Petän miestäni. Kukaan tuttu ei tätä varmasti usko

xxxxxxxxxx11

Päällepäin nimittäin olen aika tylsä ja tunnollinen vaimo/perheenäiti. En varmasti vaikuta kiihkeältä syöjättäreltä.

Me ollaan mieheni kanssa oltu yhdessä jo yli 10 vuotta. Tällä hetkellä meillä on paljon vaikeuksia ja lisäksi menneisyydessä on asioita, jotka on kasautuneet ja painaa yhä. Mies ei pysty enää tekemään minua onnelliseksi. Kun katson miestäni, näen kaikki taloudelliset huolet, yhteisen vastuun, murheet ja ihan kaiken. En pysty olemaan hänen kanssaan huoleton vaan kaikki tulee mukana.

Petän koska silloin olen hetken onnellinen. Petän aina tuntemattomien kanssa, enkä koskaan päästä suhdetta pitkälle. Petän aika usein, joskus jopa useita kertoja viikottain. Saan todella paljon näistä satunnaisista yhden illan jutuista. Jonkun uuden ihmisen on helppo siinä hetkessä tehdä minut onnelliseksi. Samalla näen palan hänen maailmaansa ja sekin tekee minut iloiseksi. Hetkeksi olen se minä joka pohjimmiltani olen, vailla mitään rooleja. Hetken joku keskittyy minuun ja tahtoo tietää minusta kaikkea ja minä saan jollekin nautinnon ilman vaatimuksia ja velvoitteita. Sekin antaa paljon. Sillä jollain ei ole minkäänlaisia ennakkoluuloja ja asenteita minua kohtaan, saan olla ihan vapaasti. Saan puhdasta ihailua ja tyytyväisyyttä osakseni.

Sitten taas jaksan olla kotona se joka kantaa vastuun kotitöistä ja taloushuolista, hoitaa lapset ja työnsä. Mieheni on ns. uraohjus ja täysin uppoutunut omiin asioihinsa, ei edes tahdo yrittää päästä samoille aaltopituuksille kanssani. Seksi hänen kanssaan on aika tylsää, en saa siitä itse juuri mitään. Mies on stressaantunut ja minun pitää tukea häntä ja samalla tukea lapsia ja hoitaa kaikki. Työyhteisönikin on sellainen ettei siellä ole tällä hetkellä yhtään hyvää ystävää jonka kanssa olisin samoilla aaltopituuksilla. Tulen kyllä toimeen ihmisten kanssa, mutta sielläkään saa varsinaisesti itselleni henkisesti mitään.

Valitettavasti en pode huonoa omaatuntoa pettämisistäni vaan jotenkin koen että olen ansainnut ne onnenhiput. Miehenikin on jäänyt pari kertaa kiinni pettämisestä, nämä tapahtui jo ennen kuin minä ryhdyin moiseen ja silloin se oli todella kova paikka. Nykyään oikeastaan ajattelen että eipä se haittaa jos mieskin niin tekee kunhan ei anna asioiden edetä.

Erota en nyt tahdo miehestäni koska elämäntilanne on juuri nyt todella hankala mutta se ja meidän suhde voi hyvinkin myöhemmin taas parantua, kun tilanteet helpottaa.

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Petettyjapettäjä

      Ole rehellinen. Se sattuu mutta uusi alku on uusi mahdollisuus .

    • Shoppailureissullako
    • Eroa

      Tuota ei voi kauan jatkaa. Petät eniten itseäsi, kun käyttäydyt kuin halpa...

    • NainenNAUTI

      Et ole ainut, joka hakee helpotusta arkeen samoin. Se todellakin auttaa jaksamaan. Ymmärrän sinua. Hetki irti arjesta on todella terapoivaa ja seksi on oikeasti todellakin monisyinen kokonaisuus. Kaikki eivät ymmärrä sen ulottuvuuksia ja voimaa. Löydät kyllä tiesi ja tiedät miten toimia. Ei erota kannata ainakaan vain eroamisen takia.

      • Senora_X

        Saatteko oikeasti pelkästä seksistä ilman sen syvempiä tunteita niin paljon että jaksatte sen voimalla arkeanne? Miten pystytte pitämään kulissit pystyssä ilman tunnontuskia? Miten voitte pokkana elellä niin ettette kerro mitään miehellenne? Eikö omatunto vaivaa liikaa?

        Minulla vähän vastaava tilanne kotona, ja pitkään kärvisteltyäni kerran sitten hairahdin kännissä. Ja vielä tuntemani tyypin kanssa, jota en oikeasti edes halunnut. Moraalinen krapula oli moninkertainen kun tajusin, että en enää toiste pysty menemään sänkyyn enää ellen tunne intohimoa, ihastusta tai rakkautta petikumppania kohtaan.

        Hassua toisaalta, kun tiedän että mieheni toimet ei kestä päivänvaloa. Mutta siltikään en pysty toistamaan tekoani. Ja lasten takia en halua erota. Mutta tiedän sen nyt että toistuvaan pettämiseen minusta ei olisi. En vaan pystyisi siihen...


      • samakokemus
        Senora_X kirjoitti:

        Saatteko oikeasti pelkästä seksistä ilman sen syvempiä tunteita niin paljon että jaksatte sen voimalla arkeanne? Miten pystytte pitämään kulissit pystyssä ilman tunnontuskia? Miten voitte pokkana elellä niin ettette kerro mitään miehellenne? Eikö omatunto vaivaa liikaa?

        Minulla vähän vastaava tilanne kotona, ja pitkään kärvisteltyäni kerran sitten hairahdin kännissä. Ja vielä tuntemani tyypin kanssa, jota en oikeasti edes halunnut. Moraalinen krapula oli moninkertainen kun tajusin, että en enää toiste pysty menemään sänkyyn enää ellen tunne intohimoa, ihastusta tai rakkautta petikumppania kohtaan.

        Hassua toisaalta, kun tiedän että mieheni toimet ei kestä päivänvaloa. Mutta siltikään en pysty toistamaan tekoani. Ja lasten takia en halua erota. Mutta tiedän sen nyt että toistuvaan pettämiseen minusta ei olisi. En vaan pystyisi siihen...

        Samanlainen kokemus itselläni. Seksikään ei kovin kummoista ollut. En vaan pystynyt täysillä siihenkään keskittymään, koska mulla ei ollut minkäänlaisia tunteita ko miestä kohtaan, ei edes intohimoa. Se kerta oli ainoa ja siitä on aikaa. En usko, että enää pystyisin.

        Ap kirjoittaa, ettei oma mies pysty tekemään häntä onnelliseksi. Hakee onnellisuuden tunteen panemalla vieraiden kanssa. Hän ei valitettavasti tajua sitä, että kenenkään toisen tehtävä ei ole tehdä ketään onnelliseksi. Onnellisuus lähtee ihmisestä itsestään. Kun on onnellinen, jakaa tietenkin sitä onnea myös muille. Ja kun parisuhteessa on kaksi onnellista, se sujuu. Myös seksin osalta.


    • eiparaneodottamalla

      Ei teidän suhde parane koskaan jos ette molemmat tee jotain sen parantamiseksi. Ei se odottelemalla parane. Mutta ethän hän sä oikeasti edes halua, että teidän liittonne toimisi. Eikö niin? Tuo on vaan todella alhainen keino taputella se kuoliaaksi.

    • petturiksiko

      Mulla lähes vastaava tilanne et nainen petti jo aikoja sitten,Se ohitettiin ja sit tuli jo lapsia,kaikki on ollut hyvin kunnes huomaan eläväni ilman seksiä,läheisyyttä,eletään kuin kämppikset lasten kans.olen alkanut huolestuttavan usein kiinnostumaan vieraista naisista ajatustasolla ja kertonut tästä myös emännälle mut ei Se ole vaikuttanut Kyl muutakun lisää epämukavia keskusteluja.nyt ollaan pitkästä aikaa lapsuuden kavereiden kans lähdössä illan viettoon ja pelottaa jo etukäteen et mitä jos joku mukava daami haluis tutustua.en tiedä pystynkö enään kieltäytyyn vaikka jo lastenkin vuoksi Pitäis olla hyvä avomies.vaikeeta tämä

    • rocknrollbaby

      Minua jotenkin epäilyttää ja vähän häiritseekin, kun kirjoitat:
      "Mies ei pysty enää tekemään minua onnelliseksi" ja
      "Jonkun uuden ihmisen on helppo siinä hetkessä tehdä minut onnelliseksi"

      Selventäisitkö mitä tarkoitat? Tekeekö seksi sinut onnelliseksi, vai mikä? En oikein ymmärrä, koska mielestäni onni on aika vahvasti jokaisen omassa taskussa. Vai tarkoitatko tässä yhteydessä onnella jotain muuta? Kuten esim. rentoutumista, levähdystaukoa uuvuttavasta arjesta? Kerropa myös nautitko täysin rinnoin seksistä vieraiden kanssa?

    • MistäTiedätKuka

      Voi olla niinkin, että useampi tuttusi tietää kuin itse edes osaat arvata.
      (Ihme luotto, näillä pettäjillä, siihen, että kakkonen ei puhu kenellekään mitään)

    • Juujuup

      Ei miehesi ole syntynyt tänne tekemään sinua eikä ketään muutakaan onnelliseksi. Ei se ole toisen tehtävä. Jää yksin ensin ja löydä se onni sitten voit jakaa sen toisen kanssa ja ikävä kyllä niiltä suruiltakaan ei voi välttyä mutta helpottaa niidenkin jakaminen toisen kanssa. Samassa veneessähän te miehesi kanssa olette ja samoissa vaikeuksissa elätte. Molemmat siinä hukuvassa paatissa ja tosi on ettei toinen voi siloin toista pelastaa.Nyt saat sinä tekohengitystä ulkopuolisilta hetkellisesti ja mistä lie miehesi ammentaa voimaansa ?

    • totuustekeevapaaksi

      Olen huomannut että ihmeenkumma viisaus on sanoissa : tee toiselle mitä tahtoisit itselles tehtävän, vetää aika hiljaiseks... NMKY:llä joka kesä avioliittoleiri heinäkuussa, kaikki! käyneet kehunu, eikä kukaan ole sen jälkeen eronnu. Jos ite alan seurusteleen, pyydän kumppanin heti tonne leirille

    • äläoleorjaenää

      Sinuna kertoisin äjälles, se vois! MUUTTAA! kaiken. Nyt se pitää sua itsestäänselvänä, mitä valitettavasti on myös uskovilla ukoilla. Ne vasta pitääki akkaansa itsestäänselvänä palvelijana.

    • artesikkinen

      Kannattaisi istua alas miehen kanssa ja jutella. Kerro kerrankin,miltä sinusta tuntuu. Mutta ilman syyttelyä.
      Kysy myös miltä hänestä tuntuu?

      Jos voitte saada aikaan keskustelun ilman riitaa niin olette voiton puolella ja voitte saada aikaan vielä jotakin. Ehkä peräti uudelleen rakastumisen ja uuden intohimon??

      Nimittäin jos todella haluat?
      Vai oletko vain hetkessä elävä imbesilli,jota todellisuus ei todellakaan kiinnosta vaan vain pitkästymisen tyydyttäminen ulkopuolisella suhteella???
      Viimeksimainitun tilanteen toteutuessa voit sanoa byebye kaikelle...

    • Senora_X

      Ehkä se on kerta kaikkiaan niin että meidät kaikki on rakennettu vähän eri tavalla, sitten vielä eletty elämä muokkaa meitä lisää. Joku ei tunne omantunnontuskia pettämisestä vaan ajattelee, I'm worth it. Joku ajattelee hetkellisesti tarvitsevansa toisen syliä tai vaikka kostaa miehelleen tämän tekosia.. ja huomaa ettei tämä olekaan minun juttu, kuten minulle kävi.

      Se on varmasti totta niinkuin joku sanoi osuvasti, että kekenkään tehtävä ei ole tehdä toista onnelliseksi, vaan onnellisuus tulee itsestä. Itselleni suurin onni elämässäni on lapset.

      Mutta joskus toivoisi jotain muutakin. Ja silloin tulee mieleen se ajatus että mitä teen, kun en tosiaan halua jatkaa tuon toisen ihmisen kanssa, joka loukkaa. Ja jota ei myöskään sen enempää kiinnosta yhteiselämä minun kanssa, oikeasti. Molempienhan siinä pitäis yrittää, jos haluttaisiin yhteiselämän toimivan kuten sen pitäisi.

      Aikamoinen pattitilanne... :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6063
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3836
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      249
      2188
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1860
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1303
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe