänsä luona. Heillä on oikein lämpimät välit. Olen itsekin hyvissä väleissä noiden entisten appivanhempieni kanssa, mutta emme tapaa kovin usein. Lähinnä törmäämme satunnaisesti lapsen kautta.

Minun vanhempani osallistuvat mahdollisuuksien mukaan lasten synttäreille. Samoin puolisoni vanhemmat eli nuorimman lapseni isovanhemmat.

Keskimmäisellä lapsellani isän puolen pappa on kuollut jo 10 vuotta sitten, ja lapsen isä ei ole ollut äitinsä kanssa tekemisissä 20 vuoteen. Minä en ole häntä siis koskaan tavannut, eikä myöskään lapsi. Tuo lapsen isä on riidoissa myös ainoan tätinsä ja kahden siskonsa kanssa. Minäkään en tämän takia ole heidän kanssa ollut tekemisissä edes suhteemme aikana. En usko että ovat hankalia ihmisiä, mutta ovat minulle täysin vieraita. Tuolla lapseni isällä nyt vaan on sukset ristissä joka suuntaan...

Minä purin narsistin uhrina ollessani tuskani juurikin siihen, että keskityin hoitamaan velvollisuuksia. Tuolle narsistille olikin hyvin tärkeää että en ollut toimettomana, koska hänen mukaansa se oli heikkoutta. Jos joskus hetkeksi istahdin sohvalle, niin tuo exäni välittömästi huomautti, että mitä minulla oli vielä tekemättä. Olihan se raskasta, sitä en kiellä. Siksikin siitä suhteesta lähdin.

Mutta opiskelu ylipäätään ei ole ollut minulle koskaan vastenmielistä, vaan jo hyvin nuorena tiesin että haluan kouluttautua. Jo vanhempani arvostivat sitä kasvatuksessaan. Ensimmäisen tutkintoni suoritinkin jo ennen kuin sain lapsia. Ja toisen tutkinnon vasta ennen ja jälkeen kuopuksen syntymän. Eli en ole opiskellut sinä aikana, kun elin narsistin kanssa.

Kävin narsistien uhrien tukiryhmässä kahden vuoden ajan. Lisäksi kävin yksilöterapiassa puolen vuoden ajan. Se että joku tuntematon kehtaa täällä netissä antaa ymmärtää, että keksin olleeni narsitin uhri, osoittaa ettei kirjoittajalla ole juurikaan harkintakykyä. Toisaalta asia on minulle yhdentekevä, koska olen elämän varrella oppinut, ettei muiden mielipiteillä ole juurikaan merkitystä. Ja kyllä, tuo narsisti piinaa minua jossain määrin edelleen, jos saa siihen tilaa. Piinaaminen on vähentynyt kuitenkin huomattavan paljon vuosien varrella. Hän ei enää häiritse kotirauhaani, ei ole tehnyt sitä vuosiin. Hän ei myöskään enää uhkaa minua fyysisesti, koska tietää että ilmoitan siitä välittömästi poliisille. Tuo exä työskentelee viranomaisena, joten hänellä ei rikkeitä saa papereissa näkyä. Ulkopuolisten silmissä tuo ihminen on siis täysin nuhteeton, kunnon kansalainen.

Sain narsistien uhrien tukiryhmässä, sekä muista lähteistä, aikoinaan vahvaa tietoa siitä, että narsistista erotessa ei pidä yhtään antaa "siimaa" tai periksi, edes silloin kun hän mielistelee. Tällä tavalla olen saanut ajan kanssa häirinnät hyvin vähäisiksi. Välillä se on vaatinut todella vahvaa selkärankaa ja omaa uskoa siihen, että toimin oikein. Onneksi jaksoin. Pari oikeudenkäyntiäkin piti läpi tarpoa. Iso kiitos tuesta hyvälle tukiverkostolleni.

Ja kun joku kysyi että oliko esikoiseni isän syy että kasvoimme erillemme... Se oli meidän molempien syy. Siis myös minun. Tapasimme hyvin nuorina, eikä kummallakaan ollut vielä taitoa ja tietoa siitä, miten parisuhteesta kannattaa huolehtia. Jätimme asiat liiaksi oman onnen nojaan. Meillä on siis ihan hyvät välit. Me molemmat myös halusimme lisää lapsia, joten se ei ollut eron syy. Molemmat olemme myös lisää lapsia saaneet tuon eromme jälkeen.

Koska olen narsistin uhrin roolista toipunut, se on tuonut elämääni lisää syvyyttä. Lisää empatiakykyä ja ymmärrystä siitä, ettei asiat ole yksiselitteisiä. Kaikki pahat muistot ovat saaneet tavallaan jonkin syyn. Olen myös pystynyt auttamaan vastaavassa tilanteessa olevia. Mikäli olisin elänyt narsistin uhrina pidempään kuin muutaman vuoden, niin voihan se olla, että arvet olisivat niin syvät, etten pystyisi nyt tähän elämänlaatuun ja rauhallisuuteen. Onneksi lähdin ajoissa. Olin rikki silloin eron jälkeen, mutta siitä on jo aikaa...

Joku täällä myös kommentoi, että on yh-äidillä aikaa kirjoittaa... Niin siis jos meni ohi, niin minä en elä yksin. Minulla on onnellinen parisuhde kuopukseni isän kanssa. Olemme eläneet yhdessä jo n. 10 vuotta.

Tsemppiä vain kaikille erilaisia polkuja kulkeneille.:)

Ei, nimue9 ei vielä tiedä kaikista tukimaksuista, mitä valtiomme tarjoilee.

minäGT kirjoitti:

Ei, nimue9 ei vielä tiedä kaikista tukimaksuista, mitä valtiomme tarjoilee.

Ups. Niitä tosin tulee myös hänelle...