Sammutin huolto

Tankkaa

Nyt alkaa taas olla se aika että kaivetaan sammuttajat esiin,ja itketään sitä kuinka kallista on joka vuosi tarkastuttaa sammuttaja.Kyselkää omalta tai vieraalta vakuutus yhtiöltä että koska on ilmainen sammuttaja huoltopäivä.Itse en ole koskaan ennen maksanut sammuttajan tarkastuksesta mitään,paitsi viime vuonna jolloin nukuin onneni ohi.Piti oikein 10€ maksaa ja kyllä oli kallista sillähän saa jo muutaman litran menovettä. Yleensä antavat vielä munkki kahvit kaupan päälle.(Pirkanmaalla ensi viikon aikana lehti ilmoituksen mukaan)

20

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sammutinta (eikä sammuttimen tarkastusleimoja) ei tarvita vesikulkuneuvossa, jonka perämoottorin nimellisteho on alle 32 HV

    • minä_jo_itken

      Minulla kävi vielä kalliimmaksi, maksoin 18 €. Sillä sai tarkastettua vain yhden 2 kg ja yhden 6 kg sammuttimen. Kaiken kukkuraksi jouduin raahaaman ne veneestä pois ja kävelemään ainakin 20 m niiden kanssa. Ja sitten tietenkin sama takaisin, lopuksi vielä laittamaan sammuttimet vanhoihin telineisiinsä. Kyllä vi***ti moinen vaiva ja rahan meno. Ja aivan siinä ei olisi kylliksi, tarkastaja kaiken päälle ilkkui, että tarkasti 2 kg sammuttimen viimeistä kertaa, ensi vuonna on pullon ikä tullut jo täyteen. Mitä minä silläkin tiedolla muka teen?

    • Tarkka

      Saa sinne viedä kaikki sammuttajat mitä vain markilta löytyy,toiset tuo kolmesta-viiteen ja kaikki tarkastetaan ihan ilmatteeksi.

    • itkuiikat

      mulle ei nyt ihan käy selväksi että ketkä tässä ketjussa itkee?!

    • kusetustaseon

      Sammuttimen katsastuksen hinta ei ole ihan kauhea, mutta jos sanotaan vaikka näin:
      Käytän niin vähän tulitikkuja, että askin hinta voisi olla vaika satasen eikä se tuntuisi missään. Silti tuntuu pajhalta maksaa jostain, jossa selvästikään ei saa vastinetta rahalle.

    • tarpeenvaiei

      Mikkelin veneilijöiden sammuttimet laillisia kun on leima kyljessä:

      http://www.esaimaa.fi/Online/2015/01/16/Persujen ehdokkaalle ehdollista Mikkelissä/2015118503018/4

    • acegi

      Eihän se maksa kun sen esim 18€ kaksi sammutinta halpaa.esim.siipipyörät mervesipumppuihin 25€kappale,vaha,tarvittaessa hiontavaha 40€,suodattimet polttoaineelle 60€,myrkkymaali 80 € noin kolme litraa,sinkit 40 €,uusia lupuuttimia 40€kappale,uusia naruja30 per naru jos riittää,öljyt koneisiin, suodattimet 150 € jne jne.nosto ja talvisäilytys min500€jnejne.lista on loputon.Harrastukset maksaa onhan veneily vapaa ehtoista,eikö?

    • acegi

      Oletko niitä miehiä jotka joutuu raahaamaan panki/luottokorttia kans mukana sammuttimen lisäksi ,se alkaa painamaan pitemmän päälle.Setelit on niin köykäsiä eikä tule jälkihoito kuluja

    • Sammudin

      Heh...Itsekin maksoin kympin katsastuksesta,mutta henkikultani on sen verran kallis, että ostan tuplahinnalla (rikas kun olen) eli jollain parillakympillä uuden leimatun pullon ja pidän aina vanhempiakin pulloja veneessä...

      • henkikulta

        Kun jo paineastialtaan vanhenevia sammuttimia tulee kaikki nurkat täyteen, täyttyisi vene pian niistä vanhemmista pulloista maksimikuormaansa ostamalla uuden pelkän vuosileiman takia. Ja koska minullekin henkikulta on sen verran kallis, ei 2 kg pullo riitä ja 6 kg:n pulloja ei ole varaa joka vuosi ostella, vaikka rikas olenkin.


      • ihmeparantuminen

        Vanhat pullot muuttuu toimiviksia ja turvallisksi, kun ne tuo lämpimästä kuivasta veneestä lämpimään kuivaan kotiin.
        Siinä matkalla tapahtuu jokin ihmeellinen uudestisyntyminen, jota ei pysty selittämään muut kuin ne, jotka saavat rahaa joko katsastamalla tai lahjuksina toiminnan ylläpitämiseksi.


      • sammuttelija

        Popkornit esille, tää on aina niin hauskaa luettavaa. Varsinkin tää viimeisin ihme-uudesti-syntyminen...On se kummaa jauhetta kun se tollai ihmeellisesti "aukeaa". Taitaa olla mennyt sitä samaa jauhetta väärään sieraimeen?

        Älkää van ajelko mun kylkeen niillä paloturvattomilla vehkeillänne, mun sammutinta ette saa lainaksi kun se teidän kipponne palaa. Onneksi mun veneily ei kaadu siihen saakelin kymppiin vaikka tavallinen palkktatyöläinen olenkin.


    • Jokutoinen

      Lopettakkaa veneily jos leimaus käy lompakolle.

    • Jos oikeasti haluaa varustautua tulipalon varalle, kannattaa veneessä olla automaattinen sammutusjärjestelmä konetilassa. Näitä on lämpötilatunnistimella ja manuaalisella laukaisulla varustettuja tuotteita saatavilla. Leimautan kyllä oman 2kg pikkusammuttimeni.

      • koneetseis

        Sellainen on olemassa, mutta kannattaa myös pitää mielessä, että jos moottorit on käynnissä, jauhe katoaa alta aikayksikön imupuolelle.


    • kontino

      Nykyaikaisissa purjeveneissä on moottorikopassa pieni reikä (voi muuten tehdä itse) josta sammuttimen letkun voi työntää sisään ja ruutata koko sisältö sisään,Ei sentään sellainen reikä josta näkee sisään,tää vimeinen lause on kaikille besserwissereille.

      • Moottoriveneissä tuo ei oikein riitä kun on isompi konetila. Jauhesammutin myös sotkee aika lailla.

        Mutta onko noissa purkkareissa koskaan testattu, että toimiiko jauhesammutin tuolla tavalla? Eli jos vaan truuttaa johonkin, eikä jauhe osukaan sinne varsinaiseen palokohteeseen?


    • IhmettelenVaan

      Onko tosiaan niin että sammutin, jota yli puolet vuodesta eli talvisäilytyksen aikana säilytetään kuivissa sisätiloissa ja muu osa vuodesta kuivassa veneen hytissä, ei toimi jos sitä ei kerran vuodessa koputella kumivasaralla ja liimata uutta tarraa?

      • lehmiäojissa

        Ei se ole niin.
        Mutta koska palomiehillä on alhainen eläkeikä, heillekin pitää keksiä puuhaa työuran jälkeen. Meillä luotetaan viranomaisen asinatuntijuuteen ja puolueettomuuteen. Siksi terveydenhoitojärjestelmä on niin hyvä lääkäreille ja palontorjuntapuoli palomiehille. Kenellekään ei ole tullut mieleen, että niillä olisi oma lehmä ojassa.


    • lähivakuutus

      Lounais-Suomessa saa ilmaiseksi lähivakuutuksen toimesta tarkastuttaa sammuttimensa. Tosta ei paljoa narinaa saa aikaiseksi...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1535
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1107
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1006
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      674
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe