Suhteessa sokeutunut

Te ette ole samalla tunnetasolla lainkaan ja mies käyttäytyy kuin 5v uhmaikäinen.Kumpikaan ei ole onnellinen.. Eroa ja ala elää-saat takuulla aikuisemman miehen itsellesi ja tunnepuolikin voi toimia.

Minun avovaimo sanoi rakastavansa minua kun minä huomioin aina sitä ja ollan tosi läheisiä. Kyllä minulle on tärkeää se mitä nainen kumppani ajattelee ja haluaa viettää aikaa kanssani. Pelkkä seksin harrastaminen ei ole parisuhde. Ei elämässä mitään riskejä kannata ottaa, suunnitellaan tulevat jutut yhdessä. Minun avovaimo on myös yrittäjä ja menestyy hyvin. On kysynyt minulta aina neuvoja ja vaikka en tiedäkkään mitään yrittämisestä mutta ilmeisesti hyvin menee kun se ostaa minulle kaiken mitä haluaisin. Jos et voi hyvin suhteessasi nin eroa jos miehesi ei huomioi sinua.

Ulkopuolinen keskusteluapu olisi paikallaan onnettoman rakkauselämän saattamiseksi uuteen kukoistuskauteen.
Kumpikin teistä hakee nyt toisiltaan mahdottomia, sitä mitä toinen ei pysty tarjoamaan, vaikka sisimmässä olisi halu olla toiselle se paras ja rakkain. Tarpeet eivät kohtaa.
Ihmettelen, onko aina ollut tällainen epätasapaino. Vai onko se eletyn elämän seurausta? Johonkin te toisissanne olette joskus rakastuneet ja aloittaneet parisuhteen. Missä ne alkuteemat nyt ovat, kun arkenne on kokenu haaksirikon surullisella tavalla.
Miehesi vaikuttaa pelokkaalta ja masentuneelta, ilmeisesti hän ahdistuu sinun toiveestasi ja päinvastoin.
Ehkä on parempi olla vaatimatta ihmeempää mieheltä. Perusluonnetta on kummankaan vaikea muuttaa. Jos ei ole spontaani ja ulospäin suuntautunut, niin ei ole ja taas päinvastoin.
Armollista suhtautumista olisi syytä opetella niin sinun kuin myös miehesi. Raivokohtaukset inhottavuudestaan huolimatta kuin hätähuuto, mutta erittäin epäsopiva mieheltä. Samoin miehen nyyhkeet eivät herätä kunnioitusta ellei kyseessä ole äärimmäinen suru kohdannut häntä. Muussa tapauksessa naisen on erittäin vaikea nähdä itkuisessa miehessä maskuliinia voimaa.
Tarvitsette molemmat erikseen ja yhdessä puolueettoman kuuntelijan ja auttajan, joka luotsaa teidät pois kivikoista.
Mitä itse voisit tehdä heti kärkeen... lopettaa ainakin pahempi "jäkättäminen" eli jotenkin koittaa olla vaatimatta läheisyyttä, jos mies ei kykene eikä osaa. Tämä ei tarkoita, ettetkö olisi oikeutettu kokemaan läheisyyttä. Toki olet, niin kuin jokainen nainen ja mies.
Miestäsi oli ehkä lähestyttävä toisin, että hänen rakkauden kaivonsa täyttyisi, että voisti ammentaa sieltä, mitä ammennettavissa on.
Erilaisuuden hyväksyminen ei tarkoita raivokohtuksien hyväksyntää. Sille olisi saatava piste ja hänen olisi opittava itsehillintää.