Valtava, hellittämätön vauvakuume

kuumekammotus

Minulla on lapsia, olen alle 30v. Nainen. Seurustelukumppanilla on myös lapsia, jne.
Talousasiat on aika hyvällä mallilla...

Minua vaivaa kohta 2 vuotta jatkunut valtava vauvakuume, joka ei näytä hellittävän.
Itken nähdessäni vauvan jossain, vaikka edes kuvassa... Itken nähdessäni raskaana olevan naisen, tai kuulen jonkun puhuvan raskaudesta, synnytyksestä tai vauvoista.

En vaan pysty kuuntelemaan, tai sitten kuuntelen itkien...

Lopetimme yhdynnät ja kaiken seksuaalisen seurustelukumppanini kanssa, koska jän ei tshdo enempää lapsia ja minulle yhdynnät yms. Aiheuttavat turhia toiveita raskaudesta.
Kuukautisten alkaminen oli yhtä iso juttu kuin keskenmeno, itkin päivän tai useamman...
Lisäksi olin varmaan valeraskaana, koin raskausoireita...

Näitä on nyt kestänyt yli 1,5 vuotta!!!

Nyt kun lopetimme kaiken seksuaalisen, tuo se varmuuden siitä, että en ole enkä tule raskaaksi... Mutta oireita se ei ole poistanut.

Toivon yhä saavani joskus pikkuisen, tunnen kipua ja puristavaa tunnetta kohdussani, vauvat on mielessäni useita kertoja päivässä, itken nähdessäni tai kuullessani jotain raskauteen, synnyttämiseen tai vauvoihin liittyvää...

Kysyisinkin, onko tällaisiin vaivoihin lääkettä?
Onko mitään mikä auttaisi?
Tämä on todella raastavaa...

Auttaisikohan sterilisaatio... Jos johtuu hormoneista tai jostain...

8

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • semmonenjuttu

      Vauvakuume lähtee tekemällä vauvoja :)

      • kuumekammotus

        Tuo on kyllä totta. :)
        Hiukan vaan hankalaa kun toinen ei tahdo lisää lapsia...

        Ajattelen lähinnä että onko minussa jotain pielessä kun vauvoista näin haaveilen ja unelmoin ja toivon...

        Aloitin tukiperheenä kahdelle eri taholle, että jos voisin vauvahaaveitani hukuttaa johonkin hyödylliseen toimintaan, ei vaan näytä sekään helpottavan vauvakuumeilua vaikka muuten onkin antoisaa ja hyödyllistä hommaa...


      • Einormaalia

        Kyllä voisi olla aihetta psykologin konsultaatioon. Hae nyt aluksi apua terveyskeskuksesta.


    • Olet-jo-epäonnistunut

      Mielenterveystoimisto auttaa kaltaisiasi - herkästä se sinullakin itku tulee. Lapsia ei todellakaan saa hankkia minkään vitun vauvakuumeen takia. Järki käteen nyt!

      • kutensä

        Lapsia ei kuulu hankkia niiden, joille vittu on normipuhetta.


      • Olet-jo-epäonnistunut
        kutensä kirjoitti:

        Lapsia ei kuulu hankkia niiden, joille vittu on normipuhetta.

        Elä sitten hanki. Minulle vittu on voimasana. Joka paikassa hoetaan vittua; esim. poliisit hokee virkatehtäviä tehdessä, niin suhteessa aika vähän käytän sitä sanaa julkisesti.


      • heityperäukkeli
        Olet-jo-epäonnistunut kirjoitti:

        Elä sitten hanki. Minulle vittu on voimasana. Joka paikassa hoetaan vittua; esim. poliisit hokee virkatehtäviä tehdessä, niin suhteessa aika vähän käytän sitä sanaa julkisesti.

        No sinä olet sinä, ja kusessa jo valmiiksi. Lapset huostassa, ero tullut. Eipä sillä enää ole väliä tajuatko mitään.


    • Varaa_aika

      Sterilisaatio auttaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      249
      791
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe