Vihreät syyllisiä etniseenpuhdistukseen

ararkisto

Vihreät De Gröna kannattaa pakkoruotsia ja siten sallii etnisenpuhdistuksen suomenkielisten joukossa. De Gröna pitävät ruotsinkielistä identiteettiä arvokkaampana ja siksi he toivovat paratavansa suomalaiset pakottamalla heille pakkoruotsia.

Hallitus on myynyt RKP:lle vielä syntymättömien lastemme identiteetin
tuula Mustonen

Hallituksen kärkihanke , kansalliskielistrategia, on 78 sivua ruotsi-velvoitteita virkamiehille. (Kannattaa lukea, ja varata aikaa )
Järkyttävin kohta tuossa strategiassa on se, että hallitus on myynyt vielä syntymättömien lastemme identiteetin RKP:lle.
Strategian tavoitteena on nimittäin se, että ruotsinkielen kielikylpyopetus aloitetaan jo päiväkodissa.
Anna-Maja Henriksson on useissa yhteyksissä sanonut:" Meidän on löydettävä menetelmiä, joilla lapset kasvatetaan aidosti kaksikielisyyteen".

Nyt nuo menetelmät on löydetty. Kansalliskielistrategia ja kielikylvyt päiväkodista yliopistoon ja kaikilla opintoasteilla sillä välillä. (Anna-Maja Henrikssonin visioi hbl:ssa, että ruotsin kielen kielikylvyt ulotettaisiin myös yliopistoihin.)

Siis meidän lapsiamme käytetään kielipolitiikan pelinappuloina. Sehän on aivopesua!

Kaiken lisäksi täysin kansalta salassa.
Jatkuu...linkissä


http://tuulevi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/139698-hallitus-on-myynyt-rkplle-viela-syntymattomien-lastemme-identiteetin

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huusiann

      Miten Vihreät De Gröna aikovat puolustautua väitettyä syytöstä vastaan? Ei mitenkään?

      Onko väite siis totta?

    • soininveli

      Harmittaako teitä kun ruotsinkieli vain vain vahvistui eduskunnassa?

      • huusiann

        Kuinka?


      • kielimies16384

        Minä en tarvitse muita kieliä, kuin suomi, englanti, Visual Basic, Java, Python ja C

        Näillä kielillä olen toistaiseksi tullut toimeen ja elättänyt itseni ja perheeni. Ajat voivat kuitenkin muuttua ja olen ottanut sen huomioon.

        Kuitenkin: Kuinka monta tasokasta julkaisua olette nähneet esimerkiksi Python-ohjelmointikoodista ruotsin kielellä?

        Ette yhtäkään, koska ne ovat 100% enganninkielisä julkaisuja.

        Tässä mielessä ruotsin kielestä ei ole minulle mitään hyötyä, koska toimin alalla, jossa on osattava sekä suomea, että erittäin hyvää englantia.

        https://www.coursera.org/learn/python-data


    • vaiMitä

      Ruotsinkieli pitää saada yhtä vahvaan asemaan kuin suomenkieli on ruotsissa, vaikka ruotsissa on vaan noin 450000 äidinkieleltään suomenkielistä. Suomessa on vastaavasti jopa 200000 ruotsinkielistä ja ahvenanmaalla 50000 onhan se tosin paljon enemmän.

    • huusiann

      Vihreät De Gröna ei kannata pelkästään pakkoruotsia vaan myös suomalaislasten identiteetin muuttamista. Vihreiden De Gröna mielestä suomalaisuus on vamma joka paranee kun suomenkieliset oppivat ruotsia ja luopuvat suomalaisesta identiteetistä.

      Edellinen hallitus Vihreät De Gröna mukana on myynyt RKP:lle vielä syntymättömien lastemme identiteetin.

      tuula Mustonen

      Hallituksen kärkihanke , kansalliskielistrategia, on 78 sivua ruotsi-velvoitteita virkamiehille. (Kannattaa lukea, ja varata aikaa )

      Järkyttävin kohta tuossa strategiassa on se, että hallitus on myynyt vielä syntymättömien lastemme identiteetin RKP:lle.

      Strategian tavoitteena on nimittäin se, että ruotsinkielen kielikylpyopetus aloitetaan jo päiväkodissa.

      Anna-Maja Henriksson on useissa yhteyksissä sanonut:" Meidän on löydettävä menetelmiä, joilla lapset kasvatetaan aidosti kaksikielisyyteen".

      Nyt nuo menetelmät on löydetty. Kansalliskielistrategia ja kielikylvyt päiväkodista yliopistoon ja kaikilla opintoasteilla sillä välillä. (Anna-Maja Henrikssonin visioi hbl:ssa, että ruotsin kielen kielikylvyt ulotettaisiin myös yliopistoihin.)

      Siis meidän lapsiamme käytetään kielipolitiikan pelinappuloina. Sehän on aivopesua!

      Kaiken lisäksi täysin kansalta salassa.

      Jatkuu...linkissä

      http://tuulevi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/139698-hallitus-on-myynyt-rkplle-viela-syntymattomien-lastemme-identiteetin

      Pakkoruotsi on kansalliskielistrategian vastainen

      Jaakko Häkkinen US blogi

      http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/180304-pakkoruotsi-on-kansalliskielistrategian-vastainen


      Kielistrategia
      http://oikeusministerio.fi/material/attachments/om/toiminta/perusoikeudetjademokratia/6F38EQbLT/Kansalliskielistrategia.pdf

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      101
      1497
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1064
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      976
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      877
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      822
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      654
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe