yrittäjän eläketurvasta

vanhaväärtti

Ihmettelen, miksi keskinäinen eläkevakuutusyhtiö, kuten ELO, ei ole juuri koskaan vakuutuksen ottajan eli osakkaan puolella, vaan riitaannuttaa miltei jokaisen hakemuksen ja käyttää kyseenalaista mielivaltaa sairastunutta vastaan. Yrittäjänä luulin, että sairastuttuani saisin myötäapua ja tukea omalta vakuutusyhtiöltäni, mutta ei, kulku on aivan päinvastoin.

Olen hämmästynyt, miten suuressa määrin yrittäjää on huijattu! Lakisääteisiä maksuja kyllä vaaditaan ja ne karhutaan heti, vaikka kyseessä olisi pienen alihankintayrityksen hetkellinen likviditeettiongelma ison firman laskunmaksuhaluttomuudesta. Vakuutusväki ei ole yrittäjän puolella silloinkaan.

Nyt sairastuttuani olen hakenut työkyvyttömyyseläkettä, joka on jo kolmesti hylätty aivan oudoin perusteluin. Oma lääkärini tuntee alani ja sen vaatimukset ja tietää etenevän sairauden haitat. Miksi valtiovallan suojeluksessa oleva eläkevakuutusyhtiö omine lääkäreineen voi kävellä asiantuntijoiden lausuntojen yli?

Kenen puolta pitää tällainen instanssi?

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Exalanmies

      Eipä työeläkevakuutusyhtiöt ole hyväntekeväisyyslaitoksia, terveydenhoitolaitoksia eikä sosiaalihuoltolaitoksia.Ei myöskään liiketoiminnassa tapahtuvia väärinkäytöksiä valvovia laitoksia. Näitä varten on olemassa muut organisaatiot.
      Ei kannata kuvitellakaan. Ne hoitavat työeläkevakuutuksia.

      Omalääkäri on varmasti hyvin perillä sairauksistasi ja osaa diagnostisoida ne oikein. Ja osaa hoitaa niitä.
      Sen sijaan voi kysyä kuinka hyvin omalääkärisi osaa työeläkevakuutusasiat ja -lainsäädännön sekä työkyvyttömyyseläkkeen myöntöperusteet. Työkyvyttömyyseläkepäätös on juridiikkaa, jossa yhtenä tekijänä on omalääkärisi antama todistus sairauksistasi. Se on keskeinen, mutta ei ainoa kriteeri työkyvyttömyyteen.

      Silti olen samaa mieltä kanssasi siinä, että perustelut hylkyihin on kelvottomia, jos niitä ei ole esitetty selkokielellä, jonka voisi maallikkokin ymmärtää. Tietysti kielteisen päätöksen ymmärtäminen on aina vaikeaa, joten erityisesti sen perustelut pitää olla selkeät.
      Ei sekään ole fiksua toimintaa, jos omalääkärisi on 'luvannut' sinulle työkyvyttömyyseläkkeen. Silloin on tullut 'luvanneeksi' jotain, mihin ei ole valtuuksia.

    • Hyvääjoulua

      Trolli hei, sun pitäis olla ensin yrittäjä ja maksaa sitä yel-vakuutusta, niin et olis noin tietämätön asioista. Vinkki sulle: trollaa vain asioista, jotka tunnet.

      • vanhaväärtti

        Aloittajalleko tämä heitto on? Jos on, niin voin sanoa sinulle, että kokemusta on yli 25 vuoden ajalta tätä yrittäjyyttä. Tiedän erittäin hyvin asiat, joista kirjoitan, olenhan juurikin nyt siinä tilanteessa. Olen 60-vuotias ja kokenut melkoisen paljon jo kaikenlaista yksinyrittäjän roolissa.
        Tosiasia on, että yrittäjä on aivan lainsuojaton pahan päivän tullessa. Sairaana ei saa tukea, hoitotoimenpiteitä, ei tutkimuksia, ellei pysty ostamaan niitä isolla rahalla yksityissektorilta. Ja vaikka eläkemaksut on suoritettu eläkeyhtiölle, ei niitä saa käyttöönsä, vaikka juuri työkyvyttömyydenkin vuoksi niitä on maksettu.
        Eläkeyhtiöt ovat markkinatalouden ykkösiä ja tekevät suurta bisnestä, ja me maksajat olemme heidän pikkuisia pelinappuloitaan vain. Huijattuja hölmöjä.


      • vanhaväärtti

        Vielä pari poimittua totuutta. Ihan tiedoksi vain uusillekin yrittäjille.

        "Suomessa työeläkevakuutusyhtiön voi perustaa yksi tai useampi luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö (mm. yritys tai yhteisö).
        Työeläkevakuutusyhtiö voi olla yhtiömuodoltaan joko vakuutusosakeyhtiö (myös julkinen) tai keskinäinen vakuutusyhtiö. Keskinäisen vakuutusyhtiön omistajina ovat vakuutuksenottajat eli työnantajat ja vakuutetut eli työntekijät sekä mahdolliset takuuosuuden omistajat. "
        (ote eläkevakuutusyhtiölaista)


      • lem
        vanhaväärtti kirjoitti:

        Aloittajalleko tämä heitto on? Jos on, niin voin sanoa sinulle, että kokemusta on yli 25 vuoden ajalta tätä yrittäjyyttä. Tiedän erittäin hyvin asiat, joista kirjoitan, olenhan juurikin nyt siinä tilanteessa. Olen 60-vuotias ja kokenut melkoisen paljon jo kaikenlaista yksinyrittäjän roolissa.
        Tosiasia on, että yrittäjä on aivan lainsuojaton pahan päivän tullessa. Sairaana ei saa tukea, hoitotoimenpiteitä, ei tutkimuksia, ellei pysty ostamaan niitä isolla rahalla yksityissektorilta. Ja vaikka eläkemaksut on suoritettu eläkeyhtiölle, ei niitä saa käyttöönsä, vaikka juuri työkyvyttömyydenkin vuoksi niitä on maksettu.
        Eläkeyhtiöt ovat markkinatalouden ykkösiä ja tekevät suurta bisnestä, ja me maksajat olemme heidän pikkuisia pelinappuloitaan vain. Huijattuja hölmöjä.

        Yritä Yrittäjien kautta saada oikeutta. Kuuluuko juridiikan vai muun neuvonnan puolelle, soittele niin viisastut. Olen samaa mieltä, että vakuutuslääkärien ammattikunta on laiton porukka. Lääkärinvalassa lupaa jokainen laillistettu lääkäri toimia potilaansa eduksi rehellisesti jne. Olen ihmetellyt miten potilasta näkemättä voidaan ylipäätään lääkärin pätevyydellä ottaa mitään kantaa henkilön sairauksiin ja kuntoon. Eläinlääkärinkin ammattitaitoon kuuluu todistaa vain asioita, jotka on itse henkilökohtaisesti potilasta tutkimalla todennut. Eläimet siis tässäkin hoidetaan paremmin, inhimillisemmin.


      • Exalanmies
        lem kirjoitti:

        Yritä Yrittäjien kautta saada oikeutta. Kuuluuko juridiikan vai muun neuvonnan puolelle, soittele niin viisastut. Olen samaa mieltä, että vakuutuslääkärien ammattikunta on laiton porukka. Lääkärinvalassa lupaa jokainen laillistettu lääkäri toimia potilaansa eduksi rehellisesti jne. Olen ihmetellyt miten potilasta näkemättä voidaan ylipäätään lääkärin pätevyydellä ottaa mitään kantaa henkilön sairauksiin ja kuntoon. Eläinlääkärinkin ammattitaitoon kuuluu todistaa vain asioita, jotka on itse henkilökohtaisesti potilasta tutkimalla todennut. Eläimet siis tässäkin hoidetaan paremmin, inhimillisemmin.

        Vakuutuslääkäri ottaa kantaa siihen onko hoitavan lääkärin toteama sairaus ja kunto eläkkeeseen oikeutaava. Ei itse sairauteen eikä sen hoitoon, se on hoitavan lääkärin työtä.

        Vastaavasti hoitavan lääkärin ei pidä ottaa kantaa siihen oikeuttaako hänen diagnostisoima sairaus ja hänen määräämä hoito eläkkeeseen.

        Minusta työjako on periaatteessa kokolailla selkeä.


      • ongelmiariittää

        Se ongelma on hyvin pitkälle niissä hoitavissa lääkäreissä. He hoitavat potilastaan "liian hyvin". Siis hoitavat potilasta lääketieteellisesti katsoen oikein: sekä fyysistä että henkistä puolta. Tämä on hieno asia. Mutta samalla he luovat potilaalle vääriä odotuksia. Sitten vakuutuslääkäri torppaa nämä odotukset. Hän on se paha lääkäri.

        Vakuutuslääkäreiden virhe on huonosti perustellut päätökset, jotka jopa hoitavien spesialistien mukaan ovat ylimielisiä, ylimalkaisia ja "hihasta vedetyn" tuntuisia. Päätös voi sinänsä olla oikea - ikävä kyllä. Mutta monen vakuutuslääkärin tapa hoitaa hommansa mahdollisimman kusipäisellä ja koppavalla tavalla ei ole eduksi kenellekään.

        Kolmas ongelma on vakuutusehdot. Harva niitä kai lukee ja vielä harvempi ymmärtää. Tämä aiheuttaa jatkuvia ongelmia kaikkien tapaturma- ja sairausvakuutuslajien kohdalla.


    • keka.tietaa

      jaa, eiköhän vakuutusyhtöt ole joustavia maksujen suhteen, kannattaa tietenkin olla yhteydessä maksujen järjestelyä varten, niin eivät kulje perinnän kautta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5630
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3567
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1692
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1690
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      91
      1156
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1119
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      829
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      828
    Aihe