Pohdintoja värjäyksestä ja sen kannattavuudesta

sekopääkö

Hei. Tahdon tässä vain purkaa ajatuksia ja pohdintoja hiusten värjäyksen suhteen. Aloitin värjäämisen jo yläasteen ekalla luokalla, ja värjäsin tosi aktiivisesti monta vuotta (ainakin 6v). Mitään allergisia reaktioita en saanut, välillä kutitteli päänahkaa ilkeästi. Vaalentelin ja värjäsin tummemmaksi, kunnes syksyllä 2013 värjäsin parin vuoden platinana olon jälkeen ruskealla värillä, joka oli aluksi lähes musta. Väri kuitenkin haalistui ajan kanssa todella vaaleaksi, lähes luonnollisen värini väriseksi, eikä tyvikasvua selvästi erottanut värjätyistä kohdista. Latvat olin vaalentanut itse (ombre tyylisesti) 2013 lopussa. Nyt olen siitä lähtien ollut värjäämättä ja hiukset on paljon paremmassa kunnossa kuin ennen. Silti kaipaan välillä vaihtelua ja esim raidat voisivat piristää ilmettä kummasti. Pelkään kuitenkin saavani allergisen reaktion katsottuani dokumentin juurikin hiusvärien aiheuttamista reaktioista. Joku oli värjännyt hiuksia 20vuotta, ja vasta sitten saanut vakavan reaktion joka oli viedä hänen henkensä. Parantuminen vei muistaakseni puoli vuotta. Silti mietin, että mahdollisuus saada se allerginen reaktio on niin pieni, ettei sitä tulisi murehtia. Kuitenkin se on mahdollinen, joten en ole uskaltanut väriaineisiin koskea. Kerran oli korissa jo värinpoisto sekä vaalennusaine, mutta vein ne takaisin hyllyyn. Myös se, saisinko mikälisikäli värjäisin tukkaa enää omaa väriä takaisin ilman kampaajalle menoa tai radikaaleja värjäysprosesseja huolettaa. Nyt voin kuitenkin olla huoletta kun ei tarvitse tyvikasvusta murehtia. Inhottavan näköistähän se on jos sitä on niin että sen huomaa..

1

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fhdsn

      En ole itse miettinyt asiaa allergisen rektion kannalta, mutta silti kasvatan näköjään omaa väriä takaisin. Leikkasin noin vuosi sitten lyhyeksi (alle 10 cm) enkä ole värjännyt melkein puoleentoista vuoteen. Värjäämätön hius on ihan eri tuntuista kuin värjätty osa. Se hamputtaa helposti ja on karkeamman ja samean oloinen. Latvoissa on siis vielä n. 5cm väriä jota ei tosin huomaa.

      Olen ollut tyytyväinen tähän omaan väriin - tietyssä valossa. Talvella pimeässä hiukseni näytti tummanpunertavalta ja löysin jopa monia vivahteita, mutta olipa järkytys kun tajusin eräs päivä miten valju oikeasti olenkaan, ainakin kaupan valossa. Siihen asti olin kävellyt pää pystyssä ylpeänä hienosta väristäni. Hah :D Hiukset on nyt harteille ja haluaisin kyllä katsoa millainen oma väri on pitkissä hiuksissa. En tiedä vaan kestänkö sinne asti. Menee vielä ainakin 2v että voisin sanoa näitä pitkiksi. Mutta en toisaalta halua enää hamppuakaan, joksi hiukseni muuttuu. Näissä hapsottavissa värinjämälatvoissa on nytkin vain 1 kerros sitä väriä, tosin kaksihaaraisia ei juuri ole. Mutta millaiseksi latvan saakaan vuoden-parin-kolmen värjäily?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5208
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3387
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1522
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1373
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1046
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      749
    Aihe