Miten estää

lpoim

Totta tosiaan, ihminen on todella sokea. Uskottomuuteen voi sortua jos on sitä sorttia, jolle arvot ovat sanat, joiden merkitys sanojalle voi olla vain saada seksiä sillä hetkellä.

Aivan oivallinen on juuri salatuissa elämässä sarjassa, Nikkisen petollinen tapa saada Helena, Nikkisellä on taka-ajatuksia hyötyä itse jollakin tapaa ja tämä Helena on niin uskomattoman höynähtänyt, että on todella sokea kana.
Samoin oli kirjoitusta kuinka nettituttava sai niin puolelleen, että suomalainen keski-ikäinen nainen otti jopa velkaa ja laittoi näin tuntemattomalle nettikumppanilleen jopa 35.000 euroa.
Ihastuminen toisen puheisiin voi olla todella sokeaa, eihän kotona tarvita kuin lapsiperheen arki, josta sitten päästään vapaalle ja siellä kyllä on näitä odottamassa näitä luusereita, jotka iskevät oitis ja monella kauniiden sanojen lisäksi on noita taka-ajatuksia hyötyä useimmiten rahallisesti.
Kunpa nämä äidit ja isät osaisivat kaikesta huolimatta pysytellä poissa noista iltaelämän ja työn jälkeen kaljalle , saattaisi moni välttyä särkemästä asioita joita katuu lopun ikäänsä.
Se lapsiruletti ja ja muu kiire aika kotosalla alkaa väistyä on kun lapsi menee kouluun. silloin alkaa se kahdenkeskinen aika lisääntymään ja samalla huomaa, että ei se puoliso huono ole, eikä liittokaan paha. Kaiken takana on vain pienten lasten ja aikataulujen vaatima kiire ja siitä tullut väsymys. Silloin sitten sanotaan niitä hiuksia halkovia sanoja.

Jos sitä voisi jostain tinkiä tuona aikana ja viettäisikin aikaa enemmän kotona, silloin ei näitä ihastumisia tulisi eteen ja työtoverille ei kenenkään pidä kertoa kotiasioitaan tai murheitaan.
Työpaikka ja sen ihmiset on syytä pitää kaukana kodista.
Vaara uhkaa myös ihmisiä, jotka ovat lukeneet paljon ja ovat hyvissä viroissa, silloin näitä onnenonkijoita riittää ja he osaavat hellitellä takana on päästä nauttimaan tuosta toisen valtavan työn ja opiskelun kautta saadusta tuloksesta.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vai.huorakin.vielä

      Vai että salatut elämät on sun mielestä ihan oikeaan elämään verrattavaa? Ja varattuja aina vain vokotellaan toiveena, niin mikä? Raha, talot, tavarat? Mitenkäs sitten syyllistät nyt vaikkapa minut siitä, että tänäänkin kaupassa, juu kyllä, KAUPASSA kun ruokaostoksilla olin, joku äijä tuli vokottelemaan, kun minä rauhassa ostoksia olin tekemässä. Ei olisi kiinnostanut tuo äijä muutenkaan, mutta hämmentävää oli kun paikalle porhaltaa hänen vaimo ja kuskaa äijän käsipuolessaan pois sähisten huoraa minulle. Mitä minä tein väärin? Miten minä vokottelin? Miksi se on minun syy, jos kaupassa joku ventovieras mies lyöttäytyy seuraan, vaikka en millään tavoin häntä huomannut tai yrittänyt iskeä? Lähinnä ehdin haavi auki toljottaa, että ihanko oikeasti tuo yrittää minut iskeä, eikä jäänyt aikaa sanoa että "kiitos, mutta ei kiitos, en ole kiinnostunut sinusta". Miksi minä olen huora? Pitäiskö pukeutua burkhaan vai olla koskaan astumatta kotioven ulkopuolelle, etten tee väärin ja tunge jonkun onnelliseen liittoon? Mikä teille riittää?

      • rauhallisesti

        Kukaan ei ole syyllistänyt sinua mistään.


      • epävarmavaimooli
        rauhallisesti kirjoitti:

        Kukaan ei ole syyllistänyt sinua mistään.

        Taisi se vaimo kuitenkin syyllistää. Miksi olisi muuten nimitellyt.


    • sortti

      No et ollut sitä sorttia ja elämäsi lienee kunnossa. Kannattaa ajatella sitä, että jos sattuu olemaan se hetki, jolloin jokainen vähänkin imarteleva lausunto saa ihastumaan, niin silloin saattaa viedä järjen menneessään.
      Toki näyttää että tuolla ukolla on "hallitus" tiukkana ja hänestä ei ole vaaraa, mutta ne ilman hallitusta olevat ovatkin sitten ihan toista.

    • Huonoja.valintoja

      Kertoohan se jonkunlaisesta uhmasta ja kostonhalusta, kuvitelluista oikeuksistaan tehdä mitä itse haluaa välittämättä toisen tunteista. Pari- ja perhesuhdetta arvostava ihminen ajattelee pettämisen seurauksia laaja-alaisemmin kuin pelkkänä kevyenä pettämisenä. Jos parisuhdetta tuhoavaan leikkiin ryhtyy, kestäköön leikin seurauksetkin vaikka ne olisi koviakin.
      Parisuhde on aina lasten koti. Suurin harmitus on viattomista lapsista jotka ovat aina syyttömiä parisuhteen ongelmiin ja ihmisten typerään käyttäytymiseen. He voivat oireilla koko loppuelämänsä. Lapset ovat herkkiä vaistoamaan vaikka heille ei kerrottaisikaan. Joillakin on tapana laittaa pää pensaaseen ja ajatella että kukaan ei tiedä jos hän pettää. Pettämisessä on aina mukana toinenkin osapuoli joka voi tapahtuneen paljastaa. Omien tekojen seuraukset voi tulla esille vuosienkin kuluttua. Aina teko on sen uhrille siinä hetkessä tapahtunut tosiasia kun hän sen tietää, vaikka aikaa olisi kulunut paljonkin. Seuraukset voi olla kohtalokkaat vielä siinäkin vaiheessa. Pettäjä tuhoaa aina parisuhteessa olevien keskinäistä rakkautta. Ilman omaatuntoa oleva ihminen joka ei ymmärrä oikean ja väärän suhdetta on sokea sille, miten paljon pahaa hän omalla elämällään tekee toisille. Omasta syystään hän saa palkakseen usein vihaa, välinpitämättömyyttä ja rakkaudettomuutta itseään kohtaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2804
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      520
      2642
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1845
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1767
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1659
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1272
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      87
      1106
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1082
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    Aihe