Onko kuolema armollinen....

Tuota tulee moneen kertaan pohdittua isän kuoleman jälkeen.
Olin isän omaishoitaja ja sain hoitaa isää kotona hänen elämän viimeiseen henkäykseen saakka ja sain raskaasti nähdä ja todeta, kuinka syöpä vaan etenee, eikä isää voida enää parantaa.
Se lääkärin diagnoosi isän syövästä oli meille, kuin kuolemantuomion julistaminen.
Isällä koki asian varmasti paljon raskaampana, vaikkei sitä meille ilmaissut.
Varsinkin isän elämän viimeinen viikko oli tosi raskasta aikaa meille omaisille ja varmana miljoona kertaa raskaampaa isälle, jolla tämä sairaus oli ja isä tiesi, ettei ole enää mitään toivoa selvitä.
Onko kuolema armollinen isälleni, kun hänen viimeiset elinpäivät olivat pelkkää tuskaa ja uusia kipuja, vaikka kipulääkitys meni suoneen, niin isällä oli kuitenkin kipuja ajoittan.
Ensin lääkäri ei meinanut antaa edes nesteyttää suonen kautta, vaikka isä kärsi nestevajauksesta, mutta lopulta suostuivat antamaan nestettä suonen kautta.
Muutama päivä ennen isän kuolemaa, oli isä niin väsynyt, ettei enää jaksanut olla valveilla, ruokahalu oli kadonnut, eikä isä enää pystynyt kunnolla juomaan.
Isä halusi ja yritti juoda, mutta nenämahaletkun takia juotu neste tuli nenän kautta pois.
Nenämahaletku jouduttiin laittamaan, kun isällä alkoi jatkuva pahoinvointi, mitä ei saatu kuriin millään pahoinvointilääkkeillä ja oksentamalla tuli vain hyvin mitätön määrä tummanruskeaa nestettä, jota tuli nenämahaletkun laiton jälkeen yli 2 litraa nenämahaletkun kautta.

Tein isälle mehusta kiiseliä ja keittoja, joita isä pystyikin vähän syömään.
Isä pyysi, että saisi syödä jäätelöä ja tietenkin hain jäätelöä, josta isä pitikin kovasti.
Isän kohdalla kuolema oli armollinen, koska syöpä oli heikentänyt isän terveyttä jo niin pahoin ja levinyt joka paikkaan, kun kaikkia hoitoja ei voitu enää antaa.

Ei voinut itkemättä ja säälimättä avuttomana seurata vieressä, kun isä terveys vain heikkeni, eikä isällä ollut enää toivoa parantua.
Kaikin tavoin yritimme isäämme auttaa, mutta syöpä heikensi isäämme hetki hetkeltä.
Lohduttavaa on se, että saimme hoitaa isäämme kotona loppuun saakka ja olla hänen vierellä, kun hän nukkuin pois omassa vuoteessa.
Isä täytti 78 vuotta vajaa kuukausi ennen kuolemaa, mutta nyt isä on Taivaan kodissa, jossa ei ole sairautta, kipuja, eikä surun kyyneleitä ja jälleennäkemisen toivossa saamme elää..