YLEn uutisointi ihmetyttää: Perussuomalaiset nro2?

ihanihmehöpinää

En oikein ymmärrä YLEn sanavalintoja. Perussuomalaiset ylsi kakkoseksi.
http://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2015/eduskuntavaalit/?puolueet_##taulukko
Sitten kuitenkin kannatus on Kokoomuksen alapuolella. Perussuomalaiset sai vähemmän ääniä kuin Kokoomus. Eihän se nyt niin voi mennä että verrataan edellisiin vaaleihin ja jos menettää paikkoja enemmän kuin joku toinen puolue niin sitten tuo toinen puolue on voittaja? Tuolla logiikallahan mikä tahansa, vaikka SKP, voitaisiin julistaa vaalien voittajaksi jos kaikki muut puolueet menettäisi vaikka 2 paikkaa ja SKP ei yhtään!

Sitten YLEn "vaaliasiantuntijat" julistavat että Perussuomalaiset "todennäköisesti" menevät Keskustan kanssa hallitukseen. Miten niin? Eiköhän eduskunta äänestä Sipilän pääministeriksi. Se on Sipilästä kiinni ketä hallitukseen tulee. Keskusta on ajoittain puhunut että SDP olisi Kokoomusta mieluisampi kaveri hallitukseen. Nyt voi tosin olla toinen ääni kellossa. Mutta en ole missään vaiheessa kuullut että yksikään puolue olisi kiinnostunut Perussuomalaisista. Mistä YLEn ns. asiantuntijat oikein repii tämmöisen ajatuksen että Sipilä haluaa Perussuomalaiset hallitukseen?

16

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ssssssssssssssssssssss

      http://yle.fi/uutiset/timo_laaninen_aamu-tvssa_tasta_on_helppo_lahtea_muodostamaan_hallitusta/7940262

      "Laaninen ei vielä kertonut, mitä puolueita keskusta aikoo hallitukseen kosiskella. Kysymykseen siitä, onko vaalien kakkossijalla merkitystä hallitusneuvotteluissa, Laaninen vastasi sanomalla, ettei suuruusjärjestys ole ratkaiseva tekijä.
      Perussuomalaiset sai yhden kansanedustajan enemmän kuin kokoomus, vaikka kokoomus saikin valtakunnallisesti enemmän ääniä.
      – Hieman epäselvää on, kumpi nyt sitten on suurempi puolue, Laaninen sanoi."

      Perussuomalaisten sihteeri tokaisi ylimielisesi ettei hallitusta voi muodostaan ilman heitä. Kunhan Sipilä tuon kuulee niin eipä taida Persut olla hallituksessa.

      • EiAYHallitusta

        Ja mitä kepu saa päätettyä, jos hallituksessa on sdp ja vihreät. RKP on samanlainen jakorasio-puolue, rahat lähtee, eikä mistään tule veroa tilalle. Oikein erikoisen hyväntahtoisia ja suu hymyssä valtion rahaa jakava ryhmä tämä rkp. Hyvä se on toisten rahaa jaella, kun ei itsellä ole mitään toimeentulovaikeuksia.

        Nyt pitää perustaa oikeistohallitus, vassarit voivat jäähdytellä yhden vaalikauden paitsiossa. Jos tästä maasta edelleen tulee ääriay-työmarkkina, eiköhän voi moni nostaa samantien kytkintä paskasakista ja heidän imuroimasta elättijoukosta. Saksa on täynnä samaa paskaa ja maassa on nyt niin paljon turkkilaisia ja muslimeja, ettei alkuperäiset enää kehtaa paljon itsenään nostaa joukosta, vaikka luontaisesti syrjivät kaikkia ulkomaalaisia, koska ovat hyvin tietoisia kyvyistään kasvattaa taloutta.

      • jäjäjääjäjäjäjäjäjäjäjäj
        EiAYHallitusta kirjoitti:

        Onhan meilläkin turkkilaisia ja muslimeita. Näyttäisivät tekevän pitkää päivää pitserioissaan joka päivä. Suomalaisia sen sijaan näen ostamassa kaljaa sossun rahoilla, myös joka päivä.

        Se on muuten jännä miten eräät henkilöt vannovat vapauden nimeen mutta se heidän vapaus ei kuitenkaan koske työntekijöitä ja heidän vapauttaan kokoontua vapaasti.

        Minulla ei ainakaan ole mitään sitä vastaan jos kaltaisesi paskat nostavat kytkintä. Tervemenoa kokeilemaan millaista on elää muukalaisena ulkomailla. Ehkä sitä ymmärrystä sitten riittäisi täällä muita kohtaan kun lopulta tulet häntä koipien välissä takaisin.

        Hallitushan ei muuten tässä maassa päätä yksin mistään vaan kaikki asiat menee aina Eduskunnan kautta. Perehdy aiheeseen.

    • nöösille_neuvo

      sä et ymmärrä vielä vaaleista mitään....
      eduskunnassa ei ole prosentteja, siellä on vain paikkoja.

      • soinitietäätänitekin

        Ei hemmetti että olet tyhmä. Perussuomalaiset menetti yhden paikan eli nyt niitä on 36/199.

        Persuja on nyt 36, -1
        Ei-Persuja on 163, 1

        Voit ajatella asian niin että Persuilla on nyt yksi paikka vähemmän kuin edellisellä kaudella. Jos se selkeyttäisi teidän "voittoa". Opettele laskemaan. Sillä ei ole mitään väliä onko paikkoja "toiseksi eniten". Persuilla on nyt yksi ääni vähemmän silloin kun Eduskunta äänestää. Kansa tietää, heh.

      • äääääähhhhh......0
        soinitietäätänitekin kirjoitti:

        Ei hemmetti että olet tyhmä. Perussuomalaiset menetti yhden paikan eli nyt niitä on 36/199.

        Persuja on nyt 36, -1
        Ei-Persuja on 163, 1

        Voit ajatella asian niin että Persuilla on nyt yksi paikka vähemmän kuin edellisellä kaudella. Jos se selkeyttäisi teidän "voittoa". Opettele laskemaan. Sillä ei ole mitään väliä onko paikkoja "toiseksi eniten". Persuilla on nyt yksi ääni vähemmän silloin kun Eduskunta äänestää. Kansa tietää, heh.

        oot varmaan apukoulun ylioppilas tai joku omatekoinen foliohattu. lähettäisin sulle rautalangasta väännetyn version selitykseksi, mutta en viitsi nähdä vaivaa.

      • ÄlyKaikonnut
        äääääähhhhh......0 kirjoitti:

        oot varmaan apukoulun ylioppilas tai joku omatekoinen foliohattu. lähettäisin sulle rautalangasta väännetyn version selitykseksi, mutta en viitsi nähdä vaivaa.

        Joo, haha. Tuon on pakko olla se susanna koski....se blondi.

      • ettekönytvieläkään
        äääääähhhhh......0 kirjoitti:

        oot varmaan apukoulun ylioppilas tai joku omatekoinen foliohattu. lähettäisin sulle rautalangasta väännetyn version selitykseksi, mutta en viitsi nähdä vaivaa.

        Ymmärrätkö miten Eduskunta toimii? Silloin kun asioista päätetään, Eduskunta äänestää. Salissa on 199 edustajalle paikka ja Perussuomalaisten osuus oli edellisellä kaudella 37 ja nyt siis 36. Perussuomalaiset ei saanut yhtään paikkaa lisää vaan hävisi yhden. Koita sulatella sitä "voiton" huumassanne. Täysi idiootti pitää olla jos ei ymmärrä Persujen vaalitulosta. Katso nyt tarkkaan:

        37 - 1 = 36

      • GoodGood
        ettekönytvieläkään kirjoitti:

        Sä et tunne numeroitakaan. Persuilla aiemmin 39 paikkaa, nyt 38. Minkä maan parlamentista sä pidät kirjaa...?
        Ehdottomasti erinomaista on se että kokoomuksella on enää 37 paikkaa, turpaan tuli kun VÄHENI 7 PAIKKAA, JESSSSS....

    • yxrautakoura

      Kyllähän se niin on että ainakin Sdp otetaan hallituskumppaniksi, muussa tapauksessa työmarkkinaneuvotteluista tulee todella vaikeat. Näin on aina ollut niin tulee olemaan edelleen.

      • PilailutTaloussivuilla

        Jos sdp on mukana mitään tarvittavia uudistuksia ei saada läpi.
        Ne ovat jo marinoinoineet ay-maksuineen ja sääntöineen ihmisiä kotiin kymmeniksi vuoskisi. Jos ei ole huipputyöväkeä, niin ay-liike säilöö porukan kotiin 30 vuodeksi. Lukekaa tästä, että näette, miten on käynyt.

        Do the Finnish elections change anything as Greece hunts for deal with creditors?

        http://openeurope.org.uk/impact/crunch-time-for-greece-as-finnish-elections-have-new-potential-ramifications-for-athens/

        Tekstiä, tämän takana.
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/13550000

      • Laihduttakaasossut

        Pääasia on, ettei yhdestäkään demarista tule koskaan valtionvarainministeriä. Näytöt ovat sossuporukalla järkyttäviä.

    • Vaalimatematiikat_ratkai

      .

      Vaaleissa ainostaan vaalimatematiikat ratkaisee ja se suosi tällä kertaa Perussuomalaisia (oikein hyvä) mutta ei läheskään aina

      Suomessahan on käytössä ns. d'Hondtin menetelmä ja sillä mennään

      http://fi.wikipedia.org/wiki/D’Hondtin_menetelmä

      .

      • rautalangaaaaaaa

        Mitä väliä? Perussuomalaisia tuli valituksi 38 joista todennäköisesti 2 menee hallitukseen jolloin äänestäviksi edustajiksi jää 36 joka on vähemmän kuin edellisellä kaudella jolloin edustajia oli 39.

        Perussuomalaisten jytky tuli vuonna 2011 ja nyt kääntyi laskuun. Katsopas nyt. Äänet, kannatusprosentti, paikat.

        1999 26 440 0,99 % 1
        2003 43 816 1,57 % 3
        2007 112 256 4,05 % 5
        2011 560 075 19,05 % 39
        2015 523 045 17,6 % 38

    • KieroaTouhua

      Olen ihmetellyt jo toista päivää, kun persuilla on ollut yksi ehdokas enemmän ja kokoomuksen prosenttiosuus on kuitenkin paljon suurempi. Mikä tässä mättää?

    • Uutisylensyöjä

      Siepä osuit naulankantaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6143
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3906
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      253
      2274
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1890
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1343
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1286
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1020
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe