TORI.FI ASIAKKAIDEN MIELVALTAINEN KOHTELU

LUKUTAITO

tori.fi ei julkaise.
Tässä esimerkkinä ilmoitukseni joka on ollut tori.fi sivuilla myynnissä .... ja hyväksytty etc nyt taasen olisin uusinut ilmoituksen mutta ei onnistu
Kuvat ovat omiani kuten ilmoituksessani lukee

Tämän palautteen antaja ei tori.fi sivustolla ole pyynnöistäni huolimatta suostunut kertomaann miksi ei ilmoitustani julkaista tai yksilöimään syytä palautteena tulee kuin koneen lähettämänä sama viesti.
Asiakaspalvelu ei ole millään tavalla kommentoinut asiaa katsotaan kauanko menee

ollaan yritetty nyt 10 kertaa julkaisua katsotaan kauanko menee

-------------------
Hei,
Kiitos Toriin jättämästäsi ilmoituksesta. Valitettavasti emme kuitenkaan voineet julkaista sitä, sillä tällä hetkellä ilmoituksesi ei ole Tori.fi -palvelun sääntöjen mukainen.

Ilmoituksen hylkäämisen syy:

Ilmoitukseen liitettävien kuvien on liityttävä olennaisesti ilmoitettavaan
tuotteeseen tai palveluun. Kaikki Tori.fi palvelussa olevat kuvat ovat
tekijänoikeuslain suojaamia. Siten ei ole sallittua kopioida kuvia muilta
sivustoilta. Liitettävät kuvat eivät myöskään saa sisältää muiden
Internet-sivustojen vesileimoja, osoitteita tai linkkejä. (esimerkiksi muut
netin kauppapaikat). Yritysten logoja saa käyttää vain Liiketoiminta ja
työpaikat -osastoille laitettavissa ilmoituksissa. Kuvat alusvaatteisiin tai
uima-asuihin pukeutuneista henkilöistä eivät ole sallittuja. Ylimääräisten
tehokeinojen käyttö kuvissa on myös kiellettyä (esimerkiksi värilliset
kehykset ym.). Muokkaathan ilmoituksesi sisältämiä kuvia tämän ohjeen
mukaisesti, niin voimme julkaista ilmoituksesi palvelussa.

Katso tästä ilmoitteluun liittyvät sääntömme (http://www.tori.fi/rules.htm) ja muokkaa ilmoitustasi niiden mukaan.

Alla olevaa linkkiä klikkaamalla pääset muokkaamaan ilmoitustasi:

tori.fi/xxxxxxxxxxxx

Muistathan käyttää muokkaamisessa samaa sähköpostiosoitetta, jota käytit ilmoituksen jättämisessä. Jos linkin klikkaaminen ei onnistu, voit kopioida ja liittää linkin Internet-selaimesi osoitekenttään. Ilmoituksen muokkaamisen jälkeen se tarkastetaan uudestaan ja julkaistaan, mikäli se vastaa Torin sääntöjä.

Epäselvissä tapauksissa kannattaa olla yhteyksissä Torin asiakaspalveluun, jonka löydät seuraavasta osoitteesta:
http://www.tori.fi/asiakaspalvelu.htm

Ystävällisin terveisin,
Tori.fi

305

29272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • law.1

      LÖYSIN NETISTÄ TÄLLAISEN LUE SIINÄ MYÖS LINKKI K.O.SIVULLE KANNATTAA MYÖS LUKEA VIESTIKETJUT
      Hei, niitä joita Tori.fi on kohdellut väärin ja epäoikeudenmukaisesti, kirjoittakaa nimenne adressiin. Tarkoituksena kerätä nimiä Tori.fi sivustoa vastaan, kuinka he kohtelevat asiakaitaan ja valitsevat asiakkaansa ja ottavat asiakaitaan silmätikuksi.tuossa suora linkki jonne pääsee allekirjoittamaan.

      http://www.adressit.com/torifi

      Jos saan tarpeeksi paljon nimiä niin vien asiaa eteen päin jotta saadaan muutoksia aikaa kyseisen web sivuston kohdalla. Ja jopa että sivusto lopetettaisiin kokonaan. He mainostavat tv:ssä sivustoaan mutta ei kerro asian oikeata laitaa siitä kuinka valitsevat asiakkaansa ja kuinka kohtelevat heitä, ja se että raha puhuu kun maksat mainoksesta niin heti muuttuu tyyli ja sitten se että he eivät vaivaudu vastaamaan sähköposteihin ja viesteihin mitä heille laitetaan.

      • Anonyymi

        Kannattaisi aloittaa uudellen nimien tai nimimerkkien keruu Tori.Fi nykyisestä toiminnasta.
        On mennyt rahastustukseksi ja mielivallan käyttöön asiakkaita kohtaan.
        Alkuperäinen Tori.Fi ole hyvä ilmoitus kanava ja vaihtotavarat menivät hyvin kaupaksi.
        Mutta 2 viimeistä vuotta on ollut yhtä nöyryytystä koko toiminta asiakkaita kohtaan.
        Joku vaan joka hallitsee kunnolla netin käytön niin keräämään listaa niin näkis tuleeko muutosta Torin toimintaan.
        Keltainen Pörssi oli hyvä ilmoituskanava ja ystävällinen toiminta ja henkilökunta,

      • Anonyymi

        Annetaan kaikkien ilmoittaa jos on jotakin rehellistä tavaraa tai muuta myytänänä. Torilla on paljon ikivanhoja ilmoituksia jäänyt roikkumaan ja myös Torille on pesiytynyt paljon huijareita,käyttävät toisilta kopioituja kuvia.
        Eniten Tori. Fi:ssä harmittaa hitaus,menee monta tuntia ennenkuin ilmoitus tulee näkyviin kun vielä yhdustivät Metsästyksen ja kalastuksenkin samaan.
        Onkohan niin huonoja oikolukioita että sillä ilmoitus viipyy. eivät osaa kunnolla lukea.
        Findit sivulla ilmoitus tulee muutamassa sekunnissa näkyviin tarkastettuna ja vaikka on enemmänkin Ruotsin kielinen kanava silti lukutaito on tallella Suomeksi ja Ruotsiksi

      • Anonyymi

        Turhaa nillitystä. Luo uusi tili ja kokeile sillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhaa nillitystä. Luo uusi tili ja kokeile sillä.

        ?? Olipas tyhmä neuvo. Puhelinnumeroa vaativat sekä sähköposti osoitetta.... Aika moinen tuö jos nekin pitää vaihtaa

      • Anonyymi

        Toivottavasti et saanut tarpeeksi nimiä. Lue se ilmoituksesi uudestaan. Ja lue ne asiat mitä siellä sanotaan- mitä ei julkaista. Kyllä se selviää. Ole tarkkana. Itse laitoin vahingossa otsikkoon annetaan- sanan. Sitä ei saanut olla. Sitten kun korjasin sen, niin onnistui.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaisi aloittaa uudellen nimien tai nimimerkkien keruu Tori.Fi nykyisestä toiminnasta.
        On mennyt rahastustukseksi ja mielivallan käyttöön asiakkaita kohtaan.
        Alkuperäinen Tori.Fi ole hyvä ilmoitus kanava ja vaihtotavarat menivät hyvin kaupaksi.
        Mutta 2 viimeistä vuotta on ollut yhtä nöyryytystä koko toiminta asiakkaita kohtaan.
        Joku vaan joka hallitsee kunnolla netin käytön niin keräämään listaa niin näkis tuleeko muutosta Torin toimintaan.
        Keltainen Pörssi oli hyvä ilmoituskanava ja ystävällinen toiminta ja henkilökunta,

        Eihän se tori mitään rahasta. Ihmiset siellä rahastavat, jotka myyvät, jos rahastavat. Ja ne maksavat, jotka ostavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhaa nillitystä. Luo uusi tili ja kokeile sillä.

        ei onnistu luomaan uutta tiliä aina vastaa väärä koodi vaikka monesti tarkistin sen

    • ilm.kyylä

      tori.fi on todellakin tosi outo paikka myydä mitään.olen itse tehnyt kauppaa ympäri maailman.netissä ja ei ole ollut mitään ongelmia.mutta kun olen laittanut tori.fi palveluun myynti ilmoituksia niin olen törmännyt jatkuvasti ongelmiin vaikka tuotteistani on aina ollut huppuhyvät kuvat ja rehelliset kuvaukset.niin olen ainakin 20.kertaa joutunut kyseisten tori.fi lukutaidottomien valvojien uhriksi.ilmoituksiani palautellaan jotka pistävät tervejärkisen hermot koetukselle.syitä ilmoitusten hylkäämiseen on ollut.1.emme ole varmoja onko tuote aito.2.emme voi julkaista ilmoitusta koska emme ole varmoja onko kyseessä yritys vai yksityinen myynti.vaikka olen aina kiltisti raksittanut yksityisen myynnin ilmoitus kaavakkeeseen.ym.haluaisin myös tietää onko toisilla tori.fi myyjillä kokemuksia siitä että samoja ilmoituksia uusitetaan ilman että ilmoitus on edes ollut sallittua.2kk.tori.fi palvelussa.minulle rupesi tulemaan samoja ilmoituksia uusittavaksi lähes joka toinen viikko.niimpä otin kuvankaapparilla myyntisivustani kuvat josta näen että ilmoitukseni tosiaan pysyy tori.fi palvelussa luvatun.2.kk.yhtäjaksoisesti myytävänä.ennenkuin sähköpostiini tulee linkki vanhentuneesta ilmoituksesta.ongelmani ovat ratkenneet tori.fi palvelussa ylläpidolle valittamalla.huvittavinta on vain että tuo tori.fi ylläpito antaa aina saman vastauksen.´pahoittelemme´sattunutta virhettä tori.fi valvojalle on sattunut inhimillinen erehdys.jos normaali työpaikassa sattuu työelämässä jatkuvasti.nk.inhimillisiä erehdyksiä.niin se on potku takalistoon.ja esikouluun aakkosia lukemaan.yleensäkkin on tosi naurettavaa että kun myyt netissä jotain niin pitää olla valvojat.lukemmassa ja antamassa hyväksyntäänsä ihmisten myynti ilmoituksille.onneksi on suomessakin netissä ilmoituspaikkoja missä ei tarvitse odotella että joku hyväksyy myynti ilmoituksesi.kuten keltainen pörssi.nettimarkkinat.myy ja osta.com. TUOHON TORI.FI VIELÄ SEN VERRAN ETTÄ ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET VAIVAUTUKO MENETTÄMÄÄN ENÄÄ HERMOJANNE KYSEISESSÄ PALVELUSSA .TORI.FI TOIMITUSJOHTAJA ON JUSSI LYSTIMÄKI HÄNELLE VAIN SUORAAN VALITUKSET SILLÄ TOIMITUSJOHTAJAN TÄYTYY TIETÄÄ MITEN ALAISET KÄYTTÄYTYVÄT.MUUTEN MIKÄÄN EI MUUTU TORI.FI PALVELUSSA.

      • Hyvintoimii

        Mitä ihmettä? Itse olen myynyt vuoden verran ja aina satakunta ilmoitusta kerralla. Yhden tai kaksi kertaa on ilmoitus jätetty julkaisematta ja kerran oli vahingossa mennyt hylkyyn. Uusin ja läpi meni. Ihan asiallista palvelua, olen kiitellytkin ja antanut kehitysideoita. Nykyään ilmoitukset julkaistaan vieläpä pikavauhtia, jopa parin minuutin sisällä. Häkellyttävän nopeaa.

      • Anonyymi

        Täyttä asiaa ja vieläkin hunommaksi on Tori.fi toiminta mennyt nyt 2020. Aivan mielivaltaista ja huonoa palvelua. Kaiken lisäksi nykyään edellämainittu kauppapaikka on pilaantunut maksullisten palveluidensa takia, Tori.fi on tullut todella ahneeksi ja palvelu erittäin hunoa!

      • Anonyymi

        Täysin samaa mieltä ,, surkeista surkein asiakaspalvelu , miten ihmeessä moinen säälittävä huutokauppa voi olla pystyssä

        Olen samaa mieltä! Torin sivut huonontuneet. Ilmoitukset sikinsokin: jos haluat esim.ostaa kissan, on sivuilla sekaisin eläimet ja tarvikkeet. Eikö niillä ole eri osastot? Muutama vuosi sitten kaikki oli tiptop. Eikö kukaan valvo mitä sivuille kirjoitellaan???

        Olen ollut Tori.Fi asiakas heti alusta asti eikä koskaan ennen ollut mitään häiriöitä ellei nettiyhteydessä.
        Mutta tämän vuoden alusta asti ilmoitukset ei mene enää läpi ja jos valittaa joutuu kahden viikon karenssiin,olen ollut jo kolmesti ja viimeisin alkoi tänään.
        En ymmärrä mikä vuoden alusta muuttui Torissa ja huonoon suuntaan.
        Ilmoitan nykyisin findis.fi sivustoilla,on ilmainen ja ilmoitukset tulevat heti näkyviin ei menee tunti kausia niinkuin Torilla.
        Saatais vaan kaikki muuttamaan pois Tori.Fi:stä.

        Sama täällä. Jouduin karanteeniin aivan syyttä, ja hyvä jos joka toinen ilmoitus menee läpi ilman valittamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama täällä. Jouduin karanteeniin aivan syyttä, ja hyvä jos joka toinen ilmoitus menee läpi ilman valittamista.

        On suuri harmi miten keväällä muuttui koko Tori.fi,kaikkine karensseineen ja ilmoitusten hylkäyksineen ja pitkiin viiveisiin,onha toki koronallakin jokin osuus viipymiseen kun paljon ihmiset jättävät ilmoituksia.Kun osais tätä netti hommaa kunnolla,pitäs tutkia Torin käyttötarkoitus joka oli alkujaan kaikille ilmainen ja homma sujui hyvin viime kevvääseen asti.
        Olis oikea hetki tutkia koko Tori.Fi toiminta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama täällä. Jouduin karanteeniin aivan syyttä, ja hyvä jos joka toinen ilmoitus menee läpi ilman valittamista.

        Kun nyt äkkiä saataisiin kilpaileva sivusto pystyyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun nyt äkkiä saataisiin kilpaileva sivusto pystyyn.

        Eläpä muuta sano,kun joku osais ohjelmoida netti uudet ilmaiset myyntisivustot,aiheita vois olla vähemmän ja yksistään myynti ja osto puolet,ei mitään annetaan tai lahjoitetaan.
        Uusilla sivustoilla olis vähemmän näitä haamu myöjiä ja ostajia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eläpä muuta sano,kun joku osais ohjelmoida netti uudet ilmaiset myyntisivustot,aiheita vois olla vähemmän ja yksistään myynti ja osto puolet,ei mitään annetaan tai lahjoitetaan.
        Uusilla sivustoilla olis vähemmän näitä haamu myöjiä ja ostajia.

        Onhan myös semmoinen ilmainen ilmoituskanava kuin Findit.fi on nopea ilmoitusten ja kuvien laitto,näkyvät heti ja tarkastusessa menee muutamia sekuntteja. Kahden viikon välin tyhjenee jos ei uusi ilmoitusta.
        Erittäin hyvä ilmoituskanava jota itsekkin käytän, saa ilmoituksen Suomeksi tai Ruotsiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä asiaa ja vieläkin hunommaksi on Tori.fi toiminta mennyt nyt 2020. Aivan mielivaltaista ja huonoa palvelua. Kaiken lisäksi nykyään edellämainittu kauppapaikka on pilaantunut maksullisten palveluidensa takia, Tori.fi on tullut todella ahneeksi ja palvelu erittäin hunoa!

        Miten ihmeessä saan yhteyttä Torin asiakaspalveluun,yrittänyt ole kymmeniä,kymmeniä kertoja,turhaan vastausta ei ole tullut! Mikä avuksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ollut Tori.Fi asiakas heti alusta asti eikä koskaan ennen ollut mitään häiriöitä ellei nettiyhteydessä.
        Mutta tämän vuoden alusta asti ilmoitukset ei mene enää läpi ja jos valittaa joutuu kahden viikon karenssiin,olen ollut jo kolmesti ja viimeisin alkoi tänään.
        En ymmärrä mikä vuoden alusta muuttui Torissa ja huonoon suuntaan.
        Ilmoitan nykyisin findis.fi sivustoilla,on ilmainen ja ilmoitukset tulevat heti näkyviin ei menee tunti kausia niinkuin Torilla.
        Saatais vaan kaikki muuttamaan pois Tori.Fi:stä.

        Kyllä. En kertakaikkiaan saa laitettua niin etteivät hylkää. Tätä on nyt jonkin aikaa ollut. Eivätkä voi sanoa miksi ei kelpaa. Finditissä menee oitis. Alkaa mennä hermot ton puljun kanssa. Ilmeisesti eiväthalua asiakkaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä asiaa ja vieläkin hunommaksi on Tori.fi toiminta mennyt nyt 2020. Aivan mielivaltaista ja huonoa palvelua. Kaiken lisäksi nykyään edellämainittu kauppapaikka on pilaantunut maksullisten palveluidensa takia, Tori.fi on tullut todella ahneeksi ja palvelu erittäin hunoa!

        Allekirjoitan kaiken,mitä tori.fi.stä sanotaan negatiivisessa mielessä.
        Olen ollut torin käyttäjä vuosia ja yleensä homma pelannut.Tullut toki vastaan tilanteita,että joitakin ilmoituksia ei ole hyväksytty,mutta kun on laittanut kovasanaista ja faktaa tekstiä takaisin,niin mennyt läpi. Jotkut ilmoitukset,joista en itse ole ollut tietoinen,ettei niitä saa julkaista,on hylätty,joka ok. Sitten on näitä älyttömiä tapauksia,että laitat ilmoituksen,tulee hylky ja kohta se on kuitenkin julkaistu ilmoituksella,että LAITOIMME SEN OIKEAAN RYHMÄÄN. Voi herttinen,laita TORI sitä valikkoa niin laajaksi,että sieltä voi valita OIKEAN TUOTTEEN eikä joitakin epämääräisiä ryhmiä.
        On käsittämätöntä,että valitetaan huijareista,mutta tori ei tee mitään näiden kohdalla ja myydä voi vaikka paskaa monta kertaa.Rehellisen ilmoittajan julkaisusta joku saatanan kateellinen ilmoittaa,ja ilmoitus poistetaan ottamatta ensin yhteyttä ilmoittajaan ja antamaan tilaisuutta selvittää asiaa miten asia oikeasti on,eikä vain jonkun kateellisen/luulosairaan tietoihin perustuva ilmoitus.
        Ja sitten on todellakin se sairas joukko ihmisiä,jotka hoidattavat itseään torilla,laittamalla ihmisten ilmoituksiin mitä ihmeellisimpää paskanjauhantaa ja naljailua ja vittuilua.EIKÖ NÄITÄ JUURI PITÄISI POISTAA TORILTA??????
        Ja kyllä ihmisten tiedot tiedetään,koska sinne pitää kirjautua ja hankkia ainakin se nimimerkki.
        Tori on todellakin tällä hetekellä sellaisessa jamassa,että en aio laittaa ensimmäistäkään ilmoitusta sinne enää.Ei ole sen väärti,että on rehellinen,avoin ja ottanut asioista ensin selvää roppa kaupalla ennenkuin edes on uskaltanut julkaista jotakin,etää saa paskat silmille niin sairailta asiakkailta kuin epäpätevältä asiakaspalvelulta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä! Torin sivut huonontuneet. Ilmoitukset sikinsokin: jos haluat esim.ostaa kissan, on sivuilla sekaisin eläimet ja tarvikkeet. Eikö niillä ole eri osastot? Muutama vuosi sitten kaikki oli tiptop. Eikö kukaan valvo mitä sivuille kirjoitellaan???

        Hei. Täysin samaa mieltä. Kolmeen vuoteen ei ole enään toiminut, mielivaltaisesti estetään yksityisihmisten torin käyttöä. Kun kuvittelevat että ihmiset on ihan tyhmiä etteivät mukamas ymmärrä että kiusaavat ihmisiä mielivaltaisesti. Asiakaspalvelu. SITÄ EI OLE. Jos itse olisin töissä niin palvelisin ihmisiä en tahallisesti kiusaisi.

        Tori.fi on muuttumassa pikkuhiljaa maksulliseksi,kun normaali-ilmoitus hylätään vaikka on poistettu entiset ja on muokannut ilmoitusta ei kelpaa, mutta kun maksat sen 4 euroa niin ilmoitus tulee aika nopeasti näkyviin ja vaikka olis viikon tai kahden karenssissa niin raha ja ilmoitus kelpaa.
        Kannattaisi ihmisten siirtyä tuonne Findit.fi sivustoille on ilmainen ja nopea,ilmoitus tulee välittömästi näkyviin ja kuvat on nopea laittaa.
        Hylätään Tori ihan kokonaan ja odotetaan että jotakin järkeä tulee Torin sivuille

        Torissa ei voi uudistaa ilmoitustaan enää ilman maksua! Jopa sen jälkeen, kun ilmoitus vanhenee (1-2 kk), joutuu maksamaan että saa ilmoituksen taas etusivulle. Muussa tapauksessa se ilmestyy jälleen sille sivulle, jossa se oli vanhentuessaan.

        Tämä tarkoittaa sitä, että kukaan ei katso ilmoitustasi, kun se yhden päivän jälkeen seilaa jossain sivulla 238. Euron tavaraa on vähän hankalaa siirtää etusivulle kahden euron hintaan. Ajavatko he tarkoituksella toimintaa alas?

        Valvoja kyttää, ettet pysty laittamaan jo ennestään myynnissä ollutta tavaraa myyntiin, vaikka olisit uudistanut kuvan ja tekstin. Käyttääkö tätä sivustoa joku tosissaan?

        Olet aivan oikeassa Torin toiminnan suhteen,harmittaa kun oli alunperin kaikenpuolin ilmainen ilmoitus kanava mutta ahneus on iskenyt.
        Ilmoittaminen on tosi hankalaa ja jos kyselee syytä ilmoitusten hylkäykseen joutuu viikon tai kahden karenssiin mutta kun maksaa 4 euroa saat ilmoituksen näkyviin vaikka on karenssi.
        Aika kieroa toimintaa,mennyt vuoden aikaan huonompaan suuntaan koko ajan.
        Kannattaa kokeilla ilmoittaa Findit.fi ilmoitus kanavaa, on ilmainen ja nopea.

        Samaa mieltä: tori.fi on täysin turhake, pelkkä ameba, yksisoluinen valejalka, joka kaikissa vaiheissa tekee kaikkensa höynäyttääkseen asiakkaitaan - heidän kaikki toimintansa menee brutaalisti alle torin arvojen! Torin henkilöstö super-hyperAHNEITA asiakkaiden kuppareita, limaitiöitä, jotka liimautuvat näennäisillä ilmaisilmoitus-täkyillään asikkaidensa hyväuskoisuuteen vain saadakseen kupattavakseen valta-ahneuden syöväreihinsä suunnattomasti rahaa! Moisten nilviäisten paikka on lähinnä kaatopaikalla, joka sekin itkee häpeästä, joutuessaan tuollaisen roskajoukon mädännyttäväksi.
        LOPETTAKAA KOKO MIELENLUMEELLINEN TORIPAIKKANNE HETI TARPEETTOMANA TURHAKKEENA! MUUTTAKAA SEN NIMI: turhake.vale/abeba, niin painiskelette siten omassa mutasarjassanne, jonne eittämättä kuulutte!
        Nm. "Tori.fi mätäpaiseeseen kyllästynyt"

        Minä olen ollut kahden viikon karenssissa jo useamman kerran, vaikka olen julkaisuut ilmoitukseksia vain 3kpl. Päädyin sitten tekemään uuden tilin, jolla olisin laittnut nuo 3 tavaraa myyntiin. Tori sitten poisti kokonaan uuden tilini, vaikka kuvat ja ilmoitustekstit olivat eri, kuin vanhassa. Hitonmoista kyttäystä! Eikö normi ihminen saa myydä alle 5e tavaroita ilman että niille pitäisi ottaa 4e nosto? Tori on mennyt todella ala arvoiseksi.

        Tänään tein findit tilin, jopas julkaisee nopeasti ilmoitukset ja vaikuttaisi olevan kaikinpuolin parempi kuin tori. Ei tule ihme syitä, ettei julkaisua voisi muka julkaista. Heipa hei, tori, jääköön se paska sovellus kokonaan pois.

        Vaihtakaa findit sovellukseen, jos teitä kohdellaan kaltoin torissa. Lähipiirissä on ollut kaksi, jotka ovat lähtenedt myös torista kokonaan.

        On surullista huomata, että raha menee ihmisten edelle. Miksi tori on tehnyt sovelluksen, jos sitä voi vain ne käyttää jotk maksavat?

        T. Toriin vittuuntunut

        Monasti olen itsekkin ollut Tori:fi:ssä karenssissa,sen jälkeen menee ilmoitukset vähän aikaa läpi mutta muuttuvat sitten maksulliseksi.
        Findit on nopea laittaa ilmoitus muuta vielä turhan vähän ihmiset sitä käyttää.
        On nopea toimintaa siellä ja päivittivät koko Findinksen sivustot .
        Toivotaan että Tori kuihtuu pois jos maksullisuus jatkuu joka ei ollut ailkuperäinen tarkoitus.
        Joku kun osais laittaa uuden mielipide sivuston, jonne vois kirjoittaa Torin toiminasta ja sen epäkohdista asiakkaita kohtaan.

        Mikä tämä Schibsted tili,ei pääse edes kirjautumaan sisälle enää tori:fi:n,joku pohjoismainen konserni,täytyy lopettaa koko tori.fi:n käyttö,taitaa mennä enemmän maksulliseen suuntaan ja ihmisten syynäämiseen.

        juuu ,sama vika täällä ,,pitää yrittää ottaa koko rekisteröinti pois ,,ihan paska sivusto nykyään ,,pitänee seurata tiliotteita ,,etteivät ryövää

      • Hyvintoimii kirjoitti:

        Mitä ihmettä? Itse olen myynyt vuoden verran ja aina satakunta ilmoitusta kerralla. Yhden tai kaksi kertaa on ilmoitus jätetty julkaisematta ja kerran oli vahingossa mennyt hylkyyn. Uusin ja läpi meni. Ihan asiallista palvelua, olen kiitellytkin ja antanut kehitysideoita. Nykyään ilmoitukset julkaistaan vieläpä pikavauhtia, jopa parin minuutin sisällä. Häkellyttävän nopeaa.

        Ei ole totta, oletko torin työntekijä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten ihmeessä saan yhteyttä Torin asiakaspalveluun,yrittänyt ole kymmeniä,kymmeniä kertoja,turhaan vastausta ei ole tullut! Mikä avuksi

        Sama juttu,ei pääse millään .Väittävät, että hinnassa on ylimääräisiä merkkejä niin käsitä kun on vain hinta😲

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan myös semmoinen ilmainen ilmoituskanava kuin Findit.fi on nopea ilmoitusten ja kuvien laitto,näkyvät heti ja tarkastusessa menee muutamia sekuntteja. Kahden viikon välin tyhjenee jos ei uusi ilmoitusta.
        Erittäin hyvä ilmoituskanava jota itsekkin käytän, saa ilmoituksen Suomeksi tai Ruotsiksi.

        Tori on tekemässä itsemurhaa, kun sinne ei pääse. Vanhoilla tunnuksilla ei pääse, että mitähän on tapahtunut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monasti olen itsekkin ollut Tori:fi:ssä karenssissa,sen jälkeen menee ilmoitukset vähän aikaa läpi mutta muuttuvat sitten maksulliseksi.
        Findit on nopea laittaa ilmoitus muuta vielä turhan vähän ihmiset sitä käyttää.
        On nopea toimintaa siellä ja päivittivät koko Findinksen sivustot .
        Toivotaan että Tori kuihtuu pois jos maksullisuus jatkuu joka ei ollut ailkuperäinen tarkoitus.
        Joku kun osais laittaa uuden mielipide sivuston, jonne vois kirjoittaa Torin toiminasta ja sen epäkohdista asiakkaita kohtaan.

        "Joku kun osais laittaa uuden mielipide sivuston, jonne vois kirjoittaa Torin toiminasta"
        YouTubeen moni tekee itselleen kanavan ja julkaisee sinne mielipiteensä videon muodossa. Videon tekoonhan ei tarvita, kuin älypuhelin ja siihen nettiyhetys videon siirtämiseksi YouTubeen. Sitten vaan odottamaan, että muutama samanmielinen löytää videon, jonka jälkeen YouTube alkaa suosittelemaan videota laajemminkin. Olette varmaan kuulleet siitä, miten kiinnostavat videot kerää näyttökertoja huimasti. Ja video on se, mitä ihmiset mielellään katselee ja kuuntelee - ja kommentoi. Mitä enemmän katseluja, peukkuja ja kommentteja - sitä enemmän alusta sitä suosittelee. Jos hyvin käy, saat tuhannen tilaajan jälkeen mainostulojakin, mutta silloin yleensä kaivataan aktiivisuutta uudien videoiden julkaisemisessa. Mutta ainahan löytyy muutakin, kuin tori.fi josta tehdä asiaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monasti olen itsekkin ollut Tori:fi:ssä karenssissa,sen jälkeen menee ilmoitukset vähän aikaa läpi mutta muuttuvat sitten maksulliseksi.
        Findit on nopea laittaa ilmoitus muuta vielä turhan vähän ihmiset sitä käyttää.
        On nopea toimintaa siellä ja päivittivät koko Findinksen sivustot .
        Toivotaan että Tori kuihtuu pois jos maksullisuus jatkuu joka ei ollut ailkuperäinen tarkoitus.
        Joku kun osais laittaa uuden mielipide sivuston, jonne vois kirjoittaa Torin toiminasta ja sen epäkohdista asiakkaita kohtaan.

        "Joku kun osais laittaa uuden mielipide sivuston, jonne vois kirjoittaa Torin toiminasta"
        YouTubeen moni tekee itselleen kanavan ja julkaisee sinne mielipiteensä videon muodossa. Videon tekoonhan ei tarvita, kuin älypuhelin ja siihen nettiyhetys videon siirtämiseksi YouTubeen. Sitten vaan odottamaan, että muutama samanmielinen löytää videon, jonka jälkeen YouTube alkaa suosittelemaan videota laajemminkin. Olette varmaan kuulleet siitä, miten kiinnostavat videot kerää näyttökertoja huimasti. Ja video on se, mitä ihmiset mielellään katselee ja kuuntelee - ja kommentoi. Mitä enemmän katseluja, peukkuja ja kommentteja - sitä enemmän alusta sitä suosittelee. Jos hyvin käy, saat tuhannen tilaajan jälkeen mainostulojakin, mutta silloin yleensä kaivataan aktiivisuutta uudien videoiden julkaisemisessa. Mutta ainahan löytyy muutakin, kuin tori.fi josta tehdä asiaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä asiaa ja vieläkin hunommaksi on Tori.fi toiminta mennyt nyt 2020. Aivan mielivaltaista ja huonoa palvelua. Kaiken lisäksi nykyään edellämainittu kauppapaikka on pilaantunut maksullisten palveluidensa takia, Tori.fi on tullut todella ahneeksi ja palvelu erittäin hunoa!

        Okkei? Mitään em. vastoinkäymisiä ei ole tullut kohdalleni, vaikka yli 10 v. ajan myynyt ( ja harvoin ostanutkin)!! Ja tuotetuki / asiakaspalvelu ollut loistavaa! Tietty, mainostajat ärsyttävät, mutta ohitan ne..
        Eläköön tori fi kaikessa helppoudessaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysin samaa mieltä ,, surkeista surkein asiakaspalvelu , miten ihmeessä moinen säälittävä huutokauppa voi olla pystyssä

        Aha? Ihan päinvastaiset kokemukset itselläni ja jo yli 10 v. ajalta. Outoa....mistähän tämä voisi kohdallasi johtua?

      • Anonyymi
        Atso1957 kirjoitti:

        Ei ole totta, oletko torin työntekijä

        Yes ! Asiaa! Ihan samat kokemukset - enkä todellakaan ole muuta kuin myyjä/antaja/ostaja tori fi ssä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä asiaa ja vieläkin hunommaksi on Tori.fi toiminta mennyt nyt 2020. Aivan mielivaltaista ja huonoa palvelua. Kaiken lisäksi nykyään edellämainittu kauppapaikka on pilaantunut maksullisten palveluidensa takia, Tori.fi on tullut todella ahneeksi ja palvelu erittäin hunoa!

        Kamalaa palvelua. Menkää kaikki nettimarkkinat sivuille. Boikottiin koko hemmetin Tori.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tori on tekemässä itsemurhaa, kun sinne ei pääse. Vanhoilla tunnuksilla ei pääse, että mitähän on tapahtunut?

        Tuommoinen Schibsted hänksättää joka käänteessä. Ei edes myyjälle viestiä laittaa.
        Tosi kummallinen tuommoinen utelee kaiken mailman tunnuksia ja salasanoja. Olen luonut satoja mutta mikään ei kelpaa. Sain neuvon että kirjaudu torin ja poistu sieltä niin kaikki on taas kunnossa. Miten voi kirjautua kun en edes pääse sinne. No tuli uusi viesti että kirjaudu ulos ja sitten uudelleen. Miten voin kirjautua ulos kun olen jo ulkona.
        Onko tuo muuttunut jollain lailla pöpilän touhuksi.
        Olkoon, ostan kaupasta. Miksi moisen kanssa vääntää , kun jonkun tuotteen tilaa sieltä niin maksu lähtee eikä tavaraa tule. Kävin pankissa kysymässä tilinumeroa että voitteko tarkistaa onko nimi oikein. Ei laki kieltää tietojen antamisen. Tämä touhu alkaa olemaan helvetistä kotoisin. Yritin myös ostaa postiennakolla. Niin kaveri sanoi että ei hän viitsi postiin lähteä. Eli hän olisi rahat ottanut ja tuote ri olisi koskaan lähtenyt. Kaveri on myynyt kyseistä kännykkää vuodesta 2011 lähtien olin varmaan 160 000 tuhannes kun olisi saman kännykän ostanut. Kysyin asiaa mitä voi tehdä niin vastaus oli että summa on niin pieni että ei mitään. Pieni joo minulle mutta huijari on netonnut 3,2 miljoonaa myymällä samaa kännykkää. Ajelee teslalla. Mutta ei omalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kamalaa palvelua. Menkää kaikki nettimarkkinat sivuille. Boikottiin koko hemmetin Tori.

        Minun ilmoitus on nyt odottanut hyväksyntää yli vuorokauden, torin toiminta on täysin mielivaltaista, mitään asiakaspalvelua siellä ei ole ja samat säännöt ei koske kaikkia ilmoittajia, tori.fi ei mitään tietoa tasa-arvosta, ei mitään tietoa yhdenvertaisuudesta. Tuoteväärennösten, alkoholin, tupakan myynti sallitaan jatkuvasti, samoin laittomien teräaseiden myynti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä asiaa ja vieläkin hunommaksi on Tori.fi toiminta mennyt nyt 2020. Aivan mielivaltaista ja huonoa palvelua. Kaiken lisäksi nykyään edellämainittu kauppapaikka on pilaantunut maksullisten palveluidensa takia, Tori.fi on tullut todella ahneeksi ja palvelu erittäin hunoa!

        Samaa mieltä, tori meni pilalle viimeistään kun se myytiin sille Shitsted systeemille. En pääse viesteihini, pomppaa ulos kesken ilmoituksen laittamisen, asiakaspalvelu ei vastaa, hörhömagneetti ja kaikenlaisten huijarien, turhanpäiväisten kyselijöiden ym roskaväen puoleensa vetävä sivusto, joskin se reiluuden nimissä ei ole torin itsensä syy. Silti, muitakin sivustoja on ja suosittelen siirtymistä niihin. Schibsted-konsernia kiinnostaa tietenkin vain tulos, kuten mainostuotot ja maksulliset yrityspalvelut tältä jo vakiintuneelta sivustolta jota koko urpo-Suomi taplaa. Silloin ei yksityistä maksutonta ilmoittelijaa kait tarvii paljon huomioida.

      • Anonyymi
        Hyvintoimii kirjoitti:

        Mitä ihmettä? Itse olen myynyt vuoden verran ja aina satakunta ilmoitusta kerralla. Yhden tai kaksi kertaa on ilmoitus jätetty julkaisematta ja kerran oli vahingossa mennyt hylkyyn. Uusin ja läpi meni. Ihan asiallista palvelua, olen kiitellytkin ja antanut kehitysideoita. Nykyään ilmoitukset julkaistaan vieläpä pikavauhtia, jopa parin minuutin sisällä. Häkellyttävän nopeaa.

        Hyvät sulle. Yritin julkaista ja tekstinä oli huonekalun kuvailu ja hinta. ”Ei voi julkaista, koska vanha ilmoitus on vielä olemassa”. Mikä ilmoitus? Ei ole mitään vanhaa ilmoitusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama täällä. Jouduin karanteeniin aivan syyttä, ja hyvä jos joka toinen ilmoitus menee läpi ilman valittamista.

        Sama täällä. Torissa ei suostuta enää julkaisemaan ilmaismainoksia( huonompi näkyvyys kuin maksullisilla) mitään ellei maksa niitä 4 euron välimaksuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten ihmeessä saan yhteyttä Torin asiakaspalveluun,yrittänyt ole kymmeniä,kymmeniä kertoja,turhaan vastausta ei ole tullut! Mikä avuksi

        Ei niillä ole mitään asiakaspalvelua. Olen itsekkin yrittänyt saada myynti-ilmoitusta läpi, mutta näyttäisi siltä, että koko Tori.fi on luhistumassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aha? Ihan päinvastaiset kokemukset itselläni ja jo yli 10 v. ajalta. Outoa....mistähän tämä voisi kohdallasi johtua?

        Pelkkä trolli, eli don't worry. Oikeaa asiaa tulee myöhemmin, stay tuned.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä asiaa ja vieläkin hunommaksi on Tori.fi toiminta mennyt nyt 2020. Aivan mielivaltaista ja huonoa palvelua. Kaiken lisäksi nykyään edellämainittu kauppapaikka on pilaantunut maksullisten palveluidensa takia, Tori.fi on tullut todella ahneeksi ja palvelu erittäin hunoa!

        Joudun itsekin nyt kommentimaan tuota tori ntoimintaa. Vuoden alkuun toimi erittäin hyvin ja loistava kauppapaikka. Vain muutama yllätys silloin tällöin mutta viat korjattiin. Kauppa kävi eli ylimääräiset "tuparomut" sai piankin myytä ja ostajat asiallisia. Tuli joku "sipstedi". Sen jälkeen bannia lähes joka ilmoituksesta ja viimein mikään ei kelpaa. Nyt viimeisin kun yritin ostaa ainoastaan ja vain auton peräkärryä. Muita ilmoituksia ei ole ollut ainakaan 2 kuukauteen. EI KELPAA. EI OLE tori sääntäjen mukainen! Miten muka ei ole, kun ilmoitusta ei pienemmällä tekstillä voi laittaa ."Ostetaan henkilöauton halpa peräkärry." Ei edes kuvaa, kun mistä laitan, kun olen sitä ostamassa! Eikä kuvaa ole ainakaan ennen ostotapahtumassa vaadittu. En keksi mikä vialla ja mitään ei vastata. Pitäköön siis tori tunkkinsa tästä lähin. On niitä muitakin kauppapaikkoja!

        PS: Parilla kaverillani myös banni päällä. Yksi kokeii uusia ilmoituksen maksulla - Heti kelpasi! Muuten ei... Aivan ilmiselvää rahastusta! Jos on banni päällä, niin ei pitäisi silloin rahankaan kelvata! Mikä se sellainen banni on josta rahalla selviää...?!? mutta muutoin on laiton ilmoitus....

      • Anonyymi

        Just näin ne meitä valkolaisia kohtelee eli joku uusi maailmanjärjestys on meneillään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä asiaa ja vieläkin hunommaksi on Tori.fi toiminta mennyt nyt 2020. Aivan mielivaltaista ja huonoa palvelua. Kaiken lisäksi nykyään edellämainittu kauppapaikka on pilaantunut maksullisten palveluidensa takia, Tori.fi on tullut todella ahneeksi ja palvelu erittäin hunoa!

        juuri näin on käynyt!

      • Anonyymi
        Hyvintoimii kirjoitti:

        Mitä ihmettä? Itse olen myynyt vuoden verran ja aina satakunta ilmoitusta kerralla. Yhden tai kaksi kertaa on ilmoitus jätetty julkaisematta ja kerran oli vahingossa mennyt hylkyyn. Uusin ja läpi meni. Ihan asiallista palvelua, olen kiitellytkin ja antanut kehitysideoita. Nykyään ilmoitukset julkaistaan vieläpä pikavauhtia, jopa parin minuutin sisällä. Häkellyttävän nopeaa.

        No, hyvä Sinulle!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei. Täysin samaa mieltä. Kolmeen vuoteen ei ole enään toiminut, mielivaltaisesti estetään yksityisihmisten torin käyttöä. Kun kuvittelevat että ihmiset on ihan tyhmiä etteivät mukamas ymmärrä että kiusaavat ihmisiä mielivaltaisesti. Asiakaspalvelu. SITÄ EI OLE. Jos itse olisin töissä niin palvelisin ihmisiä en tahallisesti kiusaisi.

        Ovat poistaneet jo kolmesti maksetun ilmoituksen, ihan keksimällä jotain vikaa,ensin laitettiin ilmoitus ja hups poistettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ovat poistaneet jo kolmesti maksetun ilmoituksen, ihan keksimällä jotain vikaa,ensin laitettiin ilmoitus ja hups poistettu.

        En voi lähettää toritililtäni viestejä muille ilmoittajille.Ilmoitin tästä torin asiakaspalveluun ja Helka vastasi, oletko yrittänyt luoda toritilin, pitää olla kirjautunut tilille jotta voi lähettää viestin.Siin mitä ihmettä, ilmeisesti lukutaito tai luetun ymmärtäminen puuttuu.

        Torin säännöt ei koske kaikkia ilmoittajia, on monta ilmoittajaa jolla on useita samoja ilmoituksia eri osastoilla.Mitä järkeä on yleensä jossain osastoissa kun tori ei saa mitään oikealle osastolle?
        Alkoholi, tuoteväärennökset on kielletty mutta kuitenkin niitä hyväksytään jatkuvasti.

      • Anonyymi

        Minusta olisi hyvä että sieltä saisi estettyä turhanpäiväiset kyseenalaistamisen/neuvonannon. Viestiä tulee aivan turhista asioista vaikka ostajan kuuluu ostaa tai sitten ei osta. Jos myyn jotain niin varmasti tiedän mitä myyn. Sitten on nää valittajat, jotka valittaa siitä että myyt jotain. Voi luoja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä asiaa ja vieläkin hunommaksi on Tori.fi toiminta mennyt nyt 2020. Aivan mielivaltaista ja huonoa palvelua. Kaiken lisäksi nykyään edellämainittu kauppapaikka on pilaantunut maksullisten palveluidensa takia, Tori.fi on tullut todella ahneeksi ja palvelu erittäin hunoa!

        Tori sulkee tilisi,jos laitat kalliin tuotteen myyntiin,varoittamatta!Hankaluus tulee siitä,että sinulla voi olla muita kauppoja kesken,joku jo maksanut.Sitten sinä vain katosta linjoilla,kun et pääse kirjautumaan.Seuraavakso saat poliisilta soiton pahimmassa tapauksessa.Torin aspa vastaa viiveellä,avaavat tilisi 24h , että saat kauppasi päätökseen,kun lähetät viestiä,kukaan ei vastaa mitään?!lukee vaan "nähty"Teen testin ja laitan kaverin tori ilmoitukseen viestin,ei mene perille!Ihme touhua, onneksi sain ostajien puhelinnumerot selville.Varokaa tuota paikkaa.

      • Anonyymi

        Huhhuh. Ihan hyvin se minulla ainakin on toiminut. Sitä paitsi miksi sinä HUUDAT?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä asiaa ja vieläkin hunommaksi on Tori.fi toiminta mennyt nyt 2020. Aivan mielivaltaista ja huonoa palvelua. Kaiken lisäksi nykyään edellämainittu kauppapaikka on pilaantunut maksullisten palveluidensa takia, Tori.fi on tullut todella ahneeksi ja palvelu erittäin hunoa!

        Mikä ihmeen maksullinen palvelu? Itse en ole maksanut yhtään mistään muusta kuin siitä, että olen ostanut tuotteen ja postituksen siltä myyjältä. Olet nyt eksynyt tai erehtynyt. Tori.fi ei rahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ollut Tori.Fi asiakas heti alusta asti eikä koskaan ennen ollut mitään häiriöitä ellei nettiyhteydessä.
        Mutta tämän vuoden alusta asti ilmoitukset ei mene enää läpi ja jos valittaa joutuu kahden viikon karenssiin,olen ollut jo kolmesti ja viimeisin alkoi tänään.
        En ymmärrä mikä vuoden alusta muuttui Torissa ja huonoon suuntaan.
        Ilmoitan nykyisin findis.fi sivustoilla,on ilmainen ja ilmoitukset tulevat heti näkyviin ei menee tunti kausia niinkuin Torilla.
        Saatais vaan kaikki muuttamaan pois Tori.Fi:stä.

        En muuta, enkä edes tiedä mikä tuo tuollainen findi on.

        Mutta hyvä, että joku tietää. Jatka sinä siellä omallasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama täällä. Jouduin karanteeniin aivan syyttä, ja hyvä jos joka toinen ilmoitus menee läpi ilman valittamista.

        Karanteeniin? Taidat olla joku rosmo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten ihmeessä saan yhteyttä Torin asiakaspalveluun,yrittänyt ole kymmeniä,kymmeniä kertoja,turhaan vastausta ei ole tullut! Mikä avuksi

        Minä olen laittanut sinne monta kertaa viestiä, ja minulla on kyllä ihan asiallisesti vastattu. Ei ole ollut ongelmia. Siellähän ne yhteystiedot on sivustolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Allekirjoitan kaiken,mitä tori.fi.stä sanotaan negatiivisessa mielessä.
        Olen ollut torin käyttäjä vuosia ja yleensä homma pelannut.Tullut toki vastaan tilanteita,että joitakin ilmoituksia ei ole hyväksytty,mutta kun on laittanut kovasanaista ja faktaa tekstiä takaisin,niin mennyt läpi. Jotkut ilmoitukset,joista en itse ole ollut tietoinen,ettei niitä saa julkaista,on hylätty,joka ok. Sitten on näitä älyttömiä tapauksia,että laitat ilmoituksen,tulee hylky ja kohta se on kuitenkin julkaistu ilmoituksella,että LAITOIMME SEN OIKEAAN RYHMÄÄN. Voi herttinen,laita TORI sitä valikkoa niin laajaksi,että sieltä voi valita OIKEAN TUOTTEEN eikä joitakin epämääräisiä ryhmiä.
        On käsittämätöntä,että valitetaan huijareista,mutta tori ei tee mitään näiden kohdalla ja myydä voi vaikka paskaa monta kertaa.Rehellisen ilmoittajan julkaisusta joku saatanan kateellinen ilmoittaa,ja ilmoitus poistetaan ottamatta ensin yhteyttä ilmoittajaan ja antamaan tilaisuutta selvittää asiaa miten asia oikeasti on,eikä vain jonkun kateellisen/luulosairaan tietoihin perustuva ilmoitus.
        Ja sitten on todellakin se sairas joukko ihmisiä,jotka hoidattavat itseään torilla,laittamalla ihmisten ilmoituksiin mitä ihmeellisimpää paskanjauhantaa ja naljailua ja vittuilua.EIKÖ NÄITÄ JUURI PITÄISI POISTAA TORILTA??????
        Ja kyllä ihmisten tiedot tiedetään,koska sinne pitää kirjautua ja hankkia ainakin se nimimerkki.
        Tori on todellakin tällä hetekellä sellaisessa jamassa,että en aio laittaa ensimmäistäkään ilmoitusta sinne enää.Ei ole sen väärti,että on rehellinen,avoin ja ottanut asioista ensin selvää roppa kaupalla ennenkuin edes on uskaltanut julkaista jotakin,etää saa paskat silmille niin sairailta asiakkailta kuin epäpätevältä asiakaspalvelulta.

        Voithan sinä itse poistaa ne paskan jauhannat. Eihän sillä torin asiakaspalvelulla ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä sinä viesteilet muitten kanssa. Poista ne viestit. Yksinkertaista. Älä jää jumiin vaan lista ja estä se tyyppi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tori.fi on muuttumassa pikkuhiljaa maksulliseksi,kun normaali-ilmoitus hylätään vaikka on poistettu entiset ja on muokannut ilmoitusta ei kelpaa, mutta kun maksat sen 4 euroa niin ilmoitus tulee aika nopeasti näkyviin ja vaikka olis viikon tai kahden karenssissa niin raha ja ilmoitus kelpaa.
        Kannattaisi ihmisten siirtyä tuonne Findit.fi sivustoille on ilmainen ja nopea,ilmoitus tulee välittömästi näkyviin ja kuvat on nopea laittaa.
        Hylätään Tori ihan kokonaan ja odotetaan että jotakin järkeä tulee Torin sivuille

        Mistä sinä oikein puhut? Tee ilmoitus oikein. Ei se mitään maksa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Torissa ei voi uudistaa ilmoitustaan enää ilman maksua! Jopa sen jälkeen, kun ilmoitus vanhenee (1-2 kk), joutuu maksamaan että saa ilmoituksen taas etusivulle. Muussa tapauksessa se ilmestyy jälleen sille sivulle, jossa se oli vanhentuessaan.

        Tämä tarkoittaa sitä, että kukaan ei katso ilmoitustasi, kun se yhden päivän jälkeen seilaa jossain sivulla 238. Euron tavaraa on vähän hankalaa siirtää etusivulle kahden euron hintaan. Ajavatko he tarkoituksella toimintaa alas?

        Valvoja kyttää, ettet pysty laittamaan jo ennestään myynnissä ollutta tavaraa myyntiin, vaikka olisit uudistanut kuvan ja tekstin. Käyttääkö tätä sivustoa joku tosissaan?

        Kuulostaapa kummalliselta. Ei minua ainakaan kukaan siellä kyttäile. Osaan kyllä ottaa uudet kuvatkin, tarpeen tullen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet aivan oikeassa Torin toiminnan suhteen,harmittaa kun oli alunperin kaikenpuolin ilmainen ilmoitus kanava mutta ahneus on iskenyt.
        Ilmoittaminen on tosi hankalaa ja jos kyselee syytä ilmoitusten hylkäykseen joutuu viikon tai kahden karenssiin mutta kun maksaa 4 euroa saat ilmoituksen näkyviin vaikka on karenssi.
        Aika kieroa toimintaa,mennyt vuoden aikaan huonompaan suuntaan koko ajan.
        Kannattaa kokeilla ilmoittaa Findit.fi ilmoitus kanavaa, on ilmainen ja nopea.

        Kieroa?👀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä: tori.fi on täysin turhake, pelkkä ameba, yksisoluinen valejalka, joka kaikissa vaiheissa tekee kaikkensa höynäyttääkseen asiakkaitaan - heidän kaikki toimintansa menee brutaalisti alle torin arvojen! Torin henkilöstö super-hyperAHNEITA asiakkaiden kuppareita, limaitiöitä, jotka liimautuvat näennäisillä ilmaisilmoitus-täkyillään asikkaidensa hyväuskoisuuteen vain saadakseen kupattavakseen valta-ahneuden syöväreihinsä suunnattomasti rahaa! Moisten nilviäisten paikka on lähinnä kaatopaikalla, joka sekin itkee häpeästä, joutuessaan tuollaisen roskajoukon mädännyttäväksi.
        LOPETTAKAA KOKO MIELENLUMEELLINEN TORIPAIKKANNE HETI TARPEETTOMANA TURHAKKEENA! MUUTTAKAA SEN NIMI: turhake.vale/abeba, niin painiskelette siten omassa mutasarjassanne, jonne eittämättä kuulutte!
        Nm. "Tori.fi mätäpaiseeseen kyllästynyt"

        Kuka kumma sinua pakottaa siellä pyörimään? Olet tyytyväinen siellä missä olet. Hyvä niin. Ei ihmiset nykyään osta käytettyä, tätä roinaa meillä on jo niin hirveän paljon joka paikassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen ollut kahden viikon karenssissa jo useamman kerran, vaikka olen julkaisuut ilmoitukseksia vain 3kpl. Päädyin sitten tekemään uuden tilin, jolla olisin laittnut nuo 3 tavaraa myyntiin. Tori sitten poisti kokonaan uuden tilini, vaikka kuvat ja ilmoitustekstit olivat eri, kuin vanhassa. Hitonmoista kyttäystä! Eikö normi ihminen saa myydä alle 5e tavaroita ilman että niille pitäisi ottaa 4e nosto? Tori on mennyt todella ala arvoiseksi.

        Tänään tein findit tilin, jopas julkaisee nopeasti ilmoitukset ja vaikuttaisi olevan kaikinpuolin parempi kuin tori. Ei tule ihme syitä, ettei julkaisua voisi muka julkaista. Heipa hei, tori, jääköön se paska sovellus kokonaan pois.

        Vaihtakaa findit sovellukseen, jos teitä kohdellaan kaltoin torissa. Lähipiirissä on ollut kaksi, jotka ovat lähtenedt myös torista kokonaan.

        On surullista huomata, että raha menee ihmisten edelle. Miksi tori on tehnyt sovelluksen, jos sitä voi vain ne käyttää jotk maksavat?

        T. Toriin vittuuntunut

        Karenssilainen 🤗onneksi olkoon. Ihmettelen- kummallista.

        Karenssiin ilmoituksen takia? Täytyy olla tosi huono ilmoitus tai tosi asiaton.

      • Anonyymi

        Tori on nykyään aivan pas.a.
        En suosittele missään tapauksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä! Torin sivut huonontuneet. Ilmoitukset sikinsokin: jos haluat esim.ostaa kissan, on sivuilla sekaisin eläimet ja tarvikkeet. Eikö niillä ole eri osastot? Muutama vuosi sitten kaikki oli tiptop. Eikö kukaan valvo mitä sivuille kirjoitellaan???

        Ja tuoteväärennöksiä, alkoholia ja tupakkaa hyväksytään jatkuvasti myyntiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tuoteväärennöksiä, alkoholia ja tupakkaa hyväksytään jatkuvasti myyntiin.

        Mutta käsiraudat, niitä ei saa myydä?
        Ilmoitukseni hylätty useita kertoja, maininta vaarallinen esine, laiton ynnä muuta.
        Kuitenkin niitä on siellä ollut, on edelleen myynnissä.Tämä vaan todistaa sen että toiminta on aivan mielivaltaista, kaikkia ilmoittajia ei koske samat säännöt.Viinipullo on kuitenkin hyväksytty myyntiin, alkoholi hyväksytään, käsiraudat ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tuoteväärennöksiä, alkoholia ja tupakkaa hyväksytään jatkuvasti myyntiin.

        Se on aivan totta, tuoteväärennöksiä hyväksytään erittäin runsaasti.Myös alkoholin, tupakan myynti ilmoituksia on usein ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen ollut kahden viikon karenssissa jo useamman kerran, vaikka olen julkaisuut ilmoitukseksia vain 3kpl. Päädyin sitten tekemään uuden tilin, jolla olisin laittnut nuo 3 tavaraa myyntiin. Tori sitten poisti kokonaan uuden tilini, vaikka kuvat ja ilmoitustekstit olivat eri, kuin vanhassa. Hitonmoista kyttäystä! Eikö normi ihminen saa myydä alle 5e tavaroita ilman että niille pitäisi ottaa 4e nosto? Tori on mennyt todella ala arvoiseksi.

        Tänään tein findit tilin, jopas julkaisee nopeasti ilmoitukset ja vaikuttaisi olevan kaikinpuolin parempi kuin tori. Ei tule ihme syitä, ettei julkaisua voisi muka julkaista. Heipa hei, tori, jääköön se paska sovellus kokonaan pois.

        Vaihtakaa findit sovellukseen, jos teitä kohdellaan kaltoin torissa. Lähipiirissä on ollut kaksi, jotka ovat lähtenedt myös torista kokonaan.

        On surullista huomata, että raha menee ihmisten edelle. Miksi tori on tehnyt sovelluksen, jos sitä voi vain ne käyttää jotk maksavat?

        T. Toriin vittuuntunut

        Tori on suojatyöpaikka, kukaan ei osaa siellä mitään, kukaan ei tajua mitään, kukaan ei vastaa mistään, tuoteväärennöksiä hyväksytään koko ajan samoin ilmakivääreitä ynnä muita sääntöjen vastaisia sekä laittomia tuotteita kuten stilettejä, alkoholia ja tupakkaa.

    • Trpe

      Samoja kokemuksia minullakin, vaikeaa on saada hyväksyttävää ilmoitusta tehtyä.

      • suskio2

        Sama täällä hankalampaa saada tori.fi ilmoitus nettiin valvojien takia.tuo valvojien törkä käytös kyllä kyseiselle palvelulle käy kalliiksi pidemmän päälle kun kukaan ei enää viitsi kyseistä typerää tori.fi palvelua käyttää.no valvojat tekevät itselleen myös aivottomasti palveluksen ,kun karkottavat asiakkaat ,niin samalla pääsevät itse työttömäksi valvomaan itseään.

      • Anonyymi

        Hei vaan, olen myös Torin kiusaamisen uhri. Vaikka kuinka huolellisesti teet hyvän ilmoituksen ja laitat ammattimaiset kuvat, niin ilmoitus poistetaan yhtäkkiä. Vedoten syihin, mitkä eivät pidä paikkaansa. Mutta jos laitan saman tuotteen mieheni tilille myytäväksi, niin se saa olla. Eli Torissa kiusataan määrättyjä henkilöitä.

        Hei, käy lukemassa Torin uudet säännöt. Kaikki tullut maksulliseksi paitsi uusi ilmoitus jota aikaisemmin ei ole julkaistu. Tämä tullut voimaan elokuun 2020 lopussa. Huonosti ovat tätä "mainostaneet"!

    • eihuutonettiä

      Huutonetin rahastajat mustamaalaa..

      Olen ilmoittanut viimeisen vuoden aikan ainakin 30 kertaa, ja koskaan ei ole ollut mitään epäselvää ilmoituksissa.
      kyrsiihän se, kun kilpailija antaa ilmoittaa ilmaiseksi, kun taas huutonetisssä pitää maksaa lähes kaikesta.

      • lukutaito1

        Olen pari vuotta kehunut Toria, nyt kyllä tuli viikon sisään iso kasa pashaa. Näköjään Torissa vedetään täysin mielivaltaisella linjalla, eikä asiakaspalvelu vastaa ilmenneisiin ongelmiin tai virheisiin millään tavalla.

        Yritin viime viikolla myydä kahta eri lippua kahdessa eri maakunnassa. Minulla oli siis kaksi lippua ja laitoin ne yksittäin eri ilmoituksiin, lähtö- ja kohdemaakuntaan myytäväksi. Kolmena päivänä yritin tätä tehdä, käsittely kesti aamukuudesta iltapäivän viiteen asti, ja päätös oli aina negatiivinen. "Sääntöjen vastainen" ilman sen parempia perusteita.

        Lopulta lähtöpäivänä kuitenkin julkaisivatkin sitten KAKSI ilmoitusta KAHDESTA lipusta, ja vielä samaan maakuntaan. No tämähän se vasta ihmetystä ja kyselyitä aiheuttikin. No onnekseen onnistuivat hukkaamaan kolme myyntipäivää, ja viimeiseksi aamupäiväksi sitten sekoittivat pakan täysin, joten kaupat jäivät tekemättä.

        Asiakaspalveluun olen yrittänyt ottaa yhteyttä useaan otteeseen, ei vastausta. Raivostuttavinta oli se, että perjantaina tein ilmoitukseni kuudelta aamulla, jotta saisin ilmoituksen varmasti samana päivänä julkaistuksi. Meni koko päivä, välissä pelattiin vähän lätkää Olympialaisissa, sitten heti pelin jälkeen, iltapäivällä tuli kielteinen päätös. Odottelivat siis rauhassa, että omat vapaa-ajan harrastukset olivat ohi, sitten kävivät klikkaamassa kielteisen päätöksen.

        Mielivaltaista toimintaa, ilman pienintäkään järkeä tai palvelualttiutta.

        PASHAA. Olen tähän asti kehunut Toria, nyt käänsin kuppini. Pidän huolen siitä, että sana kulkee.

      • sus1

        Tässä esimerkkinä ilmoitukseni joka on ollut tori.fi sivuilla myynnissä .... ja hyväksytty etc nyt taasen olisin uusinut ilmoituksen mutta ei onnistu
        Kuvat ovat omiani kuten ilmoituksessani lukee

        Tämän palautteen antaja ei tori.fi sivustolla ole pyynnöistäni huolimatta suostunut kertomaann miksi ei ilmoitustani julkaista tai yksilöimään syytä palautteena tulee kuin koneen lähettämänä sama viesti.
        Asiakaspalvelu ei ole millään tavalla kommentoinut asiaa katsotaan kauanko menee

        ollaan yritetty nyt 10 kertaa julkaisua katsotaan kauanko menee

        -------------------
        Hei,
        Kiitos Toriin jättämästäsi ilmoituksesta. Valitettavasti emme kuitenkaan voineet julkaista sitä, sillä tällä hetkellä ilmoituksesi ei ole Tori.fi -palvelun sääntöjen mukainen.

        Ilmoituksen hylkäämisen syy:

        Ilmoitukseen liitettävien kuvien on liityttävä olennaisesti ilmoitettavaan
        tuotteeseen tai palveluun. Kaikki Tori.fi palvelussa olevat kuvat ovat
        tekijänoikeuslain suojaamia. Siten ei ole sallittua kopioida kuvia muilta
        sivustoilta. Liitettävät kuvat eivät myöskään saa sisältää muiden
        Internet-sivustojen vesileimoja, osoitteita tai linkkejä. (esimerkiksi muut
        netin kauppapaikat). Yritysten logoja saa käyttää vain Liiketoiminta ja
        työpaikat -osastoille laitettavissa ilmoituksissa. Kuvat alusvaatteisiin tai
        uima-asuihin pukeutuneista henkilöistä eivät ole sallittuja. Ylimääräisten
        tehokeinojen käyttö kuvissa on myös kiellettyä (esimerkiksi värilliset
        kehykset ym.). Muokkaathan ilmoituksesi sisältämiä kuvia tämän ohjeen
        mukaisesti, niin voimme julkaista ilmoituksesi palvelussa.

        Katso tästä ilmoitteluun liittyvät sääntömme (http://www.tori.fi/rules.htm) ja muokkaa ilmoitustasi niiden mukaan.

        Alla olevaa linkkiä klikkaamalla pääset muokkaamaan ilmoitustasi:

        tori.fi/xxxxxxxxxxxx

        Muistathan käyttää muokkaamisessa samaa sähköpostiosoitetta, jota käytit ilmoituksen jättämisessä. Jos linkin klikkaaminen ei onnistu, voit kopioida ja liittää linkin Internet-selaimesi osoitekenttään. Ilmoituksen muokkaamisen jälkeen se tarkastetaan uudestaan ja julkaistaan, mikäli se vastaa Torin sääntöjä.

        Epäselvissä tapauksissa kannattaa olla yhteyksissä Torin asiakaspalveluun, jonka löydät seuraavasta osoitteesta:
        http://www.tori.fi/asiakaspalvelu.htm

        Ystävällisin terveisin,
        Tori.fi

      • Anonyymi

        Huutonetin lähtökohtainen ongelma on minulle ollut se, etten voi ostaa rekisteröitymättä. Eipä kiinnosta, myyjille vaan tiedoksi. Rahaa on tarjolla jos ei olisi kaupanteon muita esteitä. Viimeinen niitti on se, ettei myydä tarjoamaani "ostan heti" hintaan, kai odottaen saisko enemmän. No ei saa eikä mennyt kaupaksi mihinkään hintaan enkä minäkään saanut haluamaani mihinkään hintaan. Onnea suomalainen menestyksellinen kaupankaynti ja sen mukainen meno muutenkin.

    • äly1

      Kukaan ei keksi juttuja omasta päästään lueppa eri keskustelu foorumeja.niin huomaat kymmenittäin.vastaavanlaisia törkeästi kohdeltuja ihmisiä ja suurin osa on jopa laittanut kopiot tori.net palvelun törkeistä palautteista asiakkailleen.nettiin luettavaksi.siitä olen kanssasi samaa mieltä että yhtä tyhjänpäiväinen palvelu ja rahasampo on myös huuto.net.ainoa hyvä puoli torissa on että aivottomat ihmiset eivät pääse haukkumaan kuin koirat ihmisiä kun ei ole julkista kysy kohteesta osiota myyntisivulla.mutta kyllä nuo tarinat mitä ihmiset ovat joutuneet kokemaan tori.fi valvojien taholta OVAT TÄYSIN IHMISARVOA JA LUOLAIHMISEN TASOLLA OLEVAA KÄYTÖSTÄ.ei kai joku keräisi adressiin nimiäkin netissä tori.fi palvelua vastaan.jos ei olisi aihetta. tuossa sinulle linkki kyseiseen adressiin ja lueppa myös sieltä myös toria koskeva keskustelu.foorumi.säilytä tuo linkki sillä kyllä sinäkin saat varmasti jossain välissä tori.fi valvojat kateellisena kimppuusi.sitten ymmärrät että tässä asiassa ihmiset kyllä kirjoittavat netissä aivan rehellisesti.
      http://www.adressit.com/torifi

      • jurist

        Paikka tosiaan ja homma on hyvä mutta sivuston ylläpitäjät ja rengit on ihan todella huonoja.
        ei tiedä mitään asiakaspalvelusta, kannattais mennä koulutukseen miten palvellaan asiakkaita.
        Puuttuvat sellaisiin asioihin mihin heillä ei ole edes oikeutta, uskovat kaiken mitä sinne ilmoitetaan eivät tarkista ilmoittajien tietoja. Sain juuri kuulla että esimerkiksi minun kohdalla on noin 8 ihmistä valittanut toriin ilmoituksestani vain koska meillä on kaunaa ja emme ole missään väleissä enään. Eli näin ne uskovat sitä mitä heille ilmoitetaan heti miten mutta ilmoittajaa ei uskota vaan poistetaan heti ilmoituksia. Ja valitettavasti minä en ole ainoa henkilö.

        Otin yhteyttä kyseiseen henkilöön Susannaan torissa ja lähetin viesetiä kyseiseen sähköpostiin niin eipä ole sieltä tullut mitään vastauksia vaikka kovasti täällä puhuu että ottaa yhteyttä jos on jotain asiaa tai ongelmia. Eli tässä taas nähdään miten ne palvelevat asiakkaitaan ja ihmisiä yleensäkkin, ei niitä kiinnosta muuta kun jos raha tulee mukaan asiaan niin silloin kyllä otetaan heti yhteyttä.

      • AIVOSOLU

        Perheemme tavaroita 22 kpl sitten alkoi tämä... mi..kää..n ei voi ..tuttaa enepää kuin jättää homma kesken kun ensin oot kuvannut kaiken ja laatinut ilmoitukset..
        Juttu etenee niin että jonkin aikaa homma toimi ja sitten alkoi tämä sama alusta... onnea vaan onneksi löytyi muita toimivia myyntimestoja.

        Kiitos yhteydenotostasi.

        Tori pidättää oikeuden päättää milloin ilmoittaja lasketaan yritysilmoittajaksi. Päätös tehdään tapauskohtaisesti ja siihen vaikuttaa ilmoitusten määrä, myytävät tuotteet ja saamamme asiakaspalautteet.

        On suositeltavaa ryhmitellä tuotteet silloin, jos ne koskevat samaa tuoteryhmää.
        Esimerkiksi nuket voi halutessaan ilmoittaa samassa ilmoituksessa, mikäli nämä ovat keskenään melko samanlaisia ja niitä on useampia.

        Mikäli ilmoittaja on merkattu yritykseksi, ja ilmoittaa palvelussamme montaa samaa tuotetta eri ilmoituksilla esimerkiksi eri värisinä, näemme perustelluksi hylätä ilmoitukset, koska sääntöjemme mukaan samaa tuotetta ei voi ilmoittaa kuin yhdellä julkaistulla ilmoituksella kerrallaan.

        Yritysilmoittajien ei ole tarkoituksenmukaista julkaista jokaista tuotettaan erillisellä ilmoituksella, esim. eri kokoisia varaosia tai tarvikkeita. Tälläiset ilmoitukset hylätään tuplina sivuston laadun ylläpitämiseksi. Tapauksessasi olet saanut inhimillisestä virheestä johtuen väärän viestin hylkäysperusteesta, koska ilmeisesti toinen samasta aiheesta jätetty ilmoitus oli valitettavasti hylätty kuvan sisällön perusteella, eikä täten julkaistu.

        Pahoittelen aiheutuneesta vaivasta. Korjasin tietoihisi, että kuva on itse ottamasi ja julkaisin ilmoituksesi nyt palvelussamme. Ota uudelleen yhteyttä mikäli sinulla on vielä kysyttävää.

        Tässä linkki ilmoitukseesi:

    • Säätäjä_X

      Jooo lystiä on mäellä pitää nyt sitten perustaa oma myyntisivusto nettiin homman pitäsi toimia kun ei mokaa niinkuin nämä

    • Kekkeruusi

      Tori poisti ilmoitukseni, koska olin laittanut ilmoituksen loppuun "Kategoria: kahvikupit". Olin siis myymässä kahvikuppia. Kaiken huippu on, että ylläpidon suosikit saavat poistaa ilmoituksiaan päivittäin ja upata ne palveluun uudestaan ja saavat näin omat ilmoituksensa kärkeen, vaikka palvelussa on maksullinen nosto-palvelu.

      Käsittämätöntä, että eivät puutu heidän elinkeinoaan haittaavaan toimintaan. Motiivina taitaa olla ylläpidon kaverien kilpakumppanien sorsiminen.

    • entinenasiakas

      Itsekin sain vastaukseksi vain automaattiviestejä. En vastausta hylkäämisen syyhyn vain vaihtoehtoja syihin. En suosittele palvelua.

    • Mato-myynnissä

      Pari päivää sitten oli julkaistu ilmoitus, jossa tarjotaan myyntiin mato. Sille oli oikein annettu nimikin ja kuvassa oli kastemato.

    • Valinnanvapaus

      Älkää ottako liian hyviä kuvia siellä torsotori palvelussa on kateellisia jotka ei halua julkaista liian hienoja kuvia. laittakaa ne ilmoitukset huuto net palveluun osta heti hintaan pääseee kommentoimaan myyjiä & näkee niiden statukset eikä tule tällaista lapsellista kädenvääntöä kuin tällä naurettavalla tori sivuilla

    • dfgsdfghfgh

      Tori.fi on mielestäni toiminut vähintään hintansa arvoisesti, niin myyjänä kuin ostajanakin. Miten paljon paremmin sen pitäisi mielestänne toimia? Miksi? Miten paljon haluaisitte maksaa vielä toimivammasta palvelusta? Eikö ole totuus, että käytätte toria sen hinnan vuoksi?

      Olisiko teistä parempi, jos tori tekisi rahaa reilusti käyttäjiään rahastamalla, eikä myymällä heidän henkilö- ja muita tietojaan? Ainakin kuvittelen heidän niitä myyvän, tavalla tai toisella, koska miksipä mikään yritys järjestäisi ilmaisen palvelun?

      Aloin tyhjentää nurkkiani sähkölaitteista, koska sähkön hintaahan pian nostetaan tasoille, joihin minulla ei ole enää varaa. Halusin myös myydä tunnearvoa sisältäviä esineitä, jos niillä oli rahallista arvoa. Valmistaudun aikaan, jolloin ehkä joudun lähetwemään kotoani. Laitoin siis useita ilmoituksia. Kaikki julkaistiin, aluksi kohtuullisen nopeasti ja myöhemmin melkein välittömästi. Ei ongelmia. Kai kuvani eivät ole olleet liian hyviä ja tavarat ovat olleet riittävän sekalaisia ja käytettyjä.

      Olisi mahtavaa, jos olisi erillinen sivusto nimenomaan käsityöläisten ei-yritysmäiseen myyntiin. Monet käyttävät toria sellaisena, mutta tori ei taida siitä oikein tykätä. He saattavat joutua vaikeuksiin verotoimiston kanssa. Suomessahan ei köyhä saa hankkia omia tuloja näin. Köyhän on kuoltava nöyrästi.

      Käytettyjen taloustavaroiden kaupittelua ei ole vielä keksitty kieltää. Käytän siis edelleen toria, ellei vielä parempaa paikkaa löydy. Heillä on oikeus tarjota sellainen palvelu kuin haluavat ja meillä on oikeus käyttää sitä tai olla käyttämättä, siinä kaikki. Tietysti voi antaa palautetta, mutta on tosiaan yksityisen firman omistajien oma asia, miten he palautteeseen suhtautuvat. Se ei tee päätöksiään kansanäänestyksellä. Kuten ei kyllä valitettavsti poliitikotkaan nykyään. Heille se on väärin, mutta tori.fi:lle aivan asiallista. Vai mitä?

      • dfsghfgjs

        Jaha. Olin tyytyväinen toriin, mutta nyt en ole. Ajattelin käväistä katsomassa, mitä tänään on myytävänä. Kullakin sivulla tavaralistan muutamassa ensimmäisessä ilmoituksessa on kuva, muissa vain oletuslogo. Eipä viitsi jokaista ilmoitusta aukaista vain nähdäkseen, minkänäköinen vekotin siellä on. Eipä ihme, että omakin myyntini on lopahtanut kuin seinään. Mitähän tori nyt tällä hakee?

    • Kämppävuokralle

      Olen jo turhautunut tori.fi ääliömäisyyteen. Olen viikonverran kolmesti päivässä yrittänyt laatia heille sopivaa vuokrailmoitusta. Ihan kusipäisiä "valvojia" pakko olla.
      Pakko marssia paikallislehden toimistoon jos heille kelpaisi tarjota palvelua.

    • Haistakaa_vittu__

      tori.fi on vajaaälyisten hallussa, ei voi muuta toiminnasta sanoa.

    • jäteasema

      Vuodesta toiseen samat romut myynnissä.

    • elämääonmuuallakin

      On muita paikkoja joissa myydä kuin tori(piste)fi

      esimerkiksi kun laitoin samat ilmoitukset huuto.net palveluun ja tori(piste)fi niin..

      JO ILMOITUSTEN JÄTTÖVAIHEESSA ALKOI TORI.FI sivu tökkimään eivät suostuneet julkaisemaan .... kun

      " Ilmoitustesi suuren määrän tai tuotteiden tyypin perusteella meille on epäselvää, myyttekö tuotteitanne yrityksenä vai yksityisenä henkilönä"

      Yritä siinä myydä edesmenneiden vanhempiesi omaisuutta täysin sekalaista tavaraa huonekaluja elektroniikkaa kodinkoneita koruja, vaatteita.

      Mutta huuto.net toimi sinne sai ilmoitukset kätevämmin .. nopeammin ja pystyi haarukoimaan kenelle ne myy..

    • Touhuonuskomatonta

      Tori.fi on todella surkea! Eivät julkaise asiallista ilmoitustani jossa tarjoan kuljetusapua pakettiautollani. Vastaavia ilmoituksia on vaikka kuinka monta tori.fissä!!!!!! Eilen julkasivat sen ja sitten poistivat. Mikä tätä yritystä vaivaa?

    • Ainajulkaistu

      Tori toimii ihan hyvin. Ei sitä ole tarkoitettukaan yrittäjille ilmaiseksi myyntikanavaksi.

    • OstakallisälähalpaaJopoa

      Tein 5v vuotta vanhasta Joposta, josta on tavaratelineen ja lokasuojan kiinnityksen menneet rikki, eli ei täysin ehjä pyörä edes, niin ilmoituksen ja laitoin hinnaksi 130e.
      Tori hylkäsi ilmoituksen liian alhaisen hinnan vuoksi !!!
      (ilmeisesti se oli liikaa, että vaihdoin Jopoon uudet , Bilteman 5.99 renkaat, kun en halua myydä pyörää joka on vaarallinen)
      Aivan älykääpiö toimintaa

    • eräsmyyjää

      aivan naurettavaa toimint aa.
      eivät voi julkaista ilmoitusta haluamaani hintaan. se on muka epärealistinen.
      siis myyn pelikonetta jonka mukana pelejä hintaan 100e.
      en saa muka päättää itse hintaa omasta tavarasta.
      minne voin valittaa?

      • paskamesta

        Turha yrittää... mitään ei ole tehtävissä!

    • kyllästynyt

      Tässä odottelen hyväksyntää torilta taas kerran, samat arvolaukut ja joka kerta sama juttu. Kaikki muut huolii mutta juuri brändi tuotteet jumiutuu hihnalle. Odottamaan hyväksyntää. Ihohhoijaa tuota puljua... Saas nähdä mitä ne keksii että saisin hylyn taas.

    • 6757474747

      Te, jotka laitatte vuokrausilmoituksia esim. Torille, laittakaa niihin vuokran suuruus. Mitä järkeä on panna asuntoilmoitus, jos ilmoittaja ei itse tiedä, paljonko siitä haluaa?
      Ylläpitäjät voisivat panna pakolliseksi tällaisen tiedon! Kyllästyttää kysellä perään turhan takia, jos vuokra sitten onkin pilvissä.

    • Wstgyh

      Jos ilmoitus on ulkopuolisen silmin epäilyttävä tai paska niin kannattaa tehdä uusi fiksumpi ilmoitus eikä itkeä. Hyvä myös ostajan kannalta, että ilmoituksissa on edes jonkunlainen seula.

    • Pahintasaastaa

      Olen käyttänyt toria 3-4 vuotta ongelmitta, kunnes veljeni tuli tori.fi:ssä BLOKATUKSI. Veli ei ollut julkaissut mitään sopimatonta eikä sääntöjen vastaista EIKÄ ollut puhunut epäsoveliaasti käyttäjien kanssa, josta Tori.fi hänestä valitti. Hänen kaikki aikaisemmat julkaistut ilmoitukset poistettiin eikä enää mikään mennyt läpi, ja vaikka miten kyseli todisteiden perään ja et mistä tarkalleen hänet on blokattu niin torin päästä vastauksena tulee liukuhihna robottivastauksia, jossa ei varsinaisesti vastata sun kysymykseen vaan copy-pastetaan samaa litaniaa. Veli oli käyttänyt minun kämpän nettiä, jonka kautta minun netti, puhelinnumeroni sekä puhelimeni blokattiin. Tiedän, että veli ei ole tehnyt mitään sopimatonta, enkä ainakaa minä, mutta blokkaus leviää viruksen tapaan muillekin, jos teet julkaisuja edellä mainituilla blokatuilla laitteilla/numerolla. Vituttaa eniten se, ettet sä keskustele oikean ihmisen kanssa vaan robotin kanssa. Toivon niin että jokin kilpaileva sivu nousis torin edelle, mutta ikävä kyllä tori.fi on käytetyin osta-myy nettipalvelu.

    • suojatyöläinen

      Haluaisin tietää mihin tori.fi palvelua enää tarvitaan ei nykyaikana tarvita taviksia tarkastamaan ihmisten tavaroiden myynti ilmoituksia ja sit näiden tavis tyyppien hyväksyntää omille myynti ilmoituksille. Tämä palvelu on suoraan keskiajalta jolla elätetään turhia ihmisiä tekemällä muka työtä arpomaan nappia painamalla hyväksyykö myynti ilmoituksen vai ei. Nykyaikaista ja ihmisiä palvelevia myynti ilmoitus palveluja on onneksi missä ei tarvita hyväksyjää vaan ilmoitus tulee suoraan näkyviin ilman keskiaikaista leikkiä jonkun valvojan kanssa. onneksi me nykyaikaiset ihmiset osaamme käyttää helppojamyynti palvelimia joihin ei tarvita kolmansia ihmisiä vaikeuttamaan ihmisten kaupantekoa. no toivotaan että nämä samat valvojat piiri pieni pyörii eivät blokkaa asiallista kommenttiani

    • klsdjkfdskfjslk

      Onko muilla viime päivinä tori.fi toiminut hitaasti ja jotkut kuvat korruptoituneet niin että ei näy kuvasta kuin muutama "rivi" ylhäällä ja sitten onkin harmaata koko loppukuva? Lisäksi sain selville että nettilomakkeen kautta laitetut viestit ovat menneet myyjille vasta monen päivän viiveellä.
      Lie loppunsa edellä koko sivusto...

      • torilletava

        Kuulemma korjaus-ja huoltotyöt menossa. Kaikenlaista teknistä ongelmaa ilmoitusten kanssa. Olen myynyt torilla tavaraa yksityishenkilönä enkä juuri tunnista tän keskusteluketjun tarinoita. Paha sanoa kenessä on vikaa tai onko kenessäkään mutta tosi harvoin ilmoituksia blokattu. Tosin aika huolellinen yrittänyt olla sääntöjen ja luettavuuden kanssa. Muutaman kerran on ilmoitus poistettu ilmeisesti liian lennokkaan myyntitarinan vuoksi. Pari kertaa väärinkäsitys jotka korjattiin pyynnöllä aspaan.
        Yleisesti ottaen toiminut tori erittäin hyvin. Jos vielä nämä tän hetkiset tekniset kysymykset jotka tuntuvat jatkuva saisi vielä kuntoon.

    • fkjghkfjghfkjghåp

      Torihan on hyvä myynti-/ostokanava, vaikka onhan sielläkin asioita, jotka ottavat pahasti päähän:

      - Tosiaan Torin henkilökuntaa ei kiinnosta käyttäjät, heidän ongelmat tai mielipiteet. Yhteyttä ei saa ja vastaajana on "robotti".
      - Ilmoitusten julkaisu on tuskallista. Lähes jokaisen ilmoituksen "tarkistamiseen" menee 4-6 tuntia ja sitten kun se lopulta julkaistaan, niin monesti esim. kuvat ovat kadonneet jonnekin. Parhaillaan saa tapella koko päivän yhden ilmoituksen eteen.
      - Ilmoitusten hylkääminen on ihmeellistä, aivan kuin heillä olisi joku kiintiö mikä pitää saavuttaa ja ilmoituksia hylätään ihan satunnaisesti, yleensä kuviin vedoten etteivät ole omia. Laitan näissä tapauksissa saman ilmoituksen uusiksi.
      - Nyt ovat vielä alkaneet huonontaa sivustoa. Minkä takia heidän piti ottaa viestit haltuunsa ja alkaa sensuroimaan niitä ja mm. piilottamaan yhteystietoja? Mitä kukaan hyötyy siitä, ettei ostajan tai myyjän sähköpostiosoite näy? Muutenkin on ollut nimettömiä renkaanpotkijoita ihan tarpeeksi.

    • Tori.fi näytti tehneen ikävän tempun poistamalla aiemmin ilmaisen pienyrittäjien ilmoittamismahdollisuuden. Nyt se maksaakin 790e / 6kk.
      Kun huuto.net alkoi aikoinaan ahneesti kaupallistamaan toimivaa systeemiään, sen toiminta alkoi hiipumaan ja käyttäjiä alkoi lähtemään. Voi olla, että tässä on käymässä samoin ja pian tulee uusi, käyttäjäystävällisempi "tori.fi" ja sen lanseerauskampanjan tv-mainokset.

    • Uuttasivua

      Tehkää joku yksinkertaiset sivut jonne voi laittaa ilmoituksia. Kuva linkattuna muualta riittää.

      Ei mitään tarkastuksia joilla tori on pilattu ja hidastettu.

      Luulen että menestys on taattu ja tori on kohta kuopattu.

    • Kirpps

      Joo. Hirveä. Tori.fi firmassa työläisiä riitä, toimi kuin salapoliisi, kaikki ilmoitukset katsotaan, jos ei mielyllytä-poistetaan. Yhtiö tekee hirveästi tappioita, konkurssi varmasti tulossa. Ei tästä pääse mihinkään.

    • Puhem

      Kyllä. Tori päättää mikä hinnalla voit myydä. Olen yrittänyt ilmoittaa 8 kertaa, mutta ei oo onnistunut. Tule viesti vain, että - Kiitos ilmoituksestasi. Ilmoituksesi tarkastetaan ja se julkaistaan palvelussa mitä pikimmiten!

    • Selväjuttu

      Ilman maksullista ilmoitusta ei onnistuu ilmoittaa ilmoitusta. Näyttää siltä, että ilmoituksen julkaiseminen on nykyään maksullista, rahan tarve varmasti kasvanut huikeasti jos kansalainen ei pysty ilmaiseksi enää ilmoittamaan.

    • Pasi001

      Ahneet jätkät!

    • anonyymi_NMM

      Jotain mätää on tori.fi toiminnassa kyllä nyt oikeasti.
      Ei helvetti sentään.... Laitoin pelikonsolin myyntiin ja pyysin 50euroa.
      Ilmoitusta ei julkaistu "epärealistisuuden vuoksi".
      Laitoin valituksen ja vaativat ostokuittia :D

      Siis huutonetissä nintendo konsoleita myydään kalliimmallakin.
      Kyllähän nyt myyjä saa itse hintansa päättää!
      Torin ylläpito alkaa rääkymään sähköpostilla vaatien ostokuitteja
      jumalauta käytetystä tavarasta?

      auttaisikohan mitään että ilmoitan johtoon kun niin monta kertaa
      samaa paskaa niskaan saanut ja ainoastaan tori.fi kautta?

      Ihme pelleilyä. varmasti on joo " epärealistista " myydä pelikonsolia 10-40e
      sinne tänne, että joo... ei mitään merkitystä luulisi olevan.
      Ihme hintapoliiseja siellä.
      parempi että johto antaisi kengänkuvan perseelle niin helpottuisi se
      ITSE MYYMINENKIN! :D

    • anonyymi_NMMk

      joo... jotain mätää on tori,fi

      ilmeisesti ei saa myyjä edes hintaa päättöö omasta tavarastaan.
      "epärealistinen"
      just joo :D

      nintendo konsoli 50e.. epärealistinen hintako ``?

      vaativat oikein ostokuittia.

      • Tori.fi-kokemuksia

        Kokeilen itse myydä vanhaa macbook pro:ta 2011 mallia, hinnoittelin alkuun hieman yläkanttiin jotta jää tinkivaraa. Tässä tulos:

        "Hei,

        Kiitos Toriin jättämästäsi ilmoituksesta. Valitettavasti emme kuitenkaan voineet julkaista sitä, sillä tällä hetkellä ilmoituksesi ei ole Tori.fi-palvelun sääntöjen mukainen.

        Ilmoituksen hylkäämisen syy:

        Ilmoitustasi ei pidetty realistisena, todennäköisesti keskimääräistä selvästi alhaisemman hinnan tai epärealistisen tarjouksen vuoksi. Tästä syystä ilmoitustasi ei voida julkaista. Tori.fi varaa oikeuden hylätä turvallisuussyistä ilmoitukset, jotka eivät vaikuta realistisilta.

        Katso tästä ilmoitteluun liittyvät sääntömme (http://tuki.tori.fi/hc/fi/categories/200465822) ja muokkaa ilmoitustasi niiden mukaan.

        Alla olevaa linkkiä klikkaamalla pääset muokkaamaan ilmoitustasi:
        (linkki)

        Muistathan käyttää muokkaamisessa samaa sähköpostiosoitetta, jota käytit ilmoituksen jättämisessä. Jos linkin klikkaaminen ei onnistu, voit kopioida ja liittää linkin Internet-selaimesi osoitekenttään. Ilmoituksen muokkaamisen jälkeen se tarkastetaan uudestaan ja julkaistaan, mikäli se vastaa Torin sääntöjä.
        Epäselvissä tapauksissa kannattaa olla yhteyksissä Torin asiakaspalveluun, jonka löydät seuraavasta osoitteesta: http://tuki.tori.fi

      • Anonyymi

        Kehitysvammaisten ja vajaaälyisten suojatyöpaikka,kehitysvammaohjaaja käy katsomassa miten heillä hommat sujuu siellä käytetään vähän tietokonetta täällä,joo on mukavaa pistää vaan samaa litaniaa menemään perehtymättä lainkaan tarkemmin tehtävään työhön.Robotin käyttö on helppoa jee vailla häpeän häivää sumussa silmin vaan touhutaan ja kohti varmaa loppua mennään.

        Olen kyllä täysin samaa mieltä että tori.fi on lukutaidottomien suojatyöpaikka.Ilmeisesti tori työllistää niitä joita kukaan muu ei huoli kun ei ole minkäänlaista koulutusta/ lukutaitoa.

    • tori.fi

      Tässä uusi tori.fi vitsaus, tori.fi kokemuksena muille.

      tori.fi ilmoitti seuraavan viestin kun yritin laittaa 3 vanhaa puhelintani myyntiin ja yhden pöytäkoneen saman aikaisesti:

      "Hei,

      Kiitos Toriin jättämästäsi ilmoituksesta. Valitettavasti emme kuitenkaan voineet julkaista sitä, sillä tällä hetkellä ilmoituksesi ei ole Tori.fi-palvelun sääntöjen mukainen.

      Ilmoituksen hylkäämisen syy:

      Ilmoitustesi suuren määrän tai tuotteiden tyypin perusteella meille on epäselvää, myyttekö tuotteitanne yrityksenä vai yksityisenä henkilönä. Ilmoittaakseen Torissa, yritys tarvitsee maksullisen kauppapaikan. Lisäkysymyksissä voit olla yhteydessä Torin yritystukeen: https://tori-kaupat.tori.fi/hc/fi Tutustu myös yritysilmoitusten sääntöihin: https://tuki.tori.fi/hc/fi/articles/360001435959-Yritysilmoitusten-säännöt-

      Katso tästä ilmoitteluun liittyvät sääntömme (http://tuki.tori.fi/hc/fi/categories/200465822) ja muokkaa ilmoitustasi niiden mukaan.

      Alla olevaa linkkiä klikkaamalla pääset muokkaamaan ilmoitustasi:
      XXX"

      Miehelläni on myös vanha käyttäjä tili tori.fi palvelussa, hän on ollut tori.fi käyttäjä vuodesta 2009 alkaen ja hän saa laitettua tori.fi palveluun 400 ilmoitusta kerralla. Minun viikon vanhaan tori.fi tiliin ei saa laitettua edes 5 ilmoitusta samaan aikaan. tori.fi on todella huono palvelun tarjoaja.

      PS: Pahoittelut tori.fi sanan toistosta, pyrin samaan esiin hakukoneessa paremmin tämän tori.fi kokemukseni :)

      • Anonyymi

        Siis ainakin Suomessa
        Huuto.net on kasvattanut raketin lailla suosiotaan
        varsinkin kun ilmoituksen jättö on niin nopeaa että
        kun tori .fi lähettää viestin ja ilmoitta hyväksytystä ilmoituksesta
        on samaan aikaan saattanut huutonetissä jo kauppa käydä ...

        lisäarvoa tuo jouhevan helpon salamanopean ilmoittelun lisäksi
        tunnistutuminen ja se että voit päätää myytkö
        tuntemattomille tai niille joiden henkilötiedot ja aikaiasempi osto-myynti historia ja kaikki ihmisten antamat kommentit ovat luettavissa
        ei omat henkilökohtaiset tietosi tai pankkitilitietosi joita ihmiset jakavat tori .fi omistajille.

        nyt 20 v kauppaa hudarissa jaei ongelmia suosittelen

    • NettiMarkkina

      Tori.fi palvelusta tulee kohta vain ja ainoastaan yrittäjien/yrityksien myyntipaikka. Suosittelen vahvasti vaihtamaan kauppapaikkaa johonkin toiseen!

      Nettimarkkinassa taitaa kaupankäynti olla tänäpäivänä turhaa?? Mites huuto.netissä, onko siellä vieläkin se 5miljoonaa tuotetta myynnissä ja vain 1% huutoja?

    • Anonyymi

      Torille ei pääse enää edes kirjautumaan! Väittää salasanoja vääriksi mutta ei lähetä korjauslinkkiä!

      • Anonyymi

        ihan normaalia joudut rekiteröimään uuden käyttäjätunnuksen
        kyseessä aina "tekninen vika"
        oot soittanut suutas ollut liian hankala
        tai nimimerkkisi oli liian lähellä toimarin tyttöystävn nimeä

    • Anonyymi

      Tori.fi:n toiminta ihmetyttää myös minua. Ostin erittäin sivutoimisille yritykselle vuoden mainostilan tori.fi:ssä. Aiemmin palvelu oli maksuton ja sitten ilmoitettiin puhelimitse että maksaakin 1500e/vuosi tai ilmoitukset poistuu. Koska toimintamme on vain keväällä/kesällä sain sovittua, että koko vuosi maksaa 750e. Ja todettakoon että mainos koski vain yhtä matkailuautoa ja yhtä vaunua, joten ilmoitusmäärään nähden hinta on mielestäni melko korkea.

      Huhtikuun tajusin, että tori.fin kautta ei tule mitään yhteydenottoja. eikä ole tullut pitkään aikaan. Mainostamme myös nettikaravaanissa ja sieltä yhteydenottoja tuli päivittäin ja yleensä useita. ja tori.fi palvelusta ei mitään.
      Tarkistin kahden mainoksemme löydettävyyttä ja havaitsin, että palvelusta ei voi edes hakea vuokrattavia matkailuautoja tai vaunuja. Otin yhteyttä tori.fi asiakaspalveluun ja asiakaspalvelusta ilmoitettiin että tutkivat asian ja korjaavat vian. Kahteen viikkoon ei tapahtunut mitään ja olin uudestaan yhteydessä toukokuussa koska vikaa ei oltu korjattu. Ilmoittivat taas että tutkivat ja korjaavat vian. Sittemmin korjasivat vian jossakin välissä toukokuuta ja kertoivat, että tämä vika oli tullut heidän palveluunsa maaliskuun puolivälissä joidenkin sivulle tehtyjen muutosten yhteydessä. Eli toisin sanoen palvelu ei toiminut vähintään maaliskuun puoliväliltä toukokuun puoliväliin eli palvelusta ei voinut hakea mobiilisivustolla (valtaosa kun käyttää palvelua puhelimella tai tabletilla) lainkaan vuokrattavia matkailuautoja tai vaunuja. Tarjolle tulivat siis ainoastaan myytävät matkailuautot ja vaunut. Tämä sama vika koski tietysti kaikkia muitakin mainostajia.

      Pyysin hyvityksenä palvelun toimimattomuudesta siten, että jatkaisivat tori kauppa-aikaa, joka olisi päättymässä 1.12.2019 siten, että kauppa-aika jatkuu 31.5.2020 asti. Kerroin vielä, että koska toimintamme laatu on sellaista, että kukaan ei etsi matkailuvaunuja tai autoja elo-helmikuun välisenä aikana ei esim. joulukuulle kohdistuva hyvitys auta meitä lainkaan, koska käytännössä ketkään eivät tiedä tulevia kesälomia silloin. Olen myös tämän kertonut jo puhelinmyyjälle silloin, kun palvelua on kaupattu.
      Asiakaspalvelusta ilmoitettiiin ylimielisesti, että sopimusehtojen mukaan eivät ole korvausvelvollisia, jos vika tutkitaan ja korjataan. Hieman erikoinen asenne, kun ottaa huomioon sen, että palvelu ei toiminut ainakaan kahteen kuukauteen! Rehellisesti toimiva yritys hyvittäisi heti ja antaisi jotain extraa siitäkin, että vika on ylipäänsä löydetty asiakkaan toimesta. Tori.fi asiakaspalvelu ilmoitti kuitenkin, että hyvittävät yhden kuukauden joulukuussa! Kerroin että tämä joulukuulle kohdistuva hyvitys ei auta meitä vaan haluan hyvityksen samaan ajankohtaan kuin mitä palvelu ei toiminut. Vaihtoehtona ehdotin, että ottavat mainoksemme pois joulukuussa ja laittavat palvelun maksutta voimaan huhti ja toukokuulle jolloin hyvitys kohdistuu samaan ajankohtaan kuin mitä palvelu ei toiminut ja tämän jälkeen palvelu voi jatkua normaalisti. Ilmoittivat taas, että tämä ei heille käy eivätkä aio hyvittää koska sopimusehtojen mukaan korvausvelvollisuutta ei ole.

      Olin maksanut palvelusta 6kk ajalta ja toinen 6 kuukauden lasku erääntyisi heinäkuussa. Ilmoitin, että mikäli en saa hyvitystä en aio laskua maksaa. Ilmoittivat sitten, että "päätimme sopimuksen ja poistimme ilmoituksenne". Tämäkin siitä huolimatta että olin maksanut palvelusta 6 kk ja ilmoitukset näkyivät vain 4 kk ja kun kysyin asiaa että miten voivat poistaa, kun olen maksanut palvelusta 6 kk ajalta niin siihenpä en ole saanut mitään vastausta ja tuskin saan. Ilmoittivat ainoastaan, että heidän kanta pysyy samana.

      Olen lähestynyt asiassa myös Toimitusjohtajaa ( Juha Meronen ) useampaan kertaan ja pyytänyt vastaamaan viestiin. En ole saanut mitään vastausta. Olen lähettänyt viestini myös muutamalle muulle johtotehtävissä oleville henkilöille ja pyytänyt saada vastauksen joltakin henkilöltä omalla nimellään eikä vain etunimellä esiintyvältä asiakaspalvelijalta. En ole saanut vastausta.

      Minun ensisijainen tavoitteeni kun oli jatkaa maksavana asiakkaana ja saada ainoastaan oikeudenmukainen hyvitys eli hyvitys, joka kohdistuu samaan ajankohtaan kuin mitä palvelu ei toiminut. En ole ikinä törmännyt näin huonoon asiakaspalveluun. Pidän eritäin kyseenalaisena sitä, että asiakkaita kohdellaan näin ylimielisesti eikä omasta palvelun toimimattomuudesta suostuta hyvittämään sopimusehtoihin vedoten. Aivan uskomattoman törkeää toimintaa tori.fi palvelulta.

      Todettakoon vielä että yritys on aivan sivutoiminen ja matkailuauton ja vaunuun kohdistuva liikevaihto on n. 15 000e Vuodessa eli siihen nähden 750e ilmoitushinta on erittäin korkea..

      Nimimerkillä: Melko kusetettu ja hämmentynyt olo.

      • Anonyymi

        No huh huh! On kyllä aika erikoista toimintaa. Normaali yritys hyvittäisi heti maksavalle asiakkaalle toimimattoman palvelun. Todella huonoa palvelua tuollainen.

      • Anonyymi

        joo ei kannata tälle firmalle antaa senttiäkään
        kaikki häviää sinne syvälle jonnekin mitään et saa
        itselä hävittivät käyttäjänimen ja ilmoitukset
        osasta oli maksettu

        myönsivät kuitenkin 2kk tappelun jälkeen että näin kävi ja olisin saanut muutamalla eurolla nostella ilmoituksia jos olisin jatkanut käyttäjänä
        ei kannattanut
        nyt oma saitti 0,00 euroa/kk ja esim huutonet toimii
        ei meillä kukaan tutun firma uskalla olla näiden kanssa tekemisissä
        on kyseeenalaista touhua

        välillä toimii välillä ei
        on kuin petroskoin bussiliikenne 80 lu´vulla
        joskus tyssää täysin
        - kuvat ei oo omia
        - oot tehnyt epärealistisen ilmoituksen.... tosin nää on kaikki vaan copy paste juttuja mut
        - ei voi syyttää jos joku savimajassa näitä vääntää ja yrittää täyttää RoleXreiskaN tarpeet

        jatkoja kaikille
        onneks on muitakin mestoja mm..epay myykää ulkomaille kaikki käyttäkää kans sitä googlen käänmtäjää translaattoria ite oon myynyt 20 eri kielellä eikä tarvi kun postiin pakettia työntää rahat tulee aina

      • Anonyymi

        Vaihda firmaa ja levitä sanaa että ovat epäluotettavia.

      • Anonyymi

        Tori on suojatyöpaikka, missä on täysin epäpätevä henkilöstö.

    • Minä myös maksanut torista todella kalliin vuosimaksun eikä palvelusta ole ollut yhtään mitään hyötyä!

    • Anonyymi

      Siis tällä tori nimellä myydyllä ilmoituspalvelulla ei ole muuta tarkoitusta kuin kerätä käyttäjädataa siellä on nykyään alkeellinen tekoäly jota opetetaan ja
      ulkoistettu halpis aspa jossa aivan muun maallaiset samalla allekirojoituksella kääntelee tekstinne translatorilla ja vastailevast copy pasteilla miten sattuu

      Käyttäjädataa kerätään ja se
      on ko firman prio nro 1 siis ihan kaiksesta
      MUISTAKAA AINA KIRJAUTUA ULOS PALVELUSTA EKIN SEN KÄYTÖN LOPETATTE

      nykyään haluaa myös henkilökohtaisemmat tiedot paikannuksien ja muun asiakkaiden selaustottumuksien lisäksi

      Kuka on niin tyhmä että rupeaa antamaan pankkitietoja syntmäaikoja sinne tori viestisysteemiin ... vastaus ,,,,, että todella moni

      Koska kaiken lisäksi on todennettuee ttä muutelevat
      käyttäjien tunnuksia lopettavat niitä
      ja ilmoitustekstejä jopa ilmoittelematt siitä

      Kannattaa siis laittaa vaikka näin siihen loppuun. . . .

      1. En vastaa vahingoista, vammoista
      tai mistään tahattomasta henkisestä tai taloudellisesta vahingosta
      joka on johtanut siitä että
      ostaja on saanut väärä kuvan myytävästä tuotteesta
      koska ilmoitustekstin asua on muutettu ilmoittajan siitä tietämättä

      2.tai siitä että ilmoituksesta on jotain olennaisia sanoja kuvia tai ilmaisuja tai niihin verran-nettavaa muutettu tai jätetty pois
      teolla johon ilmoittaja ei ole voinut vaikuttaa.

      3. Tai että tämä kyseinen ilmoitus palvelu _________on muokannut ilmoittajan ilmoittamaa tekstiä miltään osin
      saattamatta tiedoksi muutosta sähköpostilla tai ottamatta yhteyttä ilmoittajan antamaan puhelinumeroon soittaen tai tekstiviestein

      4. En vastaa vahingoista, vammoista
      jos posti tai muu kuljettamiseen yhteisesti hyväksytty yritys
      on varomattomalla tai tai taitamattomalla kuljettamisen käsittelyllä aiheuttanut vahinkoa tahi haittaa
      Kuljetuksessa ostajan omistamalle tuotteelle tai kuljetuksessa käytetylle kalustolle, henkilökunnalle.

      5. Näissä tapauksissa
      on ostajan reklamoitava vahingosta tai virheestä
      heti ensisijaisesti palveluun joka väärän tiedon on julkaissut tai
      joka on kuljetuksen ottanut hoitaakseen ei myyjälle

      Ikävä kyllä
      lukemalla edelläkirjoittaman ja ostamalla tuotteen täältä
      olet rohkea mutta joudut
      hyväksymään nämä edellä luetllut ehdot

      myydessä kannattaa laitta alle vaikka tällainen
      (saa vapaasti kopioida & jakaa )

      Re-Use_Bad Monkey

    • Anonyymi

      sama ongelma, aivanmielivaltaista touhua!

    • Anonyymi

      Ei torissa mitään myytyä saa, kun kaikki ostaa kortilla velaksi. Ei niillä ostajilla tai haaveilijoilla ole edes 50e taskussa? Yritin myydä 55" televisiota 50e, niin kukaan ei osannut soittaa, vaikka puhelin on keksitty jo yli sata vuotta sitten. Vain pari nettiviestiä tuli ja nekin pyysi tuomaan? Vedin vasaralla ruudun rikki ja vein kaatopaikalle, ettei paikallinen kierrätystori enään saa hyötyä, samoin tein sohvalle. Kierrätystori käy hakemassa kaatopaikan varastosta parhaat tavarat ja myy ne muille kirpputoreille ja kunta tukee.

    • Anonyymi

      joo päässä tori.fi ylläpidolla viiraa.
      mun ilmoitus on nyt 20x hylätty, ilman mitään syytä.
      laitoin xbox one setin pelien kanssa myyntiin 165e, laitoin kuvat
      ja kerroin mitä mukaan ostaja saa. nouto, postitus, postiennakko.

      sain tällaisia vastauksia_:

      "Tarkoituksena ei tietenkään ole, että tuotteista pitäisi pyytää suhteettoman korkeita hintoja. Kyseessä on kuitenkin suosittu tuote, jonka kohdalla olemme tiukentaneet turvallisuuskriteerejä turvallisten kauppojen takaamiseksi.

      Kaikki mahdollinen aineisto mitä sinulla on tuotteesi aitouden varmistamiseksi on hyödyksi myös myyntitilanteessasi. Voitkohan lähettää meille kuvaa missä näkyy tuotteesi ja lappu jossa on sinun nimesi ja päivämäärä?

      Tämä on normaali turvallisuuskäytäntö, jota käytämme ilmoitusten tarkistamisessa etenkin suosituimpien tuotteiden tai kategorioiden kohdalla.

      Kiitos yhteistyöstäsi!
      Ystävällisin terveisin,
      Helka / Tori asiakaspalvelutiimi"

      SIIS MITÄ HELVETTIÄ :D sekaisinhan nää on.
      että en suosittele!

      kaivoin listan muiden ilmotuksia ja ihan samanlaisia, kumma ne menee läpi _:D

      • Anonyymi

        "Ilmoituksen hylkäämisen syy:

        Ilmoitustasi ei pidetty realistisena, todennäköisesti keskimääräistä selvästi alhaisemman hinnan tai epärealistisen tarjouksen vuoksi. "

        KETKÄ VITUN TAULAPÄÄT KEHTAA PALVELUSSAAN HIFISTELLÄ MITÄ IHMISET SAAVAT TAVAROOISTAAN PYYTÄÄ??
        TÄÄKIN VARMAAN KAIKKIEN ITKUPILLIEN SYYTÄ KUN EI SAISI PYYTÄÄ KOVEMPIA HINTOJA VOI JUMALAUTA, EI TORIIN ENÄÄ KIITOS!

        menkääpä huutonettiin, siellä pitää valtaa nyt yllä läskinörtit eli nää nintendo rehupäät , vitun muulit. rahtaa tavaraa ebaysta ja paskoo hinnat äärimmilleen. kukaan ei sielläkään näiotä kiellä mhyymästä.
        ootas lun laitat toriin itse samaan hintaan ni nää pellet vasikoi.
        siksi varmaan että saisivat torista halvalla ja myvät huutonetis kalliillla-

        pitäs laitttaa kuriin toi läskiverkosto-

      • Anonyymi

        Tori on todella epäluotettava yritys, kukaan ei osaa lukea, hyväksyvät sääntöjen vastaisia ilmoituksia, tuoteväärennöksiä joka päivä kymmeniä, samat säännöt ei koske kaikkia ilmoittajia, toiminta on täysin mielivaltaista ja kukaan ei ota mitään vastuuta mistään, ketään ei kiinnosta miten työt tehdään, samoja virheitä toistetaan. Se on suojatyöpaikka.

      • Anonyymi

        Tämä Helka nimimerkin takana työskentelevä henkilöoletettu on ihan pelle. Kun ilmoitatte tuotteenne myyntiin, niin ilmoittakaa samantien tori.fi tukeen, että julkaisevat ilmoituksenne. Tuolla tavalla olen itse saanut ilmoitukseni julkaistuksi, vaati vähän vaivaa, mutta toimii.

        Tuo kyseinen Helka nakkasi minutkin juuri jäähylle, ettei saa uusia ilmoituksia enään jätettyä. Puolisoni yritti jättää ilmoituksen samasta tavarasta joka minulle hylättiin ja hänenkin ilmoituksensa hylättiin. Samassa taloudessa kun asumme ja tavarat ovat siis yhteisiä, niin täytyy todellakin tukeen ottaa yhteyttä että mitä toi kyseinen tarkastaja oikein pelleilee.

    • Anonyymi

      olen samaa mieltä yht äkkiä ei ilmoituksia enää julkaistakkaan olen eläkkeellä ja koitan saara tavaroitani myytyä että saa jotain leivän päälle uusittaessa ei enää julkaistu ja ennenkin ilmoitukset menneet mihin sattuu olen moittinut ei ole ollut mitään merkitystä koska ei ole henkilöä kehen ottaa yhteyttä paras olisi jos lopetettas koko paska

    • Anonyymi

      juupa juu koitin laittaa kahta käytettyä kesärenkasta myyntii ei julkaistu ei ole sääntöjen mukainen voi helvetti sentään t.leksa

      • Anonyymi

        Itse lopetin tän tori lastensivuston kanssa pelleilyn ja siirsin ilmoitukset www. huuto.net sivuille
        ilmoittaminen ilmoitusetn tekeminen hallinointi 100 kertaa nopeampaa jouhevampaa kaupanteon luotettavuus ihan eri luokkaa
        voit itse määritellä kenelle myyt .. esim vaadit tunnistautumisen

        kun aloitinhuutonetissä laitoin molemmille sivuille ilmoitukset ja kun tori palautti ilmoituksia kerkesi enne julkaisua huutonetistä joku jo ostamaan .... et silleen

        Kokeilka findet.fi siellä ei ole ylläpitäjiä ilmoitus julkaistaan sekunissa tosi hyvä palvelu käyttäkä mielummin sittä kun tori.fi.

        Niin mene tori.fi konkurssin. :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokeilka findet.fi siellä ei ole ylläpitäjiä ilmoitus julkaistaan sekunissa tosi hyvä palvelu käyttäkä mielummin sittä kun tori.fi.

        Niin mene tori.fi konkurssin. :)

        https://m.findit.fi/fi/

        Eli tämä näin..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://m.findit.fi/fi/

        Eli tämä näin..

        Poistannut minun ilmoitus ja tori tili eli tämä :(

        Ilmoituksesi tiedot
        Osasto: Viihde-elektroniikka, Audio ja musiikkilaitteet, Ostetaan
        Otsikko: Aktivi pa kaiuttimet.

        Ilmoitusteksti:
        Kuva anta vähän osviitta mitä on hakusessa eli aktivi pa kaiuttimet missä on 15" bassot. Voin anta vaihdossa. HK Signature 1.5 pääte 600eur. Sharp CP-8800 kaiuttimet 2 x 10" bassot 100eur. Diy 10" aktivisubi 10" basso 100eur. Jamo 8" aktivisubi 20eur. Kaikki yhtensä 820eur. Väliraha voi anta puolin ja toisin kuvia saa pyydettäessä. Nouto ja viestillä parhaiten tavoitta.

        Omat tietosi
        Nimi: Mesimerkki
        Sähköpostiosoite: [email protected] (ei näytetä ilmoituksessa)
        Puhelinnumero: 0452612210 (ei näytetä ilmoituksessa)
        Maakunta: Pohjanmaa, Vaasa
        Postinumero: 65280

        Supo civili agentti vasikoi http://tori.fi/ minun ilmoitus kun supon taktiikkan kuulu järjestä että minusta tule rahaton :(

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://m.findit.fi/fi/

        Eli tämä näin..

        Joo, suosittelen myös findit.fi -sivustoa tai jopa huuto.net -sivustoa. Torissa on mielivaltaista toimintaa: ohjeistukset ihan pyllyllään ei niistä saa selvää kukaan. Jatkuvasti torissa joutuu jäähylle, vaikka on pientä yksityistä myyntiä.

        Toivon, että ihmiset alkaisivat boikotoida toria. Tori on lisäksi ahne. Itse myyjä ei saisi näpytellä vanhentuneita ilmoituksiaan uusiksikaan, vaan sekin pitäisi maksusta antaa torille.

        Sieltä torista helkat, emiliat, mariat, annastiinat jne. vain työkkäriin jonon jatkoksi tietävät mitä elämä on.

      • Anonyymi

        nyt kannattaa siirtyä huuto.net palveluun

        salamannopeasti ilmoitukset
        asiallinen toimiva asiakaspalvelu
        osta heti hinnat tai huutokauppa jopa vuokraaminen mahdollista

        voit vaatia et ostaja on tunnistautunut ennenkin myyt ja/ tai palautetta on riittävä määrä

    • Anonyymi

      Täällä myös jatkuvia ongelmia tori.fi ilmoitusten kanssa. Selkeästi pyritään rahastamaan vaikka mainostetaan ilmoita ilmaiseksi. Todella pettynyt nykyiseen torin käyttökokemukseen ja pyrin siirtymään muille alustoille.

      • Anonyymi

        ×Ilmoituksesi "Käytetty OnePlus 5 128 gb. " ei ole Tori.fi:n sääntöjen mukainen

        [email protected] (14. syyskuuta 2020, klo 16.36)
        Vastaanottaja: "Savusauna" <[email protected]>
        Näytä ulkopuoliset kuvat
        Tori
        Ilmoituksesi on hylätty
        Valitettavasti emme voineet julkaista ilmoitustasi Torissa, sillä se ei ole palvelun sääntöjen mukainen.

        Ilmoituksen hylkäämisen syy: Myytävä tuote tai palvelu tulee kuvailla ilmoituksessa mahdollisimman tarkasti. Ainoastaan myytävän tuotteen tai palvelun kuvaaminen on sallittua ilmoitustekstissä, ja lista tuotteeseen liittymättömistä avainsanoista tai epäolennaiset kirjoitukset ovat kiellettyjä. Mahdollisia syitä ilmoituksesi hylkäämiseen: - ilmoituksestasi ei käy selvästi ilmi mikä tai millainen tuote tai palvelu on kyseessä - ilmoituksessasi viitataan useisiin tuotteisiin tai palveluihin - ilmoituksesi otsikko ei ole tarpeeksi kuvaava - ilmoituksesi ei vaikuta realistiselta - ilmoituksesi on väärällä osastolla - autoilmoituksessa tulee ilmoituksen otsikkoon kirjoittaa vain auton merkki ja malli: “Volkswagen Passat”, “Chrysler Voyager “. Esimerkiksi otsikko “Halpa volkkari” ei ole hyväksyttävä. Ilmoituksen otsikon tulee ilmaista selkeästi, mitä ilmoitus koskee. Otsikko ei saa sisältää yritysten nimiä, linkkejä tai ylimääräisiä tehokeinoja, kuten hymiöitä, tarpeettomia erikoismerkkejä tai isoin kirjaimin kirjoitettuja sanoja (CAPS LOCK). Hyvä otsikko ja tuotetta tai palvelua todenmukaisesti kuvaavat hakusanat parantavat ilmoituksesi laadukkuutta. Muokkaa ilmoitusta edellä mainitut ehdot silmällä pitäen ja julkaise ilmoitus uudestaan. Tarvittaessa ota yhteys asiakaspalveluun: https://tuki.tori.fi.

        Tutustu sääntöihimme ilmoituksen jättöön liittyen ja muokkaa ilmoitustasi sääntöjen mukaiseksi. Käytäthän muokatessa samaa sähköpostiosoitetta, jota käytit ilmoitusta jättäessä. Muokkaamisen jälkeen ilmoituksesi tarkistetaan uudelleen ja julkaistaan, mikäli se on sääntöjen mukainen. Jos et tiedä kuinka sinun tulisi ilmoitustasi muokata, ota yhteys Tori-tukeen.

        Ilmoituksesi tiedot
        Osasto: Puhelimet ja tarvikkeet, Puhelimet, Myydään
        Otsikko: Käytetty OnePlus 5 128 gb.

        Ilmoitusteksti:
        Myydään käytetty OnePlus 5 128 gb puhelin kaikki tule muukan mitä siihen kuulu mieluiten nouto että saa heti rahat tosi ostaja soitta.
        Hinta: 130 euroa

        Omat tietosi
        Nimi: Savusauna
        Sähköpostiosoite: [email protected] (ei näytetä ilmoituksessa)
        Puhelinnumero: 040366883
        Maakunta: Pohjanmaa, Vaasa
        Postinumero: 65280

        Huomaathan, ettei tähän automaattiseen sähköpostiviestiin voi vastata.

        Tori hylkää niin monta ilmoitusta että nillä pitä olla copy paste robotti vastauksia ja kun nillä on niin monta hylättyä ilmoitusta niin ne ei ehdi vastata jokaiselle miksi ilmoitus on hylätty ja ne ip banna ja leikki salapolisia.

        Tori leikki salapolisia ja katso eri ip osoteitta mistä ip osoitesta on aiemmin huijattu ja sitten jos eri käyttäjä laitta ilmoituksia tori samasta ip osoitesta niin ne ei julkaise vaan se laite on blokattu.

        Sitten se hykämisen syy ei ole mikään niistä mitä sinä copy paste littaniassa lukee kun tori ei rehellisesti ilmoitta että on sen takia hylätty kun ip osoitesta on aiemmin huijattu mutta suomen lain muukan huijaria ei saa huijata eikä huijarille saa valehdella vaan hänelle pitä kertoa se todellinen hykämisen syy mitä ei lue sinä copy paste littaniassa niin näin ollen tori ylläpitäjät pitä tuomitta pitkin ehdottomin vankeus rangaistuksin huijauksesta ja valehtelusta.

        Tori ei onnistu rekisteröityminen tor browser vaan kun olette käyttäneet esim crome selain tori rekisteröitymisen niin te kirjaudutte ulos esim crome selain ja sen jälken tee voitte käyttää tor browser kun käytätte tori niin tori ei näe teidän ip osoite te voitte käyttää VPN kun tee rekisteröitte esim crome selain tori.

        Esim proton VPN on ilmainen.

      • Anonyymi

        Sama huomannut. Yksi henkilö esim laita lasten vaateita yksitellen ja vaati sitten kahvipaketit, en ymmärtä miksi ei laita kunnon ilmoitusta kaikki vaatteet kerralla annetaan ja siitä kahvi paketti mut joo jokaisesta huonosta vaatte kappalesta erikseen kahvipaketti, hohhhoja. Harmita noi ilmoitukset Annetaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama huomannut. Yksi henkilö esim laita lasten vaateita yksitellen ja vaati sitten kahvipaketit, en ymmärtä miksi ei laita kunnon ilmoitusta kaikki vaatteet kerralla annetaan ja siitä kahvi paketti mut joo jokaisesta huonosta vaatte kappalesta erikseen kahvipaketti, hohhhoja. Harmita noi ilmoitukset Annetaan!

        Ilmoituksesi on hylätty

        Valitettavasti emme voineet julkaista ilmoitustasi Torissa, sillä se ei ole palvelun sääntöjen mukainen.

        Ilmoituksen hylkäämisen syy: Myytävä tuote tai palvelu tulee kuvailla ilmoituksessa mahdollisimman tarkasti. Ainoastaan myytävän tuotteen tai palvelun kuvaaminen on sallittua ilmoitustekstissä, ja lista tuotteeseen liittymättömistä avainsanoista tai epäolennaiset kirjoitukset ovat kiellettyjä. Mahdollisia syitä ilmoituksesi hylkäämiseen: - ilmoituksestasi ei käy selvästi ilmi mikä tai millainen tuote tai palvelu on kyseessä - ilmoituksessasi viitataan useisiin tuotteisiin tai palveluihin - ilmoituksesi otsikko ei ole tarpeeksi kuvaava - ilmoituksesi ei vaikuta realistiselta - ilmoituksesi on väärällä osastolla - autoilmoituksessa tulee ilmoituksen otsikkoon kirjoittaa vain auton merkki ja malli: “Volkswagen Passat”, “Chrysler Voyager “. Esimerkiksi otsikko “Halpa volkkari” ei ole hyväksyttävä. Ilmoituksen otsikon tulee ilmaista selkeästi, mitä ilmoitus koskee. Otsikko ei saa sisältää yritysten nimiä, linkkejä tai ylimääräisiä tehokeinoja, kuten hymiöitä, tarpeettomia erikoismerkkejä tai isoin kirjaimin kirjoitettuja sanoja (CAPS LOCK). Hyvä otsikko ja tuotetta tai palvelua todenmukaisesti kuvaavat hakusanat parantavat ilmoituksesi laadukkuutta. Muokkaa ilmoitusta edellä mainitut ehdot silmällä pitäen ja julkaise ilmoitus uudestaan. Tarvittaessa ota yhteys asiakaspalveluun: https://tuki.tori.fi.

        Tutustu sääntöihimme ilmoituksen jättöön liittyen ja muokkaa ilmoitustasi sääntöjen mukaiseksi. Käytäthän muokatessa samaa sähköpostiosoitetta, jota käytit ilmoitusta jättäessä. Muokkaamisen jälkeen ilmoituksesi tarkistetaan uudelleen ja julkaistaan, mikäli se on sääntöjen mukainen. Jos et tiedä kuinka sinun tulisi ilmoitustasi muokata, ota yhteys Tori-tukeen.

        Ilmoituksesi tiedot
        Osasto: Viihde-elektroniikka, Audio ja musiikkilaitteet, Myydään
        Otsikko: Yamaha RX-E400 CDX-E400 NX-E400

        Ilmoitusteksti:
        Yamaha mikro erillis saarja muukan tule kaikki mitä tarvitse mieluiten nouto että saa heti rahat tosi ostaja soitta.
        Hinta: 100 euroa

        Omat tietosi
        Nimi: Spytools
        Sähköpostiosoite: [email protected] (ei näytetä ilmoituksessa)
        Puhelinnumero: 0408538940

        Yritettiin myydä applen imac kone mutta eivät julkaiseet ilmoitusta
        useista yrityksistä huolimatta
        ilmeisesti kun eivät osaa lukea tai siellä ollaan niin sekaisin ettei ymmärretä luettua tai.. meidän s posti osoitteella ei julkaista tätä ????

        IMac 20 early 2009
        Kuvan iMac Apple pöytätietokone osX 10.11.6 320gb / 2gb/ cdd dvd asema toimiva
        mukaan näppis ja hiiri virtajohto
        voi ottaa heti käyttöön

        Ilmoituksesi on hylätty
        Valitettavasti emme voineet julkaista ilmoitustasi Torissa, sillä se ei ole palvelun sääntöjen mukainen.

        Ilmoituksen hylkäämisen syy: Myytävä tuote tai palvelu tulee kuvailla ilmoituksessa mahdollisimman tarkasti. Ainoastaan myytävän tuotteen tai palvelun kuvaaminen on sallittua ilmoitustekstissä, ja lista tuotteeseen liittymättömistä avainsanoista tai epäolennaiset kirjoitukset ovat kiellettyjä.

    • Anonyymi

      Vaikeeta on kyllä ilmotuksen teko nykysin. 5 kertaa hylätty vaikka asialliset kuvat ja speksit muutaman kympin tietokoneesta. Ekan kerran meni ilmotus läpi mutta muokkaamaan ei pidä mennä ilmoitusta. Ei kelpaa enää samalla tekstillä kun alkuperänen ilmoitus!! Pitänee ruveta käyttämään vaikka huuto.nettiä.

      • Anonyymi

        Yrittäkö http://tori.fi/ kitkeä pois kaikki rikollisuus silläkin uhkiksella että tavalliset rehelliset käyttäjät jään pois ei ole kovin suosittu taktiikka että lopettaka ihmeessä ne kyttien leikit :(

        Minäkin laittan vittuilu mielessä http://tori.fi/ ilmoituksia missä on myynissä monen satojen eurojen arvosta tavara muutamalla eurolla ja laittan ilmoituksen että VARATTU ja en lähetä ainoastan nouto ja ilmoituksia missä annetaan arvokasta tavara ja missä luke että VARATTU ja en lähetä ainoastan nouto sen takia kun muutkin laitta samanlaisia ilmoituksia vittuilu mielessä ja sitten nillä tule hyvä mieli kun jotakuta vittutta sen takia ne laitta http://tori.fi/ ilmoituksia vaikka tuote on jo VARATTU :(

        https://m.tori.fi/vi/69071766.htm

        Tuos on taas joku laittanut vittuilu mielessä ilmoitus että annetaan ilmaiseksi tosi mahtavat kaiuttimet mutta kun myyjä ei ikinä vasta mihinkään viestehin niin hänen ei tarvitse pelätä että joutuisi ilmaiseksi antamaan pois tosi mahtavat kaiuttimet voi sen niinkin tehdä perus ajatus ihan sama kun äskeinen eli ostajat vittutta ja ne joutu panikkin kun ei myyjä vasta viestehin :(

        Hän laitta sen takia tuollaisen ilmoituksen että ostajat uteliasudesta samalla katso hänen muut ilmoitukset mitä hänellä on tori :(

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän laitta sen takia tuollaisen ilmoituksen että ostajat uteliasudesta samalla katso hänen muut ilmoitukset mitä hänellä on tori :(

        Hän on ovela älkä vain ostakon tuoltta ku******** mitän :(

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on ovela älkä vain ostakon tuoltta ku******** mitän :(

        Muutama vuosi sitten Tori toimi hyvin. Nyt ei näköjään mikään mene läpi. Todella surkeaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutama vuosi sitten Tori toimi hyvin. Nyt ei näköjään mikään mene läpi. Todella surkeaa!

        Yritettiin myydä kone mutta eivät julkaiseet ilmoitusta
        useista yrityksistä huolimatta

        IMac 20 early 2009
        Kuvan iMac Apple pöytätietokone osX 10.11.6 320gb / 2gb/ cdd dvd asema toimiva
        mukaan näppis ja hiiri virtajohto
        voi ottaa heti käyttöön

        Ilmoituksesi on hylätty
        Valitettavasti emme voineet julkaista ilmoitustasi Torissa, sillä se ei ole palvelun sääntöjen mukainen.

        Ilmoituksen hylkäämisen syy: Myytävä tuote tai palvelu tulee kuvailla ilmoituksessa mahdollisimman tarkasti. Ainoastaan myytävän tuotteen tai palvelun kuvaaminen on sallittua ilmoitustekstissä, ja lista tuotteeseen liittymättömistä avainsanoista tai epäolennaiset kirjoitukset ovat kiellettyjä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kun mahtavat kaiuttimet saa ilmaiseksi niin ne mene heti mutta silti ilmoitaja laitta tori ilmoitus missä luke varattu kuisanteko mielessä sen takia että muilla tule sittä paha mieli jotkut teke sen sen takia että ostajat samalla katsovat myyjän muitta ilmoitukset mutta tuolla ei ole muitta ilmoituksia mutta hänellä on varman tulossa tori muitta ilmoituksia mutta ihme kun ei tori ylläpito tee asialle mitän laittoin hänelle viesti missä pyysin häntä poistaman ilmotuksen mutta kun ne kaiuttimet on mennyt eikä hänellä ole tori muitta ilmoituksia niin hän ei lue viestejä mutta tori ylläpito pitäsi tietenkin bannata häntä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Laitaka sihen http://tori.fi/ palveluesto hyökkäys niin loppu se torin epä tasapuolinen kohtelu hej herätkä onko tällä mitän ammattitaitoisia hakkereitta :) :) :) 100 100 100

    • Anonyymi

      Ja sitten http://tori.fi/ ylläpitäjät vihdoin pitkän tauon jälken itke verta :) :) :) 100 100 100

      Tervesin: Hans Thomas Issakainen.

    • Anonyymi

      Myös mv lehti on kans välillä alhalla palveluesto hyökkäyksien avulla myös tori voi olla alhalla palveluesto hyökkäyksien avulla.

    • Anonyymi

      Ei kanatta sanoa että mitän ei ole tehtävissä se kuulosta niin epä toivoiseltta se rippu omasta aktivisuudesta eli sittä kuinka ahkerasti ja innokasti on värvämässä hakkereitta ;) ;) ;) 100 100 100

      Terv; Hans Thomas Issakainen.

    • Anonyymi

      Kansanvällinen konserni omista http.//tori.fi/ niin ei sivustoa saa lopetettu nimi adressilla ainut tapa sada sivusto lopetettu on palvelu esto hyökkäys.

      • Anonyymi

        Tori pidättää itsellään oikeuden oman harkintansa mukaan milloin tahansa poistaa tai olla julkaisematta ilmoituksia, joissa itse ilmoitukseen, myytäväksi ilmoitettuun kohteeseen tai ilmoittajaan Torin saaman tiedon mukaan liittyy mitä tahansa oikeudellisia epäselvyyksiä.

        Torilla ei ole mitään vastuuta ilmoittajaa kohtaan, vaikka myöhemmin ilmenisi, että kyseiset oikeudelliset epäselvyydet ovat olleet perusteettomia.

    • Anonyymi

      Minunkaan ilmoitustani ei ole kolmeen päivään julkaistu. Saan sähköpostiini tiedon, että uutta ilmoitusta ei voi julkaista, kunnes entinen poistettu. Mitä helvettiä?!?! Laitoin kyselyn, miksi minulle tulee tällainen viesti, vaikken kyseistä tuotetta ole ikinä sinne myytäväksi aiemmin ilmoittanut. Mitään vastausta en ole saanut, muttei ilmoitustani myöskään ole julkaistu. Jos kyseistä palvelua käyttää, on ilmeisesti luotava kokonaan uudet tunnukset jne etteivät tunnista jostain syystä inhokikseen. Laitoin vielä toisenkin kyselyn, että miksi toria mainostetaan ympäristötekojen edistäjänä kierrätyspaikkana kun siellä kierrättäminen kielletään! Ei mitään vastausta siihenkään. Kysymys oli minun tapauksessani akvaariosta.

    • Anonyymi

      Samanlaisua kokemuksia Torista ja ovat bannanneet täysin syyttä ilmoituksiani.

    • Anonyymi

      Yritin myydä koiranpentuja. Tori. fi ei hyväksynyt mitään useista ilmoituksistani. Absurdia touhua. Loppuelämän boikotti lähti käyntiin just nyt.

    • Anonyymi

      Luulen, että Tori pystyy myös blokkaamaan viestittelyn asiakkaan ja myyjän välillä. Olen epäillyt tätä omalla kohdallani, ja tänään en saanut yhteyttä myyjään Torin kautta, joten lähetin tekstarin suoraan hänen puhelimeensa. Joko vika Tori-palvelussa, tai mielivaltaista toimintaa? Molemmat huonoja juttuja...

    • Anonyymi

      Kyllä niin mieli valtaista on eri ihmisiä kohtaan. Korruptiota. Testasin samanlaisen ilmoituksen. Pyysin tarkistamaan kiusataanko oikein torissa ylläpidossa ja kyllä se on niin kuin monissa muissakin joissa on ylläpito.Ystäväni laittoi 5 min. ja läpi. Minä laitoin 2 päivää meni ja antoi jonkun tekaistun syyn vain huvikseen kiusaten. Aivan pelleilyä. Toivoisin jo että joku jolla hermot pienemmät...niin , en viitsi sanoa kun siitä saa syytteet. Ihan vitun lasten hiekkalaatikko leikkejä ylläpidossa. Johtaja,... hyvää päivää vaan teillekkin.

    • Anonyymi

      www.tori.fi , ei ole minulla toiminut 4 kuukauteen juuri mitenkään. Tekivät tahallaan ettei voi käyttää. Lauoin suorat sanat heille toiminnasta. Ei ole ihmisten oikeuden tajuista että tahallaan jatkuvasti härnätään ihmistä/ ihmisiä.Se on kuin vainoamista ja se on suomenlaissa kiellettyä. Ilmoitin jo 1.5 v sitten ellei tämä lopu, niin teen rikosilmoituksen. Pari viikkoa normaalisti toimi kunnes taas alkoi kiusaaminen.

      • Anonyymi

        On kyllä erikoinen sivusto. Tein kymmeniä ilmoituksia myynnissä olevasta piraattitavarasta, mutta mitään ei tapahdu. Piraattituotteiden myynti on laitointa, mutta ei vaan kiinnosta heitä.
        Huuto.net on paljon parempi sivusto, piraatit katoavat samantien myynnistä.

    • Anonyymi

      Saman vastauksen sain minäkin ihan tavallisen myynti-ilmoituksen jättämisestä..

    • Anonyymi

      Onko Tori:lle annettu liikaa valtaa kuten Googlelle ??
      Joku taho täytyy saada valvomaan Tori: n mielivaltaista käytöstä,ei julkaise varmasti sääntöjen mukaisia ilmoituksia ja antaa aivan mielivaltaisista karanteenejä!
      Joku valvomaan Tori: n mielivaltaista toimintaa???

    • Anonyymi

      Laitoin kuluttaja asiamiehelle kyselyn Tori.fi
      mielivaltaisesta toiminnasta!
      Toivottavasti ottavat yhteyttä Tori:on asiakaspslveluun!

    • Anonyymi

      Tuliko viestini perille yst.terv.kaarina malinen laitoin viestiä kun en voi myydä enkä lähettää viestiä torissa en ole toiminut väärin haluaisin oikeudet takaisin koska on kohtuutonta poistaa minut torista vaikka olen toiminut oikein ydt.terv Kaarina malinen ,[email protected]

    • Anonyymi

      Nyt toriin kirjautuminen pakottaa luomaan tunnukset johonkin shchitslediin vaimikäsenytoli... taitaa olla taas jälleen yksi Suomalainen yritys joka on myyty ulkomaisiin käsiin :/

    • Anonyymi

      Täysin ala-arvoinen palvelu. Välttäkää tämän kusilafkan käyttöä tavaraa myydessänne.

      Ei hyväksy asianmukaisesti tehtyjä myynti-ilmoituksia. Valittaa, että ei olisi sääntöjen mukainen. Sen lisäksi kyseinen firma on osa ulkomaista Schibsted-yhtiötä. Oksettava pulju.

      • Anonyymi

        Nykyään ei enää minkään alustan kautta tavoita laajoja ostajapiirejä kun porukka on hajonnut kuka millekin alustalle, esim. pari heppua TikTokissa, muutama Facebookissa, kourallinen Instassa, jne.
        Myynnistä on kumminkin melkoinen vaiva kuvien ottamisineen, ilmoituksen laatimisineen, jne. ja sitten sitä ei kukaan edes katso, vaikka möisi ihan pilkkahintaan. Ja jos kaupaksi meneekin, sitten on vielä se pakkaus ja postitus.
        Taidan tästä lähtien kipata vaan roskiin, pääsee helpommalla kun ei niistä näytä saavan kaupaksi mitään, eikä varsinkaan niistä rahaakaan näytä saavan juuri mitään.

        Osasyyllinen on myös Suomalaisten olematon ostovoima ja valtava köyhyys.

    • Anonyymi

      Nyt tori pyytää kirjautumaan johonkin kummalliseen palveluun, näyttää aivan rahan pesufirmalta. Kun en torin sivulle pääse niin olkoon , en huijareiden sivuille kirjaudu.
      Ilmeisesti Tori on myyty Petteri Orpolle ja Juha Sipilälle. Kun mitään nfprmaayiota ei ole jaettu. Heillä oli tapana luoda kansalaisille tämänkaltaisia rahanpesufirmoja.

      • Anonyymi

        Nyt olisi vihdoin tarve uudelle alustalle, jossa ei tarvitse alkaa kirjeenvaihtoon yhteystietojen ja hintojen saamiseksi.

        Uusi kirjautumis menetelmä teki torista käyttökelvottoman.

    • Anonyymi

      MITÄÄN ei ole muuttunut kuluneitten vuosien aikana. Viikkoon en ole saanut palstalle yhtään ilmoitusta, en myöskään ainuttakaan syytä karanteenille. Seuraavaksi kokeilen Findit.fi:tä.
      Nimimerkki "Kuka murhautti Iljan?"

    • Anonyymi

      En ymmärrä mikä on SCHIBSTED . Tuommoinen hakkerin läpyskä pyytää kirjautumaan.
      Tuo on jo pitkään riivannut torin sivua. Enkä voi katsoa torin vastauksia.Toriin ei myöskään voi ottaa yhteyttä.Minulla ei ole mitään tekemistä tuon lähettäjän kanssa. Onko koko netti kaatumassa vai mistä näitä kummallisia estoja siunaantuu. Laittaisin kuvaan mutta tähän ei saa sellaista.

    • Anonyymi

      Ei minulla ainakaan ole mitään huonoa sanottavaa torista. Olen julkaissut useita kymmeniä ilmoituksia ja ehkä kerran tai kaksi on julkaisu hylätty, mutta se on vain johtunut siitä, että mukana on ollut yksi kielletty sana jota en tiennyt. Muuten on kaikki mennyt hyvin eikä ole mitään valitettavaa. Kuvat kannattaa laittaa ihan samanlaisina kuin ne ottaa eikä ruveta mitenkään koristelemaan. Itse laitan vain copyright-merkinnät kaikkiin kuviin, etteivät muut käytä niitä huijaamistarkoituksissa.

    • Olen sama mieltä

    • Anonyymi

      Jos kerran reklamoit jostakin, ilmoitustesi julkaisu siirtyy jonon viimeiseksi ja julksuaika on todella piiiitkä.

    • Anonyymi

      Minulla on ollut torilla hakuvahteja, ihan maltillisesti tullut spostiin ilmoituksia kunnes yhtäkkiä niitä alkoi suoltamaan jatkuvaan. Poistin kaikki hakuvahdit, asetuksissa poistin niiden lähettämisen spostiin mutta samameno jatkuu...onko muilla kokemuksia asiasta.

    • Anonyymi

      Päädyin kummalliseen tukikeskusteluun torin aspan kanssa, kun ostajana olin lähettänyt yksityisviestinä kuvankaappauksen verkkopankkimaksusta myyjälle, vaikka olin kertonut, että odota kunnes näet rahan tililläsi. No kun olin kuvankaappauksen lähettänyt, niin ilmeni, että se pieneni niin pieneksi, ettei tekstistä saa mitään selvää. Kyselin sitten meilillä aspasta, että mikä vikana? ensimmäinen vastaus oli, että olenko kokeillut eri selaimella ja olenko kokeillut poistaa historiatiedot jne...? Kun vastasin, että toki voisin tehdä nuo jutut, mutta onko teillä tarjota jokin käyttäjätili, jonne voin kokeiluni tehdä - kuten ToriAspa tai muu sellainen (jottei tarvitse oikeita käyttäjiä vaivata enemmillä kokeiluilla). No koskaan en saanut myöntävää enkä kieltavaa vastausta tähän kysymykseeni. Vastaukset asiaan liittyen olivat ihan muuta: "Autamme sinua mielellään kaikissa ongelmissa" ym. yleistä jargonia. Jossain vaiheessa kysyin, että onko siellä jokin kone vai oikea ihminen vastaamassa? Siihen sain vastauksen, että olemme oikeita ihmisiä... Kai konekin voi viilata linssiin?!? Sitten tulee tyytyväisyyskysely, miten onnistuimme hoitamaan asiani? Vaikka miten yritän saada heidät/sen? tajuamaan, että kokeiluja tehdään ylläpidon käyttäjätilin ja minun tilini välisillä yksityisviesteillä eikä suinkaan minun ja jonkun toisen käyttäjän tilien välillä, niin asia ei selviä. Tottakai heillä pitäisi olla tarjota jokin "testikäyttäjä" jonka kanssa saa viestien käyttäytymistä kokeilla. Mutta tämä Schibsted on menettänyt tällä toiminnallaan uskottavuuden minun suunnalta katsottuna. Ilmeisesti ilmoitukseni muuttuu maksulliseksi, jos ei mene kaupaksi ekalla julkaisemisella... No sitten julkaisen muualla.

      • Anonyymi

        Tori.fi on kyllä erikoinen myyntipaikka. Olen tänävuonna tehnyt kymmeniä ilmiantoja piraattitavaran myynnistä, mutta yhtään ilmoitusta ei ole poistettu.
        Erikoinen paikka, kun laitonta tavaraa saa myydä ihan rauhassa.

    • Anonyymi

      Tori palvelu ei hyväksy liian hyvin tehtyjä ilmoituksia sillä ne menisivät heti kaupaksi. Torin tarkoitus on vedättää sinulta ilmoituksen nostaminen kärkeen palkkio. Unohtakaa tori ja vaihtakaa se facebook ja instagram markkinointiin. Jätin torin jo vuosia sitten ja hyvin myyn eri alueidem face ryhmissä.

    • Anonyymi

      Paskaksi meni koko Tori!!! Et pysty ottamaan ilmoittamaan yhteyttä kirjautumatta!!! Hyvästi Tori.

      • Anonyymi

        Ilmoittajaan tarkoitin!

    • Tori.fi on jo netin keskustelu, facebook yms. Mailmalla aiheuttanut shibsted tunnistautumis sivusto, joka ei näytä toimivan siia mitenkään. Aiheutt vain närää, eivätkä ihmiset saa toisiinsa yhteyttä, kun tämä ” hakkeri” jungaa lappuineen eteen, eikä sen antamat salasanat toimi milloinkaan. Minkä salasanan se antaa ja menet takaisin torin sivuille ja yrität laitta salasanan, mikä annettiin....niin tulos tulee tauluun ettei kelpaa.
      Kylläpä pistää vituttamaan. Ennen täällä oli niin helppoo ja kivaa asioida. Nykyään ei enää viiti edes ilmoituksia kattoon. Tää menenee perikatoon tulevaisuudessa.
      On niitä muitakii myyntipaikkoja, että eikun vitutusta sinne teittin rattaisiin.
      Minuun voinette olla tämän spostin kin kautta ottakaa yhteyttä tai puh

    • Anonyymi

      Tori.fi on tyrinyt lopullisesti ja sen sanon ettei tuosta pastkastaan tule ikinä enään nousemaan. Sen uskallan jo ilmoittaa.
      Ja, miten tyhmiä nekin minnavastaukset. Ei mistään kotoisin.
      Helvettiin koko sivusto. En edes käykään koko sivustolla, kiusaa itseään. Kiitos tämän sivuston pitäjälle vaaa.

    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä useiden muidenkin kirjoittajien kanssa, tori.fi ei vastaa enää tarkoitustaan. Laitoin eilen iltapäivällä ilmoituksen tänään tuli puolilta päivin tieto ilmoitusta ei hyväksytä jne. tekstien kera. Nyt vaihdoin Findit.fi sivustoon ja homma toimii! Kiitos sinulle joka ensimmäisenä mainitsit tuon sivuston.

    • Anonyymi

      Aivan järkyttävä tämä uusi Tori.fi...

      Ilmoitukset eivät mene mitenkään läpi.

      Surkea esitys.

      Kannattaa siirtyä muualle. Ketjussa olikin mainittu Findit.fi

    • Anonyymi

      Torissa on vielä nyt uusi tili kun herjaa.ilmoitan muualle minun tavarat.

    • Anonyymi

      jadajada. Yritin julkaista ja hylättiin. ”poista ensin vanha” No vanhaa ei ole. Todella huono toimimaton sivusto!

      • Anonyymi

        Tämä on sitä kun yritä liian usein saman ilmoituksen uusia. Automaatinen banni puuttuu asiaan. Tee tarpeeksi kauan sitä niin tulee 14 päivän sanktio.

    • Anonyymi

      Se on muttunut se http://tori.fi/ ostaja ja myyjä ei voi enä lähettä tori viestejä mutta ostaja ja myyjä voi lähettä sähköpostia mutta puhelin numero pitä vahvista eli tule texsti viestillä sellainen 6 numeroinen luku ja viestit tule sähköpostin ja voi soitta.

      Kun klikka sittä missä on tori viestit niin tule texsti kenttä missä pyydetän laittaman sähköposti ja salasana mutta kun ne laitta sinne niin tule vika viesti että ne ei täsmä se johtu sittä että se ei ole käytössä enä mutta kun klikka myynti ilmoitus lähetä sähköposti niin ne pyytä antaman puhelin numeroa ja sitten pyytä vahvistaman puhelin numeroa ja sen jälken voi lähettä sähköpostia niin että ei se toinen tiedä sähköpostia mutta ne vastaukset ei tule tori viestit vaan oman sähköpostin.

      • Anonyymi

        Täytyypä sanoa, että oli eriskummallisen sekava kirjoitus. Eihän tässä pitänyt mikään paikkaansakaan.

      • Anonyymi

        Kyllä olen ihmetellyt tätä ilmoitusten hylkäysta mutta tänään minulla sytytti ja nyt tiedän syyn eli tämä sivusto meni jonkin ulkolaisen firman omistukseen ja heilla on periaate että Suomen kantaväestöön kuuluvia aletaan hylkiä ja mustalaisten ja ym. ulkolaisten ilmoitukeset kyllä näyttää kelpaavan ja ei haittaa jos ostaa siis monikossa autoja, asuntovaunuja ym. ym. rajattomasti mut laitappa valkolainen sama ilmoitus niin ei onnistu!!!

    • Anonyymi

      Tori ei ole enään sitä mitä on ollut. Ilmoitusten hyväksyntä on vähän että millä tuulella siellä ollaan. Toinen ei hyväksy ilmoitusta, toinen hyväksyy täysin saman.
      Uusia ei saa enää ilmoitusta jos et maksa. Huijareita tuntuvat enemmän suosivan, kuin poistavan profiilin. Eräskin tässä yritti ostaa minulta tietokonetta kuvakaappaus pankin tositteella joka väärennetty. Ilmoitin Toriin, kiitos ilmoituksesta puutumme kyseisen käyttäjän toimintaan. Mitään ei tapahtunut vaan huijari edelleen siellä ”ostelee.” Vissiin Torin henkilökunta ei ymmärrä miten homma toimii. Jos me ilmoittajat emme jätä ilmoituksia niin saavat raapia päätänsä rauhassa kotona. Minua ei kyllä haittaa vaikka koko Tori loppuisi. Ylimielistä porukkaa siellä ”töissä.”

    • Anonyymi

      Jos yrität uusia ilmoitusta liian usein tulee 14 päivän bannit. Vaihtoon meni Tori.

    • Anonyymi

      Minuakin harmittaa nyt tori. Minulla oli kaksi samaa käytettyä tuotetta ja tori sulki tunnukseni, koska olen myynyt jo kerran saman tavaran. Minulla oli kaupat kesken toisen ostajan toisesta tavarasta ja hän maksoi tavaran.Nyt osoitetiedot ovat siellä jotta saisin tuotteen lähetettyä. Pystyykö tästä tehdä ilmoitus jonnekin, koska eivät vastaa viesteihin tori.fi:ssä, kun olen yrittänyt saada yhteystietoja ostajalta.

    • Anonyymi

      Ihan surkea myyntipaikka.
      en voi uskoa miten onnettoman v aikeaa on saada asiallinen ilmoitus näkyville.
      sama touhu jatkuu yhä, aina hylätään vaikka kaikki pitäisi olla aivan tip top oikein tehty ja niin onkin.
      tehdään yhdessä pa rempi ja keltainen pörssi takaisin kaivataan!!

    • Anonyymi

      E i heövetti en enää jaksa ymmärtää, olette kaikki ihan oikeassa tuon paskapuljun suhteen.

      Tunti sitten mun ilmot uksia hylättiin 1 kerrallaan torista nuin vaan!
      Kysyin asian syytä niin sanottiin että mulla on toinen tili jolla olen lait tanut osto ilmotuksen.
      18 elokuuta .
      Olin sopinut sit ten 20 elokuuta tekemällä uuden ja ainoanm schibsted tilin jolla t ein uudet ilmot ja asia oli sovittu.
      Tänään sit ten "IINES" pääti alkaa poistelemaan ton takia eilen teklemiäni ilmot uksia, kylläpä vituttaa hoh hoijaa.
      Tässä nyt saanut pommit taa t orin tukeen valitust a koko ajan ja ei jaksaisi tätä sama paskaa, kyllä'pä on vaikea paikka, todella st ressaavaa ja henkisesti raskasta kun ei voi edes soittaa ja selittää asiaa.
      kaiken olen oikein tässä tehnyt, jokainen ilmotys asiallinen ja oikealla osastollaan niin on se nyt perkele.

    • Anonyymi

      meni niin sekavaksi koko tori kun IINES ylläpidosta rupes kinaamaan jost ain vanhasta eri tilin ilmotuksestani, jolle en voi mitään kun en muista edes salasalaa eikä sen vaihtaminen auta kun ei toimi niin ei, en voi pois taa koko tiliä ja t uon takia meni sit ten 2 schibsted tiliä sekaisin.
      Ensin kaikki toimi ihan hyvin kunns tori alkoi vit tuilemaan ent iseen malliiin miulle taas ja hylkäs ilmotukseni.
      pyysin äsken että poist avat sit t en kummatkin tilini.
      toivotaan jos voin n yt sit ten luoda uuden tilin ja entisiä ei kummittele enää siellä, mistä minä niitä voisin muistaa, voii vittu mitä paskaa-

    • Anonyymi

      vois ottaa karahkan ja käydä hakkaamas koko väen sinne toimistolle saatana

    • Anonyymi

      Aika loppu tuntuu porukka olevan, ettei pääse julkaisemaan uudelleen epäselvää ilmoitusta netistä löydetyllä kuvalla, mikä ei ole ekalla ilmoituksella poikinut edes kysymyksiä

    • Anonyymi

      Älkää ostako mitään semmoiselta nettihuijarilta, joka tarjoaa teidän ostoilmoitukseen sopivaa tavaraa kuvien kera. Yleensä jotain pieniarvoista, alle 50 e tms. Tavaraa ei kuitenkaan kuulu. Antaa maksua varten tilinnumeron luotettavuuden lisäämiseksi. Käyttää ainakin nimeä Aku, Sopanen tai Korhonen ja on Kuopiosta

    • Anonyymi

      Olen yrittänyt myydä kympillä uusia tuotteita jotka maksaneet 200-500 euroon.
      Mutta ei, kertokaa nyt tyhmälle mihin hintaan ne pitäisi myydä. Vai annako omakotitalon, maatilan ja vaimonkin kaupanpäälle. Vitun tyhmää sakkia, hankkikaa työ ja elämä.

    • Anonyymi

      Yritin eilen laittaa ilmoitusta toriin. Vastauksena tuli että ilmoitukseni on sääntöjen vastainen. Kysyin tori tuesta että miten se oli sääntöjen vastainen. Sain vastauksen "muilta tori käyttäjiltä on tullut huolestuneita viestejä ilmoituksestasi". Miten hitokseen se on mahdollista kun ei ilmoitusta ole voinut kukaan nähdä, kun ei sitä ole edes julkaistu. No yllätys, en saanut enään vastausta lisä kysymyksiini.

      • Anonyymi

        Ilmoittakaa nettimakinnoilla unohtakaa tämä paska Tori. Antakaa sen mennä nurin siellä ei työskentele kuin lukutaidottomia vajakkeja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmoittakaa nettimakinnoilla unohtakaa tämä paska Tori. Antakaa sen mennä nurin siellä ei työskentele kuin lukutaidottomia vajakkeja.

        Tori.fi ei poista yhtään piraattitavaraa myynnistä, vaikka niistä tekee ilmoituksia, aika outoa.
        Sitten on tämä "tallikauppa.fi" jonka ilmoituksissa on aina eri sijainti, ympäri maata. Tähänkään ei puututa millään tavalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmoittakaa nettimakinnoilla unohtakaa tämä paska Tori. Antakaa sen mennä nurin siellä ei työskentele kuin lukutaidottomia vajakkeja.

        Samaa mieltä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmoittakaa nettimakinnoilla unohtakaa tämä paska Tori. Antakaa sen mennä nurin siellä ei työskentele kuin lukutaidottomia vajakkeja.

        Näin tehdään!

      • Anonyymi

        Maailma pärjää varmasti ilman sinun puutteellista ilmoitustasi

    • Anonyymi

      Laitappa sinne oma vaikka ostoilmoitus niin se hylätään mut kun mustainen kalle laittaa niin kylllä mene läpi ja saa olla, ei poisteta vaikka on selvää bisnestä!

      • Anonyymi

        Näin on!

    • Anonyymi

      Omistajan vaihdoksen myötä meni meitä valkolaisia kohtaan aivan rasistiseksi tämä homma!!!

      • Anonyymi

        juu, näin on mennyt!

    • Anonyymi

      torin mainonta menny tosi törkeeksi,autosivujen päälle tulee tekstin eteen big bank mainos...pari kertaa lähtee pois sen jälkeen ei ....voi vittu mitä touhua....karkottavat asikkaansa ainakin minut.

    • Anonyymi

      Minul tori vei rahat eikä julkaise ilmoitusta vaikka maksoin paalulle. Lähettävät linkkiä jossa on ilmoitus mutta tosiasiassa se ei näy torilla ei listassa eikä paalulla, on vain heillä koneilla välimuistissa ja ovat omahyväisen tyytyväisiä siihen. Olen ny moneen kertaan vääntänyt rautalankaa heille mutta eivät enää vaivaudu edes vastaamaan. Täyttyy sanoa että on törkeän huonoa käytöstä, epäammattimaista toimintaa ja loppuja ei voi edes tänne kirjoittaa mitä heistä ja heidän toimintatavoista aattelen.
      Terveisin Mummo

      • Anonyymi

        Kas vaan, kun uhkasin lopulta poliisilla tällaista mummoa huijanneita torilaisia niin lopulta ilmestyi melkein koko päivän kestäneen väännön jälkeen ilmoitus näkyviin. Tässä on vain se että ilmoituksesta kiinnostuneet on jo käyneet sen kokemassa ja todenneet että varmaan jo myyty kun on lukenut että ilmoitusta ei löydy. KIITOS VAAN TORI HLÖKUNTA OIKEIN KOVASTI TÄLLAISESTA UUDEN VUODEN LAHJASTA!
        Terveisin Mummo

    • Anonyymi

      Ihan sama juttu minulla. Ilmoitustani ei julkaistu. Väittävät minun käyttävän jonkun muun kuvia eli syyllistyn tekijänoikeusrikokseen. Jos syytetään näin niin voinko tehdä rikosilmoituksen perättömästä lausumasta? Kaikki heidän, eli tori.fi asiakaspalvelun herjaus viestit tallessa.

      • Anonyymi

        Juu samoin kävi minullekin, eivät suostuneet ilmoittamaan muumipäivä mukia jossa oli oma ottamani kuva, väittivät viralliseksi tuotekuvaksi vaikka olin ottanut sen vaalean keittiötuolin päällä 🤣
        T. Mummo

    • Anonyymi

      Tori.fi ilmoittaa että itse ottamasi kuvat ovat muiden ottamia :D aina löytyy joku syy miksi ilmoitustasi ei julkaista :D väärä aihe, kuva jne...

    • Anonyymi

      huuto.net. hyvä luotettava kauppapaikka. Torissa on huijattu ja ilmoituksia ei julkaista.

    • Anonyymi

      Jouduin huijatuksi tori.fi palvelussa. Myytiin olematonta iPhonea 80-90€ hintaan. Kyseessä sarjahuijari. Hän saa mellastaa palstalla mutta kun itse yritin myydä 5€ tavaraa, josta otin itse kuvat, minua syytettiin muiden kuvien varastamisesta???? Tämä sarjahuijari on siis tuomittu rikollinen. Hänen ilmoituksensa näkyvät hyvin palstalla. Itse kuulemma pöllin muitten kuvia 5€ tavaran ilmoitukseen?? Omg! Ite otin kuvat huhhuh!

    • Anonyymi

      Älkää vastatko koskaan KUSIPÄILLE jotka kirjoittavat ONKO VIELLÄ MYYNNISSÄ ? Niistä köyhistä ei ole mitään hyötyä saunan taakse koko sakki Ei ne mitään pysy ostamaan.

      • Anonyymi

        Höpsistä, näille vaan tilinumero/mobilepay heti tyrkylle ja maksavat heti. Menee aina heti näille kun vaan laittaa maksutiedot.

    • Anonyymi

      Tori .fi ei tosiaan hyväksy ilmoituksia aina. Kohtelu ei ole tasapuolinen vaan täsin mielivaltainen. Säännöt on aellaiset jokainen tarkastaja voi mielvaltaisesti hylätä ilmoitusen. Voi hylätä ilmoituksen vaikka on jo toisen ilmoitusen hyväksynyt,ja uudessa ilmoituksessa on sama kuva kuin jo sivuilla olevassa. Ainoa joka on eri on tuote ja teksti..Miten se on mahdollista. Torilla ei voi myydä sellainen henkilö joka on valittanut tarkastajista. Hän joutuu mustalle listalle.... Minun on lopetettava torilla toimiminen. 31,1 2022.

    • Anonyymi

      Rahat TORIIN kyllä kelpaa,mutta päivä nostot tehdään keskiyöllä . Silloin ei kukaan nää ilmoitusta nostettuna kuin aamulla,jolloin se jo sivulla 3-5

    • Anonyymi

      Näin tuntuu olevan, olen tehnyt saman havainnon. Alkuun toimi sujuvasti, mutta nykyään rehellisiä ilmoituksia tosiaankin poistetaan mielivaltaisesti.
      Hyvin hoidetussa myyntipalstassa nimenomaan huijarit blokattaisiin pois eikä rehellisiä ilmoittajia, mutta ei torissa näköjään näin ajatella; ei.
      Tämän vuoden puolella tuntuu ilmoitusten lisäksi ostajatkin hävinneen.
      Kannattaa varmaankin etsiä jokin toinen ilmoitus-foorumi.

      • Anonyymi

        Jo aiemmin hyväksyttyjen ilmoitusten hylkäystahti uusittaessa tuntuu kasvavan. Tsismalleen samanlaisena kun koettaa uusia, tulee tuo pitkä rimpsu " ei ole sääntöjen mukainen jne jne". - Kun koettaa taas samassa viestissä annetulla linkillä muokata jotain kohtaa, mitä arvelee? syyksi tällä kertaa, tulee nykyisin hylky uudestaan saman tien, eli alle 5 sekuntia kestää uuden " ei ole sääntöjen mukainen jne jne" -viestin tuleminen. Eli kukaan ei siis TARKASTA korjattua ilmoitusta, sitä ei ole 5 sekunnissa voinut läpi lukea. - Ja kuitenkin , AIEMMIN tuo ilmoitus on hyväksytty, ja jopa uusittu vajaa pari kuukautta sitten!
        - Ylläpitoon ei uskalla koston pelossa ottaa yhteyttä.
        Tori kohtelee myyjiä siis kuin saastaa. Kuitenkin, ilman myyjiä, ja myynti-ilmoituksia, koko heidän saittiansa mainostuloineen yms, ei olisi edes olemassa! Ongelma vain se, että keltaistapörssiä tms muuta todellista kilpailijaa ei ole. Toivottavasti parempi joskus tulossa. HUOM, osaavat: tehkää yhdessä kunnollinen SUOMALAINEN myyntikanava!

    • Anonyymi

      Ilmoituksesi on hylätty
      Valitettavasti emme voineet julkaista ilmoitustasi Torissa, sillä se ei ole palvelun sääntöjen mukainen.

      Ilmoituksen hylkäämisen syy: Myytävä tuote tai palvelu tulee kuvailla ilmoituksessa mahdollisimman tarkasti. Ainoastaan myytävän tuotteen tai palvelun kuvaaminen on sallittua ilmoitustekstissä, ja lista tuotteeseen liittymättömistä avainsanoista tai epäolennaiset kirjoitukset ovat kiellettyjä. Mahdollisia syitä ilmoituksesi hylkäämiseen: - ilmoituksesi on väärällä osastolla: Esimerkiksi: kirja kuuluu Kirjat ja lehdet osastolle eikä Keräily tai Muut osastolle - ilmoituksestasi ei käy selvästi ilmi mikä tai millainen tuote tai palvelu on kyseessä - ilmoituksessasi viitataan useisiin tuotteisiin tai palveluihin - ilmoituksesi otsikko ei ole tarpeeksi kuvaava - ilmoituksesi ei vaikuta realistiselta - autoilmoituksessa tulee ilmoituksen otsikkoon kirjoittaa vain auton merkki ja malli: “Volkswagen Passat”, “Chrysler Voyager “. Esimerkiksi otsikko “Halpa volkkari” ei ole hyväksyttävä. Ilmoituksen otsikon tulee ilmaista selkeästi, mitä ilmoitus koskee. Otsikko ei saa sisältää yritysten nimiä, linkkejä tai ylimääräisiä tehokeinoja, kuten hymiöitä, tarpeettomia erikoismerkkejä tai isoin kirjaimin kirjoitettuja sanoja (CAPS LOCK). Hyvä otsikko ja tuotetta tai palvelua todenmukaisesti kuvaavat hakusanat parantavat ilmoituksesi laadukkuutta. Muokkaa ilmoitusta edellä mainitut ehdot silmällä pitäen ja julkaise ilmoitus uudestaan. Tarvittaessa ota yhteys asiakaspalveluun: https://tuki.tori.fi/.

      Tutustu sääntöihimme ilmoituksen jättöön liittyen ja muokkaa ilmoitustasi sääntöjen mukaiseksi. Käytäthän muokatessa samaa sähköpostiosoitetta, jota käytit ilmoitusta jättäessä. Muokkaamisen jälkeen ilmoituksesi tarkistetaan uudelleen ja julkaistaan, mikäli se on sääntöjen mukainen. Jos et tiedä kuinka sinun tulisi ilmoitustasi muokata, ota yhteys Tori-tukeen.

      Ilmoituksesi tiedot
      Osasto: Muut, Myydään
      Otsikko: Ilmapatja

      Nouto: kyllä
      Lähetys: kyllä

      Ilmoitusteksti:
      Uusi ilmapatja myyn koska kukaan ei tule kylään. -Uusi
      Hinta: 10 euroa

      • Anonyymi

        näkee sen vaivan, että ottaa kuvia tuotteista ja koittaa laittaa toriin myyntiin. On näköjään niin sääntöjen vastaista koko touhu et paras on polttaa nuotiossa kaikki myytävät tuotteet tai pilkkoa rälläkällä kaikki, ettei jobbarit yms. loiset pääse hyötymään myytävistä tuotteista. Kaikki pitää antaa ilmaiseksi.

    • Anonyymi

      Nyt ei näy enää edes myyjän puhelinnumero.
      Ensimmäinen kontakti pitää ottaa tori.fi viestillä.
      Ihan perseelleen mennyt koko sivusto.

      Puhelinnumeroa ei voitu noutaa
      Pahoittelut, turvallisuussyistä emme näytä numeroa juuri nyt. Voit lähettää ilmoittajalle viestin.

      • Anonyymi

        Tietääkö kukaan, miksi tänään antaa minullekin ensimmäisen kerran "Pahoittelut, turvallisuussyistä emme näytä numeroa juuri nyt. Voit lähettää ilmoittajalle viestin." tekstin, kun yrittää katsoa ilmoittajan puhelinnumeroa?
        Sama teksti tulee useammasta yksityishenkilön ilmoituksesta, mutta yritysten ilmoituksen puhelinnumeron näyttää.
        Itse en ole edes julkaissut yhtään ilmoitusta koskaan, joten ei voi siitäkään johtua, olen vain katsonut toisten ilmoituksia ja jonkin verran ostanut ilmoitusten perusteella.

    • Anonyymi

      Niin paskskasi alkaa mennä, että alan katsoa muita kauppapaikkoja, mieluiten täysin ilmaisia, olisko jollain vinkkejä? Joku ihan yksinkertaisella periaatteella toimiva, mikä torikin joskus vanhoina hyvinä aikoina oli. Minkälainen esim. myyntipalsta.fi on, kukaan kokeillut?

      Ennen vielä vanhentuneet ja niiden toimesta poistetut ilmoitukset pystyi uusimaan suht pian ja yleensä aamupäivisin varsinkin kaikki meni läpi. Nyt ne on ilmeisesti ottaneet jonkun automaattibotin valvomaan ettei mitään vain vahingossakaan uusita ennenkuin se poistetun linkki on vanhentunut 2 viikkoa, hylkäysviesti tulee perässä jopa samalla minuutilla!! Eli myynti on katkolla aina 2 viikkoa ennen uusimista. Ilmoituksen pitäisi kyllä voida uusia ihan niin usein kuin haluaa, kun sen vaivan näkee että tekee koko paskan alusta uudestaan, ja varsinkin kun ilmoitus on vanhentunut, eikä sitä ole itse poistanut! Itse asiassa ilmoituksen pitäisi voida uusia ihan yksinkertaisesti yhdestä napista.. kuten muistaakseni aikoinaan keltaisessa pörssissä pystyi tekemään.

      Nyt alkaa sitten riittää... en jaksa enää niiden hylkäyspelleilyjä, välillä muissakin kuin linkin vanhenemista odottavissa ilmoituksissa, ja naurettavaa rahan ruikutusta uusinnoista. Eikö ne näe että suuri osa tavaroista on jotakin mutaman euron tai jopa 1-2e joten miten ne kuvittelee että kukaan ryhtyisi maksamaan sellaisten uusinnoista 3e ja ehkä vielä montakin kertaa? Saati annettavista...
      Pitäköön tunkkinsa ja kuihtukoon kasaan.. ahneella olkoon paskainen loppu.

      • Anonyymi

        Sama täällä. En minäkään jaksa torin mielivaltaista kohtelua. Torin tukipalvelukin täysi paska. Kukaan ei halua millään tavalla auttaa.

      • Anonyymi

        Eli 1-2e tuote ei mene useissa kuukausissa kaupaksi. Ehkä se pitäisi jo hyväksyä, että se kuuluu roskiin eikä haukkua toria.

        Ihan mielenkiinnosta: miksi kukaan käyttäisi miljoonia euroja sivuston perustamiseen ja ylpitoon, jos sivustolla ei olisi minkäänlaista ansaintamallia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama täällä. En minäkään jaksa torin mielivaltaista kohtelua. Torin tukipalvelukin täysi paska. Kukaan ei halua millään tavalla auttaa.

        Juuri nostettiin ilmoituksia maksettiin tälle paskalafkalle tori.fi,lle per ilmoitus 3.00 euroa nyt poistivat ilmoituksista puhelinumeron joka meille melkeinpä ainoa keino yhteydenpitoon ja kaupantekoon

        näin vastasivat kun kysyimme saammeko rahat takaisin ???

        "Sivuston turvallisuutta lisätäksemme olemme rajoittaneet puhelinnumeroiden näkymistä Torissa. Suosittelemme yhteydenottoa Tori-viestien kautta, jossa voitte halutessanne vaihtaa yhteystietoja myyjän/ostajan kanssa"

        Eli eivät kommentoineet rahojen palautusta ollenkaan paska mikä paska

        Nyt kolmas kerta kun veivät vain rahat kun olin ostanut viikkonoston heti ilmoituksen laitettuani ja sitten ilmoitetaan että ilmoitukesi ei ole tori.fi sääntöjen mukainen mut ei puhuta mitään rahojen palautuksesta!

    • Anonyymi

      Puuilon tuulikaapissa on ilmoituslappujen jättöseinä.

    • Anonyymi

      Nyt loppui torin käyttäminen, tähän paikkaan. Eivät julkaisseet, kun yritin myydä vanhaa kirvestäni ja pesäpallomailaa. Kuulemma epäsovelias. Kyllä tuolla muilla näyttää olevan pesäpallomailoja ja kirveitä myytävänä.
      Asiakaspalvelusta ei saa minkäänlaista apua. Kiertelevät ja kaartelevat vastauksissa. Antaisivat selvät pelisäännöt miten toimia, mutta ei.
      Siirtykää Huutonettiin.

    • Anonyymi

      Kyllä tori .fi on mennyt järkyttävälle kiusanteko linjalle.
      Maksettu ilmoituksesta ja hups yhtäkkiä onkin joku sana väärin ja poistettu mitään ilmoittamatta

    • Anonyymi

      Sain tapella tosissaan että lopulta sain ilmoituksen toriin pysymään. Ilmoitin myös johdolle kiusanteosta. Katsotaan nyt pysyykö ilmoitus vai keksitäänkö taas joku tekosyy

    • Anonyymi

      Hyvinj hankalaksi tehty kulutajan kannalta Tori.fi:n kirjautuminen nykyään itseasiassa oikeastaan täysin naurettavaksi typerine salasanoineen ym. Huuhaata koko touhu.

    • Anonyymi

      Täysin mahdotonta ilmoittaa sekarotuista koiranpentua myyntiin, vaikka ilmoitusta yrittää tehdä samoilla saatesanoilla kuin sadat muutkin ilmoituksen jättäneet. Loputonta ulinaa rekisteröimättömien rotukoirien myynnistä, vaikka yritän kaupata monirotuista koiraa.

    • Anonyymi

      Tori on mennyt alamäkeä 2 viimeistä vuotta
      nyt kuulostaa että yritykset ovat jättämässä Tori palvelut
      harmi että yritys puolella on porukka ylimielistä
      T.entinen Torin käyttäjä

    • Anonyymi

      Kuka jumal.... odottelee että viesteihin vastaillaan. Jos kauppaa tehdään, niin se tehdään puhelimessa soittamalla asiakkaalle ja sovitaan toiminta. Jos jotain on huijattu, niin oma moha, opettele tavoille. Se on tätä päivää. Jätän torit väliin.

    • Anonyymi

      Eihän tuolla ihmiset vastaa viesteihin tai soittopyyntöihin. Eikö kannattasi lopettaa koko Tori.fi- sivusto.

    • Anonyymi

      Onpas kummallinen tapahtuma. Ehkä sinun kannattaa poistaa koko ilmoitus ja kuvasi ja sitten teet uuden ilmoituksen samoista myytävistä tavaroista ja lataat kuvat uudelleen.

      • Anonyymi

        Mihinkä tämä nyt sitten liittyi?

    • Anonyymi

      Ihan kiva mutta minä en pääse kirjautumaan koko puljuun ja en ole koskaan toiminut mitenkään väärin
      Pitäkää tunkkinne.

    • Anonyymi

      Ei saa yhteyttä myyjään,kun ei ole schipsted tiliä,eikä aio ottaa.

    • Anonyymi

      SUURIN ONGELMA TORISSA ON JOHDOSSA ,SIELLÄ OLIS PEILIIN KATTOMISEN PAIKKA JA TEHDÄ JOHTOPÄÄTÖKSET KUKA JÄTTÄÄ PAIKKANSA ENSIN.
      Tori muuttui mielivaltaseksi omistajan vaihdon jälkeen,inhimillisyys tipo tiessään
      Toivottavasti malli muuttuu,Torin huonon maineen takia moni yritys aikoo jättää Torin tämän vuoden aikana.Yritykset vaihtaa Finditiin.
      T.Torin selaaja

    • Anonyymi

      MIKÄ ON NIIN VAIKEAA! Jos myytte huonekaluja, niin laittakaa malli/valmistaja tai edes saatana mitat tuotteesta mitä myytte, perkeleen pahvit.

    • Anonyymi

      En jaksa kaikkia lukea mutta mielestäni toimii melko hyvin, tietysti se ainainen shibsted tilin varmistaminen turhauttaa mutta se on vain omaksi parhaaksenne että on erilaisia turvatekijöitä ja varmistuksia niinkuin esim. pankeilla nykyään on. Ihan turha kritisoida.
      Muutaman kerran mennyt kyllä hermo kun ei ole ollut oikealla osastolla ja ilmo on hylätty mutta siitäkin pääsee kun vähän miettii mikä voisi olla oikea osasto? Paljon parempi tori on kuin facen marketplace, siellä on tullut vaan ulkolaisten huijauksia, viimeiset olivat seuraavanlaisia:: Fed ex toimittaa rahasi kirjekuoressa ja ottaa tavaran mukaasi, Olen rahaston omistaja enkä pääse rahoihin nyt käsiksi lähetä 250€ pääset käsiksi miljoonaomaisuuteen että joo mitä skeidaa.

    • Anonyymi

      Jep, myydään koirapalsta mennyt mielivalta poistoon asialliset ilmoitukset lukekaa mieluummin findis, markkinatorieläin.fi ym

    • Anonyymi

      Minun ilmoitukseni poistettiin heti kun olin ostanut sille 2 viikon päivittäisen noston 13 euroa. Kuulema ilmoituksen kuvaus ei ollut tarpeeksi kuvaava. Otin yhteyttä torin asiakaspalveluun 3 kertaa, mihinkään eivät vastanneet. Tein uudestaan ilmoituksen, hylätty. Syynä että toinen ilmoitus oli mukamas vastaava kuin edellinen. Uhkasin ottaa yhteyttä kuluttaja-asiamieheen, koska mitään syytä en nähnyt asiallisen ilmoituksen poistosta ja laitoin taas spostia toriin. Vastasivat seuraavana päivänä että olen puhunut seksuaalisia juttuja ja tilini on siksi nyt suljettu. Kuulema tullut monta yhteydenottoa. Kas kumma kun tiliäni ei ollut vahvistettu puhelinnumerolla, niin en pystynyt vastaamaan kuin saamiini viesteihin. en pystynyt siis myynti-ilmoituksiin vastaamaan. Kuulema on rikollista puhua seksuaalisia juttuja kun paikalla voi olla alaikäisiä. Eli mitä tästä voimme päätellä, torissa voidaan sulkea tili täysin keksityin perustein. Ja mitä tulee torin järjestelmään, sain kerran viestin, joka ei ollut minulle edes tarkoitettu. Siinä joku mies myi s-koon vaatetta, ja sanoi että sopii ihan hyvin minulle. Tuo koko ei edes mahtuisi minulle.

    • Anonyymi

      ihan samaa kuraa torista 2023 tammikuussa
      kauheaa säätämistä firman toiminta kuin venäjällä 69
      huuto.net on toiminut huutokaupoissa ja osta heti hinnoilla

    • Anonyymi

      Just myin pöydän 200€ torilla , turha väittää ettei toimi.

      • Anonyymi

        Toimii todella hyvin! Tuhansia€ vuodessa pelkästään välistävetämällä.

    • Anonyymi

      Tori.fi ottivat mun rahat ja vähän ajan päästä poistavat ilmoituksen, kun kysyn asian ei mitään vastausta saa helpolla. huijaako tori.fi ??? Todella pettynyt. Harkitsemassa asian viemään jonnekin joka käsittelee.

    • Anonyymi

      On todella sairas porukka tarkistamassa, ei voi muuta sanoa

    • Anonyymi

      Sama paska näyttänyt jatkuvat jo pitkään. Omalla kohdallani ensimmäistä ilmoitusta ikinä laatiessa menee 5 kertaa hylkyyn. Vaaditaan asiakkaalta kuitteja ostoksista, eikä siltikään mene ilmoitus läpi. Olisiko täällä ketään lainoppinutta? Olisiko tässä kilpailu-ja kuluttajavirastolle työnsarkaa? On meinaan niin linjatonta ja älyvapaata asiakkaan alistamista ilman pätevää syytä.

    • Anonyymi

      Tori.fi

      Ohjelmisto näköjään uusittu "halvin tarjous voitti" ja kalliiksi tuli!

      Nyt ei enää mikään toimi kunnolla, kuten vanhassa ohjelmistossa!

      Ei saa jätettyä ilmoituksia, ei voi muokata??????????????

    • Anonyymi

      Torin ylläpitäjät ovat elämäänsä kyllästyneitä. Saavat kiksejä mitä enemmän tekevät kiusaa. Heitä kiinnostaa vain asiakkaat jotka maksavat. Mielivaltaista puuhaa kun hyväksyvät, useimmin eivät hyväksy ilmoitusta. Ei sinne kannata ilmoitusta jättää..joukkopako niin saavat yp myös lähdöt.

    • Anonyymi

      Joo, onhan tuossa Tori.fi -palstassa jotakin pahasti vialla. Ollaan yritetty selvittää mikä on homman juju mutta arvaus on, että lafkalla on yksi tai useampi ”oikolukija”, joka jostakin kännykästä plärää uusia ilmoituksia. Aivan sattumaa meneekö tällä herne nenukkiin ja liputtaa ilmoittajan ei-toivotuksi.
      Motiivi on kyllä hämärän peitossa.

    • Anonyymi

      Tori rahastaa isolla kädellä ja ylläpito tekee mitä lystää..

      Nyt kun meidän puhelinnumerot on poistettu ilmoituksista "meidän turvallisuutemme takia", kaikki viestittely tapahtuu torin ylläpidon kautta, eli tarpeen tullen he voivat lukea ja poistaa viestejä tai blokata viestittelyt kokonaan ja tähän on olemassa ainakin kolme syytä..
      Syy 1. jos sä vittuilet ylläpidolle(hylätyistä ilmoituksista yms), ne vittuilee sinulle takaisin(kosto, kiusanteko jne), heillä on siihen kaikki työkalut olemassa, blokkaamalla sinulle tulevat ja sinulta lähtevät viestit, sinua ei ole enää torissa olemassa.
      Syy 2. myymäsi tai ostamasi tuote on jollain tapaa myös ylläpidon intresseissä(koska ihmisiähän nekin on ja käsittääkseni suomalaisia koska suomen kieli on sujuvaa), saatatte myydä samaa tuotetta mutta arvaa kumman tuote ostetaan ja kumman viestittelyt blokataan, heidän on myös helppo tehdä kauppaa toiseen suuntaan eli ostaa juttuja, jättää tarjous ja blokata muut jne jne jne.
      Syy 3. se on sitten pelkästään sitä rahastusta firman taskuun ja mahdollisesti provikkaa ylläpidolle, eli kun viestit ei kulje, sinusta alkaa tuntua et nyt täytyy alkaa vähän markkinoimaan ja ostat sen jonkun kahden viikon paalupaikan, siinä käy sitten luultavasti niin että katselukertoja nostetaan ja "kyselyjä" tulee hirmuinen määrä mutta ne tulee ylläpidolta(ehkä myös oikeilta ostajilta mutta jossain vaiheessa ne blokataan), jotka lopulta ghostaa eli annetaan ymmärtää että markkinointi pelaa kyllä mutta samalla yritetään lypsää niin pitkään kuin mahdollista, jotta ostaisit vielä toisenkin paalupaikan ja ehkä kolmannenkin kun kerta kyselyjä tuli ekalla kerralla niin valtavasti, tai ehkä.. sinun annetaankin tehdä kaupat jo ekalla paalupaikalla.. ts kaikki on heidän käsissään ja luonnollisesti kaikki tätä eivät koe koska meitä torissa on kuitenkin melko paljon.

    • Anonyymi

      Sama menettely minulla. Aikaisemmin olen myynyt samalla ilmoituksella, nyt ei olekkaan sääntöjen mukainen, eikä mitään vastausta pyynnöistä huolimatta.

    • Anonyymi

      yritettiin myydä urheilukengät mutta se ilmoitus ei koskaan päätynyt julkiseksi tosr.fi palvelussa
      siellä myydään vain joko miesten tai naisten kenkiä eivätkä pystyneet kertomaan kumman jalkaan nämä pitäisi myydä
      tori.fi ei ole sukupuoli neutraali alusta on vain joko miesten tai naisten kenkiä
      muuten ei julkaista
      yrityksellä kuitenkin
      Nyt eletään

    • Anonyymi

      Minua huijattiin tori. fi:ssä minun asiakkuus loppuu siihen.

    • Anonyymi

      Törmäsin TikTokissa mainokseen jossa kerrottiin uudesta markkinapaikasta, Livediili.fi. Ilmoituksia ei vielä paljoa ollut kertynyt kun vasta julkaisseet, mutta näyttäisi olevan kotimainen ja vaatii tunnistautumisen kaikilta käyttäjiltä. Minä ainakin kannustan uutta palvelua ja jätin ilmoituksen. Kerrankin jotain uutta tuollekkin alalle!

    • Anonyymi

      nii, myyjät. laittakaa ilmoituksiin näkyviin numero. Ei anna kirjautua 2 käyttäjällä ja vaatii erit puhelinnumerot mitä minulla jo on :D Onneksi en jakanu tietoja...

    • Anonyymi

      Torihan on myyty jo eniten tarjoavalle ja tekee kaupallista yhteistyötä. Ei siellä kuka tahansa voi mitä tahansa myydä. Autokauppiainden autovex etc palveluiden avulla pidetään huoli ettei vakuutusyhtiöiden autonhintalistausten suhdanteet pääse muuttumaan. Jos siis olet ihmetellyt että miksi autojasi ostaa vain autoliikkeet ensimmäisen 5 vrk:n aikana.

    • Anonyymi

      tori netin käyttö on mennyt tosi hankalaksi ei hyväksy salasaanani vaikka se on oikein ja sitten tuli uusi koodi ja syötin sen aina on muka väärä monta kauppaa jää tekemättä

    • Anonyymi

      Minulle tuli ilmoitus että pitää maksaa 1240e vuodessa että saa ilmoittaa 10- 100e tuotteita muutamia kk . Ihan on siellä rahastuksen maku

    • Anonyymi

      Tori .FI ja huutonet eivät ole enää turvallisia käyttää itse jouduin nettihuijaus kohteeksi juuri tori.fi kautta pankkivahvistus jää aina jumiin olen kokeillut kaikilla tunnuksilla kirjautua ja jättää ilmoituksen jopa 29 kertaa ja aina sama tulos jokin meni vikaan tulee aina en suosittele enää tätä kenellekään tämän tapauksen vuoksi piti vaihtaa puhelin numero kokonaan ja sähköposti

    • Anonyymi

      Lopettakaa hyvät ihmiset tuo Tori.fi käyttö kokonaan, se on hujareiden temmellys kenttä käy sillä tavalla että menetätte rahanne ja vastine jää saamatta minulle kävi niin ja varmaan en ole ainut. Jos on pakko ostaa sieltä jotain niin älkää ostako ja uskoko että paketti tai tai tavara tulee teille lähetettynä vaikka olette ne jo huijarille maksaneet. Ilmoitus aina POLIISILLE helppo tehdä rikosilmoitus netin kautta vaikkakin tuskin tulette koskaan saamaan takaisin latin latia mutta saattepahan huijarille lisää merkintöjä poliisin papereihin.

    • Anonyymi

      Samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa. Huono ilmoituskanava. En todellakaan keksi syytä miksi ilmoituksiani ei julkaista, ei mitään perusteluja laitettu. Hmm.

    • Tori.fi palvelu on peestä jos maksat ilmoituksen noston ja sen jälkeen he poistavat ilmoituksen niin väittävät ettei rahoja tarvitse palauttaa, tehkää rikosilmoitus asiasta!

    • Anonyymi

      Tätä samaa on siis muillakin torissa. Ilmoitus hylätään jostain syystä mitä ei kerrota. Sitten kun 5 krt otat yhteyttä ja vika muka korjataan eikä tallennus onnistu sittenkään niin kyllästyy asioimaan. Sama homma taas uuden ilmoituksen jättämisen jälkeen, ilmoitus hylätään tai ei voi tallentaa jos vaikka lisää kuvan ilmoitukseen tjs. Sitten aspa kertoo, että heillä on keskusteltu asiasta ja mukamas kohdalleni jonnekin tietoihin laitettu että ilmoituksiani ei saa hylätä.
      Seuraavaksi tuntien päästä menen korjaamaan kirjoitusvirhettä aiemmasta hylätystä ilmoituksestani, tallennan ja... Ilmoitus ei voi tallentaa!!

      Aivan käsittämätöntä toimintaa ja kyllä tuli mieleen jo, että onko koko touhu tahallista kiusantekoa. Monta päivää saanut kulumaan viestiessä aspan kanssa eikä vikoja saada korjattua.

    • Anonyymi

      Tori.fi ja kirpparitouhu on rahvaan köyhälistön, heitteille jätetyn mielenterveyspommin ja maahantunkeutujien ihana tyyssija. Kaikenlaista vedätystä, rippausta ja pimitystä. Sossusta huijataan rahaa käytännössä yritystoimintaan. Sitä saa sillä rahalla. Eipä ihme että ongelmia voi tulla. Tietenkin tämän maan talous on yhtä retuperällä mikä vaan järjestää lisää tunkua sinne työkkärijonoon ja samaan lössiin.

    • Anonyymi
      UUSI

      Nyt pelottaa tämä Shipsted vai mikä se on kun omistaa nykyään torin.
      Jos haluaa vaikka nostaa ilmoituksen niin enää ei käy kätevä ja turvallinen mobilepay vaan pitäisi antaa heille pankki/luottokortin tiedot...
      Ei kai vaan ole loppujen lopuksi joku venäläinen taho bulvaaniyhtiönsä takana tässä kun on mennyt koko ajan vaikeammaksi saa lukea sieltä ja täältä.

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6013
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3801
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      238
      2108
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1840
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1279
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1266
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1055
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1000
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      929
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      878
    Aihe