Tätäkö miestä kepu ja Sipilä kumartavat?

Santeri Alkio Pimeyden ytimestä?


Ksenofobi ja populisti aikaansa seuraamassa


Profeetta 1914-1918, 533 s. Valtiomies 1919-1921, 634.  Santeri Alkion päiväkirjat, Edita. Helsinki 2012.


Maalaisliiton ideologi ja ”Laihian profeetta” Santeri Alkio näyttää monesta itsenäistymisen alkuaikojen Mustalta Pekalta. Eduskunnassa hän oli kiivaasti ajamassa kaikkia ”ryssiä” pois Suomesta, armeijan hän halusi puhdistettavan ”ryssänupseereista” ja ”ruotsikoista”. Itä-Karjala piti liittää Suomeen.

Alkion aitosuomalainen nationalismi ja ”värisokea venäläisviha” näyttävät, ainakin äkkiä katsoen, kumpuavan aidosta talonpoikaisesta typeryydestä, provinsiaalisesta uskonnollisuudesta ja ummehtuneesta nurkkakuntaisuudesta.

Kun AKS:n perustajiin ja ideologeihin kuulunut Elmo E. Kaila 1920-luvulla vehkeili armeijan puhdistamiseksi ”ryssänupseereista” eli Venäjällä palvelleista suomalaisista, oli Alkio hänen paras liittolaisensa. Myös Suur-Suomi-aate oli Alkiolle läheinen. Alkion poliittinen hahmo näytti siis itse asiassa sitten Suurlakon päivien siirtyneen keskustasta äärioikealle. ”Kolmannen tien” etsijänä kapitalismin ja sosialismin välissä hän ei tässä suhteessa olisi mitenkään poikkeuksellinen tapaus. Sukulaisuudesta Saksan natseihin voisi kertoa myös maalaiselämän ihannointi.

Kun tähän lisätään, että Alkio vuonna 1918 vielä kannatti punavankien lähettämistä Saksan kaivoksiin jopa kymmeneksi vuodeksi ja pohdiskeli, että sotilasdiktatuuri saattaisi joksikin aikaa olla Suomelle välttämätön, tulee mieleen ajatus, että nykyinen Suomen keskusta taitaa itse asiassa ihannoida oppi-isänään varsinaista obskuranttia ja demokratian vihollista.

Toisaalta Suomen äärioikeistolle oli aina ominaista uskonnollisuus, mikä erotti sen esimerkiksi saksalaisista aatetovereista. Ehkä Alkionkin piti säädyllisyyden rajoissa vain hänen uskonnollinen traditionalisminsa?


Alkio halusi karkottaa Suomen uudesta armeijasta vanhan ”ruotsalais-ryssäläisen” herrashengen, korruption, juopottelun ja muun siveettömyyden ja tehdä siitä nuorison kasvatuslaitoksen, eräänlaisen nuorisoseurojen jatkoluokan.

Millaista oli Alkion russofobia? Kirjallisuudessa on sanottu, että se oli ”värisokeaa”. Kaikki ”ryssät” niin oikealla kuin vasemmalla olivat vihattavaa ainesta, jotka oli karkotettava Suomea saastuttamasta.