Hengästyminen tyhjästä

zappe

Muutamien viime päivien aikana olen huomannut, että usein olen lievästi hengästynyt vaikken tekisikään mitään. Vaikka ihan vaan istun aloillani ja luen kirjaa. Hengästyminen kuulostaa ehkä liian rajulta ilmaisulta, lähinnä sellainen, että tuntuu ettei saa ihan tarpeeksi happea. Hengitykseen täytyy välillä keskittyä, ja tekee koko ajan mieli avata ikkunaa ja hengitellä sieltä (vaikkei se mitään ole hyödyttänytkään). Ja tosiaan ei mikään juoksuhikihengästys, vaan semmonen TOSI lievä, joka vähän häiritsee. Toisaalta hengästyn nykyään ehkä muutenkin suht helposti pienestäkin liikunnasta.
Olen siis nuori aikuinen, syön terveellisesti ja nukun riittävästi. Liikkuminen säännöllisen epäsäännöllisesti, yleensä ehkä pari kertaa viikkoon jotain (vähän kausittain). Nykyään vähän vähemmän kun tuntuu väsyneeltä niin usein (ja mulla jostain syystä sen kaikkien hehkuttaman liikunnan jälkeisen hyvänolon tilalla aina kauhea uupumus, siksi en esimerkiksi aamulla tykkää liikkua vaan mieluummin iltasella).
Onko kellään mitään hajua mistä tämmönen vois johtua tai mihin tää liittyy? Tai mikä auttaisi?

5

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • arkiliikuntaajokapäiv
    • tuttutunne

      täälläkin tuo oire on ollut. Oleskelet huoneistossa, jossa on liian vähän happea, eli koneellisen ilmastoinnin aiheuttamassa huonossa sisäilmassa. Tuo tarve aukaista ikkuna on merkki siitä.

      Minulla oli monia vuosia tarve työpaikallani saada nopeasti ikkuna auki. Aluksi toimin täysin automaattisesti näin tietämättäni miksi. Sitten alkoi tulla hengitysoireita ja sellainen tunne että kaatuu pian pyörtyneenä maahan. Sitten jouduin töissä oleskelemaan useissa eri paikoissa ja hengitysoireet pahenivat äkkiä. Kävi ilmi, että nuo talot olivat hometaloja jotka laukaisivat pahat oireet. Öisin sain pahoja hyperventilaatiokohtauksia, ja aamuisi oli uloshengitya aivan tukossa ja päässä humisi ja kädet hikoilivat ja pyörrytti. Pienikin hengästyminen ja ylämäen käveleminen vei voimat.

      Myös tuossa ensimmäisesä työpaikan talossa en pystynyt enää olemaan ilman että ikkuna täytyi laittaa yhtenään auki. Jos joku sulki sen tietämättänikin, tuli tukehtumisen tunne ja tarve aukaista se uudestaan jolloin olo helpottui. Olin sairastunut vakavasti sisäilmaongelmaan. Nyt olen ollut reilun vuoden poissa noista hometaloista ja oloni on kohentunut todella paljon. Valtava yskä ja liman tulo on vaivannut, mutta pidän sitä hyvänä, koska se on merkki keuhkojen ja kaiken saasteen pikkuhiljaisesta poistumisesta keuhkoista ja niiden puhdistumisesta. Nyt jaksan jo kävellä hengästymättä eikä sydän ja rytmihäiriöitä enää tule. Kaikki öiset kohtaukset ovat poistuneet. Olen myös saanut sumutettavaa lääkettä joka auttaa.

      Kerron tämän kokemukseni jotta se voisi auttaa jotain tiedostamaan noita samankaltaisia oireita joita alkuperäinen kertoi ja joita on itselläni ollut. Yleensä julkiset rakennukset ja virastot ovat koneellisesti ilmastoituja ja saastuneita, mutta myös tavalliset kerrostalot ja rivitalot ym. yksityiskodit. Korvausilmaa ei tule tarpeeksi ja ilmastointi vetää seinistä ja materiaaleista kaikki kemikaalit ilmaan hengitettäväksi. Pitäkää ikkunaa aukia mahdollisimman paljon, se auttaa.

    • kuuntele
    • Anonyymi

      Käy ulkona tai pidä ikkunoita auki

      • Anonyymi

        Eiköhän tuo kirjoittaja ole käynyt tämän 5 vuoden aikana jo useinkin ulkona ja pitänyt ikkunoitakin avoinna kun ei enää palannut kommentoimaan palstalle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6689
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4330
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2760
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2080
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1633
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1071
    Aihe