Onko siinä mitään järkeä yrittää sitkutella toisen kanssa sen takia, että on yhteiset lapset ja talo?
Jos tunne on kerran kuollut, voiko se vielä löytyä tämän saman ihmisen kanssa?
Onko oman elämänsä tuhlausta olla liitossa ihmisen kanssa jota ei rakasta?
Toisaalta kaduttaako joskus tulevaisuudessa, jos elää huonossa avioliitossa lasten takia, jos kuitenkin lapset ovat tyytyväisiä ja suhde on ihan ok?
Onko normaalia että liitto laimenee ja väljähtyy ruuhkavuosina, mutta paranee kun arkiset asiat helpottuvat vai onko peli menetetty jos takana on useampi vuosi näitä samoja pohdintoja?
Tällä hetkellä suhde vakaa, ei mitään isoja ongelmia (alkoa, väkivaltaa), mutta etäännytty ollaan toisistamme jo pitemmän aikaa. Mies ei sytytyä mitään himoja tai haluja, en haluaisi edes koskea, silti kerran tai kaksi kuukaudessa yritän saada itseni syttymään ja haluamaan, ettei aivan puutteessa tarvitse olla kummankaan. Ja asetelma on aika tyypillinen, mies tekee pitkää päivää ja minä vastaan kaikesta muusta.
Huomaan kaipaavani jotain muuta elämääni, täysin toisenlaista kumppania, elämän kepeyttä ja huumorintajua.
Tää taitaa olla vaan ihan sitä samaa mitä monet muutkin on pohtineet. Paljon on tutuissakin eronneita, mutta eipä niilläkään niin hyvin mene nykyään.
Kysymyksiä, onko tässä järkeä vai ei? Mitä mä teen
35
60
Vastaukset
- eläntyhjää
Aivan kuin minun elämästäni.Ainoa ero,että tuota makuuhuonejuttua ei ole ollenkaan.
- HuonostiTässäKäy
Ei noihin kysymyksiin ole vastausta. Saattaa olla että rakkaus ja intohimo palaa takaisin, tai sitten ei. :( samoja mietteitä täälläkin, mutta lähteä en osaa. Rakastan yhä, mutta en siten kuin haluaisin aviomiestä rakastaa. Lähtö olisi yksinkertainen kun ei ole lapsia tai taloa, on vain me. Mutta tulevaisuus pelottaa eikä toista halua satuttaa vaikka tiedän, etten halua tätä enää.
- isisis
Minulta lähti vaimo suunnilleen noista lähtö telineistä. En tiedä oliko hänelle hyvä ratkaisu, löysi uuden ihan mukavan jannun ja nyt ovat pari vuotta asuneet samaa kotia. Itse olen sitten elellyt niitä elämättömiä sinkkuvuosia ja hauskaakin on ollut. Yhteis huoltajuus toimii kun sovussa erottoin, mutta ei se minusta lasten kannalta paras ratkaisu ole. Aina on toista vanhempaa ikävä.
Tuntui vaan tympeältä kun ensimmäiset vinkit asiasta saatuani oli liian myöhäistä muuttaa mitään. Toivoisin että muilla olisi rohkeutta keskustella nämäkin asiat halki jopa niiden ruuhkavuosien aikana. Jotenkin haluaisin ajatella ettei se ero nyt ainakaan ensimmäinen vaihtoehto, jos kerran on joskus tuntunut että tämä on se kumppani jonka kanssa haluan perustaa perheen. Itselle aukesi paljon asioita pariterapiassa, mutta lähtöpäätös oli jo tehty, joten meidän kohdalla se oli lähinnä eroterapiaa. Suosittelen pohtimaan sitäkin vaihtoehtoa.
En minä sillä etteikö joskus erosta voisi olla hyötyä kaikille, mutta joskus kannattaisi ehkä tehdä vähän töitä sen oman parisuhteen eteen.- Mahdoton.mies
Avioliittoonsa turhautuneet kyselevät helposti muilta ja muualta, että onko mieltä jatkaa väljähtyneessä liitossa. Muilta ja muualta saa tietenkin mieleisiään vastauksia. Eronneet kaverit antavat esimerkin, että elämässä selviää aivan hyvin eron jälkeenkin. Suosittelisin kuitenkin kyselemään siltä elämän valitulta eli puolisolta, että "onko tässä mitään järkeä". Kun ei kaiken aina tarvitse olla järjellä selitettävissä. Tärkeintä olisi pystyä puhumaan tunteistaan. Niistä vaikeistakin. Miksei heti kriisin alkuvaiheessa pystytä sanomaan puolisolle, että elämä tympäsee, tekis mieli käydä vieraissa tai ainakin tanssimassa ihastuttavan työkaverin kanssa ja katsoa mihin se johtaa... Avointa puhetta pelätään. Vaikka kyse on pelkästään tunteista ja tuntemuksista. Ne halutaan piilottaa elämänkumppanilta, koska pelätään tämän reaktioita. Väitetään, että halutaan suojella toista omilta ajatuksilta ja teoilta, mutta totuus on päinvastainen. Itseänsä siinä haluaa suojella, kun pimittää tunteitaan: entäpä jos hän suuttuu, pettyy, hylkää minut kun saa tietää ajatuksistani...
- onnikossesiella
Mahdoton.mies kirjoitti:
Avioliittoonsa turhautuneet kyselevät helposti muilta ja muualta, että onko mieltä jatkaa väljähtyneessä liitossa. Muilta ja muualta saa tietenkin mieleisiään vastauksia. Eronneet kaverit antavat esimerkin, että elämässä selviää aivan hyvin eron jälkeenkin. Suosittelisin kuitenkin kyselemään siltä elämän valitulta eli puolisolta, että "onko tässä mitään järkeä". Kun ei kaiken aina tarvitse olla järjellä selitettävissä. Tärkeintä olisi pystyä puhumaan tunteistaan. Niistä vaikeistakin. Miksei heti kriisin alkuvaiheessa pystytä sanomaan puolisolle, että elämä tympäsee, tekis mieli käydä vieraissa tai ainakin tanssimassa ihastuttavan työkaverin kanssa ja katsoa mihin se johtaa... Avointa puhetta pelätään. Vaikka kyse on pelkästään tunteista ja tuntemuksista. Ne halutaan piilottaa elämänkumppanilta, koska pelätään tämän reaktioita. Väitetään, että halutaan suojella toista omilta ajatuksilta ja teoilta, mutta totuus on päinvastainen. Itseänsä siinä haluaa suojella, kun pimittää tunteitaan: entäpä jos hän suuttuu, pettyy, hylkää minut kun saa tietää ajatuksistani...
Hyvä vastaus. Puhumalla ja asioita korjaamalla selviää moni asia. Pariterapia auttaa monia, mutta jos sekään ei auta (tai jompi kumpi ei halua korjata asioita) niin vuosikausien roikkuminen suhteessa on mielestäni turhaa.
Ulkopuoliset eivät voi tietää vastausta ja samaten on mielestäni älytöntä odottaa, että avioero sinänsä toisi helpotuksen ja onnen yhtä vähän kuin parisuhdekaan. Kyllä ihmisen onnellisuus ja tyytyväisyys lähtee omista valinnoista ja vastuun ottamisesta eikä sitä voi puolison harteille sysätä. Jos liitossa on onneton, niin kyse on hyvin pitkälti omista valinnoista. Sekä lähteminen että jääminen vaativat rohkeutta ja vastuun ottamista omasta elämästä. Sillä tavoin onni on mielestäni omissa käsissä. - PalloHukassa83
Meillä on puhuttu asioista ihan oikeilla nimillä, pohdittu asumisjärjestelyitä jos erotaan. Suunnattomasti vi*tuttaa miehen saamaton asenne kaikkeen, koska hän tyytyy tilanteeseen kuin tilanteeseen, kaikki käy. Eli minun harteillani on jälleen suhteen ylläpitäminen ja parantamisyritykset tai sitten eropäätös, johan näillä harteilla on lastenkin hyvinvointi ja kodista huolehtiminen pihatöineen ja remonttihommineen :( Kahdenkeskistä aikaa ei juurikaan ole vietetty kuin iltaisin. Ei mitään yhteisiä matkoja/reissuja, viihteelläkin käydään erikseen. Mutta en edes haluaisi lähteä yhdessä mihinkään, kun ei ole oikein mitään yhteistä puhuttavaa, jotenkin kyllästynyt koko ihmiseen, eli jopa erillään asuminen voisi ollakkin se ratkaisu, en tiedä.
Mutta kun niin useat eroavat tässä vaiheessa, kun lapset ovat pieniä. Siksi mietin että onko ehkä mahdollista, että tämä elämä kirkastuu odottamalla helpompia aikoja, että tunteet palautuvat pikkuhiljaa kun elämässä paineet hellittää.
Ja vaikka nyt suhde kaatuisikin, niin voiko kuitenkin vuosien päästä olla tyytyväinen siihen, että suhteessa oltiin vain lasten takia, että lapsilla oli vain yksi koti jossa äiti ja isä asuivat, jos kerran suhde on muuten ihan ok, eli ei ole mielenterveysongelmia tai väkivaltaa. - huohjahuoh
PalloHukassa83 kirjoitti:
Meillä on puhuttu asioista ihan oikeilla nimillä, pohdittu asumisjärjestelyitä jos erotaan. Suunnattomasti vi*tuttaa miehen saamaton asenne kaikkeen, koska hän tyytyy tilanteeseen kuin tilanteeseen, kaikki käy. Eli minun harteillani on jälleen suhteen ylläpitäminen ja parantamisyritykset tai sitten eropäätös, johan näillä harteilla on lastenkin hyvinvointi ja kodista huolehtiminen pihatöineen ja remonttihommineen :( Kahdenkeskistä aikaa ei juurikaan ole vietetty kuin iltaisin. Ei mitään yhteisiä matkoja/reissuja, viihteelläkin käydään erikseen. Mutta en edes haluaisi lähteä yhdessä mihinkään, kun ei ole oikein mitään yhteistä puhuttavaa, jotenkin kyllästynyt koko ihmiseen, eli jopa erillään asuminen voisi ollakkin se ratkaisu, en tiedä.
Mutta kun niin useat eroavat tässä vaiheessa, kun lapset ovat pieniä. Siksi mietin että onko ehkä mahdollista, että tämä elämä kirkastuu odottamalla helpompia aikoja, että tunteet palautuvat pikkuhiljaa kun elämässä paineet hellittää.
Ja vaikka nyt suhde kaatuisikin, niin voiko kuitenkin vuosien päästä olla tyytyväinen siihen, että suhteessa oltiin vain lasten takia, että lapsilla oli vain yksi koti jossa äiti ja isä asuivat, jos kerran suhde on muuten ihan ok, eli ei ole mielenterveysongelmia tai väkivaltaa.Minä jäin lasten takia.Nyt lapsista toinen jo aikuinen ja toinen kohta myös.Taas on tullut ero mieleen.Pelkään,että jään kahdestaan miehen kanssa.Kuolen ikävyyteen sen jälkeen.
- Pikkumainenpikkunainen
Miksi jäisit, jos pelkäät kuolevasi ikävyyteen? Miksi ihmeessä jäisit? Pelkästään siksikö, koska et osaa lähteä ja tulevaisuus pelottaa. Maailmassa on tuhansia ellei peräti miljoonia erotarinoita, jotka päättyvät onnellisesti eli pariskunnilla alkaa hyvä ja itsenäinen elämä eron jälkeen. Lapsesikin ovat jo isoja, joten et ole kellekään vastuussa. Muista kuitenkin, että eron voi hoitaa siististi loukkaamatta toista. Olettehan jakaneet elämänne pitkään, joten sen olet puolisollesi velkaa. Vain pienen pieni velka, joka on helppo kuitata. Teillä oli yhteinen elämänne joka on tullut päätökseen ja on aika aloittaa uusi vaihe elämässäsi. Jos uskallat...
- EronnutUkko
Niin eikai sitä kukaan haluaelää liitossa, jossa kokee kuolevansa ikävyyteen. ero kannattaa aina silti hoitaa siististi koskapa ei sitä koskaan tiedä millon tarvii toiselta apua. Jos on asialliset välit eron jälkeen, helpottaa se asioiden hoitamista exän kanssa. ja onhan siinä esimerkkinä lapsille, mitenkä ero pitää hoitaa kun ne joutuu jossain vaiheessa kuiteskin miettimään samaa
- Töitätehden
PalloHukassa83 kirjoitti:
Meillä on puhuttu asioista ihan oikeilla nimillä, pohdittu asumisjärjestelyitä jos erotaan. Suunnattomasti vi*tuttaa miehen saamaton asenne kaikkeen, koska hän tyytyy tilanteeseen kuin tilanteeseen, kaikki käy. Eli minun harteillani on jälleen suhteen ylläpitäminen ja parantamisyritykset tai sitten eropäätös, johan näillä harteilla on lastenkin hyvinvointi ja kodista huolehtiminen pihatöineen ja remonttihommineen :( Kahdenkeskistä aikaa ei juurikaan ole vietetty kuin iltaisin. Ei mitään yhteisiä matkoja/reissuja, viihteelläkin käydään erikseen. Mutta en edes haluaisi lähteä yhdessä mihinkään, kun ei ole oikein mitään yhteistä puhuttavaa, jotenkin kyllästynyt koko ihmiseen, eli jopa erillään asuminen voisi ollakkin se ratkaisu, en tiedä.
Mutta kun niin useat eroavat tässä vaiheessa, kun lapset ovat pieniä. Siksi mietin että onko ehkä mahdollista, että tämä elämä kirkastuu odottamalla helpompia aikoja, että tunteet palautuvat pikkuhiljaa kun elämässä paineet hellittää.
Ja vaikka nyt suhde kaatuisikin, niin voiko kuitenkin vuosien päästä olla tyytyväinen siihen, että suhteessa oltiin vain lasten takia, että lapsilla oli vain yksi koti jossa äiti ja isä asuivat, jos kerran suhde on muuten ihan ok, eli ei ole mielenterveysongelmia tai väkivaltaa.Menisin terapiaan, koska haluaisin kuulla, mitä sanottavaa miehellä oikeasti on tilanteessa. Voit kuvitella tekeväsi kaiken "oikein" ja koet olevasi vastuussa kaikesta. Miehelläsi saattaa olla sellainen olo, ettei hänen toiveillaan ole mitään merkitystä, eikä niitä siksi kannata kertoa ääneenkään. Jos mies sanoisi "ei erota" niin tyytyisitkö siihen?
Ei ole hyvä fiilis tajuta, että voi omalla käytökselläänkin ajaa parisuhdetta umpikujaan, mutta siinä yleensä auttaa ulkopuolinen ihminen. Terapia voi olla hyvinkin toimiva vaihtoehto, jos teillä kuitenkin on keskusteluyhteys auki. Ja siinäkin mielessä hyvä juttu, että vaikka ero sitten tulisikin, olisi tuo suhde katsottu loppuun asti ja seuraavaan voisi lähteä puhtaammalta pöydältä.
"Jos nyt mietin miksi rakastuin mieheeni, niin mitään niistä piirteistä ei enää ole olemassa hänessä. Ilmeisesti raskas työ- ja perhe-elämä ovat vieneet kaiken sen iloisuuden ja herkkyyden. Voin myös myöntää etten itsekkään ole enää se sama huoleton nuori nainen, kuin silloin 15 vuotta sitten." Luulenpa, että teissä molemmissa on paljon samaa kuin ennen, mutta se on tukehtunut johonkin. Itse uskon, että ne tunteet on mahdollista löytää uudelleen, mutta että parisuhde on jotain, jonka eteen on tehtävä töitä.
- hunotsuhteet
Itse olen yrittänyt sitkutella huonossa tilanteessa ja kaikenmoista on yritetty. Meillä on menty jojoillen, saattaa tilanne vähän parantua kunnes taas painutaan entistä alemmas. Itse en ainakaan tulevaisuutta tällä suhteella näe. Lasten suhteenkin olo on ollut ristiriitainen. Yhdessä pysyminen aiheuttaa haittaa, mutta yhdessäpysymättömyyskin sitä voi aiheuttaa.
Eniten minua ihmetyttää se, että toinen ei pysyvästi mitään ole halunnut korjata. Olisi niin kiva tietää miksi? Sitten moni näistä itkee jälkikäteen, kun kävi niin. Miksi, en ymärrä?
Näin jälkiviisaanaa voisi melkein todeta ettei siitä pitkään yrittämisestä tms. ole mitään muuuta kuin haittaa. Ajanhukkaa se on. Ehkä tuollaiset ihmiset, jotka pystyvät sanomaan suhteelleen heipat tuosta vaan, ovat jokseenkin järkevämpiä. Ja niinhän sitä sanotaan, että suhteita tulee ja suhteita menee. Jotkut ihmiset on ilmeisesti viisaampia kun eivät edes yritä sitoutua muihin ihmisiin voimakkaasti. Voi vaan etsiä rusinat pullasta.- vastuunikannan
En vain ymmärrä sitä huonoa liittoa,jos toisen mielestä on miksi siitä ei voi kertoa puolisolle ,vaan kysyä eronneilta epännistuneilta. Jokainen kaveri haluaa kaltaisensa,niin kävi meille,lähti ja jätti. Kas kummaa elämä on mennyt huonompaan suuntaan hällä. Tottakai lapset oirehtii ja kaipaavat tukea. Miettisin puhumista ja keskustelua,jos ei auta niin silloin lähtee ja kiireen vilkkaa eikä jää miestä lypsämään. Menee monta vuotta kun tämän sulattaa,koska lapset ja arki ympärillä.
- Kysyn.vaan
Ihmisten elämään kuuluu monenlaiset kaudet. Mikä ihmisiä vaivaa kun vaikeuksia ei kestetä ja ihmissuhteden eteen ei tehdä mitään? Hyvät ja huonot päivät yleensä vaihtelee elää sitten yksin tai kaksin.
- kaikkikestääjuu
Mistä sinä tiedät mitä kukakin on kestänyt ja mitä liitossa on yritetty korjata!!Tietysti huonojakin aikoja on,mutta kyllä sitä itse aikuinen ihminen huomaa,kun liitto on siinä pisteessa ettei eää virkoa.
- eroonvainvälivaihe
Onko Rakkautta vai ei, se ratkaisee. En ymmärrä rakkaudettomia järkiliittoja lainkaan... Kun eihän kenenkään ole pakko elää elämäänsä järkevyyden mukaan, eivät vain uskalls erota tai olla yksin. Mitä sitten, talot saa myytyä ja uudet ostettua, lapset voi "jakaa" eli vuorotella. Ei noi ole ongelmia vaan ihmisten alistuminen huonoon "kyllä tää kelpaa"- liittoon tottumuksesta, pelosta, liiasta järkeistämisestä, läheisriippuvuudesta, mistä kukakin. Avioliitto on sana paperilla- turha sana ellei toista enää rakasta! Eikä se ole toisen huomioonottamista jos jää toisen mieliksi liittoon muttei toista kohtaa ole enää tunteita.
- samatäällä1
Täysin tuttua tekstiä. Itse olen jo yli 40-kymppinen nainen ja pohdin välillä noita samoja kysymyksiä. Nykyään vähemmän. Aika moni eronnut ystävä on sanonut, että katuu eroaan. Olisi pitänyt jotenkin puhua asiat ja suunnitella elämää uudelleen. Me viihdytään kuitenkin mieheni kanssa kahdestaan, vaikkei niin kauhean kiihkeää enää ole, yritän ajatella, että suhde muuttuu väkisinkin kun ikää tulee lisää. Eikä toiselta saa vaatia mahdottomia.Minulla on paljon omia ystäviä ja harrastuksia. Ne on hyvä juttu. Huomasin, että tympääntyminen "kaikkeen" oli osittain harrastusten ja virikkeiden puutetta. Oikeastaan kaikki ei kulminoitunutkaan parisuhteeeeen. Yhdessä tehdään lähinnä kotiin ja lapsiin liittyvät jutut ja päätökset, muuten on kummallakin omat kaveripiirit ja jutut. Olen tyytyväinen tähän järjestelyyn. On kuitenkin niin paljon yhdessä saatu asioita aikaan ja "rakennettu" että ei ole oikein heittää sitä kaikkea menemään. Meillä ei ehkä niin rakkautta ja kiihkeyttä ole mutta arvostus on vielä jäljellä toista kohtaan.
- yökmiehet
Niin ja nämä köyhässä liitossa asuvat miehet
ovat pahempia pukkeja esim: ravintolassa/laivoissa......
Heti hommiin ja käytös on kuin 5 vuotiaalla jolle äiti ei osta namua......
sitten kun ei saa namia aletaan kiukutella ja haukkumaan.....
onneksi on se täydellinen vaimo kotona tavaran kanssa odottamassa!!!!! - eiyhtalisää
Tämäkin asia kannattaisi keskustella läpi sen miehen kanssa eikä täällä typerällä nettipalstalla. Miksi rakastuit mieheesi ja teit lapsia hänen kanssaan? Jos muistat vielä ne syyt, niin ne ovat ne samat millä selviät miehesi kanssa perheesi arjesta. En voi ymmärtää miksi nykyään erotaan "ihan ok" liitoista, kun ei ole tarpeeksi jännää tai ei haluta koko ajan tai ei ole huumoria. Onko itsekkyyden määrä todellakin nykyihmisillä noin suuri? Jos nyt ottaisit pääsi ulos sieltä omasta takapuolesta ja tekisitte miehesi kanssa jotain kivaa yhdessä. Ottaisitte lomaa, menisitte ulos syömään, keskustelisitte toiveistanne ja tilanteestanne. Harrastaisitte seksiä yhdessä ja kaikkea normaalia, mitä kumppanit parisuhteissa tekee. Ei voi olla niin vaikeaa...
- PalloHukassa82
Kun on keskusteltukin, mutta eipä siitä olla viisaammiksi tultu. En haluaisikaan erota "ihan ok" liitosta kovin kevein perustein, mutta jos loppuelämä on sisarussuhteen kaltainen, eikä parannusta ole tiedossa yrityksistä huolimatta, niin jotakin on pakko tehdä, vai onko? Lasten kasvettua sitä alkaa kaipaamaan läheisyyttä ja aikuisten ihmisten juttuja.
Tämän olikin tarkoitus kerätä mielipiteitä, kuinka muut ovat kokeneet nämä asiat, onko kaduttanut ero tai onko tunteet palautuneet mainitsemiesi toimenpiteiden kautta.
Jos nyt mietin miksi rakastuin mieheeni, niin mitään niistä piirteistä ei enää ole olemassa hänessä. Ilmeisesti raskas työ- ja perhe-elämä ovat vieneet kaiken sen iloisuuden ja herkkyyden. Voin myös myöntää etten itsekkään ole enää se sama huoleton nuori nainen, kuin silloin 15 vuotta sitten.
Ehkä se terapia ois paikallaan. - jgfjhgf
PalloHukassa82 kirjoitti:
Kun on keskusteltukin, mutta eipä siitä olla viisaammiksi tultu. En haluaisikaan erota "ihan ok" liitosta kovin kevein perustein, mutta jos loppuelämä on sisarussuhteen kaltainen, eikä parannusta ole tiedossa yrityksistä huolimatta, niin jotakin on pakko tehdä, vai onko? Lasten kasvettua sitä alkaa kaipaamaan läheisyyttä ja aikuisten ihmisten juttuja.
Tämän olikin tarkoitus kerätä mielipiteitä, kuinka muut ovat kokeneet nämä asiat, onko kaduttanut ero tai onko tunteet palautuneet mainitsemiesi toimenpiteiden kautta.
Jos nyt mietin miksi rakastuin mieheeni, niin mitään niistä piirteistä ei enää ole olemassa hänessä. Ilmeisesti raskas työ- ja perhe-elämä ovat vieneet kaiken sen iloisuuden ja herkkyyden. Voin myös myöntää etten itsekkään ole enää se sama huoleton nuori nainen, kuin silloin 15 vuotta sitten.
Ehkä se terapia ois paikallaan.Kerroit tuossa edellä miehesi asenteesta. En usko, sori, että siihen mikään terapia puree. Jos jatketaan, niin täytyisi löytyä yhteisymmärrys liiton onnistumiseksi. Ei sitä terapeutti voi löytää sinun tai miehesi puolesta.
Itse jatkoin ex-liittoani aivan liian pitkään, koska ennakoin erossa ongelmia. Ennakointini ei ollut turhaa. Erosta tuli vaikea, mutta se vain vahvisti eropäätöstäni. - kohtalotovereita
PalloHukassa82 kirjoitti:
Kun on keskusteltukin, mutta eipä siitä olla viisaammiksi tultu. En haluaisikaan erota "ihan ok" liitosta kovin kevein perustein, mutta jos loppuelämä on sisarussuhteen kaltainen, eikä parannusta ole tiedossa yrityksistä huolimatta, niin jotakin on pakko tehdä, vai onko? Lasten kasvettua sitä alkaa kaipaamaan läheisyyttä ja aikuisten ihmisten juttuja.
Tämän olikin tarkoitus kerätä mielipiteitä, kuinka muut ovat kokeneet nämä asiat, onko kaduttanut ero tai onko tunteet palautuneet mainitsemiesi toimenpiteiden kautta.
Jos nyt mietin miksi rakastuin mieheeni, niin mitään niistä piirteistä ei enää ole olemassa hänessä. Ilmeisesti raskas työ- ja perhe-elämä ovat vieneet kaiken sen iloisuuden ja herkkyyden. Voin myös myöntää etten itsekkään ole enää se sama huoleton nuori nainen, kuin silloin 15 vuotta sitten.
Ehkä se terapia ois paikallaan.Suosittelen ja kummallekkin. Pitää löytää yhteisymmärrys liittoon ja mitä haluaa. Siitä pitää keskustella kumppanin kanssa,eikä kavereiden kanssa. Minusta eronneet kaverit etsivät lohtua nykyiseen onnettomaan tilanteeseen,yllyttämällä lähtemään.
- nettikiinni
Avioliitot ja perhe-elämä voisivat jo sillä paljon paremmin, jos kaikki osapuolet sulkisivat nettinsä, pelinsä, facensa, suoli24palstansa ja käyttäisivät niihin kuluvan ajan yhdessä olemiseen, keskustelemiseen, yhteiseen tekemiseen. Miettikääpä sitä...
- oppeliini1
Kuule, ei se ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolellakaan.
Saat oman ruohosi vihreäksi ruokkimalla ja kastelemalla sitä!
Sanottuani tuon, te olette yksi perhe, jos voitte rauhassa kaikki keskenänne toimia jokapäiväisissä asioissa, se on hyvä.
Sinä ja miehesi olette luoneet lapsia. Räiskyi miehesi ja sinun välillä tulisia rakkauden kipinoitä tai ei, ei ole niin tärkeää tässä vaiheessa! ( se ei ole hyvä eikä paha, noin vain on)
Teidän tärkein tehtävä on pitää rauhallinen ja turvallinen koti lapsillenne. Teidän velvollisuus on tulla rakentavalla tavalla toimeen keskenänne, niin että voitte ohjata, tukea, kasvaattaa lapsistanne luottavaiset jäsenet yhteiskuntaan. Hajoittaa perhe tässä vaiheessa ei olisi lainkaan hyvä idea.
Jos miehesi ei halua osallistua mihinkään sinun ja lastesi tekemisiin, keksi jotain sellaista mitä sinä yksinkertaisesti et osaa tai tiedä ja jossa hänen on pakko tulla avuksi. Mekaaniset hommat, penkkiurheiluun liittyvät, .... Aivan varmasti on asioita joissa miehesi on parempi. Kaiva ne esiin ja pyydä mukaan. Tai laita lapsesi asialle.
Kyllä se yhteine sävel vielä loytyy. Kastele, kastele, kastele ruohikkoa!- jgfjhgf
Ei nyt noin vaan mene. Ihan turha kuvitella, että yksin pystyisi kastelemaan nurmikon vehreäksi. Siihen tarvitaan kaksi, ja vieläpä yhteiset menetelmät.
- kjanainen
Fiksua tekstiä,komppaan
- aikasmoista
En tiedä ap:n tilannetta, mutta eivät nämä tyrmäävät kommentit kenekään eroa miettivän tilanetta todellakaan paranna. Joskus voisi sanoa näille arvostelijoille, että mitäpä jos asuisitte sen ihmisen kanssa, jonka kanssa toisen on hankala yhdessä olla. Siitä vaan, ottakaa vaikka pariksi kuukaudeksi, vaihdetaan sitten kuulumisia.
Kuka nyt elämän kuvittelekaan olevan yhtä päivänpaistetta ja ihanuutta, jossa tunteet roihuaa ja on suurta paloa. Ei toki, parisuhdehan on vesisadetta, ikäviä päivä ja hampaan puremista yhteen. Kun on yhteen menty niin siinä pysytään sitten, aame, vai mitä? Niin helpoista ja mukavista ihmisistä on varmaan myös helpompi erota. - mekkk
En muista mieeistä tiedä mutta miehenä tarvitsen seksi 2-5 kertaa viikossa ja sen joskus alkuaikoina tai yhteemuuton yhteydessä naiselleni kerroin mitä parisuheelta halau ja nyt jo yli 25v yhdessä ja ikääkn yli 50v ja seksiä riitää. Kummatkin on aina panostaut suhteesen ja kaikkakivaa tehdää yhdessä eikä yksin. Kuntosali, prätkllä ajelu ja koripallo mitä teen yksin kun naisni ei pyrän kyytiin vilä le tullut mutta ei se haittaa. Kahdestaa tehdään reissut ja ravintola illat ja harvoin menen yksin kaljalle tai mihinkään muuhunkaan. Monelta parilta puuttuu se yhdessätekeminen ja suhteesen panostaminen ja siihen eiyksin pysty.
- kakkossmiess
Kokeile kahta asiaa. Puhumista ja mustasukkaiseksi tekemistä. Jos ne ei auta, lähde.
- PalloHukassa83
Mustasukkaiseksi tekeminen ei todellakaan helpota, pahentaa vain. En kestä miestä mustasukkaisena, siitä muuttuu silloin 16 vuotias kiukutteleva teini, yöks.
Edelleen mietitään.
Seksiä oli viimeksi 2,5 viikkoa sitten. No, eihän se vielä paha ole... pisimmillään ollaan oltu ilman 3kk. Tekis mieli, mutta kun tuota yhden kiukuttelua katsoo, niin kyllä himot karisee nopsaa. Naapurin mieskin alkaa olemaan aika komean näköinen tässä tilassa. - eikätuu
PalloHukassa83 kirjoitti:
Mustasukkaiseksi tekeminen ei todellakaan helpota, pahentaa vain. En kestä miestä mustasukkaisena, siitä muuttuu silloin 16 vuotias kiukutteleva teini, yöks.
Edelleen mietitään.
Seksiä oli viimeksi 2,5 viikkoa sitten. No, eihän se vielä paha ole... pisimmillään ollaan oltu ilman 3kk. Tekis mieli, mutta kun tuota yhden kiukuttelua katsoo, niin kyllä himot karisee nopsaa. Naapurin mieskin alkaa olemaan aika komean näköinen tässä tilassa.Meillä seksiä viimeksi 4v. sitten.
- PalloHukassa83
Oho, aina pitäisi muistaa että jollain voi mennä vielä huonommin.
Mikä teitä pitää yhdessä? - eikätuu
PalloHukassa83 kirjoitti:
Oho, aina pitäisi muistaa että jollain voi mennä vielä huonommin.
Mikä teitä pitää yhdessä?Hyvä kysymys!
- eiosaasanoaapsulle
Näihin ei ole mitään yksiselitteisiä vastauksia ap. Meillä lapset jotenkin varmaan kärsii tästä tilanteestamme, mutta tietyillä tavoin voisivat kärsiä erostakin. Eihän näistä jutuista koskaan etukäteen tiedä. Ja todellakin, se on helvetin hieno piirre niinkuin joku tuolla aiemmin totesi, että saat ihan itse päättää kaikesta miten sen eron teet ja toteutat. Että sanonko mitä.
Ja puhua voi toisen kanssa ja siitä ei välttämättä ole mitään hyötyä. Terapiaa kannattaa kyllä oikeasti kokeilla, itse näin sen viimeisenä oljenkortena, sen jälkeen voi ainakin itse sanoa, että sen tein minkä pystyin ja silloin voi luottavaisilla mielin luovuttaa. Silti pännii aivan helkkaristi toisen saamaton asenne. - pyöreähuone
Voi miten kuulosta tutulta tuo tilanne.Aivan kuin toisinto omasta elämästäni. Miehen kanssa 2 kk sitten puhuttiin kahden kesken. Nyt on hän elänyt tuosta hetkestä lähtien kuin mitään ei olisi koskaan puhuttukaan. Minulla ei ole mitään tietoa mitä hänen päässään liikkuu. Minulla liikkuu paljonkin. Asioista ei voida puhua. Avioliitosta on intohimo hiipunut jo vuosia sitten ja nyt ollaan sisar/veli asetelmassa. Tämä tilanne tekee hulluksi, siis oikeasti. Minun on turhaa mennä puhumaan kenenkään ulkopuolisen terapeutin pakeille ja maksaa vielä siitä. Olen 2 vuotta näitä asioita terapoinut omassa päässäni ja suunta on selvä. Mutta miten tuon miehen saisi aikuisten oikeasti ymmärtämään, että tämä on tässä jos kerran puhekaan ei tuo tulosta? Kaipa se on paperi lähetettävä maistraattiin ja odotettava paluupostia. Sitten on mustaa valkoisella...
- MCMGTOW
Kun suhde/avo-/avioliitto on väljähtynyt eikä asioista keskulla niiden oikeilla nimillä, niin paperit eteenpäin ja uusi elämä alle. Jätetään se vanha ja tylsä taakse ja katsotaan eteenpäin. Uudessa on taas ne jännät kivat asiat odottamassa ja seksikin maistuu kuivien aikojen jälkeen. Ei ole vanhat huolet painamassa eikä tarvitse enää miettiä mitä toinen miettii tai ei mieti. Uuden kanssa on niin helppoa ja huoletonta. Kaiken se myös ymmärtää mitään sanomatta ja ah sitä ihanuutta. Kerran täällä eletään ja pääasia, että on kivaa... ainakin itsellä. Kyllä ne muutkin lopulta löytävät ilon elämään. Mä mä mä mä mä ja minä itse.
Jos suhteesta puuttuu vuorovaikutus, arvostus/kunnioitus, läheisyys (henkinen ja fyysinen), empatia ... kaikki, niin mitä sitä jäädä möllöttämään ja odottaa, että jompikumpi tajuaa jotain. Koska niin ei vaan tapahdu. Muutos lähtee itsestä ja joko parisuhde kestää muutoksen (siis itsenäistymisyyden) tai ei kestä. Veikkaisin, että nykyään on parempi pakata tavarat ja erota. Olkoot se uusi musta.
Ja miehet älkää surko. Teidän kultanne on kaivettu ja nyt on siirrytty seuraavaan. Viimeinkin teillä on mahdollisuus ottaa se mikä teille kuuluu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
eerikäinen novassa sanoi ei kukaan enää aja manuaalivaihteilla
meillä on 3 autoa talissa ja kaikissa manuaalilaatikot, on meillä vielä tämmöiset vaikka toisin puhutaan.1832024Ilo, joka nousee silmiisi saakka
kun katseemme kohtaavat. Olet energinen, aito, ihana. Välillä tuijotat suoraan silmiini - enkä hämmenny, katson takaisin681702Jokaisella on omat syntinsä
Minä olisin niin mielelläni sinun. Ehkä joskus viittasitkin siihen. Olet nainen ajatuksissani jatkuvasti ja taidat tietä811504En oikeasti
Tiennyt että sinulla on ollut vaikeuksia ja huonoja aikoja. Olen oikeasti pahoillani, ja olisin myös toiminut eritavoin1461406- 481334
90-luvulla maa syöksyi lamaan, ja silloinkin oli syypäinä samat tahot kuin nyt
Laman aiheuttajat olivat demarivetoinen virheellinen finanssipolitiikka, sekä ay-liikkeen taipumattomuus tilanteessa mik1201086- 173987
Vakava varoitus perussuomalaisista!
Keskustan Annika Saarikolta veret seisauttavaa tekstiä, lukekaa uutinen kokonaisuudessaan, tässä siitä maistiainen: ”Ke214947Mä olisin niin iloinen
Jos vielä joskus nähtäis.. Ollaanko tulkittu mies toisiamme väärin?. Kumpikin luuli ettei toinen tykkää, vaikka molemmat60784Olisitko ihminen minulle. Ihan ihminen vain.
Tiedätkö, että saan kyyneleet silmiini, niin syvästi sinua kaipaan. Meidän välillä on jotain todella syvää, kaunista ja44781