Raamatussa totuus Israelista ja luomakunnasta

Tunnetaan_Raamattu

Ilman Raamatun pyhiä kirjoituksia olisimme ihmisinä vailla totuudellista Jumalan antamaa ilmoitusta palvelijoittensa profeettojen ja pyhien kautta. Jokaisen ihmisen on elämässään tärkeintä tuntea Jumalan ilmoitus Raamatussa, ja samoin on tärkeää uskoa Jeesukseen Israelin Herrana ja Juutalaisten Kuninkaana, ja tärkeää on itse uskoa Jumalan lupaukset uudestisyntymisestä vedestä ja Hengestä, sillä ilman tätä toivoa ja sitä kautta syntyvää uskoa ja rakkautta Israelin Herraa Jeesusta kohtaan, ei voi ihminen elää elämäänsä siten mihin Jumala Isänä tahtoo jokaista ihmistä kutsua, ja tekee sen ajallaan ja tahtonsa mukaan ja kahdesti ja kolmesti kutsutaan ihmistä elämänsä aikana.

Kaikkien ihmisten elämän tarkoitus on saada nimensä Jumalan elämänkirjaan vaikka Jeesus opettikin selvästi että monia kutsutaan ja harvat valitaan, ja osoittaa vain Jumalan evankeliumin ja hyvän hedelmän tuottamisen ihmiselle moninaisesti vaikeaksi ja syitä hedelmättömyyteen voi olla monetkin eri seikat ihmisten elämässä. Mooseksen kautta Jumala antoi Israelille sen hyvän ja pyhän opetuksensa siitä kuinka elää yhteiskuntana hyvää vanhurskasta ja pyhää elämää Israelin Herrassa Jeesuksessa ja Isässä Jumalassa.

Jeesuksen kautta annettiin etsikkoaika Israelin Jerusalemin ja myös kaikille muille pyhille, vaikka toki Herran elämä oli Israelin luvassa maassa ja Jerusalemissa myös tapahtuivat keskeiset asiat. Jeesus ei tehnyt Mooseksen kautta saatuja opetuksia tyhjiksi vaan täydensi ja uudisti vanhan liiton uudeksi ja tästä oli Israelin profeettojen ja Mooseksen kautta jo edeltä antanut sen tietonsa, kuten Mooses kehotti Israelin kansaa ottamaan erityisesti huomioon sen tulevan profeetan sanat, joka uudistaa liiton ja tarkoitti Jeesusta tietysti tällä kaikella, ja Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä eikä Aadamin miespuolisen jälkeläisen siemennesteestä, ja tärkeä ymmärtää tämäkin. Toki Jeesus syntyi vielä neitseellisessä tilassa olleesta naisesta ja Ihmisen Pojaksin häntä kutsutaan sen lisäksi että on myös Jumalan Poika, se ainoa Immanuel, joka ristillä sovitti kaikkien ihmisten synnit ja annettiin hänelle myös kaikki tuomiovalta jokaisen ihmisen ja Jumalan henkivaltojen suhteen, kuten enkelit ovat tätä ja kateutta ja vihaa on siellä myös havaittu ja Raamatussa kerrottu.

Ilman Raamattua, emme voisi ymmärtää maailman ja ihmisen luomista ja ihmisen olemusta Paratiisissa ennen syntiinlankeamista, ja monia muita asioita, joita Aadamin ja Eevan jälkeläisinä on tapahtunut, ja pahuuden henkivalloilla ollut tässä osansa ja samoin Jumalan pyhät enkelit ovat Jumalan lasten suojana ja turvana ja Jumalan opetuksen välittäjinä, kuten Ilmestyskirja annettiin myös Johannekselle eli Jeesuksen rakkaalle opetuslapselle, ja häntä kutsuttiin myös ukkosenjumalan pojaksi näin suomennettuna ja toi esiin rakkauden tärkeyttä elämänsä loppuvaiheilla selvästi opettaessaan nykyisen Turkin länsirannikolla. Tärkeää ja hyvä jokaisen ihmisen, ja juutalaisen ensimmäisenä kutsuttuna kansakunnista Israelin Herran Jeesuksen valtakunnan osallisuuteen. Tärkeää tietysti ihmisille etteivät sekoita ihmisten uskonnollisuutta ja Israelin Herran hyvän valtakunnan osallisuutta toisiinsa vaan kiittävät ja kunnoittavat Luojaansa Pojan Jeesuksen eli heprealaiselta nimeltään Jeshuan nimessä ja Hengessä. Jokainen anova ihminen saa elävää vettä ja Pyhän Hengen vaikka hyvän hedelmän tuottamisen tärkeyttä ei kenenkään kutsutun tule unohtaa elämässään, ja tämä on evankeliumin tarkoitus, kiitosuhri Jumalan lasten huulilta totuudessa.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keskellä_vaikeaa

      Keskellä vaikeaa aikaa elää Israel ja juutalaiset, ja tärkeää lohduttaa sitä sen mukaan kuin kykenee ihminen niin tekemään. Raamattu on aivan erilainen kirjakokoelma kuin mikään muu kirja tässä maailmassa, ja tietysti hyvä ymmärtää asioita Raamatusta siten kuin Totuuden Henki sitä tahtoo esittää ja antaa hyvää opetusta ja totuutta. Keskeisin ja tärkein asia jokaiselle ihmiselle Raamatussa on evankeliumi ja uudestisyntyminen vedestä ja Hengestä Jeesuksessa, ja Herra on Uuden Jerusalemin Kuningas ja hyvä paimen, mutta ihmisen on tärkeä ymmärtää hyvä suhde ylläpitää Jeesukseen.

    • Israelin_Herrassa

      Israelin Herrassa Jeesuksessa saamme ihmisinä sen hyvä Jumalan siunauksen ja syntiemme anteeksiantamuksen ja pyhityksen totuudessa. Siunataan Jumalan Israelia ja kahdentoista sukukunnan jälkeläisiä tässä maailmassa ja myös Jeesukseen uskovia ja samoin esivaltaa kaikissa kansoissa ja kaikkia ihmisiä myös, ja jos kuka on meitä vastaan missä asiassa, niin rakastetaan heitä ja ymmärretään kuinka on meidän hyvä toimia suhteessa kaikkiin lähimmäisiin, ja Jeesus on esimerkin antanut ja ristinsä kantanut ja tässä on hyvä kaita ja pyhä tie Isän valtakuntaan varmuudella. Tunnetaan Raamatussa olevat Jumalan profetiat, sillä lähitulevaisuudessa jokainen ihminen koetellaan ja viisaat pääsevät Jumalan valtakuntaan ja tyhmät joutuvat huonompaan paikkaan, sillä näin on edeltä kerrottu ja meille annettu hyvään päästäksemme, sillä Jumala on hyvä luomiaan ihmisiä kohtaan vaikka ihmisinä moninaisesti emme ymmärräkkään Jumalan tekoja tässä maailmassa.

    • IkuinenTotuus

      Näin se on mitä yllä on kirjoitettu.

      Ihminen voi pulikoida vastaan, mutta totuus pysyy ikuisesti.

    • Ihmisenä_Jumalassa

      Ihmisenä Jumalassa meidän on hyvä ja tärkeä tuntea Raamatussa olevat Jumalan ilmoitukset, sillä lähestymme aikaa, jolloin Raamatun tunteminen nousee aivan äärimmäiseen tärkeyteen, jos tahdomme itsellemme ja toisille ihmisille myös sitä hyvää ja parasta Jumalassa, ja maailma menee omia menojaan evankeliumista välittämättä toiselle uralle, ja sen huonon uran päämäärä on huono jokaiselle ihmiselle.

      Jokainen ihminen voi saada Jumalalta hyvää elämäänsä ja Raamatussa tärkeimpiä asioita kuten evankeliumi ja profetiat tulevista koetuksista ja kenellä ihmisellä on turvansa Raamatussa ilmoitetussa Israelin Herrassa ja Juutalaisten Kuninkaassa ja Jumalan Pojassa Jeesuksessa, sillä on myös varmuudella se hyvä toivo pääsystään Jumalan valtakuntaan voittajana ja viisaana ja Israelin Herraa rakastavana, ja tämä on se tärkein ja ensimmäinen ja pyhin opetus myös Mooseksen kautta saatuna: Shema Israel, ja rakasta Herraa ...

      Hyvin voimakkaita asioita tulee kohtaamaan Israelia ja Jerusalemia, kuten nähdään Lähi-idässä laajasti muutoksia tässä sukupolvessa ja myös ihan lähivuosina tapahtuneen ja jatkuvat ja yhä voimistuvat ja edeltä kerrottu Raamatussa olevissa Jumalan profetioissa näitä hyvinkin tarkkaan, ja silti vääriä tulkintoja ihmisinä voimme niistä tehdä moninaisesti ja Totuuden Hengen voitelun sijaan voi valheelliset henget myös eksyttää monia ja näin tapahtuu myös, ja jokaisen hyvä tuntea Raamatussa olevat Jumalan opetukset ja esimerkit ihmisten elämässä menneissä ajoissa ja nykyisyydessä ja tulevaisuudessa samat hengelliset ja sielulliset periaatteet myös toimivat ihmisten keskuudessa tässä maailmassa ja elämässä, vaikka tietenkään ei voida yleensä tietää mitä itsekukin tulee kohtaamaan näissä tulevissa vuosissa.

      Tärkeää turvata Israelin Herraan Jeesukseen, ja hyvyytensä ylitsevuotavaista niitä kohtaan, jotka häntä rakastaa ja tahtovat häneen myös turvata, ja näin pyhittävät elämänsä Jumalan totuudelliseen palvelemiseen ja kunnioittamiseen ja kiittämiseen. Rakasta Israelin Herraa sillä näemme Herran rakkauden sinuakin kohtaan koko maailmassa ja evankeliumin ja ristinkautta, ja tapahtui Israelin Jerusalemin Moorian vuorealla noin kaksi vuosituhatta sitten, ja Jeesus haudattiin kalliohautaan ja nousi sieltä kuolleista kolmantena päivänä ja elää ja vaikuttaa Isän oikealla puolella ja antaa jokaiselle kansalle ja ihmiselle tuomionsa varmuudella ja totuudellisesti ja vanhurskaasti, ja Jumalan hyvä evankeliumi on annettu myös kaikille ihmisille. Älköön kukaan ihminen Jumalan evankeliumia halveksiko, sillä on huono tie varmuudella jokaiselle ihmiselle.

    • Totuus löytynee uskontojen fuusiosta ja uusien iltanuotiotarinoiden levittämisestä. Jumalista, paitsi aurinkojumalasta, ei ole todellisuudessa minkäänlaista todistetta.

      http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Akhenaton

      Monoteismin aika taisi alkaa tuosta Akhenatonista ja jälki on sen jälkeen ollut veristä. Polyteismin kultaisena ajanjaksona tapeltiin toki myös, mutta siedettiin toisten jumalia. Noloa ihmiskunnan kannalta uskoa uskovansa olemattomiin mielikuvitusystäviin, mutta minkäs teet. Tunnen syvää myötähäpeää.

    • Varmat_todisteet

      Varmat todisteet Jumalasta on luomakunnassa ja Raamatussa ja Totuuden Henki vaikuttaa uskon ja toivon ja rakkauden, ja aina ihmisessä on se vajavainen läsnä myös tässä lihassa.

    • Raamatussa_todistus

      Raamatussa todistus Jeesuksen Isän ja Jumalan hyvyydestä ja ihmisrakkaudesta ja evankeliumi on Israelin ja juutalaisten kautta tästä syystä meille kaikille ihmisille annettu. Rakastetaan Israelin Herraa Jeesusta tekemällä opetuksensa mukaan ja katsotaan ettei kukaan meitä eksytä ja kannetaan hyvää hedelmää niiden leivisköjen mukaan, jotka Jumalan on itsekullekin antanut elämäänsä, ja tässä on hyvä Israelin Herran Jeesuksen tie ensin juutalaisille, kuten kaksitoista apostolia valittiin, ja Paavali myös tämän lisäksi ja samoin kaikkiin pakanakansoihin evankeliumi on tullut ja monet uskovat ja saavat sen hyvän armosiunauksen Jeesuksessa, eikä ole muuta Israelin Herraa varmuudella eikä Jumalan Poikaa kenelläkään ihmisellä, ja voi niitä, jotka tämänkin tahtovat kiistää ja esittää Jumalan palvelijaa, voi heitä.

    • saa_mitä_tilaa

      Juutalaiset tappoivat Jeesuksen. Kaikki kristityt tietävät tämän ja toivottavasta kohtelevat juutalaisia näiden tekojen mukaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6539
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4223
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2627
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1056
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe