Keskustan veropoliittinen linja - onko sitä?

Ei liene kapinallinen näkemys se, että huonoon jamaan mennyt talous saadaan kuntoon vain joko menoja vähentämällä tai tuloja lisäämällä. Mieluiten molemmilla keinoilla, jos niihin on mahdollisuuksia. Tämä pätee niin yksityiseen talouteen kuin myös valtioon ja yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Keskityn nyt vain tulojen lisäämiseen, eli verotukseen, joka on tulojen lisäämisen tärkein keino valtiolla ja kunnillakin.

Kiinnostaa neljän suurimman puolueen näkemykset, sillä noista puolueista kolme varmaan on seuraavassa hallituksessa niistä päättämässä. Onhan noista näkemyksistä jo hieman kuultu mm. tv-keskusteluissa ja luettu lehdistäkin, mutta eivätpä ne silti ole minulle oikein kirkastuneet. Siksi tsekkailin nyt netistä puolueiden julkaisemia tavoitteita ja eräiltä vaalikoneilta yksittäisten ehdokkaittenkin mielipiteitä.

Ei asia täysin selväksi noistakaan lähteistä tule, mutta suuntaa antavasti kyllä. Kokoomus näyttäisi olevan vastaan kaikkia veronkorotuspyrkimyksiä kaikissa tuloluokissa. Puolueen mielestä veroaste pitäisi saada maltillisesti laskuun. Persuiltakaan ei löydy ymmärtämystä ainakaan tuloveronkorotuksille. Demareissa vallitsee näkemys, että veroastetta voitaisiin korottaa keskimäärin 0,5 prosenttiyksikköä veronkorotusten kohdistuessa ylempiin tuloluokkiin. Siellä oltaisiin valmiita jatkamaan tällä vaalikaudella tehtyjä pääomatulojen veronkorotuksia ja eräillä ehdokkailla on myös näkemystä, että v. 2006 poistunut varallisuusvero voitaisiin palauttaa.

Mutta kun olemme palstalla, jossa edellytetään puhuttavan vain kepusta ja sen politiikasta, noudatan palstan kehotetta. Hämmentävää on, että vaalien todennäköisen voittajan, kepun, näkemykset avautuvat huonoiten ja sen ehdokkaiden mielipiteissä näyttäisi olevan jyrkimmin erilaisia näkemyksiä. Eivät muidenkaan puolueiden kannat täysin yksiselitteisiä ole, ja niidenkin ehdokkaiden kannoissa on poikkeavuutta toisistaan, mutta kepun kohdalla epämääräisyys on silmiinpistävin. Puoluetasolla tosin ollaan varovasti veronkorotuksia vastaan, mutta ehdokkailla on näkemyksiä laidasta laitaan.

Tällä palstalla ja varmaan muuallakin monet kepun kannattajat kokevat puolueen olevan pieneläjän puolella. Onkohan niin? Ainakin Matti Vanhasen sympatiat näkyvät olevan muualla. Vanhanen muistuttaa, että eniten tienaavat 8,5 prosenttia palkansaajista maksavat nykyisin 68 prosenttia kaikista Suomessa maksetuista ansiotuloveroista. Varmaan totta, ja huomionarvoista; hyvä, että Vanhanen tuo sen esiin!

Vanhanen ihmettelee, että 6000, 5000 ja jopa 4000 euroa kuukaudessa ansaitsevia pidetään suurituloisina. Yhdyn Vanhasen ihmettelyyn. Vanhanen sanoo myös, että palkansaaja Suomessa ei voi olla rikas. No, ellei rikas, kai kohtuullisen varakas kuitenkin, jos kuukausipalkka on kymmeniä ja jopa satoja tuhansia, kuten eräillä johtajilla on. Hehän eläkkeelle siirtyessäänkin saattavat saada satojen tuhansien ja jopa miljoonien ”kultaisia kädenpuristuksia”. Sellaisia on kuitenkin hyvin vähän.

Vanhasen näkemyksistä voi lukea lisää tästä:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/79776-5800-eukk-ehdotus-ex-paaministeri-jakoi-havahduttavan-kuvan

Mutta jos neljä tuhatta kuukaudessa ansaitseva on suurituloinen, kai sitten minäkin nipin napin sellainen olen. En sentään demareiden mielestä, kun vuosituloni jää selvästi alle sen 70 000 euron, joka on heille se raja, ilmenee tuosta linkkikirjoituksesta. Ja huomattakoon, että palautan näistä pienemmistäkin tuloistani verottajalle kolmasosan toivoen, että ne menevät minuakin heikommassa asemassa olevien hyväksi. Osa saattaa kyllä mennä minua rikkaamman tukiaisiin, mutta mitä siitä - iloista antajaa Jumala rakastaa!

Jos jo kauan kiihtyvällä vauhdilla jatkunut velkaantuminen halutaan pysäyttää - ja niinhän jokainen puolue aikoo tehdä - on korotettava veroja tai leikattava. Yhtä tärkeää kuin verotusta eli tulopuolta olisi tarkastella myös menojen vähentämistä eli leikkauksia, mihin puolueet aikovat ne kohdistaa. Tässä ei kuitenkaan ole tilaa sille, se olisi uuden messun aihe. Varmaan kepussa tiedetään, mitkä ovat leikkauksia, joita tarvitaan tehdä, mutta niistä ei kannata puhua näin vaalien alla. Niitä tehdään sitten, kun on valtaan päästy.

Kepu on puolueista ehkä eniten puhunut uusien työpaikkojen luomisen tärkeydestä talouskasvun vauhdittajana. Uusien työpaikkojen luominen edellyttäisi menojen vähentämistä niiltä, jotka niitä työpaikkoja pystyvät luomaan. Se vähennys olisi korvattava tulojen lisäämisenä eli verotuksen kiristämisenä jossain muualla. Kepun pyrkimys - kenties ihan aiheellinen - ministereiden ja virkamiesten määrän vähentämiseen sotii tuota pyrkimystä vastaan, eikä sellaisella olisi juuri mitään todellista merkitystä.

Ps.
Olen ollut käsityksessä, että vanha suola janottaa niin kepussa kuin demareissakin, ja punamultaa pukkaa. Mutta ainakin noissa veropoliittisissa näkemyksissä demarit ovat kauimpana noista kolmesta muusta. Jospa sittenkin kokoomus olisi se tulevan hallituksen tärkein apu

42

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Avaukseni oli ilmeisesti liian pitkä, kun Ps-osuus on katkennut. Näin se kuuluu kokonaisuudessaan:

      Ps.
      Olen ollut käsityksessä, että vanha suola janottaa niin kepussa kuin demareissakin, ja punamultaa pukkaa. Mutta ainakin noissa veropoliittisissa näkemyksissä demarit ovat kauimpana noista kolmesta muusta. Jospa sittenkin kokoomus olisi se tulevan hallituksen tärkein apupuolue? Sellaisessa asemassa vv. 2007-2011 olleella kokoomuksella ei liene mitään sitä vastaan muistaen sen v. 2011 vaaleissa tuottaman tuloksen!

    • defgttrd

      Eikö kepussa saa jokaisella ehdokkaalla olla oma mielipide?
      Puolueella on sitten oma virallinen vaaliohjelma, säästöt, kehittämiskohteet, painopistealueet...puheenjohtaja on myös pääministeriehdokas, oma painoarvonsa tälläkin.
      Sitten vielä tehdään mahdollinen hallitusohjelma yhdessä kumppaneiden kanssa.

      • Päällikköjohtoa

        Kaikilla ehdokkailla pitää HV:ni mielestä olla verotuksesta keskustavastainen linja :-)) Ho hoo, ho hoo! On siinä meillä pappa! Ho hoo, ho hoo!

      • Joo, toki jokaisella ehdokkaalla saa olla oma mielipide, ja kepun ehdokkailla niitä näkyy kyllä olevan, laidasta laitaan. On köyhän asialla olevia, mutta myös rikkaan. On niin palkansaajan kuin työnantajan etujen ajajiksi haluavia, ehkä eniten ja uskottavimmin kuitenkin maataloutta Suomen pelastajana pitäviä, joita kyllä voitaisiin pitää ajastaan jälkeen jääneinä, nykyistä maailmaa ymmärtämättöminä.

        Kyllä nuo monet kovin erilaiset mielipiteet synnyttävät sellaisen ristiaallokon, että siinä seilaavan kepulaivan kippari Sipilällä on tekemistä, jottei laiva kaadu tai aja karille. Varmaan Sipilällä on tervettä itsesuojeluvaistoa niin, ettei hän ota Paavo Väyrystä hallitukseen, Jos hän niin joutuisi tekemään, hallituslaivan haaksirikko olisi varma. Kepun virallinen vaaliohjelmakin jättää kyllä hämäräksi sen, missä pitää säästää, mitkä ovat tärkeimmät kehityskohteet ja painopistealueet.

        Kyllä minä vierastan sellaista puoluetta, jossa tuollainen toisiaan korville lyövä mielipiteiden kirjo vallitsee. Eihän mikään puolue voi revetä niin moneen suuntaan; jos se sellaista yrittää, tuloksia ei synny millään alueella. Varmaan myös monet muut ajattelevat äänestäjät näkevät samoin, mutta suurinta osaa äänestäjistä ei voida pitää itsenäisesti ajattelevina, enemmän on niitä, joille politiikka on uskontoon verrattavissa oleva asia.

        Oikeassa olet siinä, että hallitusohjelmahan sitten antaa uskottavammin suuntaa, mihin aiotaan mennä. Näillä näkymin siihen päässee kokoomus vaikuttamaan vahvasti, eikä Sipilällä yritysjohtajataustaisena liene vaikeuksia sopeutua siihen ohjelmaan, joka toivottavasti on vain pääpiirteinen ja lyhyt, ei sellainen monisatasivuinen hirvitys, jollaisen tämä nykyinen hallitus mielettömästä kokoonpanostaan johtuen joutui tekemään, ja jota se ei sitten pystynyt toteuttamaan.

      • Päällikköjohtoa

        Maataloudella voi olla hyväkin tulevaisuus Suomessa. Sen ymmärtämiseen ei tarvita ruudinkeksijän ymmärrystä.
        Riittää kun on perillä Euroopan keskeisillä alueilla tuotettujen elintarvikkeiden torjunta-aine ja muista jäämistä.
        Globaalisti ajatellen aavikoituminen tulee vaikuttamaan suuresti ruuan hintaan, kuten myös niukkenevat vesivarat.

        Oletko kiihkossasi unohtanut holistisen ajattelun tärkeyden?

    • Halla-ahon_äänestäjä

      MAMUA TUODAAN OVISTA JA IKKUNOISTA, VEROJA KERÄTÄÄN VELKAA OTETAAN, KESKUSTA

      SUURTULOISILLE PERHEYRITYKSILLE VEROVÄLTTELYÄ KONSULTOIVA MATTI VANHANEN KERTOI PÄÄMINISTERINÄ ETTÄ VAALITULOS EI VAIKUTA MAMUTUKSEEN

      JA SAMALLA ALKOI SALAA MAKSATTAA SUOMALAISTEN LAPSILISIÄ ULKOMAILLE SELLAISILLE ULKOMAALAISILLE PERHEILLE JOTKA KOSKAAN EIVÄT OLLEET ASUNEET SUOMESSA

      TÄLLÄ HETKELLÄ SUOMESSA ON PAKKO ANTAA VEROTUKSEN KOTITALOUSVÄHENNYS EU-MAIHIN (korjaa asuntosi Virossa) JA MAKSAA ULKOMAILLE LAPSILISIÄ (perhe asuu Portugalissa), mistä voi vain sanoa että törkeää salassa tehtyä puuhastelua Vanhasen hallituksen ajoilta

      Tohtori Jussi Halla-aho kertoo

      suomesta-on-kaytannossa-tullut-tallinnan-sosiaalitoimisto

      http://uutiset.perussuomalaiset.fi/halla-ahon-vappupuheessaan-suomesta-on-kaytannossa-tullut-tallinnan-sosiaalitoimisto/

      Juristi Piritta Poikonen kertoo

      lapsilisia-on-maksettu-jo-vuosikausia-ulkomaille

      http://uutiset.perussuomalaiset.fi/eurovaaliehdokas-piritta-poikonen-lapsilisia-on-maksettu-jo-vuosikausia-ulkomaille/

      http://www.lansivayla.fi/blogit/matti-putkonen/293298-tuulimyllyt-silpoivat-lapsilisat

      Yhdistelmälupadirektiivi edellyttää, että lapsilisät ja koko suomalainen sosiaaliturva on ulotettava koskemaan maassamme työskentelevien EU-maiden keikkatyöntekijöiden ulkomailla asuvia perheitä, joiden lapset eivät ole koskaan asuneetkaan Suomessa. Suomen kokoisella pienellä maalla ei ole varaa maksaa lapsilisiä ja sosiaaliturvaa muiden EU-maiden kansalaisille. Lapsilisät ja muu sosiaaliturva on ansaittava, ja vähintään kolmen vuoden kokoaikaisen työskentelyn pitäisi mahdollistaa näiden etuuksien maksaminen. Muutoin suomalaisten lapsilisät ja sosiaaliturva joudutaan leikkaamaan kymmenesosaan nykytasosta ja lyömään se lopullinen naula hyvinvointivaltion arkkuun.

      • Saattavathan nuo Halla-ahon näkemykset olla joistakin tuoreita ja mielenkiintoisia, mutta minusta nuo ovat jo liian kuluneita, kun siltä taholta noita on jo liian kauan tullut. Mutta eivätpä ne ole tulosta tuottaneet noissakaan asioissa, jotka joidenkin mielestä kai kipeitä epäkohtia ovat. Mamuistahan vaahdotaan eniten siellä, missä niitä ”mamuja” on vähiten. Niinhän usein tuppaa olemaan muissakin asioissa, että varmimmat mielipiteet syntyvät silloin, kun ei tunneta totuutta, joka voisi pahasti häiritä sen mielipiteen syntyä.

        Siksikään en enempää kommentoi tuota sinun pitkää listaasi, kun se ei kuulu mitenkään avaukseni aiheeseen, eikä tuota pitäisi käsitellä edes tällä palstalla, persujen palstalle se kuuluisi.

      • uyhhffee

      • Päällikkäjohtoa
        kapi_ kirjoitti:

        Saattavathan nuo Halla-ahon näkemykset olla joistakin tuoreita ja mielenkiintoisia, mutta minusta nuo ovat jo liian kuluneita, kun siltä taholta noita on jo liian kauan tullut. Mutta eivätpä ne ole tulosta tuottaneet noissakaan asioissa, jotka joidenkin mielestä kai kipeitä epäkohtia ovat. Mamuistahan vaahdotaan eniten siellä, missä niitä ”mamuja” on vähiten. Niinhän usein tuppaa olemaan muissakin asioissa, että varmimmat mielipiteet syntyvät silloin, kun ei tunneta totuutta, joka voisi pahasti häiritä sen mielipiteen syntyä.

        Siksikään en enempää kommentoi tuota sinun pitkää listaasi, kun se ei kuulu mitenkään avaukseni aiheeseen, eikä tuota pitäisi käsitellä edes tällä palstalla, persujen palstalle se kuuluisi.

        Ei ole Sinun asiasi ENÄÄ toitottaa saitin kehotteesta yhtään mitään. Pidä siis leipäläpesi siitä asiasta ummessa tai tulen ja syön Sinut :-))

        Olet väittänyt minua tärähtäneeksi, pystymättä analysoimaan sitä. Se on kai johtunut kiihtyneestä mielentilastasi.
        Et ole siis kyennyt harkitsemaan tekojasi.
        Et ole oikein ymmärtänyt, että toisten henkilötietojen tuonti ilman lupaa ei kuulu täyspäisen ihmisen tekorepertuaariin.

        Katselin kuvakavalkadiasi ja huvittavaa oli. Varsinkin tuo Vietnamin kuvasi. Muuten menetteli, mutta hatun leukanauha oli kuin suoraan tyttövauvan kastemekosta :-)) Ho hoo, ho hoo!

      • Yllättävää

    • lisäksiverot

      Olen tienannut n 5000 vuodessa. Miten kepulaiset suhtautuvat heihin? kai niin kuten on tapahtunut. Lähettävät minulla parin tonnin laskun vuosittain omien kannattamattomien bisneksiensä maksattamiseksi.Odotan mielenkiinnolle tuollaisen puolueen menestystä vaaleissa.

    • Linja_on

      Kepun veropolitikan linja on selvä. Rahat pois ne työllään ansainneelta ja annetaan laiskoille maajusseille tukiaisina. Ei ne muuten niitä bemareita ja mersuja saisi.

      • Linja sekin. Ei tuota tosin noin selkeästi sanota noissa kepun ohjelmissa tai ehdokkaiden puheissa. Mutta ehkä sinulla on sisäpiiritietoa ja olet rehellinen. Ainakin olet niitä harvoja, jotka ovat tarttuneet avaukseni aiheeseen.

        Useimmille avaaja on ollut paljon mielenkiintoisempi kuin hänen asiansa. Ehkä kuitenkin noissa kyseessä on vain yksi ja sama. Kun hän innokkaasta yrityksestään huolimatta on jäänyt vaille huomiotani, hän on sitten turhautuneena tehnyt kiinnostuksensa ainoasta kohteesta omia avauksiaan ja nostellut etusivulle aikaisempiaan. Olen näihin asti luullut hänen olevan joku yksinäinen raukka, joka oman mitättömyytensä tunnossa noin kipuilee, mutta taitaa sittenkin olla joku vanhempiensa valvontaa vailla oleva koulupudokas-murkku; ei kai mitättöminkään aikuinen noin kehtaisi eikä jaksaisikaan käyttäytyä päivästä toiseen, aamusta iltaan.

        Saatan huomenna vielä käydä vilkaisemassa avaustani, ja jos asiallisia vastineita on tullut, mielelläni niihin otan kantaa. Tänään ei aihetta enempään.

      • Päällikköjohtoa

        Keskustaa lähellä olevana ja noin 10 000 erilaista ihmistä kohdanneena en ole tavannut kaltaistasi ihmisrauniota. Tiedän kyllä tarkkaan minkä kasvuprosessin tuloksena ihminen kehittyy tuollaiseksi.

        Brad J Busman Ohio State University'stä on tiivistänyt osuvasti: Ihminen kehittyy narsistiksi rakkaudettomassa ja rajattomassa ympäristössä.
        Sinulle on kertomasi mukaan käynyt juuri niin.

        Meuhkaamisesi täällä on tosiasiassa kaipuuta rakastavan äidin syliin, turvaan!

      • Päällikköjohtoa kirjoitti:

        Annan tunnustusta: Sinulla on ihan realistinen käsitys itsestäsi! Vaikka en sanonut, ketä tarkoitin, tunnistit itsesi tuosta kuvauksesta:

        >>Kun hän innokkaasta yrityksestään huolimatta on jäänyt vaille huomiotani, hän on sitten turhautuneena tehnyt kiinnostuksensa ainoasta kohteesta omia avauksiaan ja nostellut etusivulle aikaisempiaan. Olen näihin asti luullut hänen olevan joku yksinäinen raukka, joka oman mitättömyytensä tunnossa noin kipuilee, mutta taitaa sittenkin olla joku vanhempiensa valvontaa vailla oleva koulupudokas-murkku; ei kai mitättöminkään aikuinen noin kehtaisi eikä jaksaisikaan käyttäytyä päivästä toiseen, aamusta iltaan<<

        Hauskasti pystyt myös itseironiaan, kun puhut meuhkaamisesta täällä! Sitä kykyäsi kai haluat ilmentää myös noilla hupaisilla nikeilläsi. Jospa kuitenkin yrittäisit hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. Toivottavasti aikuistuttuasi muistat tämän maailmaa ja elämää paljon nähneen ja kokeneen, hyvin paljon monenlaisia ihmisiä tuntemaan tulleen vanhan, viisaan Jomppe-vaarin neuvon ja noudatat sitä, niin vaatimatonkin elämäsi voisi olla paljon helpompaa!

        Ja nyt lienet tyytyväinen, kun sait huomiotani sitä ehkä vasta vain kymmenkunta kertaa kerjättyäsi!

      • Päällikköjohtoa

        Minä en Sinun huomiotasi kerjää vaan haluan tuoda vastapainon sille paskalle mitä täällä levität.

        Yritähän nyt viimein ymmärtää, ettei esikunta-aliupseerista voi kehittyä suurta sotilasta. Pelkkä ahdaskatseinen pilkunnussija on tuloksena. Olet siitä kävelevä malliesimerkki.

        Asiakeskusteluun Sinusta HV:ni ei ole koska luulot ja stereotypiat ovat saaneet ylivallan ajatuksissasi.

        Äärimmäisen säälittävä olet yksinäisyydessäsi ja kykenemättömyydessäsi aitoon lähimmäisenrakkauteen.

        Kuuntele viisaampaasi ja aidosti hyvää elämää evää, ei-esikuntamiestä!

        P.S. Minä en Sinun nikkejäsi viitsi kommentoida koska niitä lienee kymmeniä, minulta rekisteröityjen lisäksi.

        Nikkini kuvaavat varsin hyvin millainen olen. Se ei ole pelkästään omaa käsitystäni!!
        Mitä tulee johtamiseen toimin aikoinaan pelkästään vahvennetun jalkaväkikomppanian päällikkönä noin viikon mittaisissa harjoituksissa.
        Viimeisessä kertausharjoituksessa johdin n 50 ajoneuvon ja 300 miehen vahvuista joukkoa.
        Sinulla lienee meriitit kovin vähissä noilta osin???

        Toki pääosa johtamisesta tapahtui jokapäiväisen toiminnan suunnittelun ja johtamisen puitteissa.
        Kyllä Sinulla pää aika umpiluuta on kun et tajua vaikka olet minusta hyvin selvillä, kuten minäkin Sinusta.

      • Päällikköjohtoa

        ... noin viikon mittaisissa harjoituksissa kolmisenkymmentä kertaa.

        Voi Hyvä Luoja! Eikö sinulla todellakaan ole ollut yhtään mitään elämää sen sotilasurasi jälkeen, kun noin olet siihen jämähtänyt, vaikka sinullakin se lienee jo kaukaista menneisyyttäsi. Sikäli sitä oikeasti koskaan on ollutkaan, sillä etköhän vain liene vihjailuillasi tuosta Ossi A:sta varastanut hänen henkilöllisyytensä päästäksesi lähemmäs minua, jolla tiedät todella olleen myös sotilasuraa, paljon monipuolisemman ja vaativamman kuin tuolla kyseisellä henkilöllä. Siitähän todistaa eromme menestymisessä urallamme. Suuri ero meillä oli myös palvelustovereiltamme ja muilta saamassamme luottamuksessa, josta mainitsen vain yhden todisteen: sain vaaleissa 244 ääntä, hän sai viisi ääntä.

        No, olen nyt kuitenkin uskovani, että sinulla todella on ollut se vaatimaton toimiupseeriurasi, joka sinne kentälle on jämähtänyt, kun et osoittautunut pystyväksi vaativampiin tehtäviin. Ja siihen ”uraasi” sitten lähtemättömästi jämähdit, elät sitä edelleen.

        Minulle se ammoinen sotilasurani on jo kaukaista menneisyyttäni. Hyviä muistoja siltä on, mutta en minä niissä enää elä, kun sen jälkeen olen jo elänyt - todella elänyt - paljon kauemmin kuin se urani kesti. Tähän pitkään aikaan on sisältynyt valtavan paljon kaikkea. Yksityiselämässäni mm. pitkä, onnellinen avioliitto, edellisestä avioliitostani syntyneiden lasteni kasvaminen aikuisiksi ja menestyminen elämässään, lapsenlapsien ja neljän lapsenlapsenlapsenkin syntymä ja heistäkin jo muutaman kasvaminen aikuisuuden kynnykselle, pitkä siviilityöurani ja oikein hyvä menestyminen silläkin, nyt jo kohta 17 vuotta eläkevaarina ja kymmenen vuotta leskenäkin. Mutta elän edelleen täyttä elämää. Mm. naisystäväni kanssa, ja monissa yhdistyksissäni, joissa vielä on myös entisten sotilasammattitovereitteni ja rauhanturvaajaveljieni yhdistyksiä. Ja olen huomannut yhä nauttivani arvostusta niissäkin; sen koin viime viikonloppunakin Tampereella. Ja edelleen olen kiinnostunut maailmasta ja matkustelen paljon kaikkea kivaa kokien. Mikäpä on matkustellessa, kun sitä ei estä rahanpuutekaan, kiitos kahdesta työurastani saamistani kohtalaisista eläkkeistä. Ja silti tupaa säästönikin vain karttumaan, muutama päivä sitten näkyi tupsahtaneen tililleni osinkoja eräistä sijoituksistani sen verran, että niillä voisin hyvänkin matkan tehdä, mutta en minä niitä kulutukseen ota.

        Näin minulla. Mutta sinun elämäsi on vain tällä palstalla, suorastaan asut täällä. Luulisi vaatimattomallakin eläkkeellä kituuttavan saavan jotain muutakin sisältöä elämäänsä, mutta sinä et näköjään saa. Ei sinulla voi olla ketään läheistä ainoata elämäntehtävääsi häiritsemässä. Ja täälläkin siis elät vain mennyttä elämääsi, vaatimatonta ”sotilasuraasi” Päällimmäisenä mielessäsi aina olen kuitenkin vain minä, siitä annat todistetta jatkuvasti. Ja nyt sanot, että et kerjää huomiotani, ja minä olen yksinäinen eikä minusta ole asiakeskusteluun!! Haluatko olla noin hauska ihan tarkoituksella, itseironiaa osoittaen, vai teetkö noin tahtomattasi? Jos niin teet, osoitat olevasi niin tyhmä, ettei ole ihmeteltävää siinä, että ”elämäsi” on jämähtänyt tuollaiseksi elämän irvikuvaksi.

        Kun vielä pistäydyin avauksellani ja näin tuon naurettavan viestisi, toki siihen vielä vastasin, sillä sitähän tietenkin kiihkeästi kaipasit. Mutta nyt kohta lähden naisystävääni vastaan Tampereen bussille ja vielä tänään aloitamme pääsiäisvalmistelut. Sinulla sellaisiin ei liene tarvetta, kun yksinäisyydessäsi vietät tiiviisti palstalla pääsiäisesikin kuten ihan kaikki muutkin päiväsi. Voi sinua raukkaa!!

      • heh_heh_heh

        Vaari antoi Ossi-neidille korvamakiaa. Itkee sitä jo etusivulla omalla aloituksellaan. Hehhehheh......

      • Kapteenitason_debattia

        Kapteenit on keskustellut keskustapolitiikasta. Mielenkiintoista. Tai sitten ei.

      • Päällikköjohdosta

        Sinä saatanan puupää toit toisen ihmisen henkilöllisyyden tänne pohjattomassa typeryydessäsi.

        Vaikka itse luuletkin olevasi vaikka mitä, niin luotettavuuden osalta et ole koiran jätöksenkään arvoinen: Samaa voi sanoa kokonaisuudestasi.

        Ei Sinulla todellakaan ole oikeutta tehdä mitä tahansa vaikka kuinka vituttaisi. Sivistys näyttää puuttuvan täysin ominaisuuksistasi.

        Saittilaisille: Minä tunnen HV:ni munaskuita myöten ja minulta hän saa aina VAIN ansaitsemaansa kohtelua. Tuollaiselle on turha puhua sivistyneesti. Potku perseelle, aina kun on tilaisuus.

        Taas HV:ni on rekisteröinyt käyttämäni nikin. Ho hoo, ho hoo! On siinä pellehermanni!

      • Päällikköjohdosta
        Kapteenitason_debattia kirjoitti:

        Kapteenit on keskustellut keskustapolitiikasta. Mielenkiintoista. Tai sitten ei.

        Täällä on vähän kuin peruskoulussa. On aina mentävä heikoimpien tason mukaan :-))

        Nyt tämä HV-reppana rekisteröi jälleen käyttämäni nikin.

      • Päällikköjohdosta kirjoitti:

        Sinä saatanan puupää toit toisen ihmisen henkilöllisyyden tänne pohjattomassa typeryydessäsi.

        Vaikka itse luuletkin olevasi vaikka mitä, niin luotettavuuden osalta et ole koiran jätöksenkään arvoinen: Samaa voi sanoa kokonaisuudestasi.

        Ei Sinulla todellakaan ole oikeutta tehdä mitä tahansa vaikka kuinka vituttaisi. Sivistys näyttää puuttuvan täysin ominaisuuksistasi.

        Saittilaisille: Minä tunnen HV:ni munaskuita myöten ja minulta hän saa aina VAIN ansaitsemaansa kohtelua. Tuollaiselle on turha puhua sivistyneesti. Potku perseelle, aina kun on tilaisuus.

        Taas HV:ni on rekisteröinyt käyttämäni nikin. Ho hoo, ho hoo! On siinä pellehermanni!

        Sekopää ei ole enää sopiva sana sinua kuvaamaan, hullu sinä olet. Vain raivohullulta tuollaista tekstiä tulee. Minä en ole ollut vähääkään kiinnostunut henkilöllisyydestäsi, en todellakaan. Minulla on ihan tarpeeksi kontakteja sinua paljon kiinnostavampiin ihmisiin. Itse olet koettanut vihjailla olevasi Haminassa palvellut evp-toimiupseeri, kun olet kertonut haminalaisten evp-toimiupseerien puhuneen minusta sitä ja tätä. Helppo minun on ollut nuo toimiupseerit esittämistäsi initiaaleista tunnistaa, mutta en ole viitsinyt heiltä kertomiasi enkä henkilöllisyyttäsi perätä. Sairaan pääsi tuotoksiksi ne olen aina ymmärtänyt.

        Mikään ei minua vähemmän olisi voinut kiinnostaa kuin ihminen, joka käyttää nikkeinään komeita titteleitä, mutta pelkää henkilöllisyytensä paljastumista. Evp-yliluutnanttina tänne tulit, ja kahjo olit jo silloinkin, mutta et ihan samanlainen, jollaiseksi olet tullut. Kahjoutesi varmistui, kun ylensit itsesi nikilläsi Kapt evp:ksi. Silloin viimeistään lakkasin uskomasta, että kaltaisesi olisi palvellut toimiupseerina, edes vaatimattomissa kenttätehtävissä. Ja kun aloit esiintyä JOHTAJANA, varmistui, että sinun täytyy olla vain joku alemmuuskompleksia poteva turhimus.

        Itse harrastuksistasi kertomalla yritit vihjailla, että olisit tuo Ossi A, ja joku sitten sellaisena on sinua täällä esitellyt. En liene yhdelläkään viestillä puuttunut tuohon. Kyseinen Ossi A on sentään ollut toimiupseeri, ja vaikkei liene ollut ammattikunnan terävintä kärkeä, eikä nauttinut kummoistakaan luottamusta päätellen ”vaalimenestyksestään” - jonka senkin on tuonut täällä esille aivan joku muu kuin minä. Silti en halua uskoa, että hän kaltaisesi olisi.

        Ei Mielipidepankki käytä nikkiä Tuomari, vaikka hän ilmiselvästi on lainoppinut, ja esim. Pystyyn_kuollut nikillään hauskasti vähättelee itseään, vaikka on järkimies ja aivan varmasti on ollut merkittävämmässä yhteiskunnallisessakin asemassa kuin sinä ressukka. Jos minä olisin janttautunut ammoiseen sotilasuraani tai myöhempään siviilityöuraani, olisin Kenraali- tai Pääjohtaja -nikkiä käyttäen ollut paljon uskottavampi kuin sinä noilla huvittavuuden puolelta säälittävään menneillä nikeilläsi.

        Minäkö sitten rekisteröisin noita älyttömiä puskanikkejäsi? Johan pomppas!!! Miksi et rekisteröinyt niitä itse? Mistä tiedät, että niitä on joku muka rekisteröinyt, eihän niitä palstalla ole rekisteröityinä näkynyt? Sairaan pääsi kuvitelmaa se kai vain on. Ei minun nikkejäni kukaan ole päässyt rekisteröimään, vaikka jotkut kaltaisekseni haluavat - kuten sinä - ovat yrittäneet niitä rekisteröimättöminä käyttää.

        Sekopää olit jo tälle palstalle tullessasi, ja tilasi on pahentunut koko ajan, josta osoituksena on mm. se, että olet alkanut nähdä minua puskissasi. Ja yhä tiiviimmin yrität kylkeeni liimautua, vaikka tiedät minun kaltaisiasi inhoavan. Ja nyt tilasi on pahentunut jo sellaiseksi, että saattaa olla jo liian myöhäistä hakea apua ammattiauttajilta. Voisit kuitenkin yrittää. Täällä ainakaan tilasi ei parane, vaikka kuinka tiiviisti palstaa päivystäisit. Yhä huonompaan kuntoon se vain menee, siitä osoituksena on tuo sekoilu noista nikeistäsi ja muukin tuossa raivohullussa viestissäsi.

      • Päällikköjohdosta

        Soitin juuri Haminaan ja soittosi kohde olikin H K...s. Että se siitä, LIERO!

        Kun nyt luulet olevasi suurin, kaunein ja viisain, niin myönnetään, että filmitähteä muistutat. Olet melko paljon samannäköinen kuin Tähtien Sodan Jabba the Hutt.
        Googlaa ja ihastu!

        Älähän viitsi peitellä tekojasi ja pitää muita tyhminä. Sinulla ei enää juurikaan "valopetroolia" ole käytössä.

        Minä TIEDÄN luonteesi ja tekosi. Vain Sinulla ja vain Sinulla on ollut tekniset mahdollisuudet ja ennenkaikkea yksinäisyydessä vääristyneen ihmisen motiivi.

        Kyllä kuules muillakin ihmisillä voi olla kumppani saman katon alla, jopa pysyvästi.

    • Unohdiko

      että kyseessä on kepu, kun sanot

      "Hämmentävää on, että vaalien todennäköisen voittajan, kepun, näkemykset avautuvat huonoiten ja sen ehdokkaiden mielipiteissä näyttäisi olevan jyrkimmin erilaisia näkemyksiä. Puoluetasolla tosin ollaan varovasti veronkorotuksia vastaan, mutta ehdokkailla on näkemyksiä laidasta laitaan."

      Ei siinä mitään uutta ja yllättävää ole. Tyypillistä kepulaisuutta vain. Samaa aina ja kaikessa. Vitsi se on, koko puolue. Humoristeja täytyy olla sen kannattajien.

    • Keskustan veropoliittinen linja lienee siis hämärässä puoluejohdoltakin ja kansanedustajaehdokkailla haluja viedä sitä aivan eri suuntiin, sinne tänne. Kahdella sanalla kuvaten: täydellinen linjattomuus. Ainakaan kukaan ei ole kyseenalaistanut tuota näkemystäni tällä avauksella.

      Kepu alkaa muistuttaa yhä enemmän nykyistä Venäjää: siellä on Putin, kepussa Sipilä samassa asemassa. Tänäisessä Hesarissa on puolueiden vaalimainokset. Kepun mainoksessa julisteen ”Suomi kuntoon” vakuutena on etualalla hihojaan käärivä Sipilä, taustalla vain suuri ihmisjoukko. Hauskasti mainosta kommentoidaan: ”Viestitään, että koko joukko on yhdessä pomon johtaessa ja kaikista vanhoista politrukeista on päästy eroon. Mielenkiintoista, että maaseutu loistaa poissaolollaan”.

      No,kohtahan aletaan nähdä, miten kepu alkaa laittaa Suomea kuntoon. Ja neljän vuoden kuluttua nähdään - jotka ovat vielä näkemässä - millaiseen kuntoon kepu Suomen sai. Ei ole annettu vinkkejä noista asioista tällä avauksellani. Eipähän täällä enää ole sellaisia kepulaisia, jotka tuollaisia ajattelisivatkaan saati pystyisivät kyseenalaistamaan avauksessani sanomaani. Palstan nykykepulaisille kun avaaja on paljon kiinnostavampi kuin kepu ja sen politiikka, eritoten sille, joka sanoo olevansa keskustaa lähellä. Hänhän nytkin palstaa päivystäessään on eniten äänessä ollut ja vain minusta tällä avauksellani ja palstalla muuallakin puhunut.

      Surkeaa kepun kannalta, että palstalta ovat häippäisseet kaikki sellaiset kepulaiset, jotka pystyisivät kepua puolustamaan, edes yrittäisivät niin tehdä. En ole monistakaan asioista samaa mieltä Pystyyn_kuolleen kanssa, mutta mukava hänen kanssaan on ollut keskustella, kun hänellä on mielipiteitä asioista eikä vain avaajasta tai muista keskustelijoista, kuten noilla nykyisillä ahkerimmilla. Hauska on ollut lueskella myös Seppo_Ilmarisen hyvin kirjoitettua värikästä ilmaisua, vaikkei hänen näkemyksiinsä ole useinkaan voinut yhtyä. Älykköjä nuo mainitut ovat olleet, ovat sanomallaan ja käyttäytymisellään osoittaneet olevansa itsetietoisia, ajattelevia, tietorikkaita, sivistyneitä miehiä.

      Oli täällä joskus muitakin samaan arvostettavaan joukkoon kuuluvia kepulaisia, mutta kaikki he ovat häipyneet. Varmaan häveten noita nyt täällä ahkeroivia kepulaisina itseään pitäviä, jotka epäuskottavia titteleitä nikikseen ottaen vakuuttavasti vahvistavat, että ovat vain alemmuudentuntoisia joutavanpäiväisiä turhimuksia. Sietämättömintä heille on, että joku täällä rohkenee esiintyä jopa omana itsenään, omalla naamallaan; sellaisen kimppuun heidän täytyy aina yrittää käydä! Tuollaisista piilossa pysyen muista räävivistä ennen maalla käytettiin nimitystä rolli-akka ja halventavampiakin nimityksiä. Näkyy tuollaisia vielä olevan jossain maaseudun perukoilla, varmaan halveksittuina sielläkin, ja siksipä ovat hakeutuneet tällaiselle palstalle.

      Eipä täällä ole enää paljon meitä asioista kiinnostuneita ja niistä keskustelemaan pystyviä ei-kepulaisiakaan. Poistunut on Mielipidepankki, eikä aito-arskaakaan ole tainnut näkyä enää tämän surkean palstauudistuksen jälkeen. Mitä ihmettä minä täällä enää teen? No, annan elämäntarkoitusta noille eräille, joiden elämässä ei mitään muuta sisältöä ole! Mutta tuskinpa minäkään viitsin tätä enää kauan jatkaa. Ainakaan tällä erää en yhtään tätä kauemmin, sillä iltapäivällä saan luokseni naisystäväni ja alamme viettää pääsiäistä perinteisin menoin, hänen laittamiaan pääsiäisruokia nauttien ja ainakin kerran kirkossakin käyden, käyden myös hautausmaalla viemässä pääsiäiskukat ja kynttilät vaimoni haudalle jne.

      Joten hyvää pääsiäistä kaikille niille, jotka aikovat pääsiäistä sen mukaisin menoin viettää, ja kestävyyttä myös niille, jotka viettävät pääsiäisensä kuten kaikki muutkin päivänsä vain tällä palstalla elämänsä tyhjyydestä ja omasta turhuudestaan todistusta antaen!

      • Päällikköjohtoa

        Kyllä asiaakin olen kirjoittanut. Et vain ole ehkä kyvyttömyyttäsi pystynyt siihen vastaamaan.

        Hyvin onnistut provosoimaan koska kaikesta mitä kirjoitat paistaa ymmärtämättömyys kokonaisuudesta.
        Yrität koko ajan Keskustaa mollata muka asiallisesti vaikka puolue ei ole rahtuakaan muita epäkelvompi, vaan päinvastoin.

        P.S. Nythän Sinulle tulee syli, johon vähäksi aikaa paeta maailman pahuutta "pikku" Jompea kohtaan.

      • gttrfddeess

        Ei kukaan sinun tyhjänpäiväisiin ja narsistisiin jorinoihin viitsi puuttua. Jos sinä et ymmärrä keskustan veropoliittista linjaa niin ei se ole yli viiden miljoonan muun suomalaisen vika. Sinulla on tasan yksi ääni, ja samanverran vaikutusvaltaa. Keskustele itsesi kanssa ja yritä päästä jonkinlaiseen sopuun keskustan verolinjasta. Oletko koskaan itse huomannut miksi sinulle nauretaan noiden ylipitkien jollotusten takia joissa ei ole mitään asiaa vaan oman sekaisin olevan pään aivopieruja. Kuten tuo Putin/Sipilä vertaus. Kävisikö sinuun vertaus Obelix/Korhonen. Ainakin ulkonäkö täsmää.

    • smartis2020

      Keskustalle on tärkein asia se, että maatilat voivat hyvin, saavat tukea ja sittenpä tilojen omistajat äänestävätkin aina keskustaa, joka suojelee heitä.

    • eiääniäKeskustalle

      Oli miten oli, mutta en luota Keskustan politikkaan Lehtomäki on suuna päänä huutamassa venäläisten maakauppojen sallimisesta. Tiilikainen on niitä pirullisimpia ihmisiä, mitä olen eduskunnassa tavannut. Ei noitten huutajien kanssa Sipilä saa puheenvuoroa, jos hänellä sattuisi jotain sanottavaa olla. Melko hiljaa on ollut, keräillyt kansan gallupääniä kaikessa hiljaisuudessa. Sehän on toiminut.

    • kapi_

      Viestissäni 1.4.2015 klo 11:12 harmittelen sitä, että täältä ovat häippäisseet useimmat asialliseen keskusteluun kykenevät. Eipä tuo palstan aihepiirikään enää näy monia kiinnostavan; kiinnostavampia näkyvät olevan muut puolueet. Ja monet muut aiheet, kuten ”pakkoruotsi”. Kaikkein kiinnostavimpia eräille ovat muut keskustelijat, varsinkin minä palstalla eniten ahkeroivalle. Kun hän näkyy taas niin kiihkeästi huomiotani kaivanneen, annan sitä nyt hänelle niin, että sen pitäisi riittää vähäksi aikaa.

      Tarkoitan tuota lukuisilla nikeillään johtajaa leikkivää turhimusta. Hän tuli tänne ylil evp:nä ja ylensi sitten itsensä kapt evp:ksi. Kauan pidin tuollaista pelkkänä pelleilynä, mutta esiintymisensä on nyt mennyt jo sellaiseksi, että vakavammasta mielenhäiriöstä täytyy olla kyse. Siitä kertovat myös hänen toistuvat harhanäkynsä, joissa hän on ”nähnyt” minutkin varmaan jo kymmenissä ihmisissä.

      Hän pyrkii liimautumaan minuun niin, että siinä on suorastaan jotain seksuaalista kiimaa. Siitä hän kertoo myös kaipailemalla kuvia minusta ja näkemällä minun itsestäni esittämissä kuvissa sellaista, mitä niissä ei ole. Ei minulla mitään homofobioita ole, mutta inhottaa se, jos sellaisia mieltymyksiä tunteva yrittää ottaa minut kohteekseen vaikka noin ”etänäkin”. Olisiko niin, että niitä tiettyjä taipumuksia omaavia eniten kiihottavat heteroiksi varmasti tiedetyt? Uniformupukuiset heille kai kaikkein kiihottavimpia ovat; sellaisinahan Tom of Finlandkin ”sankareitaan” kuvissaan esitti.

      Turhaan tuo ehkä uniformuista kiihottuva minua yrittää käestää. Minulla ei ole enää vuosikymmeniin ollut yhtään uniformua. On nimittäin jo hyvin kauan sotilasurastani, jollaisen täytyy olla hänelle jotakin suurta ja ihannoitavaa, ehkä saavuttamaton unelma, kun sellaista omaavaksi naurettavasti tekeytyy. Sen ammoisen sotilasurani jälkeen minulla oli pitkä siviiliura, joka varmaan oli ”yleisessä katsannossa” sotilasuraani merkittävämpikin, ainakin palkkauksesta päätellen. Kas, kun sekopää ei ole minuun vaikutuksen tehdäkseen alkanut esiintyä tuon työnantajanani toimineen suuren firman pääjohtajana!

      Täällä tuo tyhjäpää-turhimus näkyy pääsiäispyhienkin ajan tiiviisti viettäneen. Minä näyn olleen koko ajan hänen mielessään. Avauksillaankin hänen on täytynyt siitä kertoa. Lohduttoman yksinäisen täytyy olla tuollaisen ihmispolon, kyvyttömän ja vailla mahdollisuuksia mihinkään muuhun, niin tekemisissä kuin ihmissuhteissa. Ainoana viihteenä murjussaan raukalla on kepupalsta, sielläkin ainoana todellisen kiinnostuksensa kohteenaan vain minä. Ja jos minä en palstalle tule, raukka alkaa minua kaipailla ja ”nähdä” minut monissa muissa.

      Raukka varmasti tietää itsensä mitättömyydeksi ja sitä tietoaan yrittää noilla naurettavilla nikeillään noin avuttomasti peittää. Pelokas ressukka puskapiilossaan, jolle sietämättömintä on, että joku täällä rohkenee esiintyä jopa omalla naamallaan! Kauheasti näkyy pelkäävän henkilöllisyytensä paljastumista varmaan luullen, että tulisin häntä tukistamaan. Turha pelko, en minä kättäni sontaan pistä.

      Onhan täällä myös eräs ehkä alakoululaisen kirjoitustaidon omaava, mutta alakoululaisen muusta kehitystasosta pahasti jäljessä oleva, joka esiintyy nikeillä res. maj ja inssi. Hänet olen aina sivuuttanut naurahduksella, mutta täytyy nyt huomioida hänetkin, kun näkyy antaneen tukeaan tuolle vastenmielisemmälle tyhjäpäälle. Ei kai tuo res.maj/inssi kuitenkaan liene idiootti, joka luulisi kenenkään uskovan, että hän nikkiensä mukainen olisi. Häneen kuten tuohon ”johtajaankin” pätee se Pystyyn_kuolleen toteamus, ettei nimimerkki kerro mitään kirjoittajan todellisesta työhistoriasta tai elämäntilanteesta. Ei Pystyyn_kuolleenkaan nikki kerro todellisuutta hänestä itsestään;-))

      Alussa mainitsemassani viestissäni kysyin itseltäni: Mitä ihmettä minä täällä enää teen? Vastasin: No, annan elämäntarkoitusta noille eräille, joiden elämässä ei mitään muuta sisältöä ole! Mutta ei minulla sentään ole siihen mitään velvollisuutta. Kun olen viettänyt pääsiäistä toisella tavalla kuin tuo turhimus, moneen päivään en ole palstaa avannut, ja kun kohta sen taas suljen, en varmaan muutamaan päivään sitä avaa. Mutta tulen kyllä käymään palstalla vielä ennen vaaleja, jos kepu siihen aihetta antaa. Sitten nuo tyhjäpää-ressukat pääsevät taas puhumaan minusta ihan minun avaukselleni. Siihen saakka he saavat tyytyä tekemään niin omilla avauksillaan - ja niinhän he taatusti tekevät!

      • Kysyt-itseltäsi

        Mitä ihmettä minä täällä teen? Kysyn samaa sinulta. Mitä ihmettä täällä teet? Jos tämä johtaja-pelle pyrkii liimautuun sinuun, et siitä irti halua sinäkään.

      • Kysyt-itseltäsi kirjoitti:

        Mitä ihmettä minä täällä teen? Kysyn samaa sinulta. Mitä ihmettä täällä teet? Jos tämä johtaja-pelle pyrkii liimautuun sinuun, et siitä irti halua sinäkään.

        Täytyy vielä tuohon vastata: Olen tosiaan ihmetellyt, että mitä minä täällä oikein teen, seurassa, jossa on tuollaisia, joista puhun. Mutta on täällä sentään vielä muutama täyspäinenkin, ja siksi heitän silloin tällöin - jo kauan hyvin harvoin - jonkin avauksen, johon odotan heidän tarttuvan voidaksemme keskustella asiasta. Ja käyn täällä silloin tällöin myös nähdäkseni, onko noilta muutamalta tullut jokin sellainen avaus, johon voisin tarttua. Joskus harvoin toiveeni toteutuukin.

        Vaikka en välittäisi ottaa mitenkään huomioon tuollaisia turhimuksia, joista pitkässä viestissäni puhun, täytyy minun joskus todella harvoin palkita heitäkin huomiollani, jota he niin sinnikkäästi yrittävät saada. Varmaan siihen hellyttää minut ymmärrys vähempiosaisia kohtaan, sillä sellainen on hyve sivistyneelle ihmiselle. Syvän vastenmielisyyteni, inhoni suorastaan voittaen teen niin myös tuon iljetyksen suhteen, jolle lähinnä pitkän viestini osoitin.

      • Päällikköjohdosta
        Kysyt-itseltäsi kirjoitti:

        Mitä ihmettä minä täällä teen? Kysyn samaa sinulta. Mitä ihmettä täällä teet? Jos tämä johtaja-pelle pyrkii liimautuun sinuun, et siitä irti halua sinäkään.

        Olen kuitenkin täällä ainoa, jolla on kompetenssia johtamiseen.
        Muilla tuppaa olemaan liian pienet ympyrät ja oma napa liian tärkeä. Ne seikat estävät kokonaiskäsityksen rakentumisen.
        Näinhän se asia kohdaltani on. Sen ovat muutkin todenneet.

      • Päällikköjohdosta
        kapi_ kirjoitti:

        Täytyy vielä tuohon vastata: Olen tosiaan ihmetellyt, että mitä minä täällä oikein teen, seurassa, jossa on tuollaisia, joista puhun. Mutta on täällä sentään vielä muutama täyspäinenkin, ja siksi heitän silloin tällöin - jo kauan hyvin harvoin - jonkin avauksen, johon odotan heidän tarttuvan voidaksemme keskustella asiasta. Ja käyn täällä silloin tällöin myös nähdäkseni, onko noilta muutamalta tullut jokin sellainen avaus, johon voisin tarttua. Joskus harvoin toiveeni toteutuukin.

        Vaikka en välittäisi ottaa mitenkään huomioon tuollaisia turhimuksia, joista pitkässä viestissäni puhun, täytyy minun joskus todella harvoin palkita heitäkin huomiollani, jota he niin sinnikkäästi yrittävät saada. Varmaan siihen hellyttää minut ymmärrys vähempiosaisia kohtaan, sillä sellainen on hyve sivistyneelle ihmiselle. Syvän vastenmielisyyteni, inhoni suorastaan voittaen teen niin myös tuon iljetyksen suhteen, jolle lähinnä pitkän viestini osoitin.

        Lopeta nyt saatana tuo itkeminen. Niität nyt täsmälleen sitä, mitä olet kylvänyt.

        Ei tässä ilkeillä eikä vittuilla, mutta ansion mukaan maksetaan, välillä hurtilla huumorillakin.

      • Päällikköjohdosta kirjoitti:

        Olen kuitenkin täällä ainoa, jolla on kompetenssia johtamiseen.
        Muilla tuppaa olemaan liian pienet ympyrät ja oma napa liian tärkeä. Ne seikat estävät kokonaiskäsityksen rakentumisen.
        Näinhän se asia kohdaltani on. Sen ovat muutkin todenneet.

        En kiistä sanomaasi. Ehdottomasti olet johtaja TÄÄLLÄ, jota seikkaa korostat. Kiistatta johdat palstapäivystyksen ja myös viestien määrässä. Vaikka sanotaan, että määrä ei korvaa laatua, sellaista kriteeriä ei ole TÄÄLLÄ. Eikä vaaleissakaan, joissa pätee sinua fiksumman kepulaisen Emeritus Laitisen toteamus: vaaleissa lasketaan ainoastaan äänet, ei arvostella niiden laatua. Niinpä sinäkin käyt vaaleissa ihan täydestä. Missään muualla et ole koskaan täydestä käynytkään.

        Mutta onneksi löysit tämän kepupalstan, jotta pääsit johtamaan TÄÄLLÄ. Siis noissa mainitsemissani asioissa. Missään muuallahan et ole koskaan päässyt johtamaan missään asioissa. Sen jälkeen, kun pikkulapsena kyykyssä lattialle pissatessasi JOHDIT sormellasi pissavanaa lattianrakoon. Ja hetken surit, että sinne se pissa meni. Mutta pian huomasit, että jäihän sitä päähäsi ihan ehtymättömästi. Tuon oivalluksesi haluat jatkuvasti näyttää todeksi TÄÄLLÄ, kun missään muualla et ole saanut sitäkään näyttää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      89
      3770
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      592
      3549
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3472
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      53
      2199
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2171
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      321
      1947
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1927
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      170
      1694
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1381
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1342
    Aihe