Mitä tehdä tällaisessa tilanteessa?

Harmilista, että sinulle on jäänyt tuollainen kuva osastosta. Kun alat itse sinne haluta, niin on oikea aika sellaiselle hoidolle. Jatkuvasti osastojen ilmapiiriä kehitellään ja kyllä siellä halutaan auttaa hoidon tarpeessa olevia. Mielialaan ja kokemukseen vaikuttaa myös oma asenne. Ja sinä haluat hoitoa ja apua ahdistukseesi.

Hei.
Kannustan sinua hakeutumaan päivystykseen, jos olo on sietämätön, ahdistus ei hellitä millään tavoin, etkä oikein syö tai pysty tapaamaan ystäviäsi. Lääkärin kanssa voitte yhdessä miettiä, mikä vaihtoehto hoidoksesi on nyt toimivin. Oli tosi mukava kuulla, että huolehdit eläimistä hyvin. Sinun pitää kuitenkin jaksaa huolehtia myös itsestäsi yhtä hyvin. Jokaisessa ihmisessä on terveitä ja sairaita puolia. Eläinten kanssa näet, että sinussakin on paljon terveyttä ja elinvoimaa, vaikka ahdistus toisaalla sitä nitistää. Toivon, että saisit apua, joka laajentaisi tuota elinvoimaa muuallekin elämääsi.

Merja, diakoni

Hei
Olen itse ollut hieman vastaavassa tilanteessa. En pystynyt mihinkään. Edes syömään, kun ahdistys oli päällä.... Menin yksityiselle lääkäriiasemalle ja sain ns. masennuslääkkeet. Ko. lääkäri tajusi, että minulle oli jäänyt paniikki/ahdistus ns. päälle ja osasi esittää asian siten, että minulta ikään kuin puuttuu aivoista jokin vitamiini, jonka saan nyt tähän hätää purkista. Oloni huononi seuraavina päivinä lääkkeiden sivuvaikutusten kautta ja jouduin menemään uudestaan samalle lääkrille. Hän konsultoi psykiatria ja sain lääkityksen alkuun lisäksi rahoittavaa, jota jouduin syömään pienellä annostuksella päiviä jatkuvasti. Pikku hiljaa aloin toipumaan ja pakotin itseni aamuisin pitkäle kävelylenkille. Kuukaudessa aloitin ensimmäisessä vakituisessa työssä:)
Eli jotain lääkitystä suosittelen kokeilemaan! Vaikka lääkevastainen olenkin, olen syönyt ko. lääkkeita jo 20 vuotta. Asiani ovat hyvin, vaikka kovia olen viime aikoina kokenutkin:)

Kävin tänään illalla vanhempieni luona kylässä. Oli pakko esittää iloista ku ne muuten ihmettelis mikä vaivaa ja eivät kuitenkaan tajuis mitään vaikka kuinka yrittäis selittää.. Olivat ne kuitenkii jotain kuulleet ku eräs oli kysellyt musta siskolta, ku en vastannu kellekään to ja pe...

Toisaalta olis hyvä mennä päivystykseen, mut toisaalta ei. En tiiä mikä siinä on niin vaikeeta! Oon vakavissani alkanu miettii osastoo, vaikka sinne meneminen erittäin ahistavaa oliskin... Tänäänkii ollu super ahistava päivä, sellanen olo ettei mikään enää ahistukseen auta. Nyt vähän helpottaa, mut ei tää lopu ollenkaan, tiiän sen! Ilman apua tää ei tuu loppumaan..

Nyt on ollut parina päivänä TOSI hyvä olo, eikä oo ahistanu yhtään. Yks yö soitin häkeen koska ahisti ihan älyttömän paljon, mut sit tultiin ambulanssi-ihmisten kanssa siihen tulokseen, ettei päivystykseen menosta ole hyötyä. (Tai ne yritti suostutella, mutta loppujen lopuks kieltäydyin.)

Mä en voi päästä sinne kouluun opiskelee, johon haluan, tai vaikka pääsisinkii, ni siinä on sellanen este. Se este pilaa koko elämän ku ei voi opiskella mieleistä ammattia itselleen. Mietin jopa itsaria ratkaisuks... Mut sit rupesin miettii, että en mä oo ainakana toistaseks mitään tekemässä. Jäis liikaa ihmisiä ja eläimiä tänne.

Tällä viikolla siitä uudesta terapeutista ei sitten kuulunut mitään, mut ehkä se ens viikolla ottanee yhteyttä. Tuntuu vaan että sekin terapia-yritys kaatuu heti ennenku kerkee ees alkaa...