Keksi kaksois-yhdyssanoja!

Kekseliäs

On olemasssa joitakin mielekkäitä yhdyssanoja, joiden alkuosa on samankaltainen kuin loppuosakin, esimerkiksi nämä:

korkkikorkki (erotuksena esim. muovikorkista)
pääpää (sängyssä on jalkopää, mikä on se missä tyyny on?)
kumikumi (kuminen pyyhekumi erotuksena muovikumille)
harjaharja (hevosen harjan hoitoon)

Keksitkös lisää?

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Silmämuovipäinen

      Ostin ensimmäisen henkilökohtaisen tietokoneeni ja sen jatkeeksi 24-neulaisen matriisikirjoittimen syksyllä 1988. Kehitys oli takaperoista: tekstin kirjoittamisen ja sen paperille ilmestymisen välille muodostui huomattava viive!

      Ennen näiden rakkineiden aikakautta käytin tosiaikatulostinta eli konekirjoituskonetta, jolla sai aikaan kirjoituskonekirjoitusta ihan samaan tahtiin kuin ehti painella painikkeita!

      Korkkikorkistasi tuli mieleen, että ennen pitkää avautuvat olutterassit (tai mikseipä joillekin siiderisellaiset). Paikan tasoa kuvannee se, juodaanko siellä oikein lasilaseista.

      • Qsta_Qhun

        Terassit ja lasit... Yksi helsinkiläisen ravintolamaailman tunnetuista nimistä on ravintoloitsija Asta Nurmilaukas. Vai lieneekö kyseessä peräti ravintoloihtija – tämä täti-ihminen on kuulemani mukaan loihtinut maittavan ruoan ohella joitakin alan innovaatioitakin!

        Lieneekö innovointikyky sitten loppunut kesken annettaessa paikoille nimiä? Töölössä rouvalla on muutaman korttelin päässä toisistaan ravintolat Kuu ja KuuKuu.


      • Kekseliäs

        Liiallisesta siiderinjuonnista saattaa olla seurauksena päänsärky, no mitäs tuosta, särkylääkkeellähän se kai lähtee. Mutta sen pitempiaikaisesta käytöstä saatta aiheutua särkylääkepäänsärky. Onko siihen lääkettä, särkylääkepäänsärkylääke?...


    • Näin_nääs

      Tampereella vaikutti aikoinaan taitelija Olavi Olli, yhdeltä kutsumanimeltään Olliolli, toiselta ja kolmannelta, eräs taipumus huomioonottaen,Olviolli tai Olviolvi.

    • 12x9999

      vitunvitunvittu
      helvetinhelvetti

    • Onko ohjustentorjuntatorjuntaohjus validi yhdyssana? Kyse siis ilmapuolustuksen ohjuksia uhkaavien hyökkääjän torjuntaohjusten torjumisesta vastaohjuksilla.

      • Missile_impossible

        Minun puolestani tuo sana voidaan validoida.

        Jokunen vuosikymmen sitten yhtä ns. suurista puolueistamme johti henkilö, jota jotkut kutsuivat nimellä ”mannertenvälinen nahjus”. Presidenttiehdokkaanakin hän ehti olla. Erään tuntemani koulupojan vanhempien tiedettiin kannattavan toista puoluetta. Tuo poika raaputti ohi hiihdellessään ”nahjuksen” vaalimainosta peittävää pakkashuurretta sauvansa sommalla niin että osa sukunimestä jäi vielä huurteen peittoon ja näkyviin tuli teksti ”aasi presidentiksi”. Onko tuollainen vaalimainoksen selektiivinen puhdistaminen sitten vandalisointia, EOS.

        Yksi ehdokas tuplayhdyssanaksi: ehdokasehdokas.


      • Missile_impossible

      • Missile_impossible

        Kollimaattori-nimmaristasi tuli pieneen mieleeni juttu sellainen, että koiraskissoja rahtitavarana lähetettäessä (vai pitäisikö kissaeläimistä puhuttaessa puhua sittenkin uroskissoista?) on kuljetusyksikkönä arvatenkin kollikolli.


      • Siperia_opettaa
        Missile_impossible kirjoitti:

        Minun puolestani tuo sana voidaan validoida.

        Jokunen vuosikymmen sitten yhtä ns. suurista puolueistamme johti henkilö, jota jotkut kutsuivat nimellä ”mannertenvälinen nahjus”. Presidenttiehdokkaanakin hän ehti olla. Erään tuntemani koulupojan vanhempien tiedettiin kannattavan toista puoluetta. Tuo poika raaputti ohi hiihdellessään ”nahjuksen” vaalimainosta peittävää pakkashuurretta sauvansa sommalla niin että osa sukunimestä jäi vielä huurteen peittoon ja näkyviin tuli teksti ”aasi presidentiksi”. Onko tuollainen vaalimainoksen selektiivinen puhdistaminen sitten vandalisointia, EOS.

        Yksi ehdokas tuplayhdyssanaksi: ehdokasehdokas.

        >aasi presidentiksi

        Eräässä naapurimaassamme tuo vaikuttaa melkeinpä toteutuneen. Valtionpäämiehelle voisi kenties antaa kauniin toivotuksen malliin

        "Painu Aasiaasi, senkin aasi!"


      • Missile_impossible kirjoitti:

        Kollimaattori-nimmaristasi tuli pieneen mieleeni juttu sellainen, että koiraskissoja rahtitavarana lähetettäessä (vai pitäisikö kissaeläimistä puhuttaessa puhua sittenkin uroskissoista?) on kuljetusyksikkönä arvatenkin kollikolli.

        Mulle tuli kollimaattorista mieleen ruutipussi, miten? Se jääköön tykkimiesten salaisuudeksi. Mutta kun ostaa pussillisen vaikka roskapusseja ne on pakattu pussipussiin.


      • Missile_impossible
        he-ma kirjoitti:

        Mulle tuli kollimaattorista mieleen ruutipussi, miten? Se jääköön tykkimiesten salaisuudeksi. Mutta kun ostaa pussillisen vaikka roskapusseja ne on pakattu pussipussiin.

        Eikös se tykkiväki puhu myös kartusseista? Jonkinmoisia ruutipusseja käsittääkseni nekin.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Kartussi
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Kartussi_(ampumatarvike)

        Kuivasaaressa olen nähnyt parikymmentä vuotta sitten kaksi putkea, joihin tuollaisia tungetaan. En muista, onnistuuko homma käsipelillä – putkien läpimitta on yksi jalka eli komeat 12 tuumaa. Miehistöä torniin ainakin tarvitaan useamman tykkimiehen (nykyään tykkihenkilön?) verran ja heidän on parasta olla yksituumaisia.

        Jos minä lähettäisin oman aselajini aseveljille (jo varareserviläisiä kaikki) meitä yhdistäviä asioita koskevan viestin, niin olisikohan kyseessä viestiviesti?


      • Missile_impossible
        he-ma kirjoitti:

        Mulle tuli kollimaattorista mieleen ruutipussi, miten? Se jääköön tykkimiesten salaisuudeksi. Mutta kun ostaa pussillisen vaikka roskapusseja ne on pakattu pussipussiin.

        >Mutta kun ostaa pussillisen vaikka roskapusseja ne on pakattu pussipussiin.

        Bioskat on nähdäkseni pakattu vain kietaisemalla pussirullan ympärille paperi. Hauskoista en niin tiedä – meillä kun ei ole omaa koiraa enkä ole Hauskoja ostellut. Jälkikasvun koira on joskus ”mummolassa yökylässä”, ja minä tungen taskuuni käytetyn hedelmä-/vihannespussin lähtiessäni käyttämään otusta iltalenkillä.

        Roskapusseihin tungetaan yleensä sekalaista paškaa, mutta iltalenkiltä palatessa on pussissa monesti roskikselle tuotavina tuliaisina ihan ihtiään eli paškapaškaa.


    • bookbook
    • jobtodo

      Toimenpide jossa opettaja kehittelee harjoituksia oppilaille voisi olla tehtävätehtävä.

      Opettajalla on tehtävä: tehtävä tehtävätehtävä.

      • Coco_Chanel

        Yksi koko-sanan merkitys on keko, kasa tms. Muistammehan isännän ja Kokko-nimisen rengin vuoropuhelun heinäpellolta:

        — Kokko, kokoo kokoon koko koko!
        — Koko kokoko?
        — Koko koko!

        Joskus tuossa jutussa on koottavana kokko eikä koko. Niin tai näin: kun kaksi puolikaskokoa kootaan yhteen ja otetaan vielä turha sanaväli pois, saadaan isännän peräänkuuluttama kokokoko.


    • a_x_a

      Neliö elikkä toinen potenssi voisi olla 'kerroinkerroin'.

      • Matematiikkatematiikka

        Niin, mutta jos potenssi jää puolinaiseksi, SE saattaa mennä kaksinkerroin.


    • Lumia800

      Minulla on jossakin vanhanaikainen oikea herätyskellokin, sellainen kellokello.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5208
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3387
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1522
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1373
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1046
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      749
    Aihe