Sinkkunaisen elämä on panemista

Että_noin

http://www.hs.fi/elama/a1427856169545?ref=hs-art-new-2

"Pakko saada sutinaa, Rönkkönen ajatteli keväällä 2009. Puoli vuotta aiemmin hän oli eronnut kuuden vuoden suhteesta. Rönkkönen oli 25-vuotias, ja siihen mennessä hänellä oli ollut elämässään kaksi seksikumppania. Sinä kesänä määrä moninkertaistui.

"Niin kuin monet pitkän suhteen jälkeen, minäkin halusin tietää kelpaanko, kun nyt olen markkinoilla."

Kyllä Rönkkönen kelpasi. Kun kaverit kysyivät, onko sutinaa, sitä oli tai ainakin yritys oli kova. Rönkkönen hermoili puhelin kädessä, miksi se ei vastaa tai muotoili treffipyyntöä edellisenä viikonloppuna kohtaamalleen miehelle. Olo tuntui tyhjältä, jos ei ollut ketään, ketä ajatella.

Viikonloppuisin toistui sama kaava: tavataan baarissa tai kotibileissä, lähdetään jatkoille, seksiä, suihku ja ulos.

Kun tätä oli jatkunut pari vuotta, Rönkköstä alkoi kyllästyttää. Pokailun tuoma jännitys ei enää ollut samanlaista kuin aluksi, eikä baari-illan jälkeen puolituntemattoman kanssa harrastettu seksi usein säväyttänyt."

122

546

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikävittunaisiavaivaa

      Ja nyt se etsii "sitä oikeaa". Voi vitun vittu!

      • neljätoista

        Tuo blogihan on hyvä. Hän on ensinnäkin hauska, mikä on hyvin harvinaista naisille. Toiseksi nainen vaikuttaa melko selväjärkiseltä ja fiksulta, minkä harvinaisuutta en osaa täysin arvioida, mutta ei se ainakaan missään nimessä itsestäänselvyys ole. Kolmanneksi hän olisi kai vapaa, mikä tekee edellisestä kohdasta jo harvinaista. Ja neljänneksi ei ollenkaan pahannäköinen ikäisekseen: moni ehkä nuorempana vetävämmän näköinen mirkku on jo tuossa iässä syönyt, juonut, istunut jne. itsensä paljon pahempaan kuntoon.

        Minua voisi hyvinkin kiinnostaa olla se oikea, jos olisin vapaa.

      • Nojoojoo__joo
        neljätoista kirjoitti:

        Ja sulle olisi ok, että sun naisesi päällä olisi äheltänyt vaikka mitä ähkiöitä isoine kyrpineen ja vahattuine palleineen....

      • neljätoista
        Nojoojoo__joo kirjoitti:

        Ja sulle olisi ok, että sun naisesi päällä olisi äheltänyt vaikka mitä ähkiöitä isoine kyrpineen ja vahattuine palleineen....

        Kai semmosen pallivahan lemu jollain tärpätillä lähtee?

        Mutta jos on mimmi, jonka on käynyt tsekkaamassa jos jonkinlainen tavarantarkastaja, niin eihän sillä sitten ole mitään varaa moralisoida miehen tekemisiäkään. Ja toiseksi tuskin siinä joutuu mies enää paljon ähkimäänkään, kun nainen ähkii ja näyttää mitä on yökoulussa oppinut.

      • wsz
        Nojoojoo__joo kirjoitti:

        Ja sulle olisi ok, että sun naisesi päällä olisi äheltänyt vaikka mitä ähkiöitä isoine kyrpineen ja vahattuine palleineen....

        Aika perverssiä miettiä noin paljon toisten miesten kyrpiä, palleja ja ähkimisiä. Olisiko aika miettiä tarkemmin omaa seksuaali-identiteettiä?

      • ExPUA
        wsz kirjoitti:

        Aisurit käyttävät naista saadakseen tyydytystä homoseksuaalisille himoilleen.

      • Pilluvatanen
        wsz kirjoitti:

        Aika perverssiä miettiä noin paljon toisten miesten kyrpiä, palleja ja ähkimisiä. Olisiko aika miettiä tarkemmin omaa seksuaali-identiteettiä?

        Ei ole. Käytetyn naisen nuoleminen on samaa kun ottaisi toisen miehen kyrvän suuhunsa

      • HookooBlöö
        Pilluvatanen kirjoitti:

        Ei ole. Käytetyn naisen nuoleminen on samaa kun ottaisi toisen miehen kyrvän suuhunsa

        Eli Vatanen panostaa teineihin?

    • Käytössäkuluu

      Kuinkan moni iljettävä paska tuonkin naisen päällä on käynyt äheltämässä?

      • patja_mikä_patja

        Kymmeniä itsensäkin mukaan, itse veikkaan että parisen sataa

    • Ihan hyvä juttu. Pari kohtaa jäi mietityttämään:

      ""Ihastuminen on sitä, mitä pitkässä suhteessa elävien kannattaa mielestäni kadehtia sinkun elämästä, ei niinkään vapaata seksiä", Rönkkönen sanoo."

      Huomaa, että hänen parisuhde on ollut melko lyhyt ja sitten ollut pitkään sinkkuna. Jos olet parisuhteessa, jossa seksiä on alle 10 kertaa vuodessa, ja sekin ihmisen kanssa, jonka tilalle joutuu kuvittelemaan jonkun muun, että seisoisi, on mikä tahansa seksi ihan mahtavaa.

      "Rönkköselläkin oli pitkään kriteerilista. Piti olla vaalea, reipas ja sporttinen.

      "Jossain vaiheessa huomasin, etteivät tyyli tai harrastukset kerro sitä, kenen kanssa on hyvä olla. Nyt ajattelen, että unelmieni mies on onnellinen tyyppi. Ihminen, joka on tyytyväinen siihen, mitä tekee, ja hänellä on pari tulevaisuuden haavetta.""

      Tämän kohdalla on mielenkiintoista pohtia, miten hän on nyt 31 vuotiaana päätynyt kyseiseen arvioon.

      1 Valehteleeko hän? Oikeasti on kriteerilista, mutta sitä ei tunnusteta julkisesti. Ei ehkä edes itselle.

      2.Onko Rönkkönen oikeasti kypsynyt henkisesti?

      3. Onko 31 vuoden ikä ja kaksi koiraa ja keskitason ulkonäkö sellainen yhdistelmä, että valinnanvara miehistä ei enää ole niin suuri. Lisättynä vielä seikalla, että on kertonut seksiseikkailuistaan julkisesti.

      • ExPUA

        Hyviä kysymyksiä. Voisi sanoa että MA tuli ryminällä alas, ja ainoat ottajat (parisuhteeseen) ovat enää ATM-tason aisurit, sekä tietty vonkaajat.

    • Nettiversiosta en pääse näkemään kuin videon ja sitäkään en pysty kuuntelemaan.

      Aloittajan lainausten perusteella kuitenkin ihan normaali tausta, kuten lukemattomilla saman ikäisillä miehilläkin. Nuoruuden suhde, sen jälkeen nautitaan sinkkuelämästä, kunnes ollaan valmiita sitoutumaan vakavasti.

      • Jokurotipitääolla

        Itse en voi hyväksyä naista joka on "nauttinut sinkkuudesta" lukuisten kyrpien muodossa.

      • Jokurotipitääolla kirjoitti:

        Itse en voi hyväksyä naista joka on "nauttinut sinkkuudesta" lukuisten kyrpien muodossa.

        Silloin sinä etsit naisen, joka on kokematon, ei siinä sen kummempaa. Ei kukaan pakota valitsemaan kokenutta naista, mutta tuo kauhistelu ja paheksunta on todella lapsellista. Elävässä elämässä ihmisillä on elettyä elämää, kokemuksia. Se, että kourallinen kokemattomia kolmekymppisiä miehiä vaahtoaa tällä palstalla siitä, ei muuta maailmaa miksikään.

      • Jokurotipitääolla_
        helka kirjoitti:

        Paino oli sanalla "lukuisten". Ei tarvitse olla kokematon, mutta seksikumppaneita ei saa olla enemmän kuin varpaita.

      • ryppis
        Jokurotipitääolla_ kirjoitti:

        Paino oli sanalla "lukuisten". Ei tarvitse olla kokematon, mutta seksikumppaneita ei saa olla enemmän kuin varpaita.

        Jos nyt vakavasti kommentoidaan, niin tokihan on painotuseroa siinä, miten kukakin sinkkuelämästä nauttii. Henk.koht. pidän positiivisena tapana nauttia jutussakin mainittua ihastumista. Kun tietää, että on sinkku eikä ole kiirettä, voi heittäytyä ihastumiseen ja viettää aikaa mukavan tyypin kanssa vaikka ei ehkä kuvittelisikaan saavansa tästä loppuelämäksi kumppania. Se on aika eri asia kuin satunnainen seksi satunnaisten ihmisten kanssa seksin vuoksi. Ainakaan minun korvaani juhliminen ja pelkkä paneminen ei kuulosta yhtä kokemusta kerryttävältä kuin vaikkapa kesän viettäminen kivan tyypin kanssa. Molemmista tavoista toki kertyy kumppaneita määrä, joka vaikuttaa jonkun mielestä paljolta tai liialtakin.

      • 1212
        helka kirjoitti:

        Silloin sinä etsit naisen, joka on kokematon, ei siinä sen kummempaa. Ei kukaan pakota valitsemaan kokenutta naista, mutta tuo kauhistelu ja paheksunta on todella lapsellista. Elävässä elämässä ihmisillä on elettyä elämää, kokemuksia. Se, että kourallinen kokemattomia kolmekymppisiä miehiä vaahtoaa tällä palstalla siitä, ei muuta maailmaa miksikään.

        "Viikonloppuisin toistui sama kaava: tavataan baarissa tai kotibileissä, lähdetään jatkoille, seksiä, suihku ja ulos."

        Mitäs luulet helka onko tämä sellaista "elämänkokemusta" jota yksikään mies pitäisi positiivisena asiana? Ja huomaa että nainen oli tässä vaiheessa 25 eikä 19v joka on haltioissaan kun useat miehet pörräävät ympärillä baarissa. Ja niin, nyt nainen on 31v ja vihdoin valmis sitoutumaan - oletettavasti sellaisen sytyttävän ja menestyvän miehen kanssa johon ei rahkeet tuossa iässä riitä.

      • 1212 kirjoitti:

        Lukemattomat miehet ovat eläneet samalla tavalla. Ei se heille ole ongelma. Useimmat miehet eivät yksinkertaisesti mieti muita miehiä "ähkimässä" tyttöystävänsä päällä. Eivät he kysele, monenko kanssa nainen on ollut. Tämän palstan maailmankuva on aivan omaa luokkaansa, tuolla ulkopuolella eletään ihan eri ajatusmaailmassa.

        Tuo nainen kertoo historiastaan julkisesti ja se karsii varmasti hänestä kiinnostuneiden miesten joukkoa, mutta ihan varmasti hän saa haluamansa kaltaisen miehen ennemmin kuin keskivertopalstalainen löytää itselleen naisen.

      • ATMaisteri
        1212 kirjoitti:

        Juuri näin.

        Eli tämä nainen toteuttaa 31-vuotiaaksi (!!!) samaa baaripanokaavaa (kova biletys-pelimiestemput-kännipano) ja oppii sellaisen tosi syvällisen asian elämästä että...no ei se ollutkaan niin erikoista.

        Että oikeastaan oiskin kiva niinq vakiintua jonkun kanssa. Tai no ei välttämättä. Ei kun kyllä sittenkin. Ehkä Tinderissä...tai ei.

        Ilmeisesti tällaista elämänkokemusta ja syvällistä filosofiaa pitäisi arvostaa jotenkin? Ja sopiva pari näin monipuolista ja mielikuvituksekasta elämänkokemusta hankkineelle naiselle olisi sporttinen, menestynyt, määrätietoinen mies joka tietää mitä haluaa? :D

      • helka kirjoitti:

        Lukemattomat miehet ovat eläneet samalla tavalla. Ei se heille ole ongelma. Useimmat miehet eivät yksinkertaisesti mieti muita miehiä "ähkimässä" tyttöystävänsä päällä. Eivät he kysele, monenko kanssa nainen on ollut. Tämän palstan maailmankuva on aivan omaa luokkaansa, tuolla ulkopuolella eletään ihan eri ajatusmaailmassa.

        Tuo nainen kertoo historiastaan julkisesti ja se karsii varmasti hänestä kiinnostuneiden miesten joukkoa, mutta ihan varmasti hän saa haluamansa kaltaisen miehen ennemmin kuin keskivertopalstalainen löytää itselleen naisen.

        "Lukemattomat miehet ovat eläneet samalla tavalla. Ei se heille ole ongelma. Useimmat miehet eivät yksinkertaisesti mieti muita miehiä "ähkimässä" tyttöystävänsä päällä."

        Ei todellakaan näin! Lukemattomat miehet nimen omaan eivät ole noin eläneet. Jokaisella naisella on mahdollisuus noin tahtoessaan elää, mutta läheskään kaikilla miehillä ei.

        Sen verran olen suosittujen miesten kanssa keskustellut ja tiedän heidän naismieltymyksistä, että he kutsuvat tuollaista naista nimellä panopatja ja lutka. Ei naisen seksuaalinen kokemus nosta hänen markkina-arvoaan millään tavalla, vaikka itsellesi niin kovasti yrität vakuutella. Seksiseuraksi ns. panopatjanainen voi suosituillekin miehille kelvata.

      • ExPUA
        super-atm kirjoitti:

        Juurikin näin. Mutta femakolta nyt on mahdotonta odottaa rehellisyyttä, sen sijaan todistetuksi tulee tämä vanha teesi jonka mukaan kielletään naisen seksuaalinen valta tai ei tunnusteta muiden miesten olemassaoloa kuin ytmien.

        Seksi on naiselle onnen ja saavutuksen kysymys, eikä mikään saavutus!

      • ExPUA
        ExPUA kirjoitti:

        Korjaus: valinnan ja (etuoikeutetun sukupuolen) onnen kysymys jne.

    • ryppis

      Ja sinkkumiehen elämään saadaan lisää panemista sillä, että sinkkunaiset istuu yksin kotona? Minun mielestäni pitäisi olla juuri paljon enemmän tuollaisia naisia, jotka ovat liikkeellä jatkoille-seksi-suihkuun -linjalla.

      Rönkkis ja sen blogihan on ihan paras. Suhtautuu asiaan humoristisesti, mutta samalla aidon tuntuisesti ja vaikuttaa välittävän ihmisistä. Se on aika harvinaista, kun aiheena on seksijutut ja suhteen etsiminen. Mielestäni noita juttuja voi hyvin lukea vaikka se "palstamies", sillä niissä ei tuomita ketään tai asetuta muiden yläpuolelle. Tuo on hyvä testi; jos saa negatiivisen vaikuteltan, kannattaa miettiä omaa asennettaan.

      • "Ja sinkkumiehen elämään saadaan lisää panemista sillä, että sinkkunaiset istuu yksin kotona? Minun mielestäni pitäisi olla juuri paljon enemmän tuollaisia naisia, jotka ovat liikkeellä jatkoille-seksi-suihkuun -linjalla. "

        Ja mitä luulet minkälaisille miehille tuo on pilluaan jakanut? Niille top 20% miehille, jotka saavat niin paljon seksiä kuin haluavat muutekin. Nyt nainen on sitten mielummin yksin kun ei kelpaa tasoaan paremmille miehille kuin seksiin ja parisuhteeseen ei oman tasoinen mies kelpaa. Hypergamia toteutuu.

      • super-atm kirjoitti:

        "Ja sinkkumiehen elämään saadaan lisää panemista sillä, että sinkkunaiset istuu yksin kotona? Minun mielestäni pitäisi olla juuri paljon enemmän tuollaisia naisia, jotka ovat liikkeellä jatkoille-seksi-suihkuun -linjalla. "

        Ja mitä luulet minkälaisille miehille tuo on pilluaan jakanut? Niille top 20% miehille, jotka saavat niin paljon seksiä kuin haluavat muutekin. Nyt nainen on sitten mielummin yksin kun ei kelpaa tasoaan paremmille miehille kuin seksiin ja parisuhteeseen ei oman tasoinen mies kelpaa. Hypergamia toteutuu.

        Ei millään pahalla super-atm, mutta kuulostat rikkinäiseltä levyltä.

      • outsider1 kirjoitti:

        Ei millään pahalla super-atm, mutta kuulostat rikkinäiseltä levyltä.

        Ei millään pahalla outsider1, mutta kommenttisi on täysin turha.

      • YTMn_neuvot

        "Tuo on hyvä testi; jos saa negatiivisen vaikuteltan, kannattaa miettiä omaa asennettaan."

        Minulle tulee negatiivinen vaikutelm(/t)a kolmesta syystä:

        1. Bloggaaja on mielestäni keskitasoa heikomman näköinen ulkonäöllisesti (ts. ymmärrän kauniimpienkin naisten vaikeuden löytää miestä ulkonäöstä johtuen), hieman infantiili, toistelee paskaan / paskomiseen liittyviä juttuja blogissaan liikaa, toistaa itseään ja omintakeista huumoriaan liikaa yms.

        2. Bloggaaja ei tarjoa mitään sellaista mitä joku toinen nuori, kauniimpi, selväjärkisempi, lähtökohtaisesti jo elämästä nuorempana enemmän tajunnut yms. nainen ei voisi minulle tarjota, ts. olen korkeampitasoinen kuin tuo nainen markkina-arvoltani

        3. Kelpaisin hyvin todennäköisesti tuolle naiselle tällaisena, mutta jos olisin tilanteessa, missä arvioisin itseni samanarvoiseksi tuon naisen kanssa markkina-arvoltani, niin takaan 100% varmuudella etten kelpaisi hänelle.

        Näistä kohdista #3 on ehdottomasti merkityksellisin. Tuosta naisesta näkee päällepäin kaikesta bloggailusta ja jutustelusta huolimatta, että hän on samanlainen kuin kuka tahansa joka miettii noita asioita vähemmän, mutta joilla on myös tietyt arvot liian hakusessa. Jos hän kelpuuttaisi objektiivisesti arvioiden oman tasoisensa miehen, hän olisi suhteessa hyvin nopeasti, mutta tuntuu että hän haluaisi vain etsiä ja paljastaa itselleen jonkun "sinkkuuden ja deittailun perimmäisen totuuden". Vaikka itsekin syyllistyn narsistiseen ja pseudosurkuttelevaan itsesääliin tilanteissa missä olen ihan tyytyväinen, en ainakaan dokumentoi näitä ajatuksia nettiin. Tuolle naiselle sinkkuus on selkeästikin joku ongelma, vaikka hänen bloginsa tuntuisi olevan olemassa vain vakuuttamaan ettei se ole.

        Lyhyesti: laskisi kriteereitään niin voisi saada etsimänsä. Tällä hetkellä kuvittelee että tulee onnelliseksi siitä että pitää kriteereitään korkealla ja toistelee ettei oikeastaan etsi mitään, vaikka blogi on verhoiltua märinää siitä miksi mitään ei tapahdu sinkkuudelle.

    • Paneminenkannattaaaina

      Minusta tuollaiset antavaiset naiset on ihania. Nätti tyttö, jonka kanssa on varmasti kiva peuhata se yksi yö. Enemmän vaan tuollaisia naisia Helsingin yöhön niiden epätoivoisten "sen oikean" etsijöiden sijaan.

      • Ktm-

        Tuollainen paneskelu olisi ok. jos irtopanemaan pääsisi muutkin kuin pieni YTM:n joukko. KT-miehelle parisuhde on ainoa keino saada seksiä.

      • Marssalille
        Ktm- kirjoitti:

        Tuollainen paneskelu olisi ok. jos irtopanemaan pääsisi muutkin kuin pieni YTM:n joukko. KT-miehelle parisuhde on ainoa keino saada seksiä.

        Nosta tasoasi. Käy salilla ja hanki kunnon lihakset, panosta hyvännäköisiin vaateisiin niin alat sinäkin saada pesää

      • ätmel
        Marssalille kirjoitti:

        Nosta tasoasi. Käy salilla ja hanki kunnon lihakset, panosta hyvännäköisiin vaateisiin niin alat sinäkin saada pesää

        Noilla asioilla ei ole mitään tekemistä saannin kanssa.

      • ReipasMies1
        ätmel kirjoitti:

        Noilla asioilla ei ole mitään tekemistä saannin kanssa.

        Onko joku nauttinut RomanttisenPillerin?

        Itseisarvona random miehen haba (no sen voin myöntää että jos joku vetää oheistuotteita ja saa näyttämään itsensä Arskalta Conanin aikaan niin jos ei scoraa niin ei ole fyysisesti mies) ei tuota saamista vaan se lisää miehen markkinallista vetovoimaa. Ne naiset joille se bodaamaton mies ei vetoa, alkaa bodattu mies kiinnostaa kuosissa ollessaan.

        Vaatteethan ovat nimenomaan osa peacock-pakettia. Bodarijyystäri menee kuluneet levikset ja wifebeater-paita päällä yökerhoon ja siitä muotinaisen kanssa jatkoilleen. Onko siinä jotain mullistavaa?

        Sitten ap:seen. So what? Mikä on näiden miesten laatu? Onko juristia, lääkäriä tai lentäjää sitoutettu? Eikö? Mitä uutta on siinä että naisen limaläven ympärillä kyllä riittää osallistujia satoi tai paistoi vasemmalta ja oikealta?

        Suomeen pitäisi saada New Word order p/s-markkinoille siten että tätä parjattua maahanmuuttoa tehostettaisiin yhä enemmän mutta valikoiden naisia tulokkaista. Siten perinteiset ytmit alkaisivat tuottaa inflaation suomalaisille nykyisille YTN-KTN-naisille koska valkkaisivat seksikkäämpiä ulkomaalaisia naisia ja nämä suomi-naiset eivät enää voisi asettaa Audi-ok-talo velvoitteita miehelle parisuhteeessa kuten nykyään.

        Tilannehan on juuri niin että miehet joilla ei ole riittävää statusta eivät ole p/s-pyramidissa kovin korkealla. Miksi se varakas ja hyvä supliikkinen mies ei ole iki-sinkku? Niimpä.

      • ätmel
        ReipasMies1 kirjoitti:

        Olen tosiaan romanttinen l. alemman tason mies, joten tiedän naisten kiinnostuvan vain väkivaltaisista kriminaaliähkijöistä, jotka skeletaalisina ja paskaisissa rytkyissäkin pääsevät aina korkkaamaan laatupillun hernepippeleiden nenän edestä.

      • herätysurpot

        Nainen ei ole koskaan antavainen. Nainen ottaa aina ja mies antaa. Huvittavia miehet kun kuvittelevat olevansa se "iskevä" osapuoli.

    • kansallisvaltio

      Suomalaisten pitäisi naija paljon useammin. Muutoin menetämme itsenäisyytemme.

    • häkkilintu

      aloitus on kateellisen perusteetonta vollotusta.

    • agsfga

      Melko vaatimattoman näköinen nainen. Varmaan joutunut tasopsykoosiin tuossa, kun nussi kymmenien miesten kanssa ja luuli sitten, että saa suhteeseenkin yhtä komean ja hauskan.

      • Kunnian-Mies

        Näin käy monille taviksen näköisille käytetyille portoille.

        Nainen kuuluu aina korkkaajalleen, mutta me miehet joudumme unohtamaan ja antamaan anteeksi tämän kauniin naisen kanssa. Näin ei tapahdu rumilusten kanssa vaan tuo ties monenko miehen käyttämä saastainen portto tule olemaan sinkku (jos tuota termia voi ikääntyvistä portoista käyttää) vielä seuraavankin kuuden vuoden kuluttua. Joitakin asioita ei vaan saa sanoa ääneen.

      • AtmAisurilleJämät
        Kunnian-Mies kirjoitti:

        Tämän naisen ainoa vaihehto on epätoivoinen ATM-aisuri joille hän parhaat teinivuotensa nauroi ja sääli. Karman herätys tulee olemaan karu.

      • sammakkosuusta
        AtmAisurilleJämät kirjoitti:

        toisten elämän arvosteleminen ja arvottaminen näyttää täällä olevan yleinen tapa. kukaan ei ole niin viisas ja kunniallinen kuin ihminen, joka arvioi toisen elämää ylhäältä päin.

      • AtmAisurilleJämät

        Näin se asia nyt vaan on kun rehellisesti ja suoraan asia sanotaan.

      • sammakkosuusta
        AtmAisurilleJämät kirjoitti:

        Näin se asia nyt vaan on kun rehellisesti ja suoraan asia sanotaan.

        eiköhän tuo ole kuultu jo niin monesti että voisi lopettaa tuon jankkaamisen, jos ei tuon fiksumpaa tekstiä suusta tule.

      • AtmAisurilleJämät

        Nähtävästi asiaa ei ole vieläkään jankattu tarpeeksi kun ei ole vieläkään sinne kaaliin uponnut tai ainakaan haluta asiaa myöntää.

      • AtmAisurilleJämät kirjoitti:

        Tämän naisen ainoa vaihehto on epätoivoinen ATM-aisuri joille hän parhaat teinivuotensa nauroi ja sääli. Karman herätys tulee olemaan karu.

        Enpä usko. Eiköhän likka löydä ihan normaalin, menevän, positiivisen, sporttisen miehen ihan kuten lukemattomat muutkin tuon ikäiset naiset, jotka ovat nauttineet myös nuoruudestaan.

      • AtmAisurilleJämät

        Niin varmasti löytää ja on varmasti kymmeniä löytänyt jo. Ongelma on vaan siinä, että nämä miehet eivät halua olla pitemmän aikaa tekemisissä tämän kurpan kanssa. Ja mitä enemmän ikää ja nautiskeluja tulee sitä lyhyemmän aikaa nämä miehet hänestä nautiskelevat.

        Epäilen, että sinulla on vähän samankaltaisia ongelmia kun vuodesta toiseen täällä roikut.

      • HelkaFear

        No kyllähän sitä 31-vuotiaalla nuorella naisella on vielä paljon aikaa löytää 30 YTM, tuossa iässähän ne parhaat nuoruusvuodet on vielä edessäpäin. Niitä komeita ja sporttisia kolmevitosia nuoria menestyjiä kun on vapaanakin vaikka muille jakaa.

      • Naisasialooseri
        helka kirjoitti:

        Enpä usko. Eiköhän likka löydä ihan normaalin, menevän, positiivisen, sporttisen miehen ihan kuten lukemattomat muutkin tuon ikäiset naiset, jotka ovat nauttineet myös nuoruudestaan.

        Toiveajattelua. YTM ei ikinä ottaisi yleistä spermaämpäriä, joka on"viettänyt nuoruuttaan" jakamalla reikäänsä satunnaisille baarimiehille. Nainen, joka lähtee baarista ja antaa jonkun jynssätä kyrvällään vittuaan on halpa lutka ilman ihmisarvoa ja minusta sellainen pitäisi polttaa elävältä hiljaisella liekillä käristäen.

        Tuo kurppautunut spermaämpäri ei saa kuin erittäin epätoivoisen alemman tason miehen jos sitäkään.

        Yksikään mies ei pidä positiivisena asiana sitä, että naisen"elämän kokemus"koostuu pääosin reikänsä jakamisesta.

      • Otalääkkees
        Naisasialooseri kirjoitti:

        Yksikään nainen ei koe positiivisena asiana sitä, että miehen elämänkokemus koostuu pääasiassa paskan suoltamisesta Suomi24:een.

      • helka kirjoitti:

        Enpä usko. Eiköhän likka löydä ihan normaalin, menevän, positiivisen, sporttisen miehen ihan kuten lukemattomat muutkin tuon ikäiset naiset, jotka ovat nauttineet myös nuoruudestaan.

        "Eiköhän likka löydä ihan normaalin, menevän, positiivisen, sporttisen miehen ihan kuten lukemattomat muutkin tuon ikäiset naiset, jotka ovat nauttineet myös nuoruudestaan."

        Tuskin. Löytää enintään atm:n aisuriksi. On kuitenkin tottunut tasoaan parempiin miehiin 1 yön jutuissaan, joten atm ei kelpaa. Mutta eipä se mitään haittaa, koska harva haluaa tuollaiselle aisurina olla.

      • ExPUA
        HelkaFear kirjoitti:

        No kyllähän sitä 31-vuotiaalla nuorella naisella on vielä paljon aikaa löytää 30 YTM, tuossa iässähän ne parhaat nuoruusvuodet on vielä edessäpäin. Niitä komeita ja sporttisia kolmevitosia nuoria menestyjiä kun on vapaanakin vaikka muille jakaa.

        Ei helvetti! :D Repesin ääneen.

      • huumoria_olla_pittää
        helka kirjoitti:

        Enpä usko. Eiköhän likka löydä ihan normaalin, menevän, positiivisen, sporttisen miehen ihan kuten lukemattomat muutkin tuon ikäiset naiset, jotka ovat nauttineet myös nuoruudestaan.

        Tämä oli hauska juttu :D Repesin täysin

    • meniruokahalut

      Hyi, saatana mitä koiria.

      • doggystyleftw

        Mutta eipä tarvitse Henriikan ainakaan munan puutteesta kärsiä.

    • IkisM

      Oli vähän kulahtaneen oloinen, sitä se korkea käyttöaste teettää. Puhui myös vähän ihmeellisesti ässää suhutellen muttei se ollut seksikästä suhuttelua. Siitä sentään pisteet ettei vaikuttanut kovin ylipainoiselta.

    • miäs_33vuot_

      Panisin kyllä

      • Minäen

        panen vain naisia joita uskaltaa panna paljaalla

      • kylmätotuus_
        Minäen kirjoitti:

        panen vain naisia joita uskaltaa panna paljaalla

        Ketään naista ei uskalla vetää paljaalla

    • jjlöögfd

      Toi nainenhan on kirjoittanut seksinovelleja... Fiktiota... kuten myös blogi.

      Kaikki ei ole totta mitä kirjoitetaan.

    • Jokasvanutaikuinen

      Moiset Sinkkunaiset eivät vain kiinnosta.

      Naiset on lopullisesti pilannut nämä elämät Bridget Jonesia ja Sinkkuelämää sarja joissa oikeastaan pyöritään ikävuosina 20-35 kullikarusellissa ja mulkkubuffeteissa. Se on niin jännää leikkiä.

      Sitten huomataankin että ollaankin jo sinkkuiltu päälle kolmekymppiseksi ja etsitään sitä rauhallista nössömiestä joka kustantaa tai ainakin avustaa elämään ikeahelvettikotielämää ja tottelee naista profemmarina kuin pikkupuudeli.

      Eniten näissä kommenteissa mukaanlukien tämä vitun idioottilehmä Helka menee mönkään se että oletetaan että vain täysin kokemattomat miehet eivät tahdo naista joka viettää villiä sinkkuelämää, harrastaa vapaata seksiä monenlaisten mulkvistienkin kanssa jne.

      MONET miehet ovat sitä mieltä että HUORAAMINEN ei ole ok.
      On miehiä jotka harrastavat seksiä vain parisuhteissa tai heillä on ehkä yksi tai kaksi yhden illan juttua joskus nuorena sekä that's it.

      Mutta koska naisten on helppo saada niin tietyt samat häiskät mukaanluettuna ulkkikset vaikkapa pk-seudulla tai panoringeissään/kaveriipireissä jonka jälkeen sitten tämä nainen pitäisi huolia jonkun naisten seksuaalisen vapauden nimessä niiden miesten jotka näin eivät tee. Tai sitten miehille sanotaan että "ota sitten se neitsyt" kun noin kokematon nössö olet.

      EN ole kokematon. En ole nössö. En tahdo neitsyttä, mutta en tahdo huoraakaan. En tahdo naista jolla on "historiaa" niin paljon että on vaikea jo luetella kenen kanssa on nussittu ja missä.

      Minulle on TÄYSIN SAMA mitä te puuhaatte kunhan ette esittele itseänne sitten jotenkin "normaalina naisena".
      Valitettavasti ne oikeasti normaalit naiset joille sinkkuelämä ei ole kullikaruselleissa pyörimistä on harvassa koska noiden edellämainittujen asioiden lisäksi nyt on myös Tinder ja muut perussetit jotka vain auttavat että nämä panorinkien pyörittäjät löytävät saaliinsa helpommin ja toisaalta naisten pinnallisuus ja turhamaisuus vain kasvaa.

      Siihen mitä ja kuka Henriikka on, en ota mitään kantaa paitsi siltä osin että jos on kirjoittanut paskalehteen kuten City niin voi hyvää päivää. Se jo tekee naisesta täysin sopimattoman suhteeseen koska tietynlainen FIKSUUS on vaadittua.

      • ATMaisteri

        Juuri näin.

        Ensinnäkin, on tutkimuksissa todistettua että miehillä on vähemmän ns. historiaa kuin naiset luulevat - ja toisin päin. Se "normaalin historian omaava mies", ellei sattunut olemaan nuorena kova pelimies, on luultavasti ollut parin naisen kanssa. On hankkinut koulutuksen, hyvän ammatin ja hyvän aseman. Haluaako tämä fiksu, elämänsä rakkautta etsivä mies naisen joka vielä aikuisiässä kuluttaa useita vuosia ns. juoksuihin, biologisen kellon jo tikittäessä? Haluaako tämä ehkä jopa arvostettu mies naisen jonka häävieraissa on useita entisiä sänkykumppaneita virnuilemassa että "hähä olen pannut tota"? Ja kyllä, voin vakuuttaa että ne normaalit, kohteliaat, jopa avioituneet miehet puhuvat panojuttuja ja heittävät pippelivitsejä siinä missä muutkin. Helkallekin voisi tulla yllätyksenä mitä ex-aviopuoliso tai nykyinen mummotunnelipelimies puhuvat kun fuckbuddy ei ole kuulemassa.

        Joka tapauksessa; tuo ota tai jätä-asenne sopii nuorelle naiselle joka muutaman vuoden opiskeluaikojen villin karusellin jälkeen on vielä ulkonäöltään edes lähellä sitä miltä näytti 20-vuotiaana ennen satoja siidereitä ja mäkkärin aterioita. Juuri uransa aloittanut insinöörimies hyväksyy naisen historian tai jää ilman. Mutta kun ikää on 30 , siis toistan 30 , tilanne on toinen. Hyvät miehet ovat harvassa, ja arvostavat entistä vähemmän naisia jotka ovat kiertäneet panokuutiosta toiseen nuorempana. Saati sitten vanhempana.

        Naisilla tuntuu olevan harhaluulo että on olemassa vipu josta kääntämällä siirrytään elämänvaiheesta toiseen. Klik, juoksumoodi off perhemoodi on. Samalla logiikalla 35v neitsyt HC-ATM voisi muuttua yhdellä "ätmeilyt on ätmeilty"-julistuksella sänkyhommat suvereenisti taitavaksi pelimieheksi. Näin ei ole, ei ätmien eikä ns. elämänkokemusta (lue: samalla kaavalla tapahtuvia irtosuhteita ja baarisekoiluja) hankkineiden naisten tapauksessa.

      • Jokasvanutaikuinen
        ATMaisteri kirjoitti:

        Sitten on sellainen totuus että miehiä kiinnostaa naisten historia, jopa niitä joilla itsellään on värikäs historia kun kyse on vakavammasta parisuhteesta.

        Naisille on hyvin vaikea myöntää että kun tämä Henriikka totesi ettei naisilla ole kovat vaatimukset vaan haluavat rakkautta että naisilla rakkauden ehtona on kuitenkin kaikenlaista ja esimerkiski tunteet syttyvät vain tietynlaisista miehistä jotka simsalabim täyttävät tietyt kriteerit.

        Se mikä on hämmentävää on se ettei nainen tajua asiaa toisin päin ja sitä että naisten oma käytös sekä myös parisuhdehistoria ja suoraan sanottuna vaikkapa suhtautuminen vapaaseen seksiin voi laskea naisen kiinnostavuutta miesten silmissä eli se rakkaus ei syty.

        Sitten se asia laitetaan meisten syyksi ettei mies puhu rakkaudesta tai osaa sitä osoittaa jne.
        Toisin sanottuna ollaan niin tuuliajolla kuin mahdollista.

        Kaikkein käsittämättömin kommentti naisihmiseltä on heittää jotain "jos meistä tehtäisiin luontodokkari niin emme ole yksiavioisia".
        Jaa. SINÄ et ehkä ole koska olet valinnut niin. Moni ihminen kuitenkin on YKSIAVIOINEN tai pyrkii siihen.

        Kaikki tietyisti eivät ole aina auki ja huoraa ympäriinsä.

      • Jokasvanutaikuinen
        ATMaisteri kirjoitti:

        Juuri näin.

        Ensinnäkin, on tutkimuksissa todistettua että miehillä on vähemmän ns. historiaa kuin naiset luulevat - ja toisin päin. Se "normaalin historian omaava mies", ellei sattunut olemaan nuorena kova pelimies, on luultavasti ollut parin naisen kanssa. On hankkinut koulutuksen, hyvän ammatin ja hyvän aseman. Haluaako tämä fiksu, elämänsä rakkautta etsivä mies naisen joka vielä aikuisiässä kuluttaa useita vuosia ns. juoksuihin, biologisen kellon jo tikittäessä? Haluaako tämä ehkä jopa arvostettu mies naisen jonka häävieraissa on useita entisiä sänkykumppaneita virnuilemassa että "hähä olen pannut tota"? Ja kyllä, voin vakuuttaa että ne normaalit, kohteliaat, jopa avioituneet miehet puhuvat panojuttuja ja heittävät pippelivitsejä siinä missä muutkin. Helkallekin voisi tulla yllätyksenä mitä ex-aviopuoliso tai nykyinen mummotunnelipelimies puhuvat kun fuckbuddy ei ole kuulemassa.

        Joka tapauksessa; tuo ota tai jätä-asenne sopii nuorelle naiselle joka muutaman vuoden opiskeluaikojen villin karusellin jälkeen on vielä ulkonäöltään edes lähellä sitä miltä näytti 20-vuotiaana ennen satoja siidereitä ja mäkkärin aterioita. Juuri uransa aloittanut insinöörimies hyväksyy naisen historian tai jää ilman. Mutta kun ikää on 30 , siis toistan 30 , tilanne on toinen. Hyvät miehet ovat harvassa, ja arvostavat entistä vähemmän naisia jotka ovat kiertäneet panokuutiosta toiseen nuorempana. Saati sitten vanhempana.

        Naisilla tuntuu olevan harhaluulo että on olemassa vipu josta kääntämällä siirrytään elämänvaiheesta toiseen. Klik, juoksumoodi off perhemoodi on. Samalla logiikalla 35v neitsyt HC-ATM voisi muuttua yhdellä "ätmeilyt on ätmeilty"-julistuksella sänkyhommat suvereenisti taitavaksi pelimieheksi. Näin ei ole, ei ätmien eikä ns. elämänkokemusta (lue: samalla kaavalla tapahtuvia irtosuhteita ja baarisekoiluja) hankkineiden naisten tapauksessa.

        Tuo vipu on muuten varmaan samanlainen jolla naiset kuvittelevat että miehelle tulee hoikentavat lasit päälle kun näkee naisen tai ettei erota naisen jo valmiita toisen miehen lapsia päivittäisessä elämässä.

        Minua oikeasti kiinnostaa että ovatko naiset oikeasti näin tyhmiä vai vain seonneita koska näissä jutuissa ei ole logiikan häivääkään?

        Täälläkin palstalla olen nähnyt (kjuten vaikkapa vanhan kurpan Helkan) kertovan että 30 vuotiaan miehen tulee tyytyä siihen mitä saa.

        EI. 30 naisen tulee tyytymään siihen mitä saa. 30 vuotiaan miehen suosio vain kasvaa ja on varaa mistä valita myös nuorempien joukosta. Ongelma on vain että suurin osa oman ikäisistä ovat itse pelanneet itsensä pelistä pois joko tuon huoraamisen, lapsien teon tai lihomisen myötä.

        Jokainen saa toki elämää miten elää, mutta valitettavan suurin osa naisista tuntee elävän jossain fiktiivisessä sinkkumaailmassa jossa ensin saadaan toteuttaa nämä kullikarusellipyörimiset ja sen jälkeen saadaan unelmien mies vielä avioliittoon asti lapsineen ja muine prinsessaunelmieen.

        Jotkut tarvitsevat herätyksen viimeistään siinä vaiheessa kun se parasta ennen päivä on mennyt umpeen.

      • Rose23
        Jokasvanutaikuinen kirjoitti:

        Sanoisin kyllä, että oli ikä mikä vaan niin riippumatta sukupuolesta pitää "tyytyä" siihen mitä saa. Kaikilla se "markkina-arvo" ei koskaan ole korkea. Eikä voida yleistää, että kaikilla miehillä esimerkiksi kolmenkympin jälkeen arvo nousisi. Joillain se kyllä nousee, mutta ei kaikilla.

        Tosin ihmettelen miksi aina keskitytään niihin naisiin, jotka tekevät asioita "väärin". Eikö olisi parempi keskittää huomio niihin naisiin, jotka ovat toivomanne kaltaisia? Kukaan kun ei voi muuttaa toisia ihmisiä.

      • ATMaisteri
        Rose23 kirjoitti:

        Markkina-arvo on keskiarvo.

        Miesten MA _yleensä_ nousee koska he hankkivat iän myötä naisia kiinnostavia ominaisuuksia kuten status, itsevarmuus, määrätietoisuus, rentous, ja tietysti rahaa joka mahdollistaa asunnon hankkimisen. Yleensä miehen MA:n loiva huippu on 30-35v tienoilla. Poikkeukset? Miehet jotka eivät saa lisää näitä ominaisuuksia, esim. syrjäytyneet.

        Naisten MA seuraa pitkälti hedelmällisyyttä, ja mieluiten niin että naisella on mahdollisimman paljon aikaa pysyä lapsentekoiässä. Siispä naisen MA:ssa on jyrkkä huippu 20-25v ja erityisesti 20-22v tienoilla, sen jälkeen alkaa nopea ja nopeutuva lasku. Poikkeukset? Naiset jotka ovat ylipainoisia nuorempana ja päättävät kuntoilla vanhempina.

        30 iässä miehet ovat luultavasti jo edellä, ainakin jos puhutaan vakavista suhteista eikä irtoseksistä jossa tuonkin ikäisellä naisella on vielä kohtuullisesti suosiota jäljellä. Ts. Naisen parisuhdeMA laskee nopeammin kuin irtosuhdeMA. Tämä on eräs syy miksi naiset venyttävät juoksujaan, kuvitellen että suosio baarissa kertoo suosiosta avioliittoa etsivien miesten keskuudessa. 30-35v hyvin säilynyt rouva saattaa olla kuumaa kamaa irtosuhteisiin, mutta parisuhteisiin haussa on nuorempi.

      • Rose23 kirjoitti:

        "Eikö olisi parempi keskittää huomio niihin naisiin, jotka ovat toivomanne kaltaisia?"

        Missä sellaisia on? En tarkoita mitään keksityn palstatotuuden mukaista nuorta neitsytnaista, vaan ihan tavallista naista, joka ei mitään aisuria etsi sen jälkeen kun on nuoruusvuotensa "juoksut juossut".

        Kukaan ei voi muuttaa toista ihmistä?

        Väitin juuri että Bridget Jonesit jne. ja vapaan seksin sinkkuelämän ihannointi ajaa tietyt naiset tälle kehityssuunnalle. Tarkoitatko että nämä ihmiset ovat jo alunperin tällaisia eikä heihin voi vaikuttaa mitenkään?

        Ymmärrät kai että puhumme tässä yleisellä tasolla koska eihän olisi mitään järkeä yrittää muuttaa toisen ihmisen menneisyyttä?

        Nämä asiat kuitenkin vaikuttavat siihen miten yleistä tämä ilmiö on.

        "Eikö olisi parempi keskittää huomio niihin naisiin, jotka ovat toivomanne kaltaisia?"

        Niitä ei ole niin paljon kuin toivoisi että niistä löytyisi muutenkin se sopiva.

        "Sanoisin kyllä, että oli ikä mikä vaan niin riippumatta sukupuolesta pitää "tyytyä" siihen mitä saa. "

        Ikävää että joku joutuu tyytymään vanhaan parhaat päivät nähneensä huoraan.

      • Ilpo-setä

        Meni nappiin.

        "Mulkkubuffeteissa" :D

        Siinä vaan mennään metsään, että kyllä se 30 kokenut nainenkin ottajan löytää helposti.
        Vaan irtoseksin ja säätöjen tuoma jännitys ja uutuudenviehätys on niin koukuttavaa, että ihmettelen kuinka ketään siinä ilossa yllin kyllin paistatteleva ylipäätänsä haluaa enää edes seurustella jonkun vaatimattomamman kumppanin kanssa. Rumat ja epätoivoiset seurustelee.

      • ATMaisteri kirjoitti:

        Markkina-arvo on keskiarvo.

        Miesten MA _yleensä_ nousee koska he hankkivat iän myötä naisia kiinnostavia ominaisuuksia kuten status, itsevarmuus, määrätietoisuus, rentous, ja tietysti rahaa joka mahdollistaa asunnon hankkimisen. Yleensä miehen MA:n loiva huippu on 30-35v tienoilla. Poikkeukset? Miehet jotka eivät saa lisää näitä ominaisuuksia, esim. syrjäytyneet.

        Naisten MA seuraa pitkälti hedelmällisyyttä, ja mieluiten niin että naisella on mahdollisimman paljon aikaa pysyä lapsentekoiässä. Siispä naisen MA:ssa on jyrkkä huippu 20-25v ja erityisesti 20-22v tienoilla, sen jälkeen alkaa nopea ja nopeutuva lasku. Poikkeukset? Naiset jotka ovat ylipainoisia nuorempana ja päättävät kuntoilla vanhempina.

        30 iässä miehet ovat luultavasti jo edellä, ainakin jos puhutaan vakavista suhteista eikä irtoseksistä jossa tuonkin ikäisellä naisella on vielä kohtuullisesti suosiota jäljellä. Ts. Naisen parisuhdeMA laskee nopeammin kuin irtosuhdeMA. Tämä on eräs syy miksi naiset venyttävät juoksujaan, kuvitellen että suosio baarissa kertoo suosiosta avioliittoa etsivien miesten keskuudessa. 30-35v hyvin säilynyt rouva saattaa olla kuumaa kamaa irtosuhteisiin, mutta parisuhteisiin haussa on nuorempi.

        Suurin osa naisista tietää tuon hyvin, mutta eivät halua myöntää sitä itselleen.

        Miesten pitäisi tuo asia sisäistää paremmin ja miettiä pari kertaa kolmekymppisenä, että kannattaako sittenkään alkaa elättämään jotain perhettä sen jälkeen kun on ollut nuoruutensa enimmäkseen ilman naista ja nainen samaan aikaan on ottanut kaiken hyödyn irti markkina-arvonsa ollessa korkeimmillaan.

      • Rose23
        ATMaisteri kirjoitti:

        Markkina-arvo on keskiarvo.

        Miesten MA _yleensä_ nousee koska he hankkivat iän myötä naisia kiinnostavia ominaisuuksia kuten status, itsevarmuus, määrätietoisuus, rentous, ja tietysti rahaa joka mahdollistaa asunnon hankkimisen. Yleensä miehen MA:n loiva huippu on 30-35v tienoilla. Poikkeukset? Miehet jotka eivät saa lisää näitä ominaisuuksia, esim. syrjäytyneet.

        Naisten MA seuraa pitkälti hedelmällisyyttä, ja mieluiten niin että naisella on mahdollisimman paljon aikaa pysyä lapsentekoiässä. Siispä naisen MA:ssa on jyrkkä huippu 20-25v ja erityisesti 20-22v tienoilla, sen jälkeen alkaa nopea ja nopeutuva lasku. Poikkeukset? Naiset jotka ovat ylipainoisia nuorempana ja päättävät kuntoilla vanhempina.

        30 iässä miehet ovat luultavasti jo edellä, ainakin jos puhutaan vakavista suhteista eikä irtoseksistä jossa tuonkin ikäisellä naisella on vielä kohtuullisesti suosiota jäljellä. Ts. Naisen parisuhdeMA laskee nopeammin kuin irtosuhdeMA. Tämä on eräs syy miksi naiset venyttävät juoksujaan, kuvitellen että suosio baarissa kertoo suosiosta avioliittoa etsivien miesten keskuudessa. 30-35v hyvin säilynyt rouva saattaa olla kuumaa kamaa irtosuhteisiin, mutta parisuhteisiin haussa on nuorempi.

        Voi olla. Olen vaan toisaalta huomannut, että monet ihmiset ovat melko huonoja arvioimaan toisten ikää ulkonäön perusteella. Ja meinaan tällä nyt sitä kun sanotaan, että ulkonäkö vaikuttaa markkina-arvoon melko paljon. Tiedän paljon yli 30v naisia, joita luullaan 25-vuotiaiksi. Minua taas pidetään välillä lukiolaisena. Sitten on toki niitäkin naisia, jotka näyttävät vanhalta melko nopeasti.

        Ja sama miehillä. Jotkut 30-vuotiaat näyttävät parikymppisiltä. Omalta poikaystävältäni kysytään edelleen paperit kaikkialla vaikka ikää on 30v. Jotkut tuon ikäiset miehet taas ovat jo aika vanhan näköisiä.

      • Jokasvanutaikuinen
        super-atm kirjoitti:

        "Eikö olisi parempi keskittää huomio niihin naisiin, jotka ovat toivomanne kaltaisia?"

        Missä sellaisia on? En tarkoita mitään keksityn palstatotuuden mukaista nuorta neitsytnaista, vaan ihan tavallista naista, joka ei mitään aisuria etsi sen jälkeen kun on nuoruusvuotensa "juoksut juossut".

        Kyllä ne aika vähissä on minun havaintojeni mukaan mm. noin kolmekymppisissä naisissa.
        Osa on täysin riekaleina nuoruuden suhdesekoilujen takia, osa etsii jotain 24/7 suorittajaa jolla on statusta jne. eikä mihinkään tyydytä, osa on omia ittejään eikä tahdo miellyttää miestä joten läskistyvät tai eivät tee mitään ollakseen edes jollain tavalla viehättäviä, osalla on jo toisen miehen lapset odottamassa "varaisukkia" tai setää joka vain panee äitiä jne. jne.

        Valitettavasti nuoremmista naisista myös on vaikea löytää sopivan fiksua tapausta koska feminismi on tehnyt tehtävänsä joka tarkoittaa että ollaan aina jotain kaistapää vihervasurivegaaneja tai sitten mulla menee lujaa pinnallisia/turhamaisia seksin ja kulutuksen orjia.

        Tasapainoisia, fiksuja jne. ei paskaa kuluttavaa naisväkeä on TODELLA VÄHÄN erityisesti VAPAANA.

        Puhutaan melkein yksisarvisen löytämisestä.

      • hjkxfj

        Aika kujalla oot....

      • 9874
        super-atm kirjoitti:

        "Eikö olisi parempi keskittää huomio niihin naisiin, jotka ovat toivomanne kaltaisia?"

        Missä sellaisia on? En tarkoita mitään keksityn palstatotuuden mukaista nuorta neitsytnaista, vaan ihan tavallista naista, joka ei mitään aisuria etsi sen jälkeen kun on nuoruusvuotensa "juoksut juossut".

        On niitä tuolla vaikka kuinka.

        Sinkkuelämää-sarja on silti jokin salajuoni länsimaisen kulttuurin rappeuttamiseksi.

      • Jokasvanutaikuinen
        hjkxfj kirjoitti:

        Aika kujalla oot....

        Jos minua kommentoit niin ole hyvä ja kerro missä kohti olen "kujalla".

        Taustana kerrottakoon että en ole mikään kokematon mies ja kaveriporukkaani kuuluu täysin kokemattomia, normaalimpia ja myös niitä panorinkien pyörittäjiä.
        Siihen vielä lisättynä hieman rentut, mutta muuten ihan fiksut miehet jne.
        Naispuolisia tuttaviakin on sen verran runsaasti ollut että voin puhua näistä kokemuksesta.

        Sitten on aina hieman pienempiä ympyröitä joissa kuviot ovat toiset.

      • Jokasvanutaikuinen
        9874 kirjoitti:

        On niitä tuolla vaikka kuinka.

        Sinkkuelämää-sarja on silti jokin salajuoni länsimaisen kulttuurin rappeuttamiseksi.

        Missäköhän niitä oikein on?
        Asun pk-seudulla ja en ole muutemaan vuoteen niitä mahdottomasti tavannut. Aina paljastuu naisista jotain asioita jotka takovat vain tätä asiaa raudan lailla lujemmaksi.

      • Rose23
        super-atm kirjoitti:

        "Eikö olisi parempi keskittää huomio niihin naisiin, jotka ovat toivomanne kaltaisia?"

        Missä sellaisia on? En tarkoita mitään keksityn palstatotuuden mukaista nuorta neitsytnaista, vaan ihan tavallista naista, joka ei mitään aisuria etsi sen jälkeen kun on nuoruusvuotensa "juoksut juossut".

        En voi tietenkään sanoa mitään yleispätevää neuvoa, mutta esimerkiksi harrastusten parista voisi löytyä. Itse tapasin poikaystäväni harrasteryhmässä. Baareista tuskin paljoa löytää. Itse olen käynyt niissä hyvin vähän, koska tunnen oloni siellä lähinnä vaivautuneeksi. Yksi hyvä paikka kesällä voisi olla esim lavatanssit. Siellä porukka liikkuu enemmän selvin päin ja ihmiset tulevat pääasiassa tanssimaan eivätkä etsimään yhden illan juttuja.

        Lavatanssit? nykyaikana?
        Entäs jos lavatanssit tai kuorolaulu ei kiinnosta tippaakaan?

        Mitä tulee harrasteisiin niin jos niissä ei pyöri naisia niin kyllä niiden naisten tapaaminen voi olla aika hankalaa jo muutenkin. Ja vapailla markkinoilla pyörivät naiset ovat kuten tässä kuvailen "sieltä ja syvältä" eli lähinnä noita buffetti ihmisiä.

        Eikö sinusta ole ihmeellistä että parisuhteen löytyminen ja sen toisen ihmiseen tutustuminen perustuu jonkin harrastuksen parissa tapaamisen siten että sinun täytyy kiinnostua harrastuksesta vaikkapa lavatansseista että naisen tapaisit koska nettideitissä jne. keskitytään pintaan ja seksiin?

        Mitä vitun järkeä siinä on?

        No ne nyt olivat vaan ehdotuksia kun kysyttiin missä naisia saattaisi olla. Ja kyllä. Tietyissä lavatanssipaikoissa liikkuu paljon nuorta porukkaa. Se kun on nykyään melko suosittu harrastus.

        Ei tietenkään sellaisiin ole pakko mennä. En itsekään harrastanut sen takia että löytäisin miehen vaan silkasta harrastamisen ilosta. Oli vain onnellinen sattuma, että löysin sieltä kanssani yhteensopivan ihmisen.

      • 6346
        Jokasvanutaikuinen kirjoitti:

        Missäköhän niitä oikein on?
        Asun pk-seudulla ja en ole muutemaan vuoteen niitä mahdottomasti tavannut. Aina paljastuu naisista jotain asioita jotka takovat vain tätä asiaa raudan lailla lujemmaksi.

        Aika huonoa tuuria jos suurin osa kohdalle tulleista naikkosista on sellaisia yleisiä perseitä, vai mihin viittaat?

      • Jokasvanutaikuinen
        Rose23 kirjoitti:

        No ne nyt olivat vaan ehdotuksia kun kysyttiin missä naisia saattaisi olla. Ja kyllä. Tietyissä lavatanssipaikoissa liikkuu paljon nuorta porukkaa. Se kun on nykyään melko suosittu harrastus.

        Ei tietenkään sellaisiin ole pakko mennä. En itsekään harrastanut sen takia että löytäisin miehen vaan silkasta harrastamisen ilosta. Oli vain onnellinen sattuma, että löysin sieltä kanssani yhteensopivan ihmisen.

        Tuurillahan sitä seilataan.
        Mutta se vain todistaa että harvassa ovat ne hyvät sattumat tässä keitossa.

      • Rose23
        Jokasvanutaikuinen kirjoitti:

        Tuurillahan sitä seilataan.
        Mutta se vain todistaa että harvassa ovat ne hyvät sattumat tässä keitossa.

        Siinä olen samaa mieltä, että hyvän parisuhteen löytämiseen tarvitaan hippunen hyvää onneakin. Maailmassa on paljon ihmisiä, mutta itsensä kanssa yhteensopivan ihmisen löytäminen voi olla vaikeaa.

      • Jokasvanutaikuinen
        6346 kirjoitti:

        Aika huonoa tuuria jos suurin osa kohdalle tulleista naikkosista on sellaisia yleisiä perseitä, vai mihin viittaat?

        Ei se enää nykyään ole niin huonoa tuuria kun yleisten perseiden määrä on hurjassa kasvussa.
        Jos asettaa naiselle mitään muita odotusarvoja kuten suht terveelliset elämäntavat jne. niin niiden vapaiden sopivien naisten määrä alkaa laskea huimaa vauhtia..

        Esimerkiksi pk-seudulla kerrotaan että on paljon sinkkunaisia jne. mutta sanotaanko näin että kyllä aika monia jonkinlaista seksiä harrastaa varsin säännöllisesti. Monilla on myös täysin epärealistiset odotukset suhteelle samalla kun ollaan jollain tavalla "epätoivoisia" koska kaikilla muillakin tutuilla on joku suhde tai esimerkiksi "sutina" menossa.

        Parisuhteesta on tullut Suomessa pelkkä vitsi. Trendi jota seurataan ja oleillaan toisen kanssa seksin merkeissä.

        Vähänkään vakavamman otettavan naiset ovat jo lähes poikkeuksetta pitemmissä suhteissa tai sitten pitäisi olla statusta.

        Itseäni ei moinen pinnallinen paska ole koskaan kiinnostanut joten samanlaisen fiksun naisen löytäminen on epätodennäköistä. Sama koskee monia muita tuntemiani miehiä jotka lopulta sitten tyytyvät johonkin.

        Itse en tyydy vaan olen mieluummin yksin kun odotusarvoni ovat kuitenkin omilta pohjiltani realistiset ja fiksut.

      • Jokasvanutaikuinen
        Rose23 kirjoitti:

        Siinä olen samaa mieltä, että hyvän parisuhteen löytämiseen tarvitaan hippunen hyvää onneakin. Maailmassa on paljon ihmisiä, mutta itsensä kanssa yhteensopivan ihmisen löytäminen voi olla vaikeaa.

        No ehkä sitten ymmärrät miksi tietynlaiset miehet jotka eivät harrastele tuosta vain vapaata seksiä kommentoivat naisten tuollaista käytöstä koska se laskee heidän todennäköisyyttään löytää sopivaa naista.

      • Rose23
        Jokasvanutaikuinen kirjoitti:

        No ehkä sitten ymmärrät miksi tietynlaiset miehet jotka eivät harrastele tuosta vain vapaata seksiä kommentoivat naisten tuollaista käytöstä koska se laskee heidän todennäköisyyttään löytää sopivaa naista.

        Noh itse olen tietynlainen nainen, joka ei harrasta vapaata seksiä joten ymmärrän sun periaatteet hyvin. Itse vain en ole koskaan jaksanut tuomita tai haukkua muita ihmisiä, koska se vie liikaa energiaa. Jos joku haluaa harrastaa irtosuhteita niin tehköön mitä haluaa. Pääasia, että elän itse omien periaatteideni mukaan.

      • Jokasvanutaikuinen
        Rose23 kirjoitti:

        Noh itse olen tietynlainen nainen, joka ei harrasta vapaata seksiä joten ymmärrän sun periaatteet hyvin. Itse vain en ole koskaan jaksanut tuomita tai haukkua muita ihmisiä, koska se vie liikaa energiaa. Jos joku haluaa harrastaa irtosuhteita niin tehköön mitä haluaa. Pääasia, että elän itse omien periaatteideni mukaan.

        Se johtuu siitä olet nainen tietyssä iässä ja olet onnellisesti parisuhteessa.
        Sitä kautta on helppo kommentoida.

        Kuvittelin olevani joskus nuorempana vain kyyninen kunnes totuus aika monesta asiasta selvisi matkan varrella. Siten postiivinen asenne naisten suhteen on aikalailla karissut.

        Voin kertoa että kun katson tuntemiani miesten erilaisia kohtaloita (niitä jotka ovat kokemattomia ja myös niitä jotka ovat kokeneita ja joita on petetty) rikkoituneita perheitä jne. niin se laittaa aika sanattomaksi.

        Nämä ilmiöt ovat toisiinsa liittyviä joita tuossa mainitsen mm. tällaisesta Sinkkuelämää-elämäntyylistä ja vapaasta seksistä sekä kiertämisestä sängystä toiseen. Joidenkin mielestä se ei kosketa muita kuin niitä jotka sitä itse harrastavat ja että sitä ei saisi moralisoida.
        Ne vaikutukset ovat kuitenkin näkyvissä ja se vaikuttaa parisuhdekulttuuriin jossa elämämme.

        Siten ne yksilöt jotka eivät ole näille vaikutuksille alttiitta eli ne fiksut ovat todella monen kiven alta kaivettavissa.

        Irtosuhteillu monelle on nykyään myös vakipanoja/kaveripanosuhteita jotka näyttävät tulleen muotiin kun esimerkiksi juuri "yhden yön jutut" ei kiinnosta. Jos pääosassa kuitenkin on vain se paneminen niin en näe niissä hirvittävästi eroa. Osalla näistä naisista jotka itkeskelee näiden panokaveriensa perään ei ole hyppysissä ehkä se että sille miehelle nainen on pelkkä hoito ja mies pyörittää useampaa naista yhtä aikaa.

        Valitettavasti naisten käyttäytymistä seuranneena noita panorinkien herroja naiset arvostavat vaikka sitä eivät ääneen myönnä. Siinä myös yksi syy miksi moni nainen ei herätä positiivisia fiiliksiä.

        Ikäviä kohtaloita löytyy valitettavasti sekä miehiltä että naisilta. Paskamaisuus kun on sellainen asia, jossa tasa-arvo on toteutunut erinomaisesti. Naiset ja miehet osaavat olla toisilleen tosi julmia. Se vain ilmenee eri tavoin.

        Tilanteeni on onnellinen nyt, mutta olen silti ollut pitkään melko kyyninen. Ehkä lapsuus koulukiusattuna ja syrjittynä teki tehtävänsä. Tietynlainen varautuneisuus ja kyynisyys uusia ihmisiä kohtaan on aina mukana. En silti jaksa keskittyä muiden tuomitsemiseen. Mutta toki tällä hetkellä tilanne on paljon helpompi, koska suhde on löytynyt ja nyt on jo ystäviäkin.

        Mitä tulee muiden tuomitsemiseen niin se kuulostaa aivan siltä kuin joku ihminen käyttäisi koko elämänsä siihen. Mutta jos kysytään mielipidettä tai joskus saatan kommentoida aihetta niin tässä se tulos on.

        Oma elämän tilanne yleensä näkyy niin että usko toisiin ihmisiin herää kun itsellä menee hyvin tai on löytänyt onnen.
        valitettavasti monesti samalla hämärtyy se että kaikki ei ole vain omasta asenteesta kiinni ja maailma ei ole sinällään muuttunut yhtään sen kummemaksi kuin se alunperinkään oli.

        Esimerkiksi osa naisista pyöriessään miesten vietävänä sängystä toiseen niin siinä unohtuu että miten se maailma oikeasti kusee kun kukaan ei olekkaan heti lohduttamassa tai valmiina kehumassa.

        Syy miksi miesten kohtalot ovat karumpia on se että välttämättä sitä lohduttajaa ei löydy ja jos löytyy niin se tulee vanhan "kokeneen" naisen muodossa jolla on toisen miehen lapsia jne. ja vanhaa historiiaa mukanaan.

        Itseäni ainakin kokeneissa naisissa haittaa yksinkertaisesti se että kun seksin saralla on hypitty ja koettu kaikenlaista niin tuskin se parisuhteen seksi enää kovin jännää sille naiselle voi olla ja toisaalta ne nuoruusvuodet jolloin hormonit hyrrää ovat jo takanapäin.

        En ainakan itse tahdo naista joka on jo nähnyt mitä seksin saralla tässä maailmassa on tarjottavana kun itsellä on täysin erilainen suhtautuminen seksiin ja suhteiisin kuin jonkinlaisena elämyshuvipuistona.

      • Mies32veee

        Parisuhteen seksi on naiselle just varmaan täydellistä Kunhan Kasvat Aikuiseksi ja tajuat että rakkaus on naiselle 90 prossaa rakastelussa. Ja kypsempi nainen ottaa paremmin sutkin huomioon. Jos sellainen jää sun luokse piittaamatta sun 16senttisestä nakista, niin se on helvetisti välittämistä se[pidä huoli että olet lyhyt, työtön ja ruma, niin ei ainakaan statuksen takia rakastele ja ime kiveksiäsi].
        Etsi nuori ja neitseellinen. Nainen kasvaa uteliaaksi ja haluaa vielä katsella maailmaa. 2 senttiä pidempi JA PAKSUMPI, niin saat jäädä. Jo teinimäisen kommenttisi perusteella niin käy parin kuukauden jälkeen. Katso peiliin ja itke sinne.

        Olet vauva, joten pls lopeta kommat aikuisten palstalle.

      • Jokasvanutaikuinen
        Mies32veee kirjoitti:

        Mitä jos vaihdat sukupuolesi naiseksi. Sehän sopisi sinulle paremmin mielipiteidesi perustaksi.

        Mieheksi sinusta kun ei ole.

      • Jokasvanutaikuinen
        Mies32veee kirjoitti:

        Parisuhteen seksi on naiselle just varmaan täydellistä Kunhan Kasvat Aikuiseksi ja tajuat että rakkaus on naiselle 90 prossaa rakastelussa. Ja kypsempi nainen ottaa paremmin sutkin huomioon. Jos sellainen jää sun luokse piittaamatta sun 16senttisestä nakista, niin se on helvetisti välittämistä se[pidä huoli että olet lyhyt, työtön ja ruma, niin ei ainakaan statuksen takia rakastele ja ime kiveksiäsi].
        Etsi nuori ja neitseellinen. Nainen kasvaa uteliaaksi ja haluaa vielä katsella maailmaa. 2 senttiä pidempi JA PAKSUMPI, niin saat jäädä. Jo teinimäisen kommenttisi perusteella niin käy parin kuukauden jälkeen. Katso peiliin ja itke sinne.

        Olet vauva, joten pls lopeta kommat aikuisten palstalle.

        "Parisuhteen seksi on naiselle just varmaan täydellistä Kunhan Kasvat Aikuiseksi ja tajuat että rakkaus on naiselle 90 prossaa rakastelussa."

        Niinpä, joten miksi se nainen on hinkuttanut itseään ties minkä pellen kanssa ennen minua? Mitä minä siitä saisin irti?

        Olen jo aikuinen. Sinä taas pikkupentu joka on joko munaton miesnysvö tai sitten joku ämmä jolla liian suuret luulot itsestään.

        En tahdo neitsettä enkä tahdo KÄYTETTYÄ VANHAA HARPPUA eli 30 lutkaämmää.
        Minähän toivoisin että sellainen jättäisi minut juuri rauhaan.

        Vietät liikaa aikaa palstalla omaa alapäätä nuollen niin et osaa enää kommentoida muuta kuin jokeltamalla.

      • seksitekeehyvää
        Jokasvanutaikuinen kirjoitti:

        Mitä tulee muiden tuomitsemiseen niin se kuulostaa aivan siltä kuin joku ihminen käyttäisi koko elämänsä siihen. Mutta jos kysytään mielipidettä tai joskus saatan kommentoida aihetta niin tässä se tulos on.

        Oma elämän tilanne yleensä näkyy niin että usko toisiin ihmisiin herää kun itsellä menee hyvin tai on löytänyt onnen.
        valitettavasti monesti samalla hämärtyy se että kaikki ei ole vain omasta asenteesta kiinni ja maailma ei ole sinällään muuttunut yhtään sen kummemaksi kuin se alunperinkään oli.

        Esimerkiksi osa naisista pyöriessään miesten vietävänä sängystä toiseen niin siinä unohtuu että miten se maailma oikeasti kusee kun kukaan ei olekkaan heti lohduttamassa tai valmiina kehumassa.

        Syy miksi miesten kohtalot ovat karumpia on se että välttämättä sitä lohduttajaa ei löydy ja jos löytyy niin se tulee vanhan "kokeneen" naisen muodossa jolla on toisen miehen lapsia jne. ja vanhaa historiiaa mukanaan.

        Itseäni ainakin kokeneissa naisissa haittaa yksinkertaisesti se että kun seksin saralla on hypitty ja koettu kaikenlaista niin tuskin se parisuhteen seksi enää kovin jännää sille naiselle voi olla ja toisaalta ne nuoruusvuodet jolloin hormonit hyrrää ovat jo takanapäin.

        En ainakan itse tahdo naista joka on jo nähnyt mitä seksin saralla tässä maailmassa on tarjottavana kun itsellä on täysin erilainen suhtautuminen seksiin ja suhteiisin kuin jonkinlaisena elämyshuvipuistona.

        Kyllä seksi on aina kiinnostavaa oli sitä hypitty ja kokeiltu miten paljon tahansa! Sitä paitsi naisen seksuaalisuus paranee iän myötä! Ihan kokemuksen äänellä liverrän !
        Nainenhan on parhaimmillaan 50 *

      • Blunder
        Rose23 kirjoitti:

        No ne nyt olivat vaan ehdotuksia kun kysyttiin missä naisia saattaisi olla. Ja kyllä. Tietyissä lavatanssipaikoissa liikkuu paljon nuorta porukkaa. Se kun on nykyään melko suosittu harrastus.

        Ei tietenkään sellaisiin ole pakko mennä. En itsekään harrastanut sen takia että löytäisin miehen vaan silkasta harrastamisen ilosta. Oli vain onnellinen sattuma, että löysin sieltä kanssani yhteensopivan ihmisen.

        Toki aika moni löytää kumppaninsa sattumalta, sen kummemmin yrittämättä. Mutta yksi huomio. Jos et täytä seuraavia kriteerejä:

        - olet nainen
        - olet nuori

        ...ei kannattane tuudittautua siihen uskoon että "oikea" vain ilmestyy jostain ;)

    • Tuolla Helsingin Sanomien kommenteissakin tällaisia:

      "On syytä pitää mielessä, että tässä jutussa esitettiin sinkkuelämän naisnäkökulmaa. Valinnanvaikeudet vapaiden seksisuhteiden osalta (paljon/vähän, keväällä/kesällä, kotimaassa/matkoilla) kuuluvat harvemmin sinkkumiesten suurimpiin ongelmiin. Sinkkujen yöelämässä menestyy pieni joukko sitoutumiskyvyttömiä, mutta naisten syystä taikka toisesta suuresti ihailemia miehiä. Sinkkunaiset hämmentyvät kun omaa mieskuvaa alkavat liiaksi muovata nämä puolen kaveripiirin läpi kiertävät gigolot."

      "Tässä on kyllä syvä totuus. Nuorelle, alle 35 vuotiaalle miehelle seuranhaku on usein kovin haastavaa, koska miehen arvo määräytyy pääasiassa tulojen perusteella. Parikymppiset naiset taas kiinnostavat kaikenikäisiä miehiä, joten kisa on kovaa.

      Mutta ei ole mitenkään edes harvinaista, että 45 sinkkumiehen kainaloon tarttuu baarista 20 vuotias neito. Miehet pääsevätkin nauttimaan sinkkuudesta parhaiten sitten kun rahaa on riittävästi kunnon vaatteisiin ja autoon. Lisäksi naiset arvostavat vanhemman miehen itsevarmuutta.

      Mutta ketä kiinnostaa 45 vuotias nainen?"

      • Jokasvanutaikuinen

        Kyllähän tuollaisia sinkkumiehiä on, ei sitä käy kieltäminen eikä heitä välttämättä haittaa naisen historia kunhan selvittävät onko nainen luotettava vai ei, mutta noin yleisesti ottaen kyllä naisten historia ja seksikäyttäytyminen miehiä kiinnostaa kun kyseessä on vakavampi suhde.

        Miehen statuksella joka näkyy on helvetisti merkitystä siihen kiinnostaako naisia vai ei.

        Valitettavati harvalla naisella on fiksuutta nähdä sen kuoren taakse ja kykyä ihastua ihmsien sisimpään.

        Se sydän katsos puuttuu suurimmalta osalta naisia.

    • Jokasvanutaikuinen

      30 kokenut nainen varmaan löytää ottajansa jos toisenkin, mutta että pitemmäksi aikaa?
      Riippuu varmaan miten hyvin nainen on säilynyt.

    • ExPUA

      Ja tässä jälleen yksi suomalainen lut..seksuaalisesti aktiivinen nainen, joka on löytänyt ylevän merkityksen elämälleen. Ja tehnyt ylpeiksi vanhempansa, ja tulevan perheensä , aina lapsia myöten.

    • dsdfsdf
    • Mies32veee

      Niitä harvoja naisia joille voin antaa melkein plussan.

      Ja hymiön. :)

      [Taisi olla viides kerta kun 12-vuoden aikana netissä pyyteettömästi kehun tai annan hyväksynnän jollekin naiselle] Wow olen tulossa pehmoksi valkoritariksi.

      Kuudennen voisi antaa tälläkin palstalla hikaroivalle Stellarialle, mutta luulen että kunhan saa kunnon aisaa ja työllisyys astuu kuvioihin, niin rumuus jälleen kerran rumentaa kauniimmatkin. Jotain mille nainen ei voi mitään. Tai voiko sittenkin.

      Esimerkiksi Helkat ei saa ikinä plussaa. Ainoastaan jos sodan syttyessä Lottina juoksevat lakia uhmaten juoksuhaudoille ja pyytävät anteeksi, minkä jälkeen varastavat kiväärin nyyhkyttävältä neitsytpojalta ja nousevat ei kenenkään maalle kertoakseen että kuolevat koska jättivät syyttömän nyhverön ilman pimppiä ja mitään tulevaisuutta vain kuollakseen - minkä takia.

      Ehkä se siitä?

      • jkkkf

        Kenet sä nyt oot hyväksyny? Ja mitä vikaa Helkan kirjoituksissa muka on?

      • Mies32veee
        jkkkf kirjoitti:

        Kenet sä nyt oot hyväksyny? Ja mitä vikaa Helkan kirjoituksissa muka on?

        Helka on 40vee nainen ja silti teini kuin trollit ESseissään. Vinkkua öögaa hataralta alustalta, varmasti kokoomusta äänestävä kirjoja selaillut yliopiston käynyt täti. Tullut palstoille vinoilemaan heille jotka omassa traagisessa ironiassaan vinoilevat itselleen. Niin äitinä, niin äitinä. Töitä on, lapsi suotu, mummotunnelista nuorta kiimaista karjua saa. Ollaan vaan ja aletaan seurustelemaan mukamas tosimiehen kanssa(valkoritari pyylevien hinkkari) ja sitten mieli tasaisena ja ilman huolia viisastellaan alempitasoisille joilla ei ole naisia, pituutta, rahaa, koulutusta, töitä tai mitään.

        Eli esimerkki naisesta mikä on pelkkää miinusta. Minä 20-vuotiaana olin jo valovuoden edellä näitä. Ymmärsin että sinäkin olet rakkauden arvoinen, vaikka olet ruma ja työtön. Plussaa annan naiselle joka omalla itsellään osoittaa samaa kuin mitä Kunniamitali sotilaalle.

        Oivoivoivoi!.... :D

        nyt mä ymmärrän.

        SÄ peläät ITSE että se ämmä jättää sut joten sen vuoksi olet valmis ottamaan jonkun kurppaisen vanhan huoraämmän itsellesi joka on tarpeeksi kokenut jo kaiken ettei vain hänelle olisi jäänyt epäselväksi miltä sinua isompi muna tuntuu.

        Senkö sadun kerrot itsellesi että sellainen kokeneempi "aikuinen" nainen hyväksyy sut paremmin kuin nuorempi nainen eikä jätä sinua pienen pilisi takia?

        Se selittää naiivin ajatuksesi että naisille rakastaminen "rakastelussa" on 90 prosenttia siitä kun naista nussitaan pitkin ja poikin panoina. :D

        Sun kannattais herätä todellisuuteen.

    • IkisM

      Johan tuolla oikeastaan oli kaikki tarpeellinen sanottu muiden toimesta mutta muistutanpa minäkin vielä jottei jää epäselväksi palstan naisille. 30v. panorinkeleillä ja baaripanoilla itsensä pilaannuttanut yleinen nainen ei todellakaan ole se mitä yksikään mies haluaa taakakseen, joku sen voi ottaa kun toteaa ettei muuta saa mutta sekin on tavallaan pakon edessä, jos saisi tahrattomamman varmasti ottaisi sitten sen. Varsinkin jos nainen sitten vielä tekee sen menneisyytensä julkiseksi, kaikkien löydettävissä olevaksi törkytiedoksi eihäön semmoista voi vakavaan suhteeseen ajatella, epäilemättä käy niin että tuosta naisesta tulee se toivomansa ykkössinkku vastoin tahtoaan kun miestä ei vaan löydy.

      Ihan leikisti, kuvitellaan että tuo nainen löytää sen elämänsä prinssin, menestyvän kirurgin ja he saa lapsia. Muutaman vuoden päästä lapsi kysyy isältä "Mikä se on se blogi mitä äiti on joskus pitänyt? kaverit kiusas mua koulussa siitä" Mitä siihen voi isä vastata "No se nyt oli vaan semmoinen juttu äidilläs ennen kuin me oltiin tavattu", "Mitä se tarkottaa ku äiti siellä kirjotti että sillä oli jotain baaripanoja paljon, mitä ne baaripanot oikeen on?" "Kröh, no ne nyt semmoisia juttuja ettei sinun tarvitse niistä vielä tietää" jne. Häpeä vaimon tekemisistä voi yllättää hyvän isän ja lapsen vielä vuosienkin päästä eikä siitä menneisyydestä pääsisi koskaan täysin eroon.

      • Kakkossmies

        Vaikka en ihan samaa mieltä aina olekaan noista "käytetyistä" naisista, olisi minun hyvin vaikeaa ajatella juuri tämän naisen kanssa pysyvää parisuhdetta, koska hän on revitellyt panonsa nettiin ikuisiksi ajoiksi.

    • Salimies36

      Olen aina pannut ja ollut naisten kanssa jotka ei ole neitsyitä. Mitä vittua te sönkkäätte täällä. 99% miehistä kelpuuttaa naisen jos se ei ole sairaan lihava ja sillä ei ole väliä onko sillä ollut suhteita ennen. Te ette koskaan tule saamaan neitsyt naista joten nussikaa vaikka jonkun homon persettä.

      • hyihelvetti

        Miltä maistui toisen miehen mälli naisen pillusta nautittuna?

      • likainenneitsyt
        hyihelvetti kirjoitti:

        Miltä maistui toisen miehen mälli naisen pillusta nautittuna?

        Omituisia käsityksiä sinulla. Haluat siis vain nuoleskella neitsyt-naisesi pillusta omia spermojasi. Niinkö kuvittelet asian olevan. Jännä mielikuvitus sinulla, aika spermantäyteinen. :)

    • Brappunen

      Tota on varmaan pantu myös anaaliin

    • miehiinkyllästynyt

      Tällä palstalla miesten mielessä ei ole mikään muu kuin paneminen

      • ätmel

        Hyvä, kunnollinen nainen suhtautuu seksiin ehdottoman negatiivisesti.

      • vainlutkanauttiisek
        ätmel kirjoitti:

        Hyvä, kunnollinen nainen suhtautuu seksiin ehdottoman negatiivisesti.

        Juuri näin, Kunnon nainen suostuu seksiin hyvin vastentahtoisesti ja vain suuresta miestä kohtaan tuntemasta rakkaudesta. Seksistä sinänsä kunnon nainen ei pidä. Ainoa nautinto mitä hän siitä saa on rakastamansa miehen läheisyys

      • missäontasa-arvo
        vainlutkanauttiisek kirjoitti:

        Juuri näin, Kunnon nainen suostuu seksiin hyvin vastentahtoisesti ja vain suuresta miestä kohtaan tuntemasta rakkaudesta. Seksistä sinänsä kunnon nainen ei pidä. Ainoa nautinto mitä hän siitä saa on rakastamansa miehen läheisyys

        Ajattelutapasi on lähtökohdiltaan sairas ja seksistinen

    • mitässitten

      Paneskeluhan on kivaa. Ja sitten kun siihen irtoseksiin kyllästyy, niin voi alkaa etsiä itselle tunteisiin perustuvaa parisuhdetta, jossa se seksikin syvenee aivan uudelle tasolle. Jos minä olisin kaunis sinkkunainen, niin varmasti olisin paneskellut sanotaan nyt vuodet 18-29 aivan urakalla, jos sama menttaliteetti kuin itselläni nyt miespuolisena olisi ollut. Sitten yli kolmekymppisenä on alkanut kaivata sitä syvempää suhdetta. Tosin en ole kaunis nainen, vaan tavismies, joten paneskelut oli hieman vaikeampi toteuttaa tietenkin, kuin kauniilla mimmillä, joten tää on pelkkää spekulaatiota omalta osaltani. Seksikumppanit mahtuu vielä tälläkin hetkellä kahden käden sormiin, vaikka ikää on jo 33v

    • Paneminenonihanaa

      Minä panisin kyllä tota Rönkköstä, jos tilaisuus tulisi

      • EiKiitos__

        Minä en. Sen verran moni mies on sen pilluun satsinsa ruiskuttanut

      • Kumi_suojaa__
        EiKiitos__ kirjoitti:

        Minä en. Sen verran moni mies on sen pilluun satsinsa ruiskuttanut

        Se on fiksu nainen. Vaatinee kumin käyttöä

    • pefkfdds

      Vitun sinkkunaiset!

    • Edward_puolituinen

      Ei mitään uutta auringon alla, ihmetyttää vaan että miksi tämmösen pitää päästä mediaan asti levittämään tätä sinkkuelämän ilosanomaa. Niin perusnainen kun olla voi. Keskinkertainen vähä joka saralla, joka nyt ihan ihmettelee miten on kelvannut miehille seksikumppaniksi, mutta tikku jääny aina käteen, kun itteä olisi kiinnostanut muukin kuin yhden yön paneminen. Sitten sitä selitellään jollain sinkkumoodilla...

      Tuokin nainen olisi varmasti parisuhteessa jo, jos joku tekijämies olisi huolinut. Mutta ikävän suoraan sanottuna eihän hän mikään saalis noin ulkoisesti ole, mikä nyt kuitenkin lienee se naisen merkittävin mitta parisuhdemarkkinoilla.

      Huvittavaa tässä on vaan se mitä atmit/ketmit/mitkälie täällä nyt jupisee käytetystä tavarasta. Siinä on just semmonen nainen joka on teidän haarukassa vielä, mutta eihän se toki täydellinen ole. Mutta luulisin että aikalailla samaa tasoa jonkun kolmivitosen kuivakan ja pillunpuuttesta juontuvan takakireän insinöörin kanssa. Toki aavistus on ettei blogin naiselle semmoset kelpaa kuin vasta muutaman vuoden päästä, kun kellossa juoksee luvut kuin elokuvien aikapommeissa.

      • "Siinä on just semmonen nainen joka on teidän haarukassa vielä, mutta eihän se toki täydellinen ole. Mutta luulisin että aikalailla samaa tasoa jonkun kolmivitosen kuivakan ja pillunpuuttesta juontuvan takakireän insinöörin kanssa."

        Niin, että jonkun pitäisi alkaa sille naiselle aisuriksi, sitten kun on naisen juoksut juostu. Et sitten mitään tyhmempää keksinyt.

    • @Jokasvanutaikuinen

      "peukku" sulle, aika lailla tuli ihan asiallista asiaa sinulta, eipä jäänyt kauheasti lisättävää, kun oli sen verran kattavaa analyysia.... :)

    • Conspiracydetector

      Jahas. Länsimaisen perheinstituution tuhoava troijalainen propaganda taas otsikoissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5790
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3667
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      227
      1921
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1772
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1222
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1177
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      290
      955
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      50
      948
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe