Ajoittainen hetkellinen puristava rintakipu

sydänkö_vaivaa

Hei,

olen vähän yli parikymppinen mies, mielestäni ihan ok-kunnossa. En erityisemmin hengästy, jaksan hyvin jne. Yläkroppani tosin on aika jumissa ainakin selästä lapojen välistä johtuen runsaasta tietokoneella istumisesta.

Parisen kuukautta sitten huomasin sellaisen lievästi puristavan hetkellisen kivun kävellessäni suoralla pinnalla. Se tuntui myös kurkussa. Kipu ei ollut pysäyttävä, jatkoin matkaa normaalisti ja kipu olikin samantien ohi. Se toistui jokusen päivän päästä ja vielä senkin jälkeen jokusen päivän päästä, mutta kolmannen kerran jälkeen en ole sitä kokenut ennen tätä päivää.

Olin kävelemässä kaupasta bussipysäkille ja tunsin samanlaisen hetkellisen puristuksen rinnassa, tosin hieman voimakkaampana. Tuntui jälleen myös kurkussa. Edelleenkin pystyin jatkamaan matkaa normaalisti ja kipu oli alle sekunnissa ohi.

Parisen kuukautta sitten ennen noita muutamaa ensimmäistä kipukertaa olin sairastanut flunssan. Tätä viime kertaista kipua ennen lihakseni ovat olleet hieman kipeät, mutta edes lämpöä ei ole ollut yhtenäkään iltana ja olen muutenkin tuntenut oloni muuten täysin terveeksi. Tänään eivät ole lihaksetkaan enää olleet kipeät. Jokaista kipukertaa muistan edeltäneen sellaista, että olen ajatellut omia ja olen saanut sellaisen lievän ajatuksista johtuvan henkisen ahdistuksen tunteen ja että olen hengittänyt jotenkin vajaavaisesti/lyhyesti tms siitä johtuen. Viime ajat ovat olleet aika stressaavia.

Viime viikkoina ja kuukausina olen mm. saunonut normaalisti ja ottanut muutamat juoksuaskeleetkin. Syke on monesti noussut korkeammaksi kuin mitä yhtenäkään kävelykertana, jona tuo hetkellinen kipu on esiintynyt. Olen myös monta vuotta kärsinyt sydämen "muljahteluista" ja saan niitä itsekin aikaiseksi, jos esim. joku asia aiheuttaa nopean ahdistuksen. Muljahdukset itsessään ovat aina olleet kivuttomia. Minulla on myös lievää närästystä/liikaa röyhtäilyä, joka oli vuoden alussa huomattavasti pahempaa ilmeisesti antibiootin tuhottua vatsan ja suoliston hyvät bakteerit.

Onko kyseessä sydämeen liittyvä ongelma/sairaus, vai voisiko se liittyä hengitysteihin, rintarangan/selän jumissa olemiseen tai vaikka refluksiin?

9

1291

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sydänkö_vaivaa

      Ja lisätäkseni, ei tunnu rintakehää puristavana/painavana laajana kipuna, vaan ikään kuin rintalastan takana jotakin puristettaisiin ja sitten puristus helpottuu. Ja tuntuu säteilevän koko matkan rintalastan takaa kurkkuun saakka.

    • kapsu3

      Ihan ekaks varmaan kannattaa käydä sydänfilmissä. Itselläni tota puristavaa kipua aiheuttaa selkärangan lukot ja pahimmillaan kipu nousee leukaperään saakka. Tosin noi samat oireethan voi olla sydänsairauksissakin. Itselläni niitä on tutkittu paljonkin ja kaikki on sillä saralla kunnossa.
      Tietty tulis mieleen vielä närästys.
      Nikamalukot saa muuten auki otm-fyssarilla ja itse olen löytänyt mahtavan urheiluhierojan jolla on siis koulutus myös tohon nikamakäsittelyyn.

    • Kummiajuttuja

      Minulla on sama ongelma! Lääkärit vakuuttelevat, että sydän on kunnossa ja ettei parikymppisellä voi olla sydänperäistä rasitusrintakipua! Nyt kuitenkin ennen 6-7 kertaa viikossa treenanneena en pysty edes lenkillä käymää ettei ala rintaa puristaa ja polttaa! Levossa ei ole mitään ongelmia

      • Kokemustakin

        Vaikka oletkin nuori,menisin sinuna suoraan kokeneelle kardiologille.Mikäli sinulla on työterveyshuolto,siellä vois ensin ottaa sydänfilmin ja rasituskokeen,mutta ei nekään näytä ,vaikka suonissa olisi hankaliakin tukoksia.Selvitä myös onko sukurasitetta sydänjuttuihin.
        Kaikki vaivasi voivat olla vaarattomiakin,mutta kannattaa tutkituttaa,ei vain terveyskeskuksen kautta vaan suoraan erikoislääkärille.


      • Lääkäri
        Kokemustakin kirjoitti:

        Vaikka oletkin nuori,menisin sinuna suoraan kokeneelle kardiologille.Mikäli sinulla on työterveyshuolto,siellä vois ensin ottaa sydänfilmin ja rasituskokeen,mutta ei nekään näytä ,vaikka suonissa olisi hankaliakin tukoksia.Selvitä myös onko sukurasitetta sydänjuttuihin.
        Kaikki vaivasi voivat olla vaarattomiakin,mutta kannattaa tutkituttaa,ei vain terveyskeskuksen kautta vaan suoraan erikoislääkärille.

        Kyllä voi mennä suoraan terveyskeskukseen. Siellä tutkitaan, onko niin vakavaa, että pitää lähettää erikoislääkäriin. Alkututkimukset kannattaa aina tehdä terveyskeskuspäivystyksessä, päivystyksessä pääsee nopeammin lääkäriin jos on rintakipua.


      • aloittajakommentoi

        Ilmeneekö sinulla siis semmosta pidempään kestävää rasituksen aikana ilmenevää kipua vai hetkellisiä kipuja?

        Muistelen tuota omaa kipukohtausta ja saattoi ollakin ns. sydämen muljahdus, tällä kertaa kivulias sellainen. Kävelytahtini oli rauhallista ja syke alhainen eli en tiedä, voiko nyt edes rasitukseksi kutsua. Kovemmalla sykkeellä sydämen toiminta vaikuttaa muutenkin tasaisemmalta (syke ei heittele, ei muljahduksia jne).

        Mistä tuo kipu lisälyöntien yhteydessä johtuu? Olen tässä netistä löytänyt muitakin, joilla muljahdukset ovat kivuliaita ja joilla on sellaisia huomattavasti useamminkin.


    • Kummiajuttuja1

      Onko mahdollista, että nuorella kivut on sydänperäisiä jos ekg, ultra ja veriarvot ovat täysin normaalit??

    • spasmivaiva

      Minulla kuvaamasi kaltainen kipu on johtunut ruokatorven spasmista. Ensimmäisellä kerralla olin varma että nyt on sydänkohtaus mutta ei ollut vaikka kipu on aika kova. Myöhemminkin on ollut se useasti ja se helpottaa jos juo siemailee rauhalliseen tahtiin vettä. Jos siitä saa apua vaivaan, kyseessä voi olla ruokatorven spasmi. Ellei auta, menisin lääkäriin.

    • aloittaja_taas

      Tänään huomasin myös yllättäen tämän samantapaisen kivun. Oli terävämpi, mutta ei niin voimakas. Kipupiste tuntui rintalastasta hieman ylempänä ja kipu säteili ylöspäin aina kurkkuun saakka. Kipu jää lievempänä päälle, mutta nesteen siemailu auttaa. Suorituskykyyn ei ole mitään vaikutusta eli tuskinpa liittyy sydämeen. Eli hyvin todennäköisesti ruokatorven spasmia. Minulla, kun on muutenkin ajottaista närästystä ja röyhtäilyä eli refluksi-vaivaa.

      Jos sydämmessä olisi vikaa, miksi se ilmoittaisi yhtäkkiä tällaisella terävällä kivulla? Eilenkin tein sykkeen nostavia juttuja eikä mitään kipuilua saati väsymystä ilmennyt. Ja kivun luonteenkin pitäisi tietämäni mukaan olla laaja-alaisempaa ja ahdistavampaa, ns. pysäyttävää.

      Ja noista spasmeista, luulenpa sen aiheuttaneen nuo kivun yhteydessä ilmenneet mahdolliset muljahduksetkin. Jos sydän muljahtaa spasmin aikana, niin kaipa spasmikin voi vaan pahentua sen seurauksena.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1615
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1244
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1072
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      970
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      857
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      741
    Aihe