Oon kateellinen niille joilla komea mies

voii

Itselläni on ruma mies. Itse olen ihan nätti kasvoista mutta miestä ei voi komeaksi sanoa. Ei käy parturissa, olen siitä huomauttanut, ei osta itse vaatteita vaan pitää firman tyhmiä mainos t-paitoja. Siis ihan kuin olisin menninkäisen kanssa. Lapsia meillä on kaksi mutta nyt en enempää haluaisi vaikka lapsista pidänkin. Jotenkin vaan masentaa ja masennusta onkin ollut jo vuosia.
Lisäksi miehellä pitkät työmatkatkin ja tulee kotiin vasta 19 jälkeen. tekee ylitöitäkin mistä ei saa rahaa tai vapaita. Työ vain vaatii.
Puhuminen ei auta ilman riitelyä ja pariterapiaan ei ole suostunut koskaan. itse olen käynyt mutta ei siitä hyötyä ole yksin käydä.
On ihan ok isä lapsille tai ainakin pelaa tietokonetta tai pleikkaa heidän kanssaan. Muuta ei sitten tee. Ei koskaan ole ollut lasten kanssa ulkona puistossa ym, paitsi joskus minun kanssani ja silloinkin valitti.
Kotitöitä tekee kun sanoo mitä pitää tehdä ja suostuttelee, muuten kylläei itsenäisesti tee mitään.
Tästä on itse eri mieltä ja sanoo että kun sairastuin niin hän on tehnyt enempi kotitöitä.
Olen ihan loppu mutta erokin pelottaa ja se pettymys kun kaikki tietää miten väärin olen miehen valinut ja säälii minua. Enkä tiedä onnistusiko meiltä edes ystävyys eron jälkeen.

2

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Komiaaaaa

      jospa minä, adonis kävisin sua hoitelemassa välillä, niin voisit ehkä jaksaa sen rumiluksen kanssa paremmin??

    • Rumanainen40

      Minulla on ihan hyvännäköinen mies, ja itse taas olen ruma. Kiva jos joku on kateellinen, olen kyllä kateutta huomannut ja täytyy sanoa että nautin siiä. 8) Onpahan jotain kompensoimassa rumaa naamaani. Mieheni tienaa kivasti, mutta ei silti tee ylipitkiä päiviä. Itselleni riittää hyvin vähäinen työskentely, saan nauttia paljosta vapaa-ajasta. Mies tekee kyllä osansa kotitöistä, ellei jopa tavallaan enemmänkin kuin minä. Lapsia meillä on kolme, kaikki onneksi tulleet enemmän isäänsä ulkonäössä kuin minuun. Ei siis valittamista! Kateellisia minulle ollaan hyvästä miehestä, upeista lapsista ja siitä että voin elellä mukavasti ilman puurtamista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe