Heinolassa onnistuttiin taas hienosti

Media-nainen

Turhaa mustamaalaamista ollut tällä palstalla. Nyt ESS:ssa uutinen, että Heinolaan rantautuu kaksi huonekaluyritystä. Ei nyt rantaan, mutta kuitenkin. Tämä on jälleen oiva osoitus nykyjohdon uutterasta työstä onnistumisesta.
Huraa Heinola!
Kuten sanottua Suoli24-palstalla ollut kroonista loanheittoa, joka on täysin aiheetonta. Mutta kaupungissa ei ole lannistuttu. Onkos se asukaslaskija täysin uupunut, kun lukuja ei ole välitetty tänne?

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikaisu

      Itä-Hämeessä olevan tiedon mukaan ansio menee uusien yritysten saamisesta elinkeinopäälikölle Timo Kaattarille. Mutta mitä on saanut aikaan uusi palkkioviran saanut elinkeinojohtaja? Hänhän esitti, että jokainen täällä toimiva yritys palkkaisi yhden uuden työntekijän. Pystyykö kukaan kertomaan, montako uutta työpaikkaa on tällä tavalla Heinolaan syntynyt?

    • Lehtinainen

      Tällainen pitkäaikaistyöttömyyden kampanja on polkaistu liikkeelle päijät-hämeessä. Minä kerron sitten mediassa lisää. Ja tämä ei ole parillia!

    • Mainio-Heinolassa

      Heinolassa kaikki hyvin. Näin se yrityskanta ja työllisyys kohenee pikkuhiljaa.

      • narupurkki

        Kaikki kannustus ja optimismi on tässä tilanteessa enemmän kuin tervetullutta. Toivottavasti nämä kaksi yritystä on tullut tänne jäädäkseen!


    • liianaikaista

      Hehkuttele sitten vasta uusia yrityksiä kun niitä on kymmenen lisää.

    • lskfösldjfsl

      Heinolassa onnistuttiin taas hienosti?
      Milloin on edellisen kerran onnistuttu? Eikös Heinolassa ole onnistuttu pikemminkin menettämään työpaikkoja ja asukkaita?

      • Ostovoima

        Montako huonekaluyritystä on viime vuosina muuttanut Heinolasta pois? Missä Stemma ja SuomiSoffa ja muutamat muut? Jos Heinolaan ei tule uusia asukkaita eikä rantoja rakenneta ympärivuotiseen asumiseen, niin tuskinpa huonekaluyritykset täällä kauan pysyvät. Heinolalassa on suurtyöttömyys, eikä korvauksilla huonekaluja uusita. Lukuisten vanhainkotien asukkaat tuskin ovat kovinkaan innostuneita huonekalujaan vaihtamaan tai uusia ostamaan.


      • mjå

        Niin stemmat ja ss,olivat huonekaluliikkeitä,kun taas kurikan sohvatehdas on huonekalujen valmistaja joka myy valmistamiaan tuotteita eri kauppa liikkeille,,joten heinolalaisten ostaminen ei vaikuta ko.firman pysymiseen heinolassa mitenkään,uutinen ei kerro onko ko firmalla,esim.tehtaan myymälää heinolassa.Ja ko firmahan siirtyy kurikasta heinolaan ja tuo työväkensä mukanaan (edellyttäen et työläiset lähtevät mukaan)et heinolalaisen työttömien asema ei välttämättä parane lainkaan.


      • Oraakkeli-nainen

        Älkää nyt kalvako ja hakeko taas jotakin sellaista, jota ei ole. Antakaa firmojen tulla, siellähän tehdashallia vaikka lampaat söisi.
        Ja taas vakionalkutusta vanhainkodeista ja niiden asukkaiden tarpeista. Sinäkin mustamaalaaja olet vanhettunut ja teet sitä kuolemaasi asti. Mutta Heinola on ikuinen, se ei häviä mihinkään, vaan kasvaa ja kukoistaa pian. Taas.


    • Väkiluku

      Media-naiselle. Montako uutta työpaikkaa huonekaluyritykset tuovat ja miten se lisää Heinolan kutistuvaa väkilukua? Hirvittääkö Heinolan väkiluvun väheneminen? Katsopas asukasmääriä Väestörekisterin tilastostoista, jos osaat ja kiinnostaa. Väen vähenemisen pitäisi kiinnostaa Heinolan päättäjiä, että mitenkä käy kaupungin itsenäisyyden kun kuntaliittymiä tehdään. Ehkäpä pohdittavaksi tulee myös julkisen sektorin ylikapasiteetti, joka tulee kalliiksi veronmaksajille, kuten paisunut hallinto. Heinolassa väkiluku vähenee mutta kaupungin viranhaltijoiden määrä pysyy 1357:ssa. Mistä johtuu?

      • Aamukampa

        Nämä asiat ei mua rasita enää kun 28 ~ päivää tässä kaupungissa.
        Fiksut kunnat laittaa henkilöstönsä hetkeksi levolle, tulee säästöjä ja turhat perataan kokonaan pois.


      • sadas

        Eräästä pukukoodittajasta voisi aloittaa!


      • kehnonen

        Ketä ajattelit ehdottaa?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      256
      2432
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      73
      1836
    3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      334
      1559
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      175
      1539
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1085
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      86
      978
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      805
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      177
      800
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      216
      773
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      730
    Aihe