Miten sopia asiat? En osaa riidellä oikein

mieskriisissä

Onnistun aina sotkemaan asiat riitatilanteissa. Kun toinen kiivaasti syyttää mua jostain, menen lukkoon. Saatan kiivaasti kiistää, valehdella tai jopa yrittää kääntää asian nurinniskoin toisen syyksi. Tyynenä kuitenkin pystyn asioita käsittelemään suht järkevästi ja näkemään asian kokonaisuutena. Yleensä riidoissakin on kuitenkin kaksi osapuolta. Ehkä siksi en myöskään pidä siitä, että pelkästään mua syytetään.

Sitten jos yritän nostaa jotain omaa mieltä painavia asioita pöydälle saan toisen suunniltaan, koska itse syyllistän. En osaa tuoda asioita neutraalisti esille. Satutan toista. Nyt viimeksikin oli tarkoitus yrittää selvittää erästä asiaa, josta en ollut varma. Sain sen kuulostamaan siltä, että niin olisi tapahtunut ja toinen raivostui täysin. Taas olin lukossa enkä oikein tajunnut että mitä siinä tapahtui. Tarkoitus ei ollut loukata toista, mutta aina onnistun tavalla tai toisella toista loukkaamaan. Voiko oppia riitelemään oikein?

3

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • semppii

      Voi oppia olemaan riitelemättä. Koskapa olet jo oppinut sen, että mies ja sinä ette saa mitään rakentavaa aikaan riidassa. Teille se on muodostunut joko valtataisteluksi tai jonkinlaiseksi "tunneaddiktioksi", ehkä miehesi saa jotakin kiksejä siitä kun näkee sinun menevän tolaltasi. "Just nähdään millainen valehteleva seko akka toi on pohjimmiltaan". Pariterapia olisi teille hyödyllinen. Tai ero? Rakastatteko molemmat toisianne niin vilpittömästi, että haluatte silkkaa hyvää toinen toisillenne? Epäilen. Pariterapeutti näkisi näppärien peliliikkeittenne taakse, ja teidän tehtävänne olisi harjoitella rakentavampia tapoja elää yhdessä kuin hillitön riitely.

      Varsinkin lasten läsnäollessa aikuisilta voidaan edellyttää emotionaalista kypsyyttä ja vastuunottoa rääkymisen sijaan.

    • pohtimista

      nyt tullaan siihen ettet välttämättä tee mitään väärin toinen vaan kokee syyllistämisenä sen mitä sinä pidät rakentavana kritiikkinä jos itse olet kasvanut kodissa jossa asioista on saanut sanoa ja toinen vanha kantaisessa kodissa jossa rakentava kritiikki otetaan vastaan hirveän raivon kanssa ja asioista vaietaan niin soppa on valmis älä masennu tilanteesta toimit vaan hyviksi katsomillasi omilla toiminta tavoilla ja mitä tulee siihen että opetellaan olemaan riitelemättä sehän se vasta olisikin elämää ettei saisi sanoa mistään usein itsekin ihmettelen omia vanhempiani ja sukulaisiani ettei eroteta rakentavaa kritiikkiä vaan pidetään sitä pahentamisena itse olen hyvin suora ihminen ja sanon asiat suoraan koitan tehdä sen kuitenkin toisia loukkaamatta ja niin varmaan sinäkin jos teillä muuten asiat kunnossa niin eikun eteen päin elävän mieli tsemppiä toivottavasti sait tekstistä jotain tolkkua

    • Hei mieskriisiissä.

      Kysyt, miten voisi oppia sopimaan riidat terveesti. Kymmenen pistettä jo siitä, että haluat parantaa kommunikaatiotaitojasi! Selvästi näen, että pyrit siihen, että asiat käsitellään rakentavasti siten, että riidasta päästään asteelle, joka parantaa molempien elämää. Myös olet valmis näkemään, että asioita voi nähdä ja kokea monella tavalla, kummallakin on oma 'totuus'. Miten tuosta kummankin omasta totuudesta sitten voitaisiin saada sellainen totuus, jonka molemmat voivat allekirjoittaa?

      Riitelyynkin tarvitaan taitoja, jotta riidat parantavat elämää eivätkä tuhoa sitä. Yhtään parisuhdetta ei ole olemassakaan, jossa osapuolet olisivat kaikessa täysin samaa mieltä eikä mikään toisessa ärsytä tai vaivaa. Sen sijaan niitä parisuhteita on valitettavan paljon, jossa nämä ikävät asiat käsitellään toista syyttämällä, kykenemättä kantamaan vastuuta omasta käytöksestä. Riitelyn taidot ovatkin tavallaan yleisiä vuorovaikutustaitoja: puhu omista ajatuksistasi ja tunteistasi, älä 'diagnosoi' toista tai tiedä toisen puolesta. Kerro moitteiden sijaan, mitä toivot ja tarvitset. Anna vastapuolelle aina 'mahdollisuus tehdä maali' eli kerro, miten toimimalla asia kannaltasi paranisi (esim. "Pääsen paljon vähemmällä siivouspäivänä, kun kuraiset kengät jätetään eteiseen sen sijaan että niillä kuljetaan olohuoneeseen"). Miksi tämä on niin vaikeaa? Tunnekuohu on yleensä syynä siihen. Tunnetilan armoilla ihminen jumittuu vain joko hyökkäämään tai puolustautumaan. Todellinen dialogi lakkaa. Ei jakseta kuunnella toista, vaan mietitään vain omaa seuraavaa repliikkiä. Tällöin vuorovaikutuksen sijaan pauhaakin monologi, joka ei auta ihmisiä lähemmäs toisiaan.

      Vuorovaikutustaitoja ja riitelyntaitoja voi opiskella parisuhdekursseilla.
      Koska olet noin motivoitunut oppimaan parempia taitoja, voit esimerkiksi katsella tätä linkkiä tai kysellä omalla asuinpaikkakunnallasi toimivien parisuhdetahojen tarjontaa
      http://www.katajary.fi/suhteen-hyvinvointiin/kurssit/vuorovaikutustaidot-parisuhteessa

      Antoisaa opiskelua!

      Merja, diakoni

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe