Jynkanlahden koulun huutava ope

Kauhistunut1234

Lasten puhelimissa kulkee toiselta toiselle video, jossa tämä surullisen kuuluisa opettaja raivoaa oppilalleen. Näin murrosikäisen lapsen äitinä en voi, kuin ihmetellä moista käytöstä aikuiselta lasta kohtaan. Ja vielä opettajalta. Ymmärrän, että pinna on tiukalla. Nuoret osaavat ärsyttää, tiedän sen äitinä. Koskaan en silti toimi kuten tämä opettaja. Olen minäkin huutanut lapsilleni pinnan palaessa, mutta en kuitenkaan homoksi ole haukkunut. Onkohan tämä kyseinen opettaja koskaan ajatellut ammatin vaihtoa? Että tekisi töitä vaikka muiden aikuisten kanssa, ei lasten. Silloin olisi ainakin tasavertainen huutamassa takaisin. Tosin videolla näkyi, että arvon opettaja tuli poikaa kohti aika agressiivisen oloisena. Hirvitys sentään, että tällaista sallitaan. Lapseni ovat käyneet samaista koulua ja opettaja on tuttu. Kertovat, että opettaja huuta aina, kiroilee ja niin, haukkuu homoksi nuoria. Jos minä huutaisin tai käyttäytyisin samoin omia sisäisiä tai ulkoisia asiakkaitani kohtaan, niin todennäköisesti työsopimukseni purettaisiin. Ja ihan asiasta. Pistäisi hankalat lapset käytävään jäähylle, mutta lopettaisi tuon karjumisen. Paljon puhutaan nuorten huonosta käyttäytymisestä, mutta keneltäs ne saavat oppinsa? Aivan! Meiltä aikuisilta. Eipä sitten muuta kuin video jakoon muillekin vanhemmille, niin tietävät millaisen skitson kanssa lapset joutuvat päivänsä viettämään :)

9

210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • parempiVaihtoehto

      Kannattaisiko olla suoraan yhteydessä oppilaitoksen ja kyseiseen opettajaan?

    • kuripitääolla

      jospa setekee niistä hellan teltuista miehiä.

    • dfjdoif
    • epäilyttää

      Tänne kirjoittelu tällaisestakin asiasta paljastaa tässäkin tapauksessa aloittajan luonnevamman!
      Olisi paljon fiksumpiakin tapoja puuttua oikealla tavalla tähän asiaan. Jos koko väite on edes totta!!

    • jounihuttinen

      Julkisuudella on kaikista suurin mahti, voima ja valta eikä millään typerillä lätinöillä miten muka pitäisi opettaa. Lapsetkin tajuaa sen miten ääliöopet häpäistään. Ja se tehoaa.

    • Julius_Keessar

      Jos asia rassaa isommin, niin ota se videotallenne matkaan, mene kouluun rehtorin puheille ja pyydä se ko. opettaja samaan keskusteluun mukaan. Katsotte yhdessä sen videotallenteen ja sitten keskustelette siitä, mikä johti tilanteeseen ja oliko käytös asiallista vai ei. Mikä siinä on niin vaikeaa?

    • hyvä_arvaus

      Aloittaja luonnevammainen yh joka saanut pakit ko opettajalta

    • greisuigitur

      Kouluissa pitäisi olla valvontakamerat luokissa opettajien käytöstä varten ettei oppilaisen tarvitse kuvata ääliöopettajien käytöstä kännyköillä.

      Ja tietysti myös opettajien koulutuksessa tulisi ottaa luonnehäiriöt esille että pahimmat tapaukset eivät päädy opettajiksi, vaan johonkin muuhun ammattiin jossa voivat toteuttaa sitä vapaammin, esim. vartijoiksi tai poliiseiksi.

      • AOoppilas

        Sama myös luonnehäiriöisille oppilaille, jonnekkin erityiskouluun samankaltaisten oppilaiden ja opetajien kanssa. Haittaavat muuten muiden ns.normaalimpien oppilaiden opiskelua.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      253
      2385
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1804
    3. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      168
      1515
    4. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      331
      1503
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1055
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      82
      917
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      785
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      176
      770
    9. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      720
    10. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      204
      717
    Aihe