Päiviä jatkuva kuvotus kohtauksen jälkeen

päänsärkijä

Kärsinpä elämäni karseimman migreenikohtauksen kolme päivää sitten. Kohtaus oli todella raju ja kesti 7 tuntia, ei auttanut lääke, ei lepo, ei mikään. Oksetti myös (ei koskaan aikaisemmin), ja lopulta oksensin ja särky alkoi hiljalleen helpottaa.

Olo on ollut surkea vielä kaksi päivää kohtauksen jälkeen. Ruoka ei maita, kuvottaa, vatsa kipuilee. Onko tällainen normaalia?

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tsemppiä

      Valitettavasti on, mutta toki kannattaa käydä lääkärillä, jos yhtään epäilyttää, että olisi kyse muusta. Itselläni oli yhteen aikaan 4- 6 päivän kovakipuisia migreeniputkia. Kerran piti lähteä jo sairaalaan ottamaan vahvempaa lääkettä.

      Vuosia ollut jo krooninen migreeni, eli viikossa on ehkä 1-2 kivutonta päivää, mutta silloinkin kuvotusta, huimausta ja puutumista poskessa ja toisessa jalassa ja ajatuskin vähän tökkii, joskus puhekin vähän vaikeutuu.

      Ois kiva vihdoin saada joku lääke, joka ei aiheuttaisi sivuoireita, kuten Zomig rapimelt teki - hurja puutuminen, puhevaikeudet ja tärinä, joten en ole sitä enää käyttänyt. Noin vuoden käytin silloin tällöin. Paramaxilla mennään....

      Tsemppiä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4813
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      96
      4583
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      620
      4194
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3167
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2701
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2213
    7. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      222
      2172
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      347
      2163
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      31
      1797
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1512
    Aihe