Viivyttely ja aikaansaamattomuus

Hyvä, että ammattiapua voi siis saada myös ns. tavallinen ihminen, joka nyt sattuu olemaan huolestunut jostain. Mutta mistä? Löytyykö tällaisia psykologeja esimerkiksi ihan terveyskeskuksista? Onko se sitten kauhean kallistakin? Anteeksi että kyselen näin paljon, en ole turvautunut tällaisiin palveluihin aiemmin ja siksi hieman epäröin.

Noin, löytyihän ne psykan palvelut kun vähän itse etsi. Näyttäisi vieläpä olevan ilmaista, eikä mitään lähetettäkään tarvinnut, vaan ajan saa varata suoraan, vaikka virallisesti terve olisikin. Ihan hyvä, ei turhan monimutkaista. Pääsee rauhassa katsomaan, että millainen juttu on kyseessä ja onko siitä minulle apua. Alkoikin jo kyllästyttämään, kun olen päässyt jo siihen pisteeseen, että voimat on poissa ja purskahtelen satunnaisesti itkuun ilman sen kummempaa syytä.

Kiitos, on hyvä lähestyä asiaa toisaalta myös ei-medikalisoivasta näkökulmasta, koska ihmisiähän tässä vain ollaan. Itsekin teen tuota viime hetkellä tsemppaamista, koska tuntuu, ettei mikään ikään kuin ole ajankohtaista, ennen kuin se on jo nenän edessä. Eräänlainen ajallinen likinäköisyys, tavallaan. Koska reagoin enemmänkin nykyhetkeen kuin suunnittelen tulevaa, kykenen sentään jossain määrin vaikuttamaan käytökseeni muokkaamalla ympäristöäni sellaiseksi, että se tukee tietynlaista toimintaa. Esimerkiksi erilaisten post-it lappujen liimailu näkyvälle paikalle muistuttaa tärkeistä asioista ja kori ulko-oven vieressä pistää refleksinomaisesti laittamaan avaimet siihen sisään tullessa, jotteivät ne huku. Tällä hetkellä yritän parhaani mukaan mennä "naimisiin" taskukalenterin kanssa, jotten missaisi tärkeitä tapaamisia kaiken aikaa, taikka myöhästyisi niistä.

Sinä olet viisikymppisenä varmaan onnistunut olemaan välittämättä siitä, mitä läheiset ajattelevat, kun tulee sen vartin myöhässä aina kaikkialle, itseäni tuo kylläkin toistaiseksi hävettää ja kaduttaa. Edellisessä työpaikassa en saanut varsinaista huomautusta asiasta, koska tein hommat muuten hyvin, mutta pelottaa, että kohta alkavassa kesäduunissa ei olla yhtä ymmärtäväisiä. Ei siis, että pitäisi olla, koska onhan se haitallista.

Onnekseni olen ihan himona terveelliseen ruokaan, vaikka muu perhe ei siitä niin perustakaan. Parsa, kukkakaali, ruusukaali, paprikat ja muut menee, nam! Tosiaan olen itsekin huomannut, että sokeri sumentaa ajattelua entisestään ja vie loputkin keskittymiskyvystä ja energiasta. Kaikkein parhaiten keskittymiseen ja motivaatioon tuntuu kuitenkin minulla auttavan kahvi ja liikunta, mieluiten molemmat. Tässä on jonkin aikaa tosin stressannut asioita niin paljon, että noin viikko sitten iski oikein kunnon uupumus, ja se on puolestaan vähentänyt lenkkeilyä aika reilustikin. Tämän suht yllättäen alkaneen tilan myötä päädyinkin kirjoittamaan tämän langan, kun halusin tietää, voiko näistä huolista mennä vaikka puhumaan jonnekin, vaikka olisikin virallisesti terve, kun ne tuntuvat vievän voimat, ja huolet itse taas kumpuavat tästä elämäntavastani.