Joukkoraiskaus Vantaalla 17.4.2015

HraBABAR

http://mvlehti.net/2015/04/19/juuri-nyt-kolme-somalia-joukkoraiskasi-tyton-vantaalla-perjantaina/

JUURI NYT!! Kolme somalia joukkoraiskasi tytön Vantaalla perjantaina??!!
Kolme somalia joukkoraiskasi tytön Vantaalla perjantaina 17.4. 2015. Teko tehtiin lenkkipolun varressa. Kaksi tekijöistä on jo saatu kiinni.



Kaikkien tekijöiden henkilöllisyys on selvillä. Kaksi tekijöistä on veljeksiä. Lähde on luotettava, mutta pysyy uhrin suojelemiseksi nimettömänä.

Heikki Porkka siteeraa samaa lähdettä facebookissa: https://www.facebook.com/heikki.porkka.9?fref=ts

Sain lukea hyvin ikävästä asiasta, joka on tapahtunut Vantaalla perjantaina, toissapäivänä.

Tapanilan tapaus taisi saada jatkoa saman kansanryhmän edustajien taholta.

Enempää en voi kirjoittaa, mutta lähde on luotettava ja kaksi syylliseksi epäiltyä on jo kuuleman mukaan napattu kiinni, kolmas on tietääkseni vielä tavoittamatta.

Kohde on tietysti ollut kantasuomalainen tyttö.

Toivon sydämeni pohjasta, että valtiovalta ottaa nyt lusikan kauniiseen käteen ja ryhtyy välittömästi toimiin.

Lisäksi toivon tietysti, että ihmiset osaavat äänestää oikein, sellaisia ihmisiä, joille inhimillisyys ja suomalaisten hyvinvointi sekä turvallisuus ovat tärkeitä elementtejä.

Nyt tuntuu, että pää halkeaa, koska v*tutus on niin ankara.

Päättäjät, tehkää jotain, ymmärrätte varmaan, mihin tämä tie on johtamassa!!

Suomi tarvitsee sisäministerin, jolla on munaa tehdä radikaaleja päätöksiä.

Lisätietoa pitää nyt kysellä suoraan poliisilta. Siihen ei oma aikani enää riitä. Itselläni on lompakossa virallinen ja voimassaoleva pressikortti. Tuon kortin saa ottaa minulta pois, jos lähteeni paljastuu epäluotettavaksi.

Tämän enempää en valitettavasti ehdi tämän asian kanssa tänään touhuta.

ODOTTAAKO POLIISI ILMOITUSTA VASTA SIIHEN KUN ÄÄNET ON LASKETTU??!!

Pääkaupunkiseudun poliisi, ainakin Helsingissä, ei voi moista julkaista, koska poliisin tiedottaja Juha Hakola on ehdolla kokoomuksen listoilla. Ei ole sanottu, etteikö Vantaan poliisi kollegiaalisuuttaan auttaisi kaveria vaikenemalla asiasta. Vaikeneminen ja pimitys vaalien yli sopii monen muunkin puolueen tahtoon.

Lähde: http://hommaforum.org/index.php/topic,100234.msg1860369/topicseen.html?PHPSESSID=0058bf60deeb4d46337bc470882f53c6

PÄIVITYS……James Gonzo jatkaa:

Lenkkipolun vieressä olevan pusikon ohi käveli ainakin kolme ihmistä, jotka eivät pysähtyneet eivätkä soittaneet poliisille.

Joku mies kiskoi raivokkaasti haukkuvan koiransa pois pusikon luota ja jatkoi matkaa. Tyttö huusi koko ajan niin, että ei varmasti voinut olla kuulematta.

Koirankusettaja mitä ilmeisimmin ei ollut teolle välinpitämätön, vaan pelkäsi tulla leimatuksi rasistiksi, jos olisi häirinnyt innokkaiden somalinuorien harjoittamaa kulttuurityötä.

Tyttö joutui itse soittamaan poliisin. Poliisi neuvoi tätä olemaan ilmoittamatta asiasta julkisuuteen. Mitä ilmeisimmin tässä on taustalla se, että näin viimeisenä vaalipäivänä tieto teosta saattaisi vaikuttaa ihmisten äänestyspäätökseen.

Jos poliisi vaikenee vaalien takia, tiedotuksesta vastaavat poliisit on erotettava!

Ei ole Poliisin asia yrittää vaikuttaa vaalitulokseen säätelemällä tiedotustaan. Nimittäin jos asiaa poliisilta kysytään, niin virallisestihan tätä ei ole edes tapahtunut, muutoinhan poliisi ilmottaisi siitä tiedotteissaan.

Antisemitismistään maailmalla noteerattu Hitler-tervehdyksiä huvikseen heittelevä kepulien kiintiönXXXeri Abdirahim “Husu” Hussein tulee mitä ilmeisimmin syyttämään suomalaisia maamiestensä kulttuuriteosta.

Sanomattakin selvää on, että poliittisesti korrektin anustapin päällä tanakasti jököttävä valtamedia ei asiasta tule uutisoimaan.

Lähde: https://jamesgonzo.wordpress.com/2015/04/19/breaking-news-innokkaat-somalinuorukaiset-taas-rikastuttaneet-suomalaista-kulttuuria-perinteisella-somalialaisella-joukkoraiskauksella/

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Halla-ahon_äänestäjä

      RASISMINVASTAISET PÄÄSEVÄT NÄLVINNÄSTÄÄN LINNAAN EIKÄ KYSE OLE PRESSANLINNASTA

      EIKÄ YLEN BUDJETTIRAHOITUS LOPU, ENNEN KUIN SEN TOIMITTANÄLVIJÖISTÄ ALETA TEHDÄ RIKOSILMOITUKSIA,
      koska ei ole mahdollista, että toimittajat ajavat henkilökohtaista mielipidepolitiikkaansa verorahoilla https://www.suomenuutiset.fi/soini-myos-ylen-rahoitus-leikkauslistalle/

      http://mvlehti.net/2015/04/19/halla-aho-tekee-rikosilmoituksen-suvakista/
      Halla-aho tekee rikosilmoituksen suvakista!! Moniarvoisessa Yleisradiossa työskentelevä Jouko Jokela kirjoitti Helsingin Sanomien Facebook-seinällä eiliseen Turun-seminaariin liittyen, että Jussi on "uusnatsi", joka "monissa sivistysmaissa olisi jo kiven sisässä"


      EU-KOMISSIO PÄÄTTÄÄ ENSI KUUSSA ELI TOUKOKUUSSA TAAKANJAOSTA, JOKA TARKOITTAA PAKKOMAMUTUSTA JA SOSIAALITURVAN ALASAJOA KREIKKATYYPPISESTI, EI OLE RAHAA, MUTTA JAKAJIA TULEE LISÄÄ, LEIKATAAN

      NYT on kuumat paikat, kun pakkomamutus tulee EU:sta ja hyvinvointivaltiota romutetaan jakamalla ja lahjoittamalla se mamuille. EU-menetelmän nimi on TAAKANJAKO, jossa mamuja pannaan Välimereltä suoraan Viroon, Latviaan, Liettuaan, Puolaan ja kuten tiedämme, siellä ei ole sosiaaliturvaa mamuille, joten ne matkustavat seuraavalla lautalla SUORAAN SUOMEEN. Tietenkin EU-komissio määrää mamuja myös suoraan Suomeen massoittain lisää

      HALLA-AHO PALJASTAA MAMUTUKSEN MYYTIT, UUSI ESITYS NYT

      ESITYKSEN KALVOT http://qsb.webcast.fi/s/suomenuutiset/suomenuutiset_2015_0417_live/ps_turku_final.pdf

      HALLA-AHON UUSIN 17.4. ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA, KATSO VIDEO Turusta http://qsb.webcast.fi/s/suomenuutiset/suomenuutiset_2015_0417_live/#/webcast

      OTSIKOT Turku 17.4.2015 Jussi Halla-aho Mikä on vikana? Mitä tehdä? Puuttuako ongelmaan vai lääkitäkö seurauksia? ”Niitä on niin vähän!” ”Voimme oppia muiden virheistä!” Ghettoutuminen ”Onhan täällä tilaa!” Maahanmuutto ei ole monoliitti Menneisyyden menestystarinat Humanitaarinen porsaanreikä Kotiseutumatkailu Aktiivisena Euroopassa Kohti taakanjakoa Ruotsin tie ei ole meidän tiemme

      • Hiihihihiihihii

        Joukkoraiskaus...Poliisi kumoaa.

        Sitten näin...

        Homma Foorumilta lainattua..http://hommaforum.org/index.php?topic=100234.30

        "Lainaus käyttäjältä: IronFist - tänään kello 14:35:30

        Oli juttu totta tai ei, tällaista propagointia tarvitaan vaalipäivänä. Jakakaa uutista edelleen, ja epäilkää poliisin vilpittömyyttä. Niin paljon on suvaitsevainen media valehdellut ja ohjannut vaalikarjaa haluamiensa puolueiden karsinoihin, että meidän on aika antaa takaisin ja avata äänestäjien silmät. Seuraavalla vaalikaudella vastaavanlaisia tapauksia tulee kaikesta huolimatta sattumaan lukuisia, ja haluamme varmasti mahdollisimman nuivat edustajat reagoimaan niihin"


    • Feikkiuutinen

      Tapanilan(kin) uhrin myötätunnon puolesta kaikki paskapuheet pitäisi lopettaa.

      Keskityttäköön oikeiden tapausten oikeisiin tekijöihin. Tällaiset satukirjoittelut auttavat vain kukkahattuosastoa oman harhaisen maailmansa luomisessa.

    • hyysärilletyötä
    • uukjhhbb
      • ukkjbki

        Hommaforum on tätä perätöntä raiskaisjuttua levittänyt innokkaasti.
        http://hommaforum.org/index.php/topic,100234.msg1860369/topicseen.html?PHPSESSID=0058bf60deeb4d46337bc470882f53c6


      • uikjjhh

      • GonzoSkeidaRulettaa

        No juu, ei olis tarvittu edes poliisin komenttia, jos ihmiset hiukan ajattelisivat..

        -kaikkien henkilöllisyys on tiedossa..
        Mistäs se on tietoon tullut?
        Mukamas-uhriko mukamas-tunsi kaikki nimeltä?

        -tyttö soitti itse poliisit
        Ja kaksi on jo otettu kiinni???

        -lähde on luotettava. mutta pysyy uhrin suojelemiseksi nimettömänä..
        Eli sitten kuitenkin se lähde on joku muu kuin mukamas-uhri???

        "JamesGonzo" päättää "raporttinsa" toiveikkuutta luoden:
        "..Itselläni on lompakossa virallinen ja voimassaoleva pressikortti. Tuon kortin saa ottaa minulta pois, jos lähteeni paljastuu epäluotettavaksi."
        Mahtavaa!! Vaikka tuskin uutissuoltansa tukkii kuitenkaan. Tyypillistä paskanjauhajan uhoa!! Parempi paikka tuon hemmon kynälle olisi epäilemättä oma peräpäänsä - tai jopa ohimo, vähintään 10cm syvällä kummassa vain.
        "


      • On-Rehellistä

        Jooo aika valaisevaa.

        "Lainaus käyttäjältä: IronFist - tänään kello 14:35:30

        Oli juttu totta tai ei, tällaista propagointia tarvitaan vaalipäivänä. Jakakaa uutista edelleen, ja epäilkää poliisin vilpittömyyttä. Niin paljon on suvaitsevainen media valehdellut ja ohjannut vaalikarjaa haluamiensa puolueiden karsinoihin, että meidän on aika antaa takaisin ja avata äänestäjien silmät. Seuraavalla vaalikaudella vastaavanlaisia tapauksia tulee kaikesta huolimatta sattumaan lukuisia, ja haluamme varmasti mahdollisimman nuivat edustajat reagoimaan niihin"

        Juuri näin:D Persuilta ääni pois.


    • oiikkmnb

      Puhemies Eero Heinäluoma on puuttunut myös tähän tosella vastenmieliseen vaalikampanjointiin. Heinäluoma on kirjoittanut asiasta Facebookissa, Hämeen Kaiku julkaisi uutisen.

    • jkiuuhhnmmm

      Persujen paskasankkojen nakkelu ja valehtelu takaavat paikan oppositioon. Eihän tälläistä mölinälaumaa voi ottaa hallitukseen, varsinkaan kun Soini ei ole tehnyt mitään asioitten korjaamiseksi.

    • hehhhehehgeeeh

      HehehehJoukkoraiskaus...Poliisi kumoaa.

      Sitten näin...

      Homma Foorumilta lainattua..http://hommaforum.org/index.php?topic=100234.30

      "Lainaus käyttäjältä: IronFist - tänään kello 14:35:30

      Oli juttu totta tai ei, tällaista propagointia tarvitaan vaalipäivänä. Jakakaa uutista edelleen, ja epäilkää poliisin vilpittömyyttä. Niin paljon on suvaitsevainen media valehdellut ja ohjannut vaalikarjaa haluamiensa puolueiden karsinoihin, että meidän on aika antaa takaisin ja avata äänestäjien silmät. Seuraavalla vaalikaudella vastaavanlaisia tapauksia tulee kaikesta huolimatta sattumaan lukuisia, ja haluamme varmasti mahdollisimman nuivat edustajat reagoimaan niihin"

    • tavallinen-nainen

      Joo, eihän näitä joukkoraiskauksia saada kytkettyä ilman kansalaisaktivismia. Nyt vaan järjestö pystyyn, joka hoitaa tällaisen paskan lopettamisen, tai ainakin ERITTÄIN raskaan rankaisemisen. Hyvä rangaistus joukkoraiskaajille olisi anaaliraiskaus (ilman liukasteita) yhtä monta kertaa kuin heidän yhteinen uhrinsa on raiskattu. Jokainen tämänkin tapauksen paskoista tulisi siis raiskata anaaliin (ilman liukastetta) kolmasti, koska heidän uhrinsa raiskattiin kolmasti. Ja jos valtiovalta ei ryhdy toimiin elinkautisen järjestämiseksi joukkoraiskaajasaastoille, otan minä elämäntehtäväkseni heidän "rankaisemisensa".;) Tulen tekemään asian vieläpä niin hienovaraisesti, että en jää kiinni ja voin jatkaa omaa mukavaa elämääni siinä sivussa, unelma-ammatissani toimien, tyylihuvilassa asustellen kera kolmen kissan ja täydellisen kumppanin. Joukkoraiskaajat saavat sillä aikaa kitua vammoissaan ja häpeässään.

      • sama_kuin_yllä

        Vai mitä, tytöt? Vai vaikenetteko taas? :) Tiedätn että teitä on täällä muitakin, toisin kuin Iltis-palstalla...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4683
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      95
      4542
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      615
      4141
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3097
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2661
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2193
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      347
      2153
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      213
      2130
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1755
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1492
    Aihe