Kaularyppyjen korjausleikkaus

MAJAKULMA

Kärsin kaulassani olevista veltostumista ja rypyistä. Olen mielestäni muuten varsin kohtuullisen näköine yli 60-v kaulani vain näytti minusta tosi rupsahtaneelta.Selvitin asioita ja eri vaihtoehtoja. Parhaimmaksi vaihtoehdoksi totesin plastiikkakirurgi Jukka Kostiaisen,mm.koska olin kuullut hänestä paljon myönteistä palautetta (toimin itse sairaanhoitajana) .Ajatus leikkauksesta arvelutti minua,mutta keskusteltuani hänen kanssaan sain paljon tietoa mahd operaatiosta,toipumisesta, hinnasta ym.
Operaatio sujui hyvin. Sain hyvät esilääkkeet,koska en halunnut nukutusta ja siedin puudutuksesta aiheutuneet kivut.
Toipuminen kesti vaikeimmillaan n.vko,turvotus oli alussa melkoinen. . Sen jälkeen palasin töihin,tosi kasvot olivat vielä jonkun verran turvoksissa. Kipulääkkeitä söin noin viikon verran.
Nyt kun leikkauksesta on kulut kuukausi olen kuin uusi ihminen. Kaula on sileä. Leukarypyt poissa. Tuntuu kuin koko kasvoni olisi kohotettu (iästä,ulkonäön puitteissa pudonnut n,10 vuotta). Olen suositellut leikkausta kaikille läheisille ystävättärilleni,joita asia vaivaa.
Kivut joita alussa podin olen jo unohtanut.
Koska itse epäröin ja mietin monia leikkaukseen liittyviä asioita on kiva nyt kertoa teille asiaa miettineille miten minun kohdallallani asia meni. . Ps. Maksaahan se tietty,mutta kuinka paljon meillä menee kampaajalle ja meikkeihin. Omasta puolestani voin suositella asiaa lämpimästi kaikille asiaa harkinneille

2

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 57vee

      Kiitos kun jaoit. Kiva lukea positiivisia viestejä! Pitäis ehkä minunkin lähteä liikkeelle.

    • helttaa

      Kiitos asiallisesta kirjoituksesta. Sama vaiva ja leikkaus lienee ainoa oikea ratkaisu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5810
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3687
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1948
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1782
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1232
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1187
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      957
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      51
      951
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe