Huhtikuun 22 pnä

Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi heille ja sanoi: »Ottakaa, tämä on minun ruumiini.» Mark. 14:22.

Jotta kristitty saisi valoa, iloa ja hedelmää ehtoollisesta, tulee hänen muistaa, ettei hän sinne voi mennä vain ulkonaisilla silmillä, eikä myös pelkästään järjellä, sillä silloin voi hän saada osakseen kuoleman. Sinne vaaditaan jotakin muuta, vaaditaan näet hengelliset silmät ja aistimet. Hänen on lakkaamatta tarkattava Jumalan sanaa. Sinne ehdottomasti vaaditaan tuo kallis jumalallinen lahja, usko. Niin, sinne tarvitaan Jumalan armoa. Jos sinne tulen, tahi jos ehtoollisesta luen vain ulkonaisin silmin, jollaiset eläimilläkin on, niin näen ehtoollisessa vain ulkonaisia muotomenoja, leipää ja viiniä, enkä näe mitään jumalallista, taivaallista ja suurta.

Jos minä pelkän järkeni avulla tahdon tutkia ja arvostella ehtoollisen sisältöä ja arvoa, niin tulee minusta rakentuneen, palavan kristityn sijaan kylmä halveksija, vääräuskoinen, sakramentin pilkkaaja. Oi, tämä on tunnusmerkki, loukkauskivi ja paula monelle Israelissa, johon loukkaannutaan ja pahetaan!

Ei ainoastaan maailman ihmisten vaan totisten kristittyjen on kaiken elämänsä aikana tästä vaarin otettava. Sillä vaikkapa olisit sata kertaa uskossa saanut Herran armopöydässä maistaa Herran suloisuutta ja nähdä Herran kunnian, niin yhtä monta kertaa käy perkele sinun kimppuusi ryöstääkseen sinulta tämän autuuden, tämän maan päälle tulleen taivaan. Perkele tulee hiljaa, kauniisti, ollessasi huolettomana, johtaen nämä asiat järjen tutkittaviksi, ja niin tämä Jumalan syvä salaisuus asetetaan järjen ja ulkonaisten aistimien päätöksen alaiseksi. Ja jos hän vain saa ajatuksemme tässä askartelemaan, niin että koetamme laskea ja ymmärtää, mitä siinä tapahtuu ja miten se on mahdollista, niin hän on jo voittanut ja ryöstänyt meiltä kaikki.