Nesteen hallituksen puheenjohtaja Jorma Eloranta

jormaboy

Nesteen hallituksen puheenjohtaja Jorma Eloranta syytti yhtiökokouksessa valtio-omistajaa kompuroinnista päätöksenteossa.

Valtio-omistaja vastustaa omistajaohjauksesta vastaavan kehitysministeri Sirpa Paateron (sd) päätöksellä Nesteen hallituksen palkkioiden korotuksia.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää yhtiökokoukselle palkkioiden korotuksia siten, että esimerkiksi hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 84 000 euroa vuodessa. Nyt palkkio on 66 000 euroa.

Parhaillaan meneillään oleva yhtiökokous ei tule hyväksymään korotuksia, koska valtio omistaa Nesteestä enemmistön, 50,1 prosenttia.
Elorannan mukaan valtio-omistajan ratkaisu ja siitä noussut julkinen keskustelu on leimannut yhtiötä ja sen hallitusta kielteisellä tavalla.
"Hallitus ei ollut osallisena tässä päätöksenteossa. Yhtiöllä on kompuroiva pääomistaja", Eloranta sanoi yhtiökokouksen avauspuheenvuorossaan.
Hän piti hallituspalkkioiden korotusesityksiä oikeutettuina ja peräsi valtiolta perusteluita vastustavalle esitykselleen.
"Olisi luonnollista, että molemmat osapuolet perustelevat ehdotuksensa yhtiökokoukselle. Tämä on ollut valtio-omistajan taholta huonoa asioiden hoitoa, mutta jos valtio on tätä mieltä, niin tapahtukoon niin ja pulinat pois."
Nesteen yhtiökokous alkoi kello 11. Palkkioesityksiä ei ole vielä käsitelty.

1

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1900

      eloranta samalainen kusipää kun sipilä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe