Posio puolueettomana selvitysmiehenä

posiospoisjapian

Olinpa tipahtaa jakkaralta kun näin Posion siilitukkanaaman kertomassa Meri-Lapin sote-tuotantoalueen selvittämisestä. Miten mies, joka on selkeästi, ääneen ja useaan otteeseen kertonut inhoavansa Kemiä ja kemiläisiä sekä kannustanut muitakin ajattelemaan niin, voi toimia puolueettomana selvitysmiehenä koko Meri-Lappia koskevassa soteasiassa? Minusta, mikäli hänellä vähänkään on häpyä, hänen tulisi kiireesti ja vapaaehtoisesti vetää länget kaulaan ja perääntyä Keminmaan kulmahuoneeseensa.
Tällainen kaksinaamaisuus lähentelee jo typeryyttä.

7

374

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • apin8

      Kaksi , jopa kolmenaamaisia tällaiset ovat . Näille on paras lääke sellainen peukalon vahvuinen , metrinen kuivattu haapakeppi . Tuollainen kun suhahtelee , tulee sellainen lähtö , ettei kerkeä peräänsä katsomaan .

    • Keminmaasta

      Keminmaalaisena hävettää. Posio on ihan nolla kunnanjohtajana ja lähes yhtä huono on Kemin Tero Nissinen. Ainoa järkevä on Vivi Marttila Simosta. Hänellä on talousosaamistakin enemmän kuin noilla kahdella yhteensä.

      Ja ihmetellä pitää, että Posio kehtaa.

    • ahhahahahha

      Tornion kaupunginjohtajan valintaprosessista näkee hyvin torniolaistenkin arvion pätevyydestä.

    • Posiorules

      Taitaa sopia erinomaisesti Tornioon. Paperit valmiina Tornion liittämiseksi Keminmaahan ja seuraavaksi Tervolan kanssa Rovaniemeen.

    • Posiorules

      Totta se on, Posio todella hakee Tornion kaupunginjohtajaksi. Luulin sen olevan vitsi. Nyt teillä Torniolaiset, on todella tilaisuus valita huumorintajuinen ja yhteistyökykyinen, kaikkien kanssa toimeen tuleva johtotähti, kuntanne viimeisiksi vuosiksi.

    • wertynm

      Ottakaa ,ottakaa se Tornihon pliis ! Mie voin maksaa kulietuksen sinne.

    • Posiorules

      Tornioon siirtyminen ei poista vahinkoja, jotka länskässä ehtii saada aikaan. Rovaniemi kiittää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      997
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      744
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe