Lakko uhka? Ammattijärjestöt? Rahoitus? Muu?

OnkoNoin

Tämä aihe saattaa jäädä lyhyeen?
On upeata nähdä, että vieläkin jotku ammattiliitot osaavat työnsä. Suomessa on palapalalta heikennetty erityisesti pieni- ja keskituloisten palkansaaja asemia.
Suomessa annetaan ymmärtää, kuin Suomi olisi ainut maa euroopassa, jossa olisi liian tiukat työehtosopimukset?
Suomessa on useiden vuosien aikana parannettu yritysten asemaa on sitten kyseessä ollut osakeyhtiöt tai osakeyhtiöt jossa valtio on jollain tavalla mukana?
Heikot-, isopalkkaiset ammattijärjestö johtajat eivät ansaitse palkkaansa, vaan antavat heikentyä monien palkansaajien asemaa on sitten kyse pienistä palkankorotus asioista, ikääntyvien työntekojöiden irtisanomissuojasta tai jostain muusta?
Mikä on se raja milloin ammattijärjestöt taas kumartavat pieni- ja keskituloisten palkansaajien etua ajaviksi? Mistä suomalainen palkansaajan on vielä luovuttava?

Puheet myös eläkejärjestöjen suurista kuluista suurten ikäluokkien vuoksi, ei todellisuudessa horjuta eläkejärjestöjen asemaa. Kyse poliittisella tasolla on todennäköisemmin siitä, että valtion edustajat haluaisivat eläkeyhtiöiden rahaa käytettävän valtion edustajien toivomiin kohteisiin? Eli eläkeyhtijöistä tulisi (mahdollisesti jo on niinsanotusti esitelty) valtion riskisijoituksien rahoittaja? Tällaisia riskisijoitukset voisi olettaa olevan esimerkiksi ilmavoimien lentokoneiden uusiminen, jonka valtio maksaisi eläkeyhtiöille takaisin hyvin pitkän aikana, jollain korolla?
(Siis osarahoittajana riskisijoituskohteissa olisi mukana myös eläkeyhtiöiden rahaa, jonka rahamäärä todennäköisesti pidettäisiin salaisena?).

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jossainmuualla

      "Tämä aihe saattaa jäädä lyhyeen?"
      Ihan asiallista juttua, mutta väärällä palstalla;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5810
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3687
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1948
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1782
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1232
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1187
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      957
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      51
      951
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe