Perustulon aika

NytOlisPakkoHerätä

Nyt kaikki köyhät äänestämään Keskustaa ja vihreitä, jos haluatte pois köyhyysloukusta ja ihmisarvoisen elämän, jossa työnteolla voi lisätä toimeentuloa. Vaikka ette muuten kusisikaan kohti näitä puolueita, nyt se kannattaa tehdä. Jos esim vihreät saa viidenkin prosentin kannatusnousun, viesti on melko selvä perustulon suuntaan. Demarit ovat siinä mielessä tyhmiä, että he vastustavat jopa heille itselleen tulevaa etuutta. Perustulo poistaa työvoimapulan myös paskatöistä.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • FilatovinCocktail

      Kunhan me demarit luomme töitä rahaa ei tarvitse antaa ilman työtä. Ay-liikkeemme pitää lisäksi huolta siitä että palkalla elää. Silloin kun töitä ei ole ja joutuu harjoittelemaan työntekoa, siitä saa toki ihan hyvän 9.n euron korvauksen per päivä. Ei ole ihmiselle terveellistä, jos hän huomaa, että joutenolohan onkin mielenterveydelle hyväksi. EI SE OLE. SE ON TYÖ. KUN OLET RAATANUT KOKO PÄIVÄN NUKAHDAT ONNELLISENA SÄNKYYN VAIKKA KUINKA NÄLKÄ OLISI.

      • VitunVittu

        Nykyajan pätkätyöläisen työtahti on kovempi kuin koskaan historiassa. (siivoa 15 huonetta tunnissa) Silti tuosta saatava palkka ei riitä asuntoon ja ruokaan.


      • Ei-palkkaa-ilman-työtä

        SDP syö eläkeläisten pöydässä! Nähty on kuinka veroprosentti nousi vaatimattomilla tuloilla 3 prosenttiyksikköä kun siirryttiin eläkkeelle. Ja nyt vuoden vaihteessa kohosi vielä, että saan 30 euroa tänä vuonna kuukaudessa vähemmmän kuin vuonna 2014. Kokoomus on eläkeläisten asialla. Demarit verkkosukkineen ajoivat omansa ensin puolueesta ulos persuihin. Nyt pullistellaan toisten eläkkeitä leikkaamalla ja lupaamalla (paskatyöläsille - kuten itteään tituleeraavat) töitä karttaville perustuloa. No, ääniähän siinä saattaa tulla. Mutta onneksi Soini ei sulata perustuloa. Siitä pointsit Timolle.


      • työelämästäirtipäässyt
        VitunVittu kirjoitti:

        Nykyajan pätkätyöläisen työtahti on kovempi kuin koskaan historiassa. (siivoa 15 huonetta tunnissa) Silti tuosta saatava palkka ei riitä asuntoon ja ruokaan.

        Kokeilinpa kerran itsekin siivoustyötä saadakseni lisätuloja.
        Hyvä kun ehti edes kävellä siistittävän tilan siivoukselle määrätyssä ajassa.

        Nostan hattua hyvin korkealle kaikille tämän työn ammattilaisille.
        Vaatii todellista ammattitaitoa.


    • VitunNyrkkiinVetäjät

      SDP ja Kokoomus on täynnä mulkkuja, niiden saavutukset on nyt nähty, Suomi konkurssissa. Äänestä mitä tahansa muttet näitä vitun mulkkuja. Joku Kiemunki saatana puuhailee neljä vuotta suu vaahdossa Ritaluoman juoksupoikana, voi vittu että säälittää. Ja sitten se Isosuo, voi helvetti ei voi paljon huonommin hoitaa kaupungin lakiasioita että saataisi edes haasteet perille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe