SKP vaalivoittoon

SKP-tulevaisuuden-turva

Tukekaa kommunistien radikaalia rakentamiseen tähtäävää ohjelmaa. Muutamia pääteesejä. Istukaa tukevasti tuoliin ja funtsatkaa.

1. Kuusituntinen työpäivä ja 30 tunnin työviikko. Ansiotasoa alentamatta.
- Teesiä on kokeiltu Suomessakin ja tulokset ovat olleet hyviä. Tuottavuuden kohoaminen on havaittu ja yhtäältä se pakottaa yrityksiä ottamaan yhä korkeampilaatuista teknologiaa käyttöön.
- Lyhyempi työaika tuo terveydenhuollon kuluhin huomattavat säästöt.

2. 1 200 euron perusturva. Tukiviidakon karsiminen.

3. Kataisen/Stubbin hallituksen soteuudistus tulee hylätä.
- Kolmiportainen hallinto ja lähipalveluiden turvaaminen.
- Työt kuntien tai valtion omina töinä. Soten toimiala ei voi olla markkinasaalituksen kohde. Voittoa tuottaamattomat yhdistykset voivat olla toimijoina.

4. Tulevaisuuteen katsova maksuton koulutus.
- Maksuton koulutus mahdollistaa kaikkien väestökerrosten lasten yhdenvertaisen koulutusmahdollisuuden.

Mukana ohjelmassa on myös sitoumusten purkaminen naton suuntaan, EU:n ja Suomen talouskuripolitiikan muuttaminen rakentamisen politiikaksi, verotuksen progression kiristämien tulojen yläpäässä, rauhan turvaaamiseen tähtäävä ulkopolitiikka, tulo- ja eläkekatto, korkean teknologian hyödyntäminen.

7

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MaonTuntija

      Kiinassa ei ole maksutonta koulua ja köyhyys on vähentynyt selvästi sitten Maon kauden

      • tuki_komuille

        Suomessa on korkea työn tuottavuuden taso ja maksuton koulutus ei ole ongelma.

        ps. Kiinassa tiettävästi on ilmainen peruskoulutus. Oli jo Maon aikana. Sitä en tiedä onko nykykiinassa rikkaille maksullisia eliittikouluja korkeakouluopetuksessa. Jos on laitatko linkin.
        Kiina ohitti hiljattain USA:n teollisuustuotannon ja rymistää eteenpäin. Sielläkin tulee mahdolliseksi palata ilmaiseen koulutukseen kautta linjan.
        Maksullinen korkeakoulutus eristää väestön enemmistön sen ulkopuolelle.
        SKP:n teesi on oikea.


    • suosm

      SKP kulkee ajan hermolla. Tulevan hallituksen tulisi ottaa vinkit huomioon.

    • nipa.r

      Komujen esitykset ovat hyviä. Toisia kuin joutavat väittelijät vaalipaneeleissa ovat esittäneet

    • Halla-ahon_äänestäjä

      Peruskoulun jälkeinen koulu maksaa Kiinassa mutta stipedenjä saa mutta silloin täytyy osata eikä mitään marxismileninismin ja maon sitaatteja
      For non-compulsory education, China adopts a shared-cost mechanism, charging tuition at a certain percentage of the cost. Meanwhile, to ensure that students from low-income families have access to higher education, the government has initiated effective ways of assistance, with policies and measures as scholarships, work-study programs, subsidies for students with special economic difficulties, tuition reduction or exemption and state stipends.


      UUDENMAAN VAALIPIIRISSÄ ON SIIS 35 EHDOKASTA
      KUINKA MONI PERUSSUOMALAINEN HEISTÄ ON TOHTORI

      0
      1
      2
      3
      4 vai
      5



      Vastaus: tohtoreita ovat

      https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/jukka-kilpi
      https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/arto-luukkanen
      https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/saara-lang
      https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/jussi-niinisto
      Jukka Kilpi kertoo https://www.youtube.com/watch?v=PkfLz3_9Iik
      Arto Luukkanen kertoo https://www.youtube.com/watch?v=c2hBU4rJ3l8
      Saara Lång kertoo https://www.youtube.com/watch?v=-Qfji-hgsXE
      Jussi Niinistö kertoo https://www.youtube.com/watch?v=IB2LCy2w0qI

      • äänikomuille

        Arto Luukkanen esitellään dosenttina. Olkoon tohtori, sopii se. Luukkanen on se persu, joka esittää ajatusrikostuomioistuinta. Hän esittää mielipiderikollisten kinniottamista. Eikä vain nykyisyydessä. Ensi sijassa hän haluasi kaikki 1970 luvun vasemmistolaiset katumaan syntejään tai muuten......Luukkanen tukee Soinia tämän marxilaisuuden vastaisessa ristiretkessä karmealla tavalla.
        Luukkanen kuten muutkin Halla-ahon tukijat tukevat mamuerottelua, natoa ja suhtautuvat vihamielisesti Venäjään haluten sen kanssa välirikkoa. Aseisiin he haluavat lisää rahaa mutta suotuvat puolueensa miljardisotuleikkauksiin.

        SKP tukee työläisiä ihonväriin tai puoluekantaan katsomatta. Natsilaiset rotuopit eivät sovi demokratiaan.


    • japupe

      Huomenna työssäkäyvät, työttömät, syrjäytyneet, sivistyneistö, kaikki vetämään punaista viivaa SKP:n ehdokkaille. Näytetään talouden leikkaajille punakynällä pitkät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1605
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      837
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe