Ketkä ovat Vapahtajan oikeita opetuslapsia?

LarsLeviL

Laestadiuksen saarna pitkänäperjaina, jossa hän tutkistelee Joosefin ja Nikodemuksen uskoa:

Meidän tulee tällä Herralle pyhitetyllä hetkellä tutkia pyhän
tekstimme johdolla, kuinka
Joosef ja Nikodemos hautaavat Kristuksen ruumiin. Kiinnitämme huomiota ensin hautauksen toimittajiin ja sitten hautajaisjuhlien vieraisiin.
Tutkistelummeensimmäinen osakoskee henkilöitä, jotka toimittivat hautauksen, nimittäin Joosefia ja Nikodemosta.
Joosefista evankelista Matteus kertoo,
että hän oli Jeesuksen opetuslapsi. Evankelista Markus kertoo, että hän oli arvostettu Suuren neuvoston jäsen, joka myös
odotti Jumalan valtakuntaa. Evankelista
Luukkaan mukaan Joosef oli jalo ja hurskas mies, joka ei ollut yhtynyt muiden
neuvoston jäsenten aikeisiin ja toimiin.
Apostoli Johannes taas kertoo, että Joosef oli Jeesuksen opetuslapsi, vaikkakin
salaa juutalaisten pelon tähden. Jos nyt
tiivistämme nämä evankelistojen kertomukset Joosefista, niin me havaitsemme,
että hän oli kunniallinen neuvoston jäsen,
että hän oli hyvä ja hurskas, että hän oli
Jeesuksen salainen opetuslapsi ja että hän
odotti Jumalan valtakuntaa.
Apostoli Paavali puolestaan ei tee eroa
Vapahtajan ristiinnaulitsijoiden ja hänen hautaajiensa välillä. Paavali sanoo nimittäin eräässä puheessa, joka on kirjoitettuna Apostolien tekojen kolmannessatoista luvussa, että kun juutalaiset olivat täyttäneet kaiken, mitä Kristuksesta oli kirjoitettu, he ottivat hänet ristiltä ja panivat hautaan. Paavali ei näin ollen elättele
ollenkaan hyvää ajatusta Joosefista ja
Nikodemoksesta, sillä hän asettaa heidät
samaan riviin murhaajien kanssa. Jos Paavali olisi pitänyt heitä veljinään, hän ei
missään tapauksessa olisi sekoittanut heitä
murhaajiin.
Meidän täytyy siis jäädä epätietoisuuteen Joosefin ja Nikodemoksen kristillisyydestä. Nykyään monet ihmiset uskovat vahvasti, että Joosef ja Nikodemos
ovat taivaassa ja että he ovat pelastuneet
sillä uskolla, joka heillä oli silloin, kun he
hautasivat Vapahtajan ruumiin. Antavathan evankelistat heistä niin hyvän todistuksen, kun he sanovat Joosefin olleen
hyvä ja hurskas ja Jeesuksen salainen opetuslapsi, joka odotti Jumalan valtakuntaa
eikä hyväksynyt muiden juutalaisten aikeita ja toimia.
Nämä lausunnot Joosefista ovat hyvä
papintodistus kunnollisesta elämästä, ja
tämän todistuksen pitäisi kelvata Jumalankin edessä. Eihän Jumala voi tuomita miestä, josta kristityt ovat antaneet niin
hyviä lausuntoja! Mutta nyt onkin kysymys siitä, oliko sellainen mies kuin Joosef todella kristitty. Oliko hän kääntynyt
ja uudestisyntynyt samalla tavalla kuin
opetuslapset uudestisyntyivät?
Lutherin opin mukaan ei riitä, että ihminen on hyväluonteinen ja hurskas.
Monia pakanoitakin voidaan sanoa hyviksi
ja hurskaiksi, mutta eivät he sillä perusteella mitään kristittyjä ole. Sekään ei riitä, että ihminen on Jeesuksen salainen
opetuslapsi tai että hän maailmalta salaa
kannattaa oikeaa kristillisyyttä, sillä Vapahtaja ei hyväksy salaista kristillisyyttä.
Jos sinä todella olet oikea kristitty, niin
sinun tulee nostaa kynttiläsi pöydälle eikä
laittaa sitä vakan alle. Jos sinä todella olet
kristitty, niin sinä et saa kaivaa talenttiasi
maahan, vaan sinun tulee käydä sillä kauppaa. Muuten talentti otetaan sinulta pois.

34

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LarsLeviL

      Jatkuu:

      Kun profeetta Elia ei tiennyt mitään
      niistä seitsemästätuhannesta, jotka eivät
      olleet suudelleet Baalia, niin monet nykyiset ylipapit kannattavat sellaista oppia,
      että nykyäänkin olisi moninkertaisesti
      seitsemäntuhatta sellaista, joita papit,
      maailma ja kristityt eivät tunne. Nämä
      salaiset opetuslapset olisivat nyt ylipappien ajatuksen mukaan niitä ”maan hiljaisia”, jotka eivät huuda kaduilla eivätkä
      kersku kristillisyydellään. He eivät edes
      pidä itseään kristittyinä, ja siten heiltä
      puuttuu ”suun tunnustus”.
      Tällaiset olisivat nyt ylipappien mielestä oikeita kristittyjä, joita papit, maailma
      ja toiset kristityt eivät tunne. Kuitenkin
      yksi Ruotsin ylipapeista, nimittäin piispa
      Tegner, on eräässä kirkkopuheessaan sanonut pitävänsä salakristittyinä niitä, jotka
      pitävät ”salaisia kokouksia” ja muistuttavat siten ”opetuslapsia lukittujen ovien
      takana”. Sellaiset salakristityt eivät uskalla
      tulla kristillisyytensä kanssa päivänvaloon
      vaan pysyvät erossa maailmasta.
      Kumpia nyt tulee pitää Jeesuksen salaisina opetuslapsina, Joosefia ja Nikodemosta vai opetuslapsia lukittujen ovien
      takana? Tiedetään varmasti, että opetuslapset, jotka pysyttelivät lukittujen ovien
      takana Vapahtajan kuoleman jälkeen, ilmaisivat itsensä niin ylipapeille kuin maailmallekin helluntain jälkeen. Ja kaikki
      siihen pieneen joukkoon kuulumattomat
      vihasivat heitä, papit kaikkein eniten.
      Mutta sellaiset kristityt, joita eivät tunne papit eikä maailma, ansaitsevat ”salakristityn” nimen, koska he eivät ole koskaan kristittyjen kokouksissa, eivät koskaan avaa suutaan puolustaakseen kristillisyyttä eivätkä paljasta itseään edes
      papille kuolinhetkellään. Joosef ja Nikodemos olivat tällaisia kristittyjä. Heitä ei
      Paavali eikä Luther ole voinut tunnustaa
      kristityiksi veljikseen.
      Mutta koska kääntymys, vanhurskauttaminen ja uudestisyntyminen ovat kristillisyyden pääasia, on syytä kysyä Joosefin uskonveljiltä, oliko Joosef heidän mielestään uudestisyntynyt, kun häntä sanotaan hyväksi ja hurskaaksi. Se ei riitä, että
      Joosef ei ole mieltynyt muiden aikeisiin
      ja toimiin. Ei riitä, että joku ei vihaa eikä
      vainoa kristittyjä, vaan heitä täytyy rakastaa.
      Joosefista sanotaan, että hän kaipasi
      Jumalan valtakuntaa, mikä osoittaisi, että
      hän ei vielä ollut tullut siihen sisälle. Nykyäänkin monet tuntevat, ettei heidän sielulleen kuulu oikein hyvää. Siten he ovat
      vakuuttuneita siitä, että he eivät vielä ole
      taivaan valtakunnassa, ja sen tähden he
      kaipaavat sinne.
      Tämä kaipaus ei kuitenkaan riitä, sillä
      se saattaa loppua Vapahtajan kuollessa.
      Näin näyttää käyneen Joosefille ja Nikodemokselle. Kristus sanoo nimittäin opetuslapsilleen, että monet tahtovat tulla
      sisälle ahtaasta portista mutta eivät voi,
      koska he alkavat kolkuttaa vasta sitten, kun perheenisäntä on sulkenut oven. Silloin se on liian myöhäistä.
      Joosef saattoi siis olla armonetsijä,
      mutta sellainen armonetsijä, jonka pelastuksen perusteena oli omavanhurskaus.
      Sellaisten on kerrassaan mahdotonta
      päästä sisälle ahtaasta portista. Monia on
      kutsuttu heräyksessä, mutta armoitettuja eli valittuja on vähän.
      Kaikki Joosefin kristillisyydestä sanottu osoittaa, että hän oli ”luonnoltaan hyvä
      ja hurskas” mutta ei vanhurskautettu.
      Hän oli armonetsijä mutta ei armoitettu.
      Hän oli salainen opetuslapsi, josta ei koskaan tullut julkista.
      Jos Joosef ja Nikodemos olisivat osallistuneet kristillisyyden levittämiseen ja
      evankeliumin saarnaamiseen, heidän nimensä olisi varmasti mainittu Apostolien
      teoissa. Näistä kunniallisista herroista ei
      kuitenkaan mainita sanaakaan Kristuksen
      ylösnousemuksen jälkeen. Sitä, mitä heistä on kirjoitettu niin sanotussa Nikodemoksen evankeliumissa, ovat neljännen
      vuosisadan kristityt pitäneet mielikuvituksen tuotteena.

      • LarsLeviLa

        jatkuu:

        Meidän tulee nyt toiseksitarkastella
        vieraita, jotka olivat läsnä hautajaisissa.
        Huomaamme ensiksi, että Vanhassa
        testamentissa ei puhuta koskaan hautajaispidoista. Siksi Joosef ja Nikodemoskaan eivät voineet järjestää hautajaispitoja, vaikka heillä oli siihen varaa. Sen
        sijaan meidän pakanalliset esi-isämme pitivät hautajaiskestejä. Kuolleen isän multien päällä syötiin ja juotiin. Pakanallinen
        tapa viettää hautajaispitoja on tullut siitä.
        Vanhassa testamentissa jälkeenjääneet
        surivat poisnukkuneita vanhempiaan,
        opettajiaan, sukulaisiaan ja omaisiaan.
        Tämä suru oli kuitenkin aivan luonnollista ja se oli sydämelle hyödyllistä, jos se
        kiinnitti ajatuksia omaan kuolevaisuuteen,
        vahvisti uskoa tulevaan parempaan elämään ja virvoitti toivoa autuaasta jälleennäkemisestä. Silloin surussakin oli autuutta ja murheessakin lohtua. Silloin heillä
        oli jumalallinen kaipaus päästä pian enkelien viemänä pois täältä isien luo ja
        Abrahamin helmaan. Mutta vatsaa tämä
        suru ei hyödyttänyt.
        Kun Kristusta haudattiin, läsnä oli vain
        joitakuita surevia naisia. He surivat poismennyttä ystäväänsä ja opettajaansa, jonka suusta he olivat saaneet kuulla niin
        monta armollista ja lohduttavaa kehotusta. He surivat Vapahtajan kuolemaa sydämensä pohjasta, koska he myös rakastivat häntä sydämensä pohjasta. Mutta
        meidän aikanamme kukaan ei sure Vapahtajan kuolemaa. Kukaan ystävä ei valita
        hänen haudallaan, eikä kukaan vuodata
        katumuksen kyyneleitä hänen kuolleiden
        multiensa päällä. Tämä johtuu siitä, että
        kristillisyys on nyt kuollut.
        Tietäkää kuitenkin, että se, joka ei sure
        Vapahtajan kuolemaa, ei myöskään saa
        iloa Vapahtajan ylösnousemisesta. Aamen.

      • TEUTA
        LarsLeviLa kirjoitti:

        EHKÄ TUOSSA SANOTTU .AAMEN OLI PAIKALLAAN ,EHKÄ EI ?
        OLI KUITENKIN VANHA KOHTA RAAMATTUAS JOSSA SANOTTIIN
        JEESUS SANOI , ERÄÄLLE JONKA HÄN VALITSI OPETUSLAPSEKSI
        ETTÄ KUN TÄMÄ SANOI ETTÄ HÄN HAUTAA ENSIN ISÄNSÄ. , JEESUS
        NÄKI OMALLATAVALLAA ASIAN , ETTÄ EI ISÄ OLLUT VIELÄ KUOLLUTKAAN
        JOTEN KUN JEESUS SANOO ANNA KUOLLEITTEN HAUDA ITSE ITSENSÄ
        ELI HÄN TARKOITTI ETTEI SILLÄ OLE NIIN PALJON MERKITYSTA KUINKA
        SE ASIA SAATETAAN KUNTOON SE OLISI ERILAINEN KUIN MAALLINEN .
        .
        vAIKKA SANOT :ETTÄ TIETÄKÄÄ KUITENKIN ,ETTÄ SE JOKA EI SURE VAPAHTAJAN KUOLEMAA ETTEI SE MYÖS SAISI ILOA VAPAHTAJAN YLÖSNOYSEMISESTA -
        MIKSEI ? KOSKA NYKYÄÄN ON JOKAISEN SURTAVA MUISTOPISA JA ILOITA
        YLÖSNOUSEMISESTA .MEILLÄ EI OLE KRISTILLISYYS KUOLLUT VAAN MEILLÄ
        SE ON ERITTÄIN ELÄVÄ , KOSKA ME OLEMMEJjUMALAN LAPSIA JA KUN ME
        OLEMME JUMALAN LAPSIA ME OLEMME KRISTUKSEN VELJIÄ JA KUN OLEMME
        KRISTUKSEN VELJIÄ OLEMME HÄNEN KANSSAAN PERILLISIÄ SIIS JUMALAN
        JA TAIVAALLISEN ISÄN PERILLISIÄ , KOSKA JEESUE ON NOUSSUT HAUDASTA
        NIIN MEKIN NOUSEMME ,KUN SEN AIKA TULEE ; AAMEN..

      • teuta

        kYLLÄ MINUN PITÄÄ SANOA KUIN OLEN SANONUT , ETTÄ AIUVAN SAMAN LAISTA MUSSUTUSTA , KUIN LLL,n, HÄNEN SAARASSAAN , ETTÄ KAIKEN PITÄISI SELVITÄ
        JOH,3 ,JAKEISTA 1-7..JA 7-8, KUN EI JOKAISELLE SELVIÄ KOKONAISUUS ,1 -.21 .
        mINÄ VIELÄ TUON ESIIN ETTÄ jEESUKSELLA OLI VIELÄ 8 KERTAA TULLA JUHLILLE
        JA HÄN SAI NIKOLTA KUTSUN TULLE HEILLE KAIKISTA KERROISTA ,KORTTEERIIN
        SIKSI MINÄ EN YMMÄRRÄ TEIDÄN KIIRETTÄ TUOMITA NIKO TAI JOOSEFF, OLISI
        VALLAN MAHTAVAA SAADA TEIDÄN TODELLINEN MIELI PIDE KYSEISEEN.ASIAAN...

      • teuta

        Niin kun ette ole antaneet mitään järkevää tietoutta asiastra jota kysyin ,Haluaisin nyt
        tiedustella .
        .
        Kuinka LLL:n piti tuomita Niko 3.5 vuotta ennen kuin Kristus kärsi Ristillä , ?
        toinen kysymys ,eikö LLL:n kiirehtinyt muutenkin tässä asiassa . Miksi?
        .
        sittenkin voisi mittiä sitä sanaa SALAKRISTITTY ,sitä ei ole muulla kuin LLL;n postilloissa
        etkai sinä seuraavaksi ,löydä jotain taas , joka ei kelpaa todisteeksi ? Miksi pitää aina vaan koettaa kehittää sanomisia eikö me voitaisi jo kääntää sivua, ja todeta että USKO- TAAN ., toivotaan ..
        .
        Eräs mies kysyi ollakko vai eikö olla ?
        ei varmaan kai ollut uskovainen luulen .?
        Mutta ei saattanut olla kaukana siitä?
        Minusta on tullut mieleen miten vaarallista on luulla .
        Paavalikin sanoo älkää luulko itsestänne liikaa .
        Niin luuli joku KERUUBI ennen vanhaan taivaassa. ¨

        vaikka oli ensin kiltti ja avulias mutta kun näki kuvansa peilaavasta seinästä
        kuinka kävi ? tuli itserakkaus ,ylpeys , tuli kapinahenki ,tuli sota taivaaseen. .
        Kuinka sitten kävi, hänkin tuli heitetyksi taivaasta ?
        Kuka hänet heitti Pääenkeli MIIKAEL , KRISTUS ja 10 muuta nimeä .
        .
        Sanoit jossakin vaiheessa , että jotkut taitaa kannattaa ameriikkaliusia soopa ajatrusta ,'
        ei meisträ kukaan , muttakuka takaa LLL:n saarna on 178,I , v.1850 eiköpä niillä
        main se alkanut Ameriikassa ..en paremmin sano. Sitten on se toinen saarna missä
        hän kurmuuttaa molenpia Jooseffia ja Nikodeemusta vaikkei tunne kumpaakaan .
        niin tuomita pitää.oletteko lukeneet Täytyy sanoa kauheeta. .

      • 41418
        teuta kirjoitti:

        LLL perustelee sillä, että Apostolien Teoissa ei mainita, että hän olisi ollut mukana kristittyjen joukossa. Jos hän olisi ollut, niin se olisi mainittu. Hän oli niin merkittävä henkilö. Pillatuksen asiakirjoista kuitenki käy ilmi, että jompi kumpi heistä, (Josef tai Nikodemos), saivat kokea sen ihmeen, että jokin voima siirsi hänet kokonaan toiselle paikkakunnalle siksi, ettei juutalaisten viha olisi kohdistunut häneen. En käy nyt siteeraamaan sitä kirjaa, ettei tule arvostelemista.

        Kuitenkin voimme olla varmoja, että Jumala tietää asian oikean laidan ja toteuttaa tahtonsa. Kuitenkin meille on parasta, ettemme luota mihinkään omaan siveyteemme tai muihinkaan ominaisuuksiimme, vaan tarkastelemme omaa viallisuuttamme Jumalan sanan valossa.

      • teuta
        41418 kirjoitti:

        Voihan sitä niin ajatella ,,mutta miksei LLL:n myös ajatellut ja tehnyt . ,en ole kuullutgkaan että heistä jompi kumpi olisi minnekään siitynyt ..
        Mutta Pilatus kyllä kun oli tapattanut (18 ) Galilealaista hänet kutsuttiin Roomaan ja sai siellä tuomion , se oli että hänet nimitettiin Galliaan maa herraksi . jossa hän teki itsemur-
        han oo36 jKr. ..Minä luulin ennen että syy olisi ollut Jeesus Kristus ? ei vaan ne Gallialaiset .

        Kuule sinulla ei ole lainkaan niin paljon Tietoa , asiasta josta haluat puhua .
        sillä Jeesus haudattiin 30,jKr. kokonaista kolmeksi päiväksi, sitten Saulus
        sai näkynsä Damaskon portilla 32jKr Niistä tapahtumista on kerrottu APT:
        9 luvun aikana mutta ei yksyhteen sillä Luukas oli kirjoittaja Apt. lle
        .
        Markus oli saanut omansa. Evankeliumin valmiiksi 45. ,ja ttästä alkaa muiden kirjoitus .
        Luukas tuli Paavalin tuomana 46.jKr. jonka jälkeen Hään sai tutkimalla kaiken selville. Nimittäin
        hän ei ollut silmin näkijä Noin kun vasta 46. jälkeen.

        Osan kirjoitti Luukas Paavalin sanelemana , Timoteus ,Apt. , Tiitus , Efessol. Kolassalaisille .
        Filemonille. ja voi olla joku muu .. Matteuksen evankeliumi valmistui n,49/51
        Luukkaan evankeliumi lalmistuu n.55jKr. ja Johannes saa valmiiksi n.74/75 jKr. kirjeet vähän
        Ennen , kun perehdyt näihin tiertoihin Luulen että asia selviää,
        .
        Todella APT, on aloitette ja jatkettu niin monta kertaa , että nämä tiedot tarvitaan omata
        ennen kuin historiallisia tietoja saat tarpeeksi ,,Siis apt on kirjoitettu kyllä historaksi 30:jKr.
        --62 vuoteen jKr. Mutta Kirjoittaja ei ollut Silminnäkijä . vasta 46 jlkeen menikö tämä nyt
        perille ja voidaanko keskustella niistä asioista mitä se tuo tullessa . .l
        .
        Puhutaan nyt siitä , Kuinka vanhoja oli Niko ja Josef kun he hautasi Jeesuksen, Esimer.
        kiksi jos niko kuoli vaikka 37jKr. se on ulkona kertomuksista kun Luukas alkoi kirjoittaa
        Apt . sen jälkeen , minulla menee paljon aikaa tällästen selittelyyn , mutta jos siitä on
        ,
        vastaavaa hyötyä mikäs siinä sitten . no kukaan ei voi väittää ,etten oli yrittänyt tosisan ,
        Sitten kun tästä tulee selvää , on meidän tehtävä kaikki oikein ..
        LLLn perustelu on yhtä heikko ellei heikompi kuin meidän miksi ? Siksi kun hän ei ole
        itse käÿnyt yhtään kauempana ,jospa ei niinkään kaukana , (ja hänellä oli joku teko vika
        asioissa ja teki tuomioita oman pään mukaan ) Mietitään ?.

      • teuta

        On selvä että Salainen opetus lapsi oli LLL. n mieli panettelu tässä asiassa .
        Kerron kuitenkin oman mielipiteeni, tässä ja se on jos ajatellaan että joku pelastui
        ennen ,siis VT,n aikana ja yleensä yhtään ennen Jeesuksen kuolemaa , on LLL:n
        sana mitätön , hän tutkistele mukset ei anna kenellekkaan mitään valtuuksia sirtä
        pidän outona tekona ,,ja kuitenkin moni on saanut armon , ei kai vaan LLL:n ollut
        Omavanhurskas ,alkaa pikkuisen vaikuttaa siltä, Olisiko tarpeellista palata VT:n
        aikaisiin varmoihin ,,Hanok . Nooa , Aabraham , IIsak, Jaakob, Mooses ,Joosua,
        Daavid, Elia , Jesaja , Jeremia Daan.
        nämäkin olisi sitten pitänyt LLL:n kieltää. Ei ainakaan myöntää koska niuhoo Joosefista
        ja Nikodeemuksesta,, ,sellainen asia vielä ei LLL;n ollut mitään oikeutta alkaa hylätä
        niin kuin ei kenelläkään ihmisellä. ole oikeutta siihen ,,ymmärrättekö.

      • TeutanVäärätOpetukset

        On se vaan siunattu asia, että se mielipide on teutan oma, eikä seurakunnan yhteinen.
        Silloin kun aletaan vanhurkauttamaan sellaisia jotka eivät ole muututaan pettureiksi ja valehtelijoiksi. Ei Nikodemus ja Joosef olleet oikeita Jeesuksen seuraajia vaan kunnian tähden kävivät Jeesuksen luona yöllä salaa. Joka häpeää minua eikä tunnusta minua en Minäkään häntä tunnusta Isäni edessä, joka on taivaissa. Näillä Herroilla on kuollut usko ja kuollut vapahtaja sydämessä ja huulillaan he tunnustavat uskoa mutta sydämessä ei ole muutosta tapahtunut. Uudestisyntymän kokemukset ovat tuntematta.

      • TEUTA

        Aika kummallisen Asiapeikon teki LLL:n Tässä hän alkaa selviä asioita puimaan uusiks.
        Totta kuskoa , hänessä on silloin vikaa , mutta ei meinaa myntää ,vaan haluaisi alkaa tuomita
        on se kumma juttu ,että hänen tulisi antaa saartaa sansa niin että kaikkien muitten pitäisi
        häntä kunnioittaa , vaikka Raamattu on täynnä ohjeita että Jumalaa pitää kunnioittaa .
        .
        Sanon kuitenkihn että EI 2000 vuoven takaa ole mitään arvoa alkaa kurmuttaa asioita
        joista kukaan ei tiedä ,Aivan varmuudella oikeaa laitaa , EI LLL:n kään. vaan hän kirjoit-
        taa niin kuin itselle sopii, ,, olen paljon tutkinut tätä asiaa ,enkä myönna tällä syömisella
        että LLL:n olisi oikeassa , hän saarnakartat tietenkin sopii niihin sanoihin , ,mutta mitä .
        se on Jumalan sanan rinnalla ,,LLL:n kin teksti kalpenee kun Jumalan sana saarnataan.
        no minä en siihen pystykään ,enkä ole koskaan halunnutkaan , Mutta se 0n toinen juttu
        tekijä mieheltä. .
        .
        Siinä on vain tarkasti otettava tilanne niin että ,Kun saarnataan sanaa sen pitää myös
        olla sellaista sanaa ,ettei tarvii kenenkään jälkeeenpäin sanoa ; se oli vain sitä
        Saarnattua syntiä joka monasti on kaukana JUMALAN MÄÄRITYKSISTÄ ,JA MELKEIN
        AINA IHMIS MÄÄRITYSTÄ. JA IHMISSYNTIÄ , VIELÄ SANON ETTÄ KAIKKIEN OLISI
        TÄSTÄ PIDETTÄVÄ HUOLTA ..
        .
        JOLLEI SIIHEN PYSTYTÄ , PITÄISIKO IHMISASIASTA SAARNAAVIEN LUORUA PUHEEN PITÄMISESTÄ. ,NYT EN TARKOITA NIITÄ ASIOITA JOTKA PITÄÄKIN
        SAARNATA ,OHAN ASIOITA jUMALN NIMISSÄ OLEMASSA ,JOISTA SAARNATAAN
        OIKEIN MUTTA NE EI SELVÄSTIKÄÄN OLE ESTE, ,,´NE VAIN PITÄÄ MUISTAA
        JUMALAN KÄSKYIKSI ,,MÄÄRÄYKSIKSI ,,MÄÄRITYKSIKSI, .
        EI PIDÄ KAIKKI ALKAA SAARNATA SYNNIKSI ,VAIN NE MITÄ JUMALA ON SANONUT.TAHI JEESUS KRISTUS..TAI PYHÄ HENKI..
        MUTTA SE ON JO TARKEMPI PAIKKA ,,

      • TEUTA
        TeutanVäärätOpetukset kirjoitti:

        On se vaan siunattu asia, että se mielipide on teutan oma, eikä seurakunnan yhteinen.
        Silloin kun aletaan vanhurkauttamaan sellaisia jotka eivät ole muututaan pettureiksi ja valehtelijoiksi. Ei Nikodemus ja Joosef olleet oikeita Jeesuksen seuraajia vaan kunnian tähden kävivät Jeesuksen luona yöllä salaa. Joka häpeää minua eikä tunnusta minua en Minäkään häntä tunnusta Isäni edessä, joka on taivaissa. Näillä Herroilla on kuollut usko ja kuollut vapahtaja sydämessä ja huulillaan he tunnustavat uskoa mutta sydämessä ei ole muutosta tapahtunut. Uudestisyntymän kokemukset ovat tuntematta.

        SANON ,VIELÄ ETTÄ, LLL:n OLISI PITÄNYT PUHUA MYÖS SIITÄ , ETTÄ KUN MORKKAA
        HAUTAAJIA ,ETTÄ HEILLÄ OLI KUOLLEEN USKON HAURTA , MIKSEI ,LLL:n MIELEEN
        TULLUT LAITTAA SINNE PAPPIA JOKA SIUNISIK RUUMIIN , JOMNKA JÄLKEEN SE EI OLISI ENÄÄ KUOLLEEN USKON HAUTA ,,vAI OLIKO SYY SIINÄ ETTÄ NIKODEEMUS
        OLI PAPPI (RABBI) TÄLLÄISEN TIEDON SAIN , JOSTAKIN JA HÄN ON KIRJOITTANUT
        EVANKELIUMIN ..NIKODEEMUKSEN EVANKELIUMIN ..JOKA ON POISTETTU KIRJOITKSISTA 4. VUOSISADALLA EI OLE OLLUT KAANONIN MUKAINEN ..

      • teuta
        TEUTA kirjoitti:

        tÄSTÄ ASIASTA TULEE MIELEEN , IHMISTEN SANOMISIEN VUOKSI ON
        JOLLIN TEHTY ERILAOISIÄ' KIANNANOTTOJA ,EN PAREMMIN SANO
        VAI PITÄISIKÖ , KYLLÄ JÄTÄN TOISEEN KERTAAN.

      • TEUTA
        TeutanVäärätOpetukset kirjoitti:

        On se vaan siunattu asia, että se mielipide on teutan oma, eikä seurakunnan yhteinen.
        Silloin kun aletaan vanhurkauttamaan sellaisia jotka eivät ole muututaan pettureiksi ja valehtelijoiksi. Ei Nikodemus ja Joosef olleet oikeita Jeesuksen seuraajia vaan kunnian tähden kävivät Jeesuksen luona yöllä salaa. Joka häpeää minua eikä tunnusta minua en Minäkään häntä tunnusta Isäni edessä, joka on taivaissa. Näillä Herroilla on kuollut usko ja kuollut vapahtaja sydämessä ja huulillaan he tunnustavat uskoa mutta sydämessä ei ole muutosta tapahtunut. Uudestisyntymän kokemukset ovat tuntematta.

        Minun sanani on minun sanani ,sinun sanasi on omat, ei se voinut vaikuttaa Apt ::stä
        Mitenkään Koska APT: ei kirjoitettu pätkääkään enne, 46jKr,jolloin Paavali toi Luukkaan
        tullessan ..

        Apt. ALETTIIN KIRJOITTAA SOILLOIN AIKA PIAN , PAAVALIN SANELLESSA , SEN JA
        ALUKSI KIRJOITETTIIN Apt. TEOFILUKSEN NIMEEN , JOTEN KIRJOITTAJASTA EI OLE
        SANOMISTA , SAMOIN HÄN SITTEN ALOITTAA LUUKKAAN EVANKELIUMIN ,
        MUTTA TODELLISET ,AJAT ON, 46. jKr APT..ON KYLLÄ HISTORILLISEKSI KIRJAKSI
        KIRJOITETTU JOTA KYLLÄ PIDETÄÄN PAAVALIN EVANKELIUMINA , KUITENKIN SE
        LÄHTEE N.16 VUOTTA MYÄHEMMIN LIIKKEELLE ,KUIN JOKU OLETTAA ..

        MINÄ PIDÄN SEN VERTAAMISTA JEESUKSEN HATAAJIIN NÄHDEN NIIN KUIN TEKO
        VIKASENA TEKSTINÄ . KUITENKAAN SIINÄ EI OLE SILMINNÄIKÖINÄ OLLUT
        KIRJOITAJA ,,MUTTA EN KINÄÄ SIITÄ ,LUUKAS OLI PALJON KYSELLYT JA SAANUT
        TIETOJA IHMEEN PALON SELVILLE ,,OTETAAN HUOMIOON OMA EPISTOLA .
        JONKA HÄN KYSELEMÄLLÄ TUTKIMALLA SAA KIRJOITUS KUNRTOON N.54jKr .

        APT ; KUN SEN KIRJOITUS ON ALKANUT ,ON SIIHEN ERIKSEEN KIRJOITETTU
        PIETARIN SANELEMIA TEKSTEJÄ , MYÖS , ALKAEN 2 LUVUSSA . PYHÄN YHENKEN
        VUODATUKSESTA ,YMS. JA KAIKKIEN 3000 MIEHEN KASTE .
        . LUKU 4. PIETARI JA JOHANNES VANKITAAN , USEAT USKOVAT,,,PIETARI todistaa
        MYÖS NEUVOSTOLLE ,RAMMAN PARANTUNEEN JEESUKSEN NIMEN KAUTTA
        HEITÄ UHATAAN MUTTA HEIDÄT PÄÄSTETÄÄN IRTI, ,JA TULTUAAN USKONVELJIEN LUO HE RUKOILEVAT , ENSIMMÄISET USKOVAT PITÄVÄT OMAISUUTTAAN YHTEISENÄ. ..

        APT.5 PIETARI NUHTELEE ANAISTA JA SAFIRAA. VILPILLISYYDESTÄ JA HE SAAVAT RANGAISTUKSENSA , APOSTOLIT TEKEVÄT MONTRA IHMETTÄ JA SEURAKUNTA LISÄÄNTYY. APOSRTOLIT JOUTUVAT VANKILAAN ,MUTTA PELASTUVAT SIELTÄ ENGELIN NAVULLA, JA OPETTAVAT PYHÄKÖSSÄ ..TODISTAVAT JÄLLEENNEUVOSTON EDESSÄ ,,GAMAMIELIN NEUVOSTA HEIDÄT PÄÄSTETÄÄN VAPAAKSI ,,JA HE JULISTAVAT EDELLEEN EVANKELIUMIA. ..

        APT.. 6. SEURAKUNTA VALITSEE 7. MIESTÄ HUOLETIA KÖYHINPIEN AVUSTAMISESTA . ,,YHTÄ NÄISTÄ STEFANUSTA JONKA VIISAUTTA JA HENGEÄ
        juutalaiset KIIVAILIJAT ,EIVÄT VOINEET VASTUSTAA ,SYYTETTTIIN NEUVOSTOSSA
        PYHÄKÖN JA LAIN HÄPÄISEMISETÄ ..

        APT. 7. STEFANUS OSOITTAA ETTEI HÄN OLE HÄVÄISSYT JUMAALAA. ,EI MYÖSKÄÄN MOOSESTA , EIKÄ TEMPPELIÄ JA KERTOO PUHESSAAN HEILLE
        KANTAISÄSÄIN AJASTA ..ISRAELIN NOLOSTA EGYPTISSÄJA MPPSEKSEN ALKUHISTORIASTA. ..MOOSEKSEN KUTSUMISESTA ,ISRAELIN NKÄYTÖKSESTÄ MOOSESTA JA JUMALAA KOHTAA, ,JA MOOSEKSEN JÄLKELKEISESTÄ AJASTA .HÄN NUHTELEE NEUVOSTON JÄSENIÄ KOVAKORVAISUUDESTA, JA HÄN KUOLEE
        MÄRTTYYRI KUOLEMAN ,. ..

        APT. 8. jERUSALEMISSA NOUSEE SUURI VAINO , JOHON SAULUS OTTA OSAA JA
        SEURAKUNNAN JÄSENE HAJAANTUVAT . FILIPPUS SAARNAA MENESTYKSELLA ,SAMARIAN KAUPUNGISSA . , JOSSA SIMON NOITAKIN OTTAA KASTEEN ,
        lUULTAVAMMIN NOIDAN KÄYTÖKSESTÄ JOHTUEN EI KANSA OLLUT SAANUT PYHÄN HENGEN VAIKUTUKSIA , JA HE TILASIVAT PIETARIN JA JOHANNEKSEN SINNE . ,KUN HE TULI JA LAITTOI KÄTENSÄ SAMARIALAISTEN PÄÄNPÄÄLLE JA
        RUKOILI SAMARIALAISET SAIVAT PYHÄN HENGEN ., , SIIMON RAHALLA OSTAA
        JUMALAN LAHJAN , MUTTA SAA PIETARILTA KOVAT NUHTEET..
        .
        FILIPPUS JULISTAA EVANKELIUMIA ETIOPIA LAISELLE HIVI HERALLA JA KASTAA HÄNET 26-40 ...
        .
        APT. ,9: mATKALLAAN DAMASKOON SAULUS .KÄÄNTYY JESUKSEN ILMESTYESSÄ
        HÄNELLE , ..TÄMÄN AJOITUS ON JO TOISEN LAINEN SE ON TAPAHTUNUT, 32jKr.
        MUTTA KIRJOITETTU VASTA NOIN 48jKr, .. EI SAA KASTETTA ANANIAALTA NIINKUIN RAAMATTU KIRJOITTAA , VAAN ANANIAS ANTAA HÄNELLE NÄÖN JA
        PYHAHENKI TÄYTTAA HÄNET PYHÄLLÄ HENGELLÄ . .SAARNAA DAMASKOSSA ..
        SEURAKUNTA VAURASTUU JERUSALEMISSA , JA PIETARI VAELTAA PYHIEN LUONA JA PARANTAA ,LYDDASSA ,AINEAAN , SEKÄ HERÄTTÄÄ JOBBESSA
        TYTÖN TAPILAN KUOLLEISTA ,,
        .SITTEN ON TAAS TEHTY MUITA KIRJOJA TÄHÄN SAAKKA ON 4. ERI ALOITUSTA,
        APT. 10 VIELÄ PIETARIN ASIAA ELI 5 ALOITUS

      • teuta
        teuta kirjoitti:

        Voihan sitä niin ajatella ,,mutta miksei LLL:n myös ajatellut ja tehnyt . ,en ole kuullutgkaan että heistä jompi kumpi olisi minnekään siitynyt ..
        Mutta Pilatus kyllä kun oli tapattanut (18 ) Galilealaista hänet kutsuttiin Roomaan ja sai siellä tuomion , se oli että hänet nimitettiin Galliaan maa herraksi . jossa hän teki itsemur-
        han oo36 jKr. ..Minä luulin ennen että syy olisi ollut Jeesus Kristus ? ei vaan ne Gallialaiset .

        Galilealaiset.

      • TEUTA
        41418 kirjoitti:

        LLL perustelee sillä, että Apostolien Teoissa ei mainita, että hän olisi ollut mukana kristittyjen joukossa. Jos hän olisi ollut, niin se olisi mainittu. Hän oli niin merkittävä henkilö. Pillatuksen asiakirjoista kuitenki käy ilmi, että jompi kumpi heistä, (Josef tai Nikodemos), saivat kokea sen ihmeen, että jokin voima siirsi hänet kokonaan toiselle paikkakunnalle siksi, ettei juutalaisten viha olisi kohdistunut häneen. En käy nyt siteeraamaan sitä kirjaa, ettei tule arvostelemista.

        Kuitenkin voimme olla varmoja, että Jumala tietää asian oikean laidan ja toteuttaa tahtonsa. Kuitenkin meille on parasta, ettemme luota mihinkään omaan siveyteemme tai muihinkaan ominaisuuksiimme, vaan tarkastelemme omaa viallisuuttamme Jumalan sanan valossa.

        Sanoit tuolla yöempänä että ATP ,oli ollut joku todiste ,,.minusta ei koska se se ei ole oikeesti sen ajan kirjoitus josta puhuttiin aikaisemmin ,vai kuinka sinä ajattelet
        Luukas om kirjoittanut APT . (hän on tullut vasta 46;jKr. Jerusalemiin !

        .
        Täytyy ihmetellä kuinka paljon toiset puhuu mistään tietämisesta , kuten 41418.
        Ja sitä josta ennen on kirjoitte ,ei periaatteessa ole ,kuin Mark, kirja jonka hän sai
        kirjoiteetua n,44jKr. ja käytti sen Aleksantriassa ,jossa oli Raamattu talo kirjoituksia varten ,siis Mark. oli nopea ,ja tehokas ,ja säntillinen . .
        .
        jospa vielä kä'ydään pikkuisen läpi ,tuota APT. sen alku onkirjoitettu n. 49 jKr. mennessä Muistin varaisia asioita ,ehkä Pietarin kertomus toden peräisin, sitten
        Ensinnä tahahtumat ,oli 30 jKr , ja kirja alkoivalmistua alusta 49jKr. siihen
        on sitten paljon kerätty eri tietoja tapahtumien saatossa , ainakin 62jKr. on vielä
        lisätty . Roomassa vankina (Apt.26:16-31. ) Ja kun se tehtiin Historian kirjaksi sitä
        se onkin , ja hyvä sellainen . muuten ei olisi tämänkään vertaa ..
        .
        Kun kirjoitetan . kääntymys ,Damaskon seudulla (32.(ja kirjoitetaan Apt. 9; 3-18:22 . PITÄÄ MUISTAA ETTÄ EI YHTÄÄN ENNEN 48JkR. OLE OLLUT PAPERILLA MITÄÄN.
        .
        Apt .3:16;;26.,9-18. Näistä tiedämme että viimeisimmät on kirjoitettu vasta kun
        vankeus alkaa olla Luukkaan avustamana loppu ,se oli toista vankeutta n.puoli
        välissä ,jolloin Paavali alkoi odottaa TIMOTEUSTA tulevaksi ,paavali oli pättänyt
        että Timoteus saa kirjoittaa Hebrealaisille ja hän sanelee jonka he sitten
        tekee ..sillä Agricolan Raamatussa lukee viimeseksi ,

        KIRJOITETTU ITALIAST TIMOTEUKEN KANSSA !.

        TÄMÄNTEKSTIN LÖYSIN VAHINKOSSA HEBREALAISSILLE LOPUSSA.
        TÄMÄ ON VALMISTUNUT 68JkR VÄHÄÄ ENNEN KUIN PAAVALI ON
        SAANUT MARTTYYRIKUOLEMAN JONKA SUORITTI ERÄS NERON
        MIEKKATAITURI ,ELI KATKAISI KAULAN ..

      • teuta

        Jos ,Joosef Arimatialainen , Ja Nikodeemus Hautasivat Jeesuksen Ruumiin aivan
        säällisesti , niin mitä ,varten LLL:n alkaa niuhottamaan siitä n.1820 vuotta perästä
        Asia on selvästi niin ,että yhtä väärin menee asia hänellä kuin minulla..

        Joosef oli kotoisun Arimatian Nimisestä paikasta , eikä se ollut missään äärissä .
        Vaan Jonkin matkaa luoteeseen Jerusalemista. ja mistä Niko mahtoikaan olla ,
        Nikodeemus oli Jerusalemilain Juutalainen , Hän oli alunperin Fariseus ja Kirjanoppinut. suuren Neuvoston jäsen,joka suhtautui ,myätämielisesti Jeesukseen Joh.3;1-15. 7:50-52 , 19:39-42. .
        .
        Nikodeemuksen evankeliumin Eli Pilatuksen teot. alunperin kreikaksi kirjoitettu Apogryfikirja ,jonka 300 luvun puolivälissä syntynyt ensimmäinen laitos sisältä' Nikodeemukselle ja Pilatukdselle edullisen kirjoituksen ,Jeesuskusen Oikeeuden käymmisytä ja kuolemasta ja jonka myöhempiin laitokseen on sisällytetty kuvitelma Jeesuksen astumisesta tuonelaan , niin kuin siitä Simeonin Luuk. 2;25, kuolleista hwrätetyt pojat kertovat . Tämä Apogryfikirja laajennettu laitos on säilynyt ainostaan Latinaksi , käännäksiä varhaisempi käännetty myäs koptin , Syyrian, ja Armenian kielille . Voidaan selvästi olettaa , että Nikodeemuksella ei ollut ,mitään parempaa Evankeliumia ,vaan toden näköisesti Häirikköjen tekemä
        joka selviää jo siitä ,Että Markuksen evankeliun oli ensimmäinen ja se oli kir
        joitettu 44. mennesä ja sittén hän kävi Aleksantriassa ,ja ammattilaiset teki
        n.23-4 jakeesta 16. pitkän ..

        Kun tätä tukii ,pitää otaa huomioon että Pilatus joutui 35. Roomaan ,hänet kutsuttiin sinne sillä oli tullut ilmi ne 18 Galilealisen surmat joista oli pilatus vastuussa , Senaatti käsitteli syytökset ,ja tuomitsi hänet Ja tuomioon kuului
        ei enää Palestiinaan ja läehettää Galliaan ,jossa hän teki itse murhan 36jKr .
        .
        Myös toinen niistä Yli-papeista teki itse murhan 36.jKr.
        .

      • teuta
        TEUTA kirjoitti:

        SANON ,VIELÄ ETTÄ, LLL:n OLISI PITÄNYT PUHUA MYÖS SIITÄ , ETTÄ KUN MORKKAA
        HAUTAAJIA ,ETTÄ HEILLÄ OLI KUOLLEEN USKON HAURTA , MIKSEI ,LLL:n MIELEEN
        TULLUT LAITTAA SINNE PAPPIA JOKA SIUNISIK RUUMIIN , JOMNKA JÄLKEEN SE EI OLISI ENÄÄ KUOLLEEN USKON HAUTA ,,vAI OLIKO SYY SIINÄ ETTÄ NIKODEEMUS
        OLI PAPPI (RABBI) TÄLLÄISEN TIEDON SAIN , JOSTAKIN JA HÄN ON KIRJOITTANUT
        EVANKELIUMIN ..NIKODEEMUKSEN EVANKELIUMIN ..JOKA ON POISTETTU KIRJOITKSISTA 4. VUOSISADALLA EI OLE OLLUT KAANONIN MUKAINEN ..

        Siitä mitä nyt tiedän sen onkin kirjoittanut PILATUS toinen asia milloinka hän on sen kirjoittanut koska teki 36jKr. itsemurhan ,Galliassa Tuolls jossakin sanottiin , että
        2.vuosisadalla vasta se on julkauistu ,,ei mitään arvoa huu haata vaan,.

    • teuta

      Haluan ensin tuoda selväksi sen ,,että LLL:n asioista vähä selvää ottaneena ,tuomistsi
      nikodeemuksen hel ve ttiin vaikkei ollutr lukenut Jon 3: 1-8 jaetta josta selviää että hän oli
      Siis Jeesus ,ensimmäisellä kierroksella Virallisesti ja niin että 8 kertaa oli vielä käymättä
      Ja yksio kertä jäi pois Temppelin remontin ntakia .
      .
      Kaiken kaikkiaan Siitä huolimatta vaikka LLL:n tavoittelee loppua jo tässä matkassa ja
      LLL:n ei halua jostain suustä ottaa totuutta esinn, , miksen minäkin sanoisi ettei niko voinut
      pääst Taivaasen Siksi kun Jesuskin tiesi että tuomio ei ole tänään heille kumallekaan vaan
      molemmilla oli vielä monta käyntia temmppelin juhlilla , se on sillä hetkellä ..
      .'
      se oli Jeesukselle selvä että tämä kerta menee harjoituksen piikkiin , ja sen tiedon hankintaan , joita jo LLL:vaati nikolta , NIKODEEMUS Kutesui Jeesuksen kortteeriin
      noihin muihin kertoihin joita oli 3x35.- vuotta. tästä voimme laskea montako kertaa vielä Jeesus kävi Juhlilla 8 koska 1 8 =9 ja koska kaikkiaan oli 10.-1 =9 kyllä keroja oli
      . koska Raamattu sanoo että hän oli yksi heistä , ei sitä LLL:n voi kieltää. -
      .
      Samoin oli juttu n. 3,5 vuoden päästä jolloin Joosef ja niko Hautasi Jeesuksen , Joosef
      Aarimatialainen ,sanottiin yhdeksi heistä , siis JEESUKSEEN USKOVISTA, ..
      .
      Vaikka LLL:n oli olevinaan tuomari ,EI SITÄ VIRKAA ANNETTU KENELLEKKÄÄN IHMISELLE, mUTTA JEESUS OLI ANTANUT OIKEUDEN HEILLE HÄNEN
      RUUMIINSA ,MUTTA EI NIIN KUIN LLL:n OLI SIITÄ PUHUMASSA ,ensinnä jos
      miehilla on varaa antaa hänelle oma hauta ,ja ainakin 3xniin paljon liinavaatetta kuin
      normaalisti käytetään , Níko toi 100 naulaa hyvän hajuisia voiteira, joka =32kg. sekin
      oli ainakin 3x enemmän ,kiuin normaali käytäntö . ..
      .
      LLL: n. Väittää että he oli kuollen uskon hatan hautamassa Kuningasta Minusta se oli
      Jumalan pyhittämä . Ei kylmä vaan lämmin ja Hänen Ruumiinsa oli siinä 39 h. ::LLL.n
      sanoo että satoja vuosia.. Täytyy todeta että LLL:n otteet meni pieleen ..
      Miksi ? Koska hän on tehnyt saarnat metsässä kannon päällä , ja ei ole ollut
      Tarkastus mahdollisuuksia. ..jatkan joskus .

      • teuta

        JAKAN nyt. :
        numeroa 178. I PYHÄN KOLMINAISUUDENBNPÄIVÄ.

        LLL.n teki johdannon Joh. 3:7-8. Älä ihmetele ;että sanoin sinulle : Teidän pitää uudelleen syntymän . Tuuli puhaltaa , missa se tahtoo , Ja sinä kuulet sen humun , mutta et tiedä , mistä se tulee taikka minne se menee ; näin on jokaisen ,joka hengest'ä on syntynyt ..
        .
        Lukekaa itse kirjasta mitä hän on postillassa kirjoittanut ,,
        ,
        Sitten hän otti samasata Joh, 3;1-7 . Evankekeliumin tekstijnn .
        .
        Tässä täytyy humauttaa ette jakeet 1-21 ehkä olisi voinut antaa ymmärrystä ,mutta
        LLL:oliklin jo halunnut jostakin syystä vain tuomita Nikon ,mistähän syystä...
        Eikai samasta kuin itsensä. Syyt on moninaiset , kuitenkin ei kukaan ollut antanut
        hänelle tuomiooikeutta. ,,pitääkö minun vielä paremmin sanoa..
        .
        Tutkistelmukset :1 "mitä lihasta syntynyt on, se on liha."
        -.".- ...................2. Mitä Hengestä syntynyt on, se on Henki ..

        Antakoon uuden ,Ihnisen oikea ,ISÄ armonsa ,että kaikki ,jotka ovat ,uuden syntymisen
        vaivassa ,jaksaisivat huutaa niin korkealla äänellä , että Ääni tulisi vanhimman korviin..,,
        .
        2. Mitä hengestä on,se on Henki . Hengellä ymmärretään tässä paikassa kaikki ne Pyhän Hengen vaikutukset , jotka ilmiotettiin ensin Helluntaipäivänä , ja sitten jälkeen
        on vaikuttanut kristittyjen sydämessä joka paikassa . missä oikeaa kristillisyytta on löytynyt . Mytta niin kuin silloin maailman joukko ensin pilkkasi pyhää Hengen vaikutusta
        .
        Ja sitten vihasi ja vainosi , niin se vielä nytkin tapahtuu . Henki vaikutti silloin voiman
        puhua uusilla kielillä . Ja niin se vielä nytkin tapahtuu . Kristityt puhuvat Uusilla kielillä
        senkaltaista puhetta, joita yksi suruton raujkka ei taida ymmärttää ...
        .
        Kaikesta näkee :että LLL:n tulee tuomita tämän ensimmäisen kerranmukaan , vaikka Jeesus ei tuomitse , eikä ollut pahoillan että Niko tuli Yöllä aikä LLL: tutkinut asiaa sen pohjalta , että Jeesus kävi täm'än jälkeen ,kortteeria vain Nikodeemuksella kaikkien
        muiden 8, kerran ,Kun hän on ollut tenmppelin juhlilla ,silloin yhhdellä kertaa oli tenmppeli remintissa mutta se oli si ollut kinkymmenen kerta ..
        .
        On sanken tärkeää , että muistamme miksi Jeesus antoi ohjeita Mikolle ,ne oli siksi
        että kun hän tuli toisen kerran juhlille oli Niko kaivanyt kaiki tiedot ,ja oli valmis ,
        mihin ,siihen UUteen suntymiseen josta Jeesus OLi viimeksiu puhunut , tätä
        ei ottanut LLL:n lainkaan esiin. ..

      • 8614

        Huomatkaa ajallinen yhteys! Myös Jeesuksen tunnetut opetuslapset olivat peloissaan ja pakenivat. Miksi Josefilta ja Nikodemokselta oltaisiin vaatimassa elävää uskoa jo pitkän perjantain iltana, kun sitä ei ollut Jeesuksen tunnetuillakaan opetuslapsilla silloin.

        Tässä näkökulmassa LLL on oikeassa. Ei pidä tehdä tyhjäksi kummankaan evankelistan kertomusta Josefista.

        Asiasta kertoo myös roomalainen historiankirjoitus. Kirjassa, Pilatuksen asiakirjat, kerrotaan myös asiasta. Siellä heistä kerrotaan, mutta emme toki pidä sitä luotettavana lähteenä.

        Oli asia miten oli, niin LLL:n käsitys heistä on oikea, kun se ajoitetaan pitkäperjantain iltaan ja Jeesuksen hautaamistilanteeseen. On Jumalan asia, miten Hän johdatti heidän elämäänsä siitä eteenpäin.

        Lestadiuksen tarkoitus on kuitenkin riisua kaikilta "menestysteologeilta" omanvanhurskauden rääpäleet pois ja se ei ole varmasikaan väärin.

        Jeesus itse sanoo, että joka ei tunnusta minun nimeäni tämän maailman edessä, niin en minäkään tunnusta häntä...

      • TEUTA
        8614 kirjoitti:

        VAIKKA OLISIKIN ,SILLÄ SE OLI JO YHDEKSÄS KERTA SIITÄ
        LASKIEN KUN NIKODEEMUS KÄVI JEESUKSEN TYKÖNÄ SILLOIN
        YÖLLÄ JA ASIAT JÄI KESKEN , MUTTA NIKO PYYSI JEESUKSEN LUOKSEEN
        KAIKKIIN SERAAVIEN KERTOJEN AIKANA .

        SILLOIN SAI NIKO VASTATTUA NIIHIN KYSYMYKSIIN JOITA JEESUS OLI
        ESITTÄNYT EWNSIMMÄISELLÄ KIERROKSELAAN , JA VARMASTI jOH. 3:1.7
        OLI PIENESTI LLL.n ASISIAT VINKSALLAAN . EI AINKAAN VOINUT OLLA
        JUURI NIIN KUIN VÄITTI ,ETTÄ HÄN JOUTUI JO HE-VET-TIIN ,,VAIKKA
        IHMINEN EI SAA KETÄÄN VIHATA, JA TUOMITA. ..

      • teuta

        Tarkoitan ,että ei hän tehnyt metsässä kuin ne saarnat joitten oli pakko valmistua ennen kirkon menoja siis kun oli käynyt Diakonisilla avustus reissuilla ,ja kun ei kääntynyt ajoissa ja oli
        vielä kiire kääntyä ,jos ei ehtinyt pappilaan ,oli saarna tehtävä matkalla ,siksi sanon niitä kannon päällä tehdyiksi. niitä on muutama .,

      • uknhtcd
        TEUTA kirjoitti:

        VAIKKA OLISIKIN ,SILLÄ SE OLI JO YHDEKSÄS KERTA SIITÄ
        LASKIEN KUN NIKODEEMUS KÄVI JEESUKSEN TYKÖNÄ SILLOIN
        YÖLLÄ JA ASIAT JÄI KESKEN , MUTTA NIKO PYYSI JEESUKSEN LUOKSEEN
        KAIKKIIN SERAAVIEN KERTOJEN AIKANA .

        SILLOIN SAI NIKO VASTATTUA NIIHIN KYSYMYKSIIN JOITA JEESUS OLI
        ESITTÄNYT EWNSIMMÄISELLÄ KIERROKSELAAN , JA VARMASTI jOH. 3:1.7
        OLI PIENESTI LLL.n ASISIAT VINKSALLAAN . EI AINKAAN VOINUT OLLA
        JUURI NIIN KUIN VÄITTI ,ETTÄ HÄN JOUTUI JO HE-VET-TIIN ,,VAIKKA
        IHMINEN EI SAA KETÄÄN VIHATA, JA TUOMITA. ..

        niin, sinähän et tuomitse vaan jakelet tappo tuomioita.

      • teuta
        uknhtcd kirjoitti:

        niin, sinähän et tuomitse vaan jakelet tappo tuomioita.

        ÖRVELÖ ,ÄLÄ ANNA VÄÄRÄÄ TODISTUSTA KENESTÄKÄÄN..

      • teuta
        teuta kirjoitti:

        ÖRVELÖ ,ÄLÄ ANNA VÄÄRÄÄ TODISTUSTA KENESTÄKÄÄN..

        ALOITUKSESSA ,kysyttiin KUKA ON JEESUKSEN OIKEA OPTTUS LAPSI .
        .
        Eikö se ole lähellä siinä kun Kysytään kuka on oikea Ehtoollis vcieras siihen
        'vastataan , että se joka uskoo nämäsanat ..
        Sinun edestäsi annaettu ,ja sinun edestäsi vuodatettu ( tämä' on lyhyesti )
        Siis USKOO . eiköpä se ole siinä. ,Luther selittää sitä pitkästi .

    • teuta

      Periaatteessa luvut voi heittää, mutta systeemi on näin ja sen saama suhteellinen
      asia on 22/1, on yhteen veto siitä suhteesta jota me noutamme se voi olla vilä tiukempi
      Esim. 25/1, kukapa sen muut niin tarkasti tietää kuin Karitsa .
      .
      meidän tekemiä lukuja voi muokata vielä , mutta kun Karitsa tekee lukunsa ne on
      eikä enää muutu , kun hän on puimatantereella ,niin akanapoltetaan ja mitään
      ei jätetä tuomitsematta ..

      • teuta

        Lue Joh. 3: 1-21 Saat ehkä oikwan opin tai sitten et. se riippuu siitä paljonko .
        LLL:n on jättänyt oman itsensä piikkiin ,jos Hän kirjoitti saarnan 178 ,kannaon
        päällä jua jätti tarkistukset tekemättä , minä vielä kin ihmettelen mikä kiire hänen
        tomitsemaansa oli tullut , eikö sitä jo voisi sanoa ..
        .
        Ja miksi Raamattu kertoo toisessa kohtaa , He oli yksi meistä. .se kerrotan molemmista
        Siis Joosefista ja Nikodeemuksesta ,,,LLL:n jälkeen kirjoitus 1820 vuotta jäälkeen. on
        aivan yhtä suuri mahdollisuus tehdä virhe ,kuin minullakin ..paitsi että minuölla on Agrikolan Raamattu painos 1642 jKr. joka on vain 1612 jälestä. painettu, ..
        .
        En lainkaan kinaa eteikö LLL:n olisi mahdollista ollut Ruotsissa painettu 1540-41 koko
        raamattu (ja uusitestamentti 1526) Ei ole sanallakaan maininnut tästä. LLL:n .
        eli jos olisi ollut hän olisi sen maininnut aivan varmasti. Semminkin kun kirjoitti saarnansa
        1850;
        .
        Ruotsin koko raamattu vuodelta 1540-41 oli nimetty Kustaa Vaasan Raamattu, JA
        myöhemminkin on nimetty aíkansa Kuninkaan mukaan, Uusitestamentti 1526, sen
        nimeystä en tiedä, Ehkä siitä on jossakin mjaininta, .
        .
        Böömissä oli käännetty jo ennen Huss:n aikaa kansan kielelle , Siis n. 1348. se
        oli toden näköisesti sama vuosi kuin sinne rakennettiin ensimmäinen Yliopistö
        Tämä' keski eurooppalainen , ja vakiinnutti sinne ,Vaaliruhtinaan arvon . ..

    • teuta

      he-ma : ei se noin mene ,vaan se menee niin että Jumala on ensin rakastanut meitä.
      ja me olemme vasta sitten rakastaneet Häntä . elikkä näin me olemme tehneet Liiton
      Hänen kanssa , Ja yhtä hyvin Jeesuksen kanssa , Hän on ollut kaikessa mukana mitä
      tehty on sitä Jeesus ollut tekemässä Jumalan kanssa yhdessä. .
      .
      Hän sanoo Minä olen ollut kaikessa mukana mitä luotu on , minusta se on hyvin siinä.
      Hän tarkoittaa Luomisen kokonaan ,ihmistä myöten , ja varmasti Jeesus on itkenyt kun
      sanomisia on tullut ,,esim. Syntiinlangeemus , sekä myöhemmin ne asiat kun Jumalasanoo,
      Minä kadun ,että olen ihmisen luonut ,,minä hukutan kaikki , mutta antaa 120 vuoden etsikko
      ajan ,sinä aikana tulee ihmisen tehdä parannus , Kun Arkki aklkaa valmistua ..
      .
      kysyy Jumala Nooalta onko moni tehnyt parannusta ? Oi HERRANI ei kukaan. silloin
      Jumala antaa viimeisiä ohjeita ,ruuista mitä pitää ottaa mukaan ja joistakin loppu silauksista
      karjan ruuasta ja monista muista seikoista, sitten eräänä päivänä ,aamulla Hän sanoo lasku silta paikalleen, minä ajan eläimet luonnosta tänne , pareittain ,laittakaa ne kammioihin , kun se oli tehty
      Jumala sanoi Nooalla mene vaimosi kanssa Arkkiin ja ota poikasi mukaan ja he vaimonsa 8 ihmistä
      sulkekaa lasku ovi, kun minä olen sen viimeksi sulkeva sitä' ei kukaan avaa ..
      .
      Nooa oli poikien kanssa rakentanut tarkastus akkunan ja he meni katsomaan , Sade oli alkanut
      ensimmäisen kerran , sitä satammattoman ajan vetta oli tallella 40 vurokauden rankasti sataen .
      sen jälkeen JUMALA avasi syvyyden lähteet ja aukaisi taivaan akkunan ja vettä tuli niin että
      110 vrk jälkeen oli se 15 kyynärää määräys peittänyt korkeimman vuoren , joka silloin oli Araratti
      sen korkeus tänään 5153 , 1939-5154m veden paisumuksen aikaan n.5355.m, niihin aikoihin oli
      Araratti sammunut entinen tulivuori.
      .
      Nebalin vuoret ovat nuoria ,ja saattaa kasvaa vielä

    • lkijnhtf

      Paavali oli yksi niistä rikollisen kristinuskon saatanaa palvelevista rikollisista joka perusti kristittyille seurakuntia.

      Näin on faktat:

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavalin_kirjeet
      "Apostoli Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin."

      1.Korinttolaiskirje:
      15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos

      2 Korinttolaiskirje 12:
      7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
      8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.

      Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta.

      Tappamalla Jumalalle ja Jeesukselle uskollisia saa eksytettyä kristityksi miekalla:
      1.Korinttolaiskirje:
      15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos

      Apostolien teot:
      17:4 Ja muutamat heistä tulivat uskoon ja liittyivät Paavaliin ja Silaaseen, niin myös suuri joukko jumalaa pelkääväisiä kreikkalaisia sekä useat ylhäiset naiset.

      Apostolien teot: (kristitty Paavali alaisineen Jeesusta seuranneiden kristillisten vihaajana...)
      8:1 Myös Saulus hyväksyi Stefanuksen surmaamisen. Ja sinä päivänä nousi suuri vaino Jerusalemin seurakuntaa vastaan; ja kaikki hajaantuivat ympäri Juudean ja Samarian paikkakuntia, paitsi apostolit.
      8:3 Mutta Saulus raateli seurakuntaa, kulki talosta taloon ja raastoi ulos miehiä ja naisia ja panetti heidät vankeuteen.
      12:5 Niin pidettiin siis Pietaria vankeudessa; mutta seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen edestänsä.

      • teuta

        örvelö.. olet joihinkin kohteisiin lisännyt 2Kor 12.jakeen ,9. josta selviää
        tuossa mainittu jakeen 7, -8. tylppä sanailu , miksei se voi olla jatkona
        en halua mitenkään loukata . mutta teevain tahtosi jälkeen .

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      258
      800
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe