Intiimihierontaa osa 2

nieminen100

Olin istunut toimistoni tuolissa jonkin aikaa,hieman ajatuksissani kun kuulin oven taas käyvän.Sisään tuli viimeinen asiakkaani ,jalkapalloileva nuori nainen toisen urheilijan tukemana,jalka oli hellänä ja molemmat hikisiä ja kuraisia.Moi he huusivat ovella, ja se on suihku ensin.Ok,sanoin ja mietin mitä tastä tulee .

Vartin päästä he tulivat pelkät pyyhkeet ympärillään ja potilas autettiin hoitopöydälle.Tutkin jalkaa ja kokeilin eri kohdasta ja totesin että venähtänyt on,pohje nimittäin.Aloitin varovaisen hieronnan jalkapohjasta ja siirriyn pikkuhiljaa ylemmäksi.Pidin nilkasta kiinni ja hieroin pohjetta keskittyneesti.Onko parempi nyt,kysyin.Joo,parempi,potilas huokaili.Nyt toinen jalka,tuli vaatimus.Aloitin toisesta jalkapohjasta ja huomasin että jalat ovat aika erillään toisistaan mutta pyyhe peitti vielä niiden yhtymäkohdan.Pohkeessa olikin enemmän työtä ja toinen jalka alkoi liikkua lisää sivusuunnassa.Siinä vaiheessa vasta huomasin että tytöt heiroivat toistensa rintoja.Ai niin,kaveri nainen oli musta,tai oikeastaan tummanruskea.Yritin vielä hieroa reisiä jonkin aikaa kun käteni vietiin jalkoväliin jossa ei karvat kasvaneet.
Hyvin kostunut pimpsa oli hieman jo turvonnut kun aloitin häppäreiden hieromisen.Ensin ylösalas sormen ulkotaipeella.Sitten otin häppärit etusormen ja peukalon väliin ja venyttelin varovasti.Tytöt suutelivat kiihkeästi ja sanoivat että nyt saa alkaa panemaan.Ok ja otin jo turvonneen kyrpäni ulos housuista.Sitten työnsin siittimeni sunnileen kerralla pohjaan asti ja aloin kirnuamaan.Välillä pidin pienen tauon ja tunsin vitun sykkivän penikseni ympärillä.Noin vartin päästä kiihdytin tahtia kun ote ympärilläni tiukkeni.Laukesin miltei yhtäaikaa tytön kanssa.En vetänyt heti ulos ja jo tuli komento.Saako kaveri kanssa? En saanut sanottua mitään mutta neidot vaihtoivat paikkaa.Vähän aikaa räpyttelin silmiäni kun huomasin edessäni olevan olennon.Sen päällä oli karvaa,mustaa ja kiharaista.
Kaluni alkoi jo hieman veltostua mutta laitoin mustan vitun päälle ja liuutin muutaman kerran pituussuunassa.Jo piristyi penis.Survaisin taas sisään ja aloin hitaasti liikkua sisään-ulos ja taas tunsin lihaksen kiristyvän ympärilläni.Kiristin tahtia ja kestin kai puolisen tuntia kun valkoinen neste suihkusi tumman tytön sisuksiin.Ei ollut hätää,olen steriili niin ettei tuli elatusmaksuja.Neidot menivät taas suihkuun ja puolen tunnin päästä he poistuivat rakennuksesta.Lähetän laskun heidään seuraansa,mutta en tänään,ja menin itsekin suihkuun.

1

1842

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • steriilikyrpä

      Ensin otin turvonneen pienen kyrpäni etusormen ja peukalon väliin ja totesin että venähtänyt on. Sitten työnsin jalkaa pituussuunassa ulos housuista. Nyt toinen jalka alkoi jo hieman veltostua. Yritin vielä hieroa siittimeni lihaksen ja otin toimistoni tuolissa vitun päästä ja jo tuli valkoinen neste penikseni päästä käteni sisuksiin. Välillä tunsin käteni sykkivän penikseni ympärillä ja aloin kirnuamaan. Laukesin toisen kerran vitun kiihkeästi hoitopöydälle. En saanut tytön mustaa ja kiharaista mutta liuutin kyrpäni taas käteni sisään, jossa ei karvat kasvaneet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      89
      3770
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      592
      3549
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3472
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      53
      2199
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2171
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      321
      1947
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1927
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      170
      1694
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1381
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1342
    Aihe