Näin sain töitä

Ikionnellinen

Työpaikallani käytiin yt-neuvottelut ja koko osasto lakkautetaan. Johto on lupaillut, että kaikille pyritään löytämään korvaavaa työtä. Se ei vain välttämättä ole samalla paikkakunnatta tai vaativuudeltaan tai palkaltaan saman tasoista.

Niinpä tein asiasta omat johtopäätökseni ja haluan jakaa onnistumiseni kanssanne toivoen, että niistä olisi kohtalotovereille rohkaisua ja apuakin.

1. Mietin, mikä minua kiinnostaa, mitä osaan ja millaista lisäoppia tarvitsen. Aloitin hakemisen heti, enkä vasta kortistosta käsin. Silloin pystyy paremmin pitämään puolensa eikä epätoivo vaivaa.

2. Työnantajani suhtautui positiivisesti opiskeluun, joten kävin yhden kurssin, johon sain käyttää osin työaikaa. Näyttää hyvältä CV:ssä, että olen halukas ja kyvykäs oppimaan uutta.

3. Päivitin CV:ni. Olen urani aikana rekrytoinut useita ihmisiä, joten tutkin muiden hakemuksia. Hakemuksia tuli aina kymmeniä, jopa satoja, joten kiinnostuksen herättäminen on hankalaa. Kiinnitin huomiota seuraaviin asioihin:
-Sekä hakemuksen, että CV:n pitää mahtua yhdelle sivulle selkeällä ja sopivan suurella fontilla, esim. Arial 10 tai 12.
-Asemoi oikein, netissä on hyviä asiakirjamalleja. Henkilötiedot, koulutustiedot ja työhistoria. Ensin ajanjakso ja sitten tehty juttu. Uusimmasta vanhimpaan. Kirjoita lyhyesti ja ytimekkäästi. Esim. toimistoassistentti. Jokainen rekrytoija tietää sanomattakin, että assari osaa käyttää Windows-ohjelmia, laatia asiakirjoja ja keittää kahvia. Älä jaarittele itsestäänselvyyksiä, koska kukaan ei jaksa niitä lukea.
-Laita vain muutama tärkein, että ne mahtuvat yhdelle sivulle.
-Ota selvää hakemasi työn yleisestä palkkatasosta. Ei ole hullu joka pyytää vaan se, joka maksaa. Silti 2500€:n hommasta ei kannata pyytää 4000€, koska silloin hakemus päätyy automaattisesti väärään pinoon.
-CV:ssä ei saa olla aukkoja. Ne herättävät kysymyksen, onko ihminen ollut vankilassa, katkolla tai mielisairaalassa. Parempi on kertoa olleensa vaikka reppumatkalla Aasiassa, remontoineensa taloa tai auttaneensa sairaita vanhempiaan kuin jättää tyhjä aukko.

4. Hakemuksen tulee olla persoonallinen ja kohdistettu juuri kyseiseen paikkaan. Pitää antaa vaikutelma, että juuri sinä haluat juuri kyseisen työpaikan.
-Kerro perhesuhteesi ja jotain luonteestasi ja harrastuksistasi. Vaikkei perhesuhteista, uskonnosta tai armeijasta saa kysyä haastattelussa, kannattaa ne kertoa oma-aloitteisesti, ettei vaikuta salailijalta.
-Kerro tärkeimmät saavutuksesi, kuten vaikkapa joku projekti tai toimiminen harrastusjoukkueen johtajana.


5. Netissä on paljon työpaikkasivustoja, kuten MOL, Oikotie, Rekryverkko jne. Laita niihin kaikkiin automaattihaku, jolloin saat sähköpostin, kun hakuehtojasi vastaava työpaikka tulee hakuun. Se on paljon nopeampaa kuin tavallinen selailu.

6. Soita työpaikkaan ja kysy jotain työhön liittyvää. Esimerkiksi, millaisia ohjelmia siellä käytetään. Fiksuilla kysymyksillä ja soitolla jäät mieleen ja pääset helpommin haastatteluun.

7. Haastattelu on aina lottovoitto. Vaikkei se kohdistuisikaan unelmaduuniisi, on se aina loistava tilaisuus harjoitella tilannetta. Ainakin minua aina jännitti kovin ja kokemus helpotti sitä. Opin huomaamaan, mitä usein kysytään ja mitä kannattaa vastata. Kiperä kysymys on esimerkiksi omat heikkoutesi. Sano jotain todenmukaista, mutta neutraalia. Minä esimerkiksi sanoin, että laaja-alaisen kokemuksen vastapainoksi minulta ehkä puuttuu syvällistä tietämystä yksittäisistä detaljista.

8. Pukeudu siististi. Ei liian seksikkäästi tai hienosti. Kun itse haastattelin, minua ärsytti, jos joku pyrki töihin rintavarustustaan esittelemällä. Eikä raksatöitä kannata hakea puku päällä.

Itselleni tuli noin 5 koulutustani ja kokemustani vastaavaa työpaikkaa päivässä, eli noin pari-kolmekymmentä viikossa. Hain niistä yhtä tai kahta, eli todella pientä osaa. Lopulta olin hakenut noin 15 paikkaa, joista pääsin 5 kertaa haastatteluun, kunnes tärppäsi.

Olin saavutuksesta ikionnellinen. Etenkin kun olin lukenut ja kuullut ihmisistä, jotka ovat lähettäneet 100 hakemusta ja kutsu haastatteluun on tullut ehkä kerran. Mieleen kyllä tulee, että silloin on haettu huonolla hakemuksella sopimattomia töitä. Putkimiehen on turha hakea sähkömiehen töitä.

Kärsivällisyyttä, onnea ja menestystä kaikille!

Ps. Tämä kirjoitus oli liian pitkä hakemukseksi.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valitsenimimerk

      ...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6163
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3936
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2319
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1373
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe